Ötökät

 isot kivet Kaatialan louhokselta, sileät kivet Dubrovnikin rannalta (ajalta kun oli passi)  ja fossiili Sea Lifesta. 

Yksi siskoista toimi ennen joulua diilerinä ja osti pienen puhelinneuvottelun jälkeen mulle pari vanhaa koulutaulua.  Tämä sopivasti tiedemiesromanttinen ötökkätaulu on nyt virallisesti asemissaan makkarin sukkalipaston päällä.  Sen kaverina on kirjoja (huomatkaa erityisen kauniit opukset oikeanpuoleisessa pinossa, ilmainen löytö meidän pikkukirjastosta), kiviä ja salaperäisiä rasioita.  Fun fact: mulla on kaiken muotoisia ja kokoisia kiviä ehkä neljässä tai viidessä eri säilytyspaikassa, mutta olen hävittänyt peruskaavani tarpeettomina.  Olisin ommellut mekon, mutta hei, sentään on nämä kivet.  Ja ne kaikki muut kivet.  Ja sulat.  Sekä muutama hieno ajopuun palanen. Way to go, minä. 

Järkkäilyn tavoitteena oli tehdä jotain muuta kuin löhötä sohvalla, siitä irtautuminen kun ei ole sujunut ihan niin reippaasti kuin aikomus oli.  Samalla sai myös kuvitella olevansa maailmanmatkaaja-seikkailija-sulkakynällä lokikirjaa pitävä tiedemiesnainen. Aion pitää silmät auki kirppareilla sopivaa rekvisiittaa ajatellen.

Sisustaminen, koska voi haaveilla ja harrastaa kevyttä liikuntaa samanaikaisesti.

Kommentit

  1. Ötökät <3
    Hassua miten tuleekin mieleen ötökkäkangas, joka meidän ikkunoissa toimii salusiinina, osittain ihan kuin tuosta koulutaulusta. Tai taulun kaksi ekaa ötökkää löytyy kankaasta vierekkäin :)

    VastaaPoista
  2. Mainio taulu. Minua on alkanut (taas) kiinnostaa kaikki luontoon liittyvät elementit ja ötökät ovat jotenkin visuaalisesti kutkuttavia..:)

    VastaaPoista
  3. Kevyttä liikuntaa harrastava romanttinen tiedemiesnainen - toimii! Ja mitkä ötökät, näyttävät niin mukavilta tuossa, mutta onneksi eivät ole oikeasti noin suuria!

    VastaaPoista
  4. Lievestuore, juu ötökät on tosi kivoja kunhan ne ei liiku. :D

    Niina, sama juttu, olen ihan lääpälläni sellaiseen erä-estetiikkaan, raakaan karkeaan puuhun ja muuhun... Ötökät on kauniita katsella!

    Tuikkis, onneksi tutkimusmatkailen vain päänsisäisesti, jos tulisi oikeesti tuon kokoinen kuoriainen eteen niin multa menis uskottavuus tiedeyhteisön silmissä. ;)

    VastaaPoista
  5. Lievestuore, juu ötökät on tosi kivoja kunhan ne ei liiku. :D

    Niina, sama juttu, olen ihan lääpälläni sellaiseen erä-estetiikkaan, raakaan karkeaan puuhun ja muuhun... Ötökät on kauniita katsella!

    Tuikkis, onneksi tutkimusmatkailen vain päänsisäisesti, jos tulisi oikeesti tuon kokoinen kuoriainen eteen niin multa menis uskottavuus tiedeyhteisön silmissä. ;)

    VastaaPoista
  6. Hmmm... joku bugi täällä nyt on kun ei saa tuplakommenttia poistettua. Onkohan se iso?

    VastaaPoista
  7. Sää oot kyllä hauska :D Tämä kommentti käyköön tuohon seuraavaankin, koska oon kustannustehokas, anteeksi! Ja jatkan vielä tehokkuutta kommentoimalla edelliseen että Tove <3 Tuo kirja on kyllä nyt saatava käsiin ja luettava, se sopisi just nyt mun yöpöydälle, joka mahtui sängyn viereen, kun toiselta puolelta purettiin yks lastensänky ja ah, lamppukin on siinä, joten ei enää esteitä iltalukemiselle! Jahas, taidan olla valmis petiin. Toivottavasti en näe Walking Dead-unia! (en oo seurannu kyl)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit