Savipajalla

 Tyttöporukka savipajalla = paras perjantai!

Kuopus täytti kahdeksan, ja kummitäti tiedusteli tekstiviestillä, että oliskohan jotakin tarpeellista millä voisi sankaria lahjoa.   Koska talvikengät oli juuri ehditty uusia, ehdotin että miten olis päivä siellä savipajalla?  - Kätevää, että kummitädillä sattuu semmoinen olemaan.

Perjantaina me tytöt hypättiin autoon ja ajeltiin pajalle.  Ensin vähän murkinaa, sitten Vilja sai omat työkalut ja säkillisen savea, josta isosiskon avustuksella syntyikin monenlaista ja hauskaa oli!  Itse en tällä kertaa saveen juuri koskenut kun ei ollut oikea olotila, mutta riitti kun katseli vierestä toisten tekmistä ja kuunteli sitä tyytyväistä kihertelyä.  

Vilja lienee saanut savikärpäsen pureman jo kohdussa. Sinä kesänä kun odotin Viljaa (työnimenä vauvalla oli Dynamo), istuin päiviä tuolla pajalla ja tein jos vaikka minkälaista hahmoa.  Eihän semmoinen tyttö voi kuin olla savipölyn tuoksussa ihan kotonaan. Olisi kuulemma voinut jäädä vaikka koko viikonlopuksi, minkä uskon kyllä.  Tällä kertaa oltiin "vaan" viisi tuntia.

Dreijaaminenkin sujui Viljalta kummallisen hyvin, minä en ole sitä hommaa ikinä oppinut ja isosisko Iida näyttäisi ainakin näin äkkiseltään perineen meikäläisen dreijaustaidot.  Semmosta se on.  Toiset osaa, toiset ei. - Vaikka ei savimöykyn leikkisä heittelehtiminen dreijan päällä kyllä hauskuutta vähennä yhtään, päinvastoin oikeastaan.   Viljan kummitäti todellakin osaa, katsottiin ihmeissään kun savimöykky kiipesi dreijassa ensin ylös, sitten alas, avautui kupiksi, suoristi reunat, pullisti ne, muuntui kulhoksi ja sai reunoihinsa koristeurat.  Ihan tosta vaan totteli.

Kädet ihanassa savivellissä Vilja ilmoitti onnellisena, että hänestä ei voi tulla isona mikään muu kuin dreijaaja.  Tänään täydennettiin joululahjalistaa seuraavasti:

- oma savipaja talliin
- savea

Mulle ehdottomasti passaa kyllä, mutta mitenkähän pukin aikataulu antaa myöten?

Isille tietysti selvitettiin heti kotona, että nyt pitää ruveta rakentamaan omaa dreijaa.  Siihen tarvitaan ainakin Raisun penkki, kuorma-auron jarru ja jääkiekko, näin meitä valisti kummitäti.

Selvät on sävelet!

Kommentit

Suositut tekstit