30.4.2015

Vappuja!


Kyllä lähtee!

Oikein hauskaa ja mahdollisimman vähälumista vappua kaikille  ♥.  Minä lähden nyt vähän puhaltelemaan kuplia!  

28.4.2015

Like the way you work it

 Kahta en (just nyt) vaihda: ulkoilma ja kottikärryt.

Tämä on ollut minulle hyvä päivä. Lähdin pihalle heti aamulla kun näin että aurinko paistoi, sitten ajelin isommalle kirkolle ostamaan oksasilppuria koska sellaiselle oli vielä rutkasti hommia.  Siinä ajellessa mietin, että tykkään ihan hemmetisti asua täällä maalla.  Tykkään siitä, että ei tarvinnut vaihtaa fiinimpää päälle kun poistui omalta pihalta.  Ihan hyvin voi yhden oksasilppurin hakea ne multaiset liian isot housut jalassa ja pyrähtää kunnantalolla nakkaamassa matkahuoltoon Elloksen palautuspaketin.  Kaupassa saa haista vaikka vähän navetalle eikä se ketään sen kummemmin haittaa.

Tämmöiset on asioita joita minusta on kiva puuhata kevät-ajalla: silputa risuja, kuunnella lintuja ja työnnellä kottikärryjä. Suunnitella pihaa ja tehdä listoja siitä, mitä kesän aikana pitäisi tehdä sisällä ja ulkona.  

Oikeastaan siis ihan sitä samaa mitä ne linnut nyt tuolla parasta aikaa tekee.

Automatkalla lauloin härskejä biisejä ja tarkistin kolme kertaa ettei kännykkä vaan vahingossa ole soittanut kenellekään jonka en toivoisi kuulevan.  

...Mikä on itseasiassa myös ihan sitä samaa mitä ne linnut nyt parasta aikaa tekee.  Paitsi että ne ei välitä kuka kuuntelee.  Hävyttömät.

Sain silputtua ison kasan vanhoja oksia ja tein kompostin pohjan.  Nyt on tukassa lahoja tikun pätkiä ja sormet suklaajäätelössä ja mietin tässä että mihinkäs sitä seuraavaksi alkais.  Mapplethorpen näyttelyn haluaisin minäkin käydä tsekkaamassa (urbaani sanavalinta tähän väliin), mutta Kiasma on vähän kaukana eikä tunnu just nyt samalla tavalla pakottavan houkuttelevalta kuin tuo oma piha ja ihan oma oksasilppuri.

Ulos nyt kuitenkin.

Titityy.

Biisi

26.4.2015

Fäshön

Pikachu -paita ja monenlaiset sukka-asut.

Nämä uusinaamaiset brätsit on nousseet isoon suosioon perheen tyttöjen keskuudessa. Kasvojen maalaamisesta syntynyt inspis siirtyi äidiltä tyttärille ja isompikin, joka ei ole koskaan nukkeleikeistä perustanut, on rakennellut brätseille kotia komeroon ja väsäillyt vaatteita yhdessä pikkusiskon kanssa. 

Ja millaisia vaatteita!  Nämä brätsit on paitsi persoonallisia pukeutujia, myös kierrätyksen kannattajia.  Pukeutuvat tällä hetkellä pääasiassa parittomiksi jääneistä sukista muokattuihin asuihin.  Ja niin on high fashion -meininkiä että oksat pois.  Taitava couture-tyttö tekee sukasta hatun, paidan, housut, mekon tai hameen tosta vaan.  Ylimääräiset möykyt kurotaan pois ovelasti napilla tai vaikka klemmarilla, kyllä muotiväki konstit keksii.

Minusta nämä on aivan mahtavia, etenkin sen innostuksen vuoksi mitä näihin on laitettu.  Tykkään, että lasten on hyvä saada tehdä ihan omin päin ja väsäillä niin kuin parhaaksi näkevät.  Niin tein minäkin pienenä.  Ompelijana voisin tietysti vähän näyttää malliakin, mutta en minä millään malta kun toisilla on niin kivaa ja nuketkin näyttävät oikein tyytyväisiltä.

Juuri äskettäin muotitiimi siirtyi villavetimiin.  Äkkiäkös sitä pipon virkkaa samalla kun katsoo Pokemonia telkkarista.

Talvimallistoa kuulemma pukkaa.

PS: Siitä ensimmäisestä jalattomasta brätsistä ei tullutkaan merirosvoa niin kuin itse ajattelin.  Hän on kuulemma pormestari joka aikoo seuraavana presidentiksi, ja kun pari kautta on lusittu pressan linnassa on edessä ura rehtorina.  Koska hän tykkää olla ihmisten kanssa ja laittaa asioita kuntoon.  Että sillä lailla.  Ehkä voin näin äitinä hyväksyä tällaisenkin tien. 

25.4.2015

Kantoja ja kameroita

Tältä näyttää jyrsitty kanto.

Kevät se jaksaa keikkua: tällä viikolla on välillä pärjännyt t-paidalla, välillä saatu rakeita niskaan.  Viime yönä oli ollut vielä ihan oikeeta pakkastakin.  Tänään saatiin taas auringonpaistetta, ja sehän oli sitten selvä, että suosiollinen säätila piti hyödyntää talikon varressa ulkona heiluen.  Pihasta käytiin eilen jyrsimässä kahdeksan kantoa ja silppua riitti siivottavaksi.  Ja mikäli huomenna ei taas iske jääkausi niin homma jatkuu.

Kaikenlaista muutakin on meneillään, mutta bloggaamista hidastaa uuden opettelu.  Vanha Canon ei enää jaksa ihan joka päivä pelittää joten ostin uuden kameran kun alennustakin sai.  Panasonicin mikrojärkkäri vaikuttaa ihan näppärältä, mutta onhan tässä vähän säätämistä ennen kuin alkaa kuvaaminen sujua.  Valmiita säätöjä tästä pikkupakkauksesta tosin löytyy ihan hulvaton määrä, ja tarkkoja kuvia tuntuu saavan vaikka tekisi samalla hämärässä volttia joten eiköhän tässä alkuun pääse. Ainoa toistaiseksi hoksaamani miinus tulee siitä, että tässä ei ole ollenkaan etsintä.  Ei paljon näkynyt kuvauskohdetta kun etevänä koitin silmää tällätä kameran yläreunaa kohti...  Varsinainen asiantuntija taas täällä asialla, terävämpi olisi saattanut asian hoksata jo siinä vaiheessa kun harkitsi tilaamista.  Paljon tämä oli saanut googlailun perusteella kehuja, mutta jos jollakulla on kokemuksia Panasonicin Lumix DMC-GM1 -kamerasta, niin mielelläni kuulisin. 

(Rajalan youtube -videolla kerrotaan, että tämä on oikein kiva ja kulkee kätevästi käsilaukussa niin että voi kuvata koko pitkän bileillan.  Jaa onko tällä ehkä joku muu kohderyhmä kuin tämmöinen minä, vai?)

Entisestä Canonin perusjärkkäristä ei ole pahaa sanottavaa, mutta omiin tarpeisiin helposti mukana kulkeva ja helppokäyttöisen oloinen mikrojärkkäri on varmasti ihan hyvä peli, vaikka mitään pitkiä bileiltoja en harrastakaan.

Mutta että tänään ei ole vielä tarjota muuta kuin  kuva silputusta koivun kannosta. 

22.4.2015

Keväthommia

 Kaksi aurinkoista päivää peräkkäin, ihan pihalla.

Parasta keväässä on kaiken muun lisäksi pihahommat.  Se, että saa laittaa jalkaan aivan liian isot housut ja aivan liian kuluneet kengät, pistää käteen tuliterät hanskat ja sitten tehdä jotain missä ei tarvita tarkkoja mittoja tai erikoisempaa keskittymistä. Välittämättä siitä tuleeko sotkua vai ei.

Ollaan tässä pari päivää vietetty onnellista, aurinkoista kevätaikaa oksasilppurin kanssa. Jyrsittävää oli syysmyrskyssä kaatuneen suuren vanhan tuomen verran, eli noin miljoona oksaa, ja niistä viimeinen meni silppurin läpi tuossa pari tuntia sitten. Rousk rousk sanoi silppuri ja oi miten ihanaa sanoin minä kun levittelin katetta leikkimökin ympärille alueelle joka on ollut ihan hankala.  Siinä ei ole kasvanut mikään paitsi satunaiset rikkaruohot ja sitkeät angervopusikon versot.  Sisäinen alantitchmarshini ei ollut tilanteeseen lainkaan tyytyväinen.  

Mutta nyt on nättiä ja siistiä, ja työ saatiin tehtyä kirjaimellisesti hyvän sään aikana.  Huomenna katselen ikkunasta miltä nätti katekerros näyttää vesisateessa (Tai räntäsateessa, hyh!) Ja sitten etsin netistä jonkun Titchmarsh -sisältöisen puutarhaohjelman, ehkä, ja nautin sen teekuposen kanssa. Naureskelen ehkä jos se kaivaa viipaleen nurmikkoa ylös ja asettaa sen takaisin eri kulmassa koska siten ruohot kasvavat parempaan suuntaan.  

PS: Muitakin ilahduttavia pihan parannustoimia on tehty: meillä kävi romunkerääjä joka vei mennessään kasvimaan vierestä yhden auton.  Mahtuu raparperikin taas kasvamaan.


Siinä  sitä katetta komeilee ♥

19.4.2015

Feel Alright

Työpöydän pössisposse.

On ollut pitkästä aikaa hyvä pössis, kuten sanonta kuuluu. Bratzien maalaaminen (pari uutta nukkea instassa ja facessa) ja kuppien tussaaminen on tuntunut mahtavalta kädettömän talven jälkeen.  Kun kirjoittaminenkin on välillä ollut lähes mahdotonta niin tällaista flowta osaa kyllä arvostaa! Mikään ei sitäpaitsi poista stressiä paremmin kuin tekeminen ilman suurta ajatustyötä. 

Pössis ei ole ainakaan kärsinyt siitä, että tänään on ollut meidän pihassa ensimmäinen ihan oikee kevätkevätpäivä.  Trampoliini on kasassa, ensimmäiset voltit heitetty ja vähän  jotain haravointia kokeiltu.  (Siihen hommaan ei kyllä löytynyt flowta eikä pössistä ja  kädet kipeytyi ikävästi. Täytyy keksiä joku toinen keino saada piha puhtaaksi).

Päivän - tai ehkä koko kevään - paras pössis -palkinto menee sille vaalivirkailijalle, joka ilahtuneena ilmoitti että nuorisokin tulee! kun minä kävelin kohti.  Teki mieli tuulettaa, mutta tyydyin hymyilemään leveästi.  Kyllähän se totuus henkkareita näyttäessä sitten taas paljastui, mutta siitä huolimatta askel oli aika kevyt kun kävelin kotiin.




16.4.2015

Posliinitusseilua

Frankie say relax

Tämä on joku virallinen askarteluviikko vissiin.  Tai Tiina välttelee siivoamista -viikko.  Ostin posliinitussin, koska huomasin niitä kätevästi käden ulottuvilla Kärkkäisen hyllypäädyssä.  Sitten ostin tuosta omasta S-marketista valkoisen kulhon ja illalla aloin piirtelemään.   

Aihetta en sen kummemmin miettinyt.  Päätin, että tuherran mitä tulee ja otan koko puuhan aivolevon kannalta. Toimiva suunnitelma jo senkin takia, että mikäli tussaus vaikka kuluu pois eka pesussa niin ei  sitten liikaa harmita kun ei ole tuntikausia ähertänyt kupin kimpussa.  

Puuha oli taas tosi kivaa niin kuin tämmöiset puuhat tapaa olla, ja kulhosta tuli varsin hauska.  Pikkasen kritiikkiä kyllä tulee tussin jäljestä, se on tuommoinen vähän läpikuultava ja epätasainen, mutta toisaalta se ei niin haittaa tämän tyylisessä toteutuksessa. 

Pikkasen lisää kritiikkiä tulee siitä, että tussi kuivahti niin että toista kulhoa sillä ei enää saa koristeltua.  - Ja minä kun jo hain kaupasta lisää kuppeja.  Että kai se on ajeltava uudestaan sinne Kärkkäiselle. (Jee voin ostaa monta väriä!)

Onkohan näitä tusseja muuten ihan ohutkärkisinä?  Yritin googlailla, mutta ei osunut silmään.   Kutkuttaisi piirrellä vähän tarkempiakin kuvia!

PS: Kuva puhelimesta koska kamera haluaa nyt olla rikki.

14.4.2015

Nainen on terve kun se leikkii!


No siis siivotahan mun piti, mutta eihän siitä mitään tullut kun sain kuopukselta luvan tehdä prätsille uuden naaman.  Olen halunnut kokeilla siitä asti kun näin että tällaista voi tehdä.  Ensin käytin yli tunnin takkujen selvittelyyn eikä se ollut kuulkaa mikään kevyt askare! (Tuo kuvan tukka siis oikeesti on se harjattu versio).  Hajotin prosessissa sekä kamman että harjan ja sain kaupan päälle hauiksen kipeäksi - hyvä reeni siis.   Pahimmat Van Halenin bändäri -vibat sain kuitenkin selätettyä ja pääsin naaman kimppuun.  Entiset silmät ja huulet lähti pois kynsilakanpoistoaineella,  vanulapuilla sekä parilla topsy-puikolla.  Ja päälle uutta.  

Silmien valkoiset osat ja hampaat maalasin akryylimaalilla, muuten käytin puuvärejä, pastelliliituja ja tussia. Mitä nyt satuin löytämään. Täytyy hommata paremmat pensselit ja pastellipuuvärejä... Ja ehkä fiksatiivia jota vetää tuohon pintaan ettei värit leviä leikkiessä?  

Prätsistä tuli aika kiva.  Silmät on eri parit, joo, eikä jälki nyt mitään mestariluokkaa ole, mutta silti.  On tää kivempi kuin alkuperäinen.  Pisamatkin sain tehtyä Viljan toiveesta - itsehän neiti oli koittanut tehdä niitä violetilla glitterillä.  Äitin tyttö.

Nimeä en keksinyt, mutta ajattelin tehdä uudet vaatteet.  Tämä mimmi on selvästi merirosvo (koska puujalat), joten tarvitaan silmälappua (ei sitten näy se eriparisuuskaan!) ja polvihousua kehiin, mies askartelee varmaan mielellään miekan.

Ihan hitsin hauskaa, taidan seuraavalla kirppisreissulla metsästää lisää nukkeja leikkeihin.

Kokeilkaa!

EDIT:  Joo ei kuulkaa kestäneet leikkejä pastellit ja puuvärit edes fiksatiivin alla, maalasin kulmat, pisamat ja muut uudestaan akryyleillä jotka kestää paljon paremmin. Hienommat toteutukset sopii toki katseltaviksi, mutta ei arkikäyttöön!

PS: Facebookin puolella mm. ennen -kuva  :)

Korkokengät?- Nääh.  Puujalat ne olla pitää.

13.4.2015

Kevät ja kirppikset


Lämpimän viikonlopun ja peipon laulun jälkeen iski kevätfiilis. Varasin kirrpispöydän ja kannoin vintiltä laatikoita alas lajittelua varten.  Myyntiin menevät pyykkiin, liian kuluneet jätteeksi ja pahvilaatikot muuhun käyttöön.   Vilja viritti syötin koiraa varten, mutta saalis oli kiinnostuneempi itse ongesta ja onkijasta.  Hauskaa oli silti ja mukava katsella vierestä kun koira niin tosissaan keskittyi miettimään että mitä tässä oikein niinku tapahtuu.

Edellisellä vintin siivouskerralla keskityin muihin juttuihin, ja tällä kertaa laatikoista löytyikin paljon kaikenlaista unohtunutta, mm. raidallinen neuletakki jonka ostin koska siinä oli hauskat röyhelöt olkapäillä mutten koskaan käyttänyt koska siinä oli omituiset röyhelöt olkapäillä.   Uutta omistajaa lähtee etsimään myös viime syksynä hankittu paljettijakku joka on kyllä niin pähee, mutta ei vaan pysty koska kimallus ja rahina.  Aika harvoin enää sorrun ostamaan oman tyylin ulkopuolelta, mutta kun sen teen niin teen kans kunnolla.

Löytyi myös esikoisen ihan pienet punaiset lenkkarit ja ihan pienet kissa ja hiiri -lapaset joilla kuopus leikki turvaistuimessa automatkoilla.  Snif.  Perustin oman laatikon aarteille jotka kannetaan takaisin vinttiin. 

Siellä ne c-kasetitkin edelleen on.  ♥

10.4.2015

Mä voin tehdä mitä vaan

kuuluisa titanicsukeltaja löytää haarukan.

Kaikilla on urahaaveita.  Minä halusin olla arkeologi, leijonatutkija, titanicsukeltaja tai voimistelija, joka oli vähän sama kuin arkeologi, koska molemmat heiluttivat jotain - arkeologi ruoskaa ja voimistelija sillkkinauhaa.  (Onkohan se silkkiä se nauha? Ehkä se on jotain sporttisempaa, kuten laskuvarjokangasta?)

Mutta ei minusta tullut mitään niistä.  Ei edes leijonatutkijaa, varmaan koska en yhtään tiennyt missä voisi opiskella leijonien tutkimista. Voimistelijaksikaan en tullut vaikka siskon kanssa tarmokkaasti harjoiteltiin hyppynarun heiluttamista dramaattisissa kaarissa,  mutta eniten kirvelee titanicsukeltajan uran tyssääminen, se kun oli unelma-ammateistani  ensimmäinen.  Jokin siinä kovasti kiehtoo edelleen, vastikään katsoin James Cameronin  (joka niinku totaalisesti varasti ideani titanicsukeltelusta) Ghosts of the Abys -dokumentin aivan lumoutuneena ja nyt löysin toisenkin joka on melkein pakko katsoa.

Mitä isommaksi tulin, sitä epämääräisemmäksi kävi ajatus unelma-ammatista.  Kadehdin sitä poikaa, joka yläasteella päätti haluta taikuriksi ja sitten rupesi - arvatkaa -  taikuriksi!  Älytöntä.  Ja hienoa!   Lapsena olin sitä mieltä, että ylivoimaisesti hienoin työ oli Ilkka Koivistolla.  Mietin aina miten kateellinen Maunon täytyi olla Ilkalle, joka sai olla Korkeasaaren presidentti.  (Päättelin Manun ja Ilkan olevan veljekset kun niillä oli sama sukunimikin).  

Muita uraihailun kohteita: Elisabeth Rehn, Helena Ranta ja Erja Lyytinen. 

Itseäni en kuitenkaan vertaa keneenkään, ja sekin on tullut opittua että kaikki mitä haluaa ei välttämättä ole itselle sopivaa hommaa ollenkaan. Esimerkiksi tuo Titanicsukeltelu ei onnistuisi sillä ajatus ahtautumisesta aivan liian pieneen sukellusveneeseen saa ihon kihisemään kauhusta, mr. Cameron hoitakoon ne hommat. Myöskään avustustyö kriisialueilla ei onnistuisi, sellaiseen tarvitaan teräshermot ja paksumpi nahka kuin minun. Eikä suju kitaransoittokaan, joten en tule koskaan jammailemaan Erjan kanssa keikalla.

Mutta ei se nyt mun pointti ollut, että en osaa enkä voi.  Kaikille nämä jutut vaan ei ole niin selviä ja suoraviivaisia kuin toisille.  Sitä vaan vähän vahingossa huomaa olevansa aika hyvä jossain ihan arkisessa duunissa ja sitten taas voi olla että pääsee siinä sivussa yllättäen toteuttamaan jotain mahtavaa haavetta, koska niin ihmeellistä elämä toisinaan on!

Biisi.

9.4.2015

Parta ja paniikki



Parta-asiaa:
Parta on kasvanut mukavasti viime kesästä.  Mies yhdistää myös suvereenisti kevään kuumimmat trendiasiat harmaan sävyt ja lettikampaukset. No hyvä on, lettikampauksen tein minä koska se on minusta niin hieno.


Toimii

Vaikea muodostaa järkeviä ajatuksia, yritän tässä miettiä pitäisikö hakea johonkin kouluun (pitäisi), mihin kouluun sitä hakisi, onko minusta opiskelijaksi ja mitä mää haluan tehdä isona.  Tiedän kyllä, mutta kaikkea ei voi opiskella tällä seudulla -varsinkaan monimuoto-opiskeluna joka ensisijaisesti kiinnostaa.  Että pitää valita vaihtoehto Bee, mikä ei ole ihan helppoa.  Ei paniikkia, yhteishaku päättyy tänään kello kolome, ehtiihän täs. 

Rauhoittavaksi lääkkeeksi kuuntelen Juicea miehen neuvon mukaan. Tämä (kumma kyllä) hiljentää pään joka kerta:



Toimii.
Suosittelen kokeilemaan myös tilapäiseen unettomuuteen.

4.4.2015

Noitia liikkeellä

 joko äiti kello on puol kakstoista?  Entä nyt? Nytkö?
aaaaaaaaAAaaaaa millooooon?

Pikkunoidalla on tylsää.  Isosisko lähti jo kierrokselle, mutta oma noitapoppoo starttaa vasta puolen tunnin päästä.  Voi kauhia miten voi olla aamu pitkä!   Tuolla se venyy mekkoinensa pitkin tuoleja ja lattioita  samaa tahmaista tahtia pitkien minuuttien kanssa.  

Varustus on kyllä just eikä melekeen. Äidin kajali pääsi pitkästä aikaa käyttöön kun tarvittiin pisamia, ja posket tehtiin huulipunalla jota äiti itse ei osaa käyttää sitten ollenkaan. (Onneksi punaa kuitenkin löytyi, koska näin pääsiäisenä sille on käyttöä!) Toimituksen ajan noita irvisteli vähän, mutta totaalinen naaman venähdys oli edessä kun selvisi että päähän pitää laittaa pipo (isosisko vei ainoan villahuivin).  Onneksi tästä  päästiin yli ja koirapainin jälkeen ei moista pikkuharmia enää edes muista!  

Emma innostui pussailemaan jolloin noita huusi että ääää äiti se pilas mun meikin!
(ei pilannut).

Pääsiäissöpöys  ♥

Virvon varvon!

3.4.2015

Hauskaa pääsiäistä!

Eikös olekin ihan selvä McGarmiwa tuo noita?

Tällä viikolla on onnistuttu välttämään mahatauti mahdollisimman pienillä kärsimyksillä, mistä oltaisiin vielä paljon ilahtuneempia jos ei ensimmäisen tautihyökkäyksen hännillä olisi tullut flunssapöpöjä.  Ihan epäreilua moinen liittoutuminen tautien välillä!  Onneksi tämä flunssa ei ole sieltä karmeimmasta päästä, ja onneksi meidän pääsiäisenvietto ei perinteisesti vaadi kovin tasokasta esiintymistä.  Riittää kun tulee paikalle ja jaksaa katsella kun kokko palaa - mitä ei itseasiassa ole kahtena viime pääsiäisenä tapahtunut lumettomuuden ja kuivan maan takia.  Mutta  huomenna palaa taas!

Ennen sitä täytyy tietysti varustella noidat virpomista varten ja varmistaa, että karkkia on riittävästi oveen koputtajille.  (Koitan muistaa olla syömättä kaikkea).

Pitääkin lähteä kaivamaan niitä hameita, täällä yksi pikkunoita on erityisen innokas asun valitsemisen suhteen.  Parran se jo tuossa aiemmin itselleen askarteli, mutta se oli kuulemma ihan huviksi vaan eikä pääse huomenna ylle. Harmi että olen heittänyt sen kirkkaanpunaisen huulipunan roskiin, sillä olis tullut niin hyvä poskimeikki.  Korvaava tuote löytynee, esimerkiksi vesivärit on oiva tuote pääsiäismeikkiä rakentaessa. 

Hauskaa pääsiäistä kaikille!

1.4.2015

Trendipöksyt

loistelias asukuva

Onhan se niin ettei kaikkiin muotihömpötyksiin tarvi lähteä mukaan. Kuka tänä päivänä edes ehtisi kun uutta trendiä julistetaan vähintään kaks kertaa viikossa?  Mutta joskus tekee mieli vähän kokeilla.  

Minä kokeilin näitä hippipöksyjä - tai siis anteeksi flare jeanseja - ja voi kuulkaa miten nämä tuntuu mukavilta jalassa! (huom. ei mitään aprillia) Tämä vatsanahka joka on saanut viimeiset viistoista vuotta olla matalavyötäröisten housujen valtakaudella vapaa, koki yllätyksen:  korkea vyötärö tuntuu ihanalta  - ainakin kun kankaassa on stetchiä ja matsku on pehmeää muutenkin.  

Joo, näyttävät vähän hassuilta kun on tottunut kapeisiin lahkeisiin, ja pitäisi jälleen kerran olla varmaan enemmän pituutta kuin tämä 156cm että housujen malli tulis optimaalisesti esiin, mutta jos tuntuu näin mukavalta niin ei nyt niin kauheesti voi olla väliä sillä miltä näyttää.  

Aion leikkiä olevani viileä trendityyppi vaikka oikeasti olen nainen joka arvostaa sitä tunnetta, että housut halaavat toverillisesti vatsaa.   Mallia siihen miten tällaiset trendipöksyt kannetaan varmalla tyylillä, otan Matsilta ja Rauskilta:



PS: On mulla ollut ennenkin hippipöksyt, oikein viininpunaista vakosamettia.  Löytyivät kierrätyskeskuksesta ja settiin kuului myös pikkutakki.  Oi nuoruus  :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...