26.4.2015

Fäshön

Pikachu -paita ja monenlaiset sukka-asut.

Nämä uusinaamaiset brätsit on nousseet isoon suosioon perheen tyttöjen keskuudessa. Kasvojen maalaamisesta syntynyt inspis siirtyi äidiltä tyttärille ja isompikin, joka ei ole koskaan nukkeleikeistä perustanut, on rakennellut brätseille kotia komeroon ja väsäillyt vaatteita yhdessä pikkusiskon kanssa. 

Ja millaisia vaatteita!  Nämä brätsit on paitsi persoonallisia pukeutujia, myös kierrätyksen kannattajia.  Pukeutuvat tällä hetkellä pääasiassa parittomiksi jääneistä sukista muokattuihin asuihin.  Ja niin on high fashion -meininkiä että oksat pois.  Taitava couture-tyttö tekee sukasta hatun, paidan, housut, mekon tai hameen tosta vaan.  Ylimääräiset möykyt kurotaan pois ovelasti napilla tai vaikka klemmarilla, kyllä muotiväki konstit keksii.

Minusta nämä on aivan mahtavia, etenkin sen innostuksen vuoksi mitä näihin on laitettu.  Tykkään, että lasten on hyvä saada tehdä ihan omin päin ja väsäillä niin kuin parhaaksi näkevät.  Niin tein minäkin pienenä.  Ompelijana voisin tietysti vähän näyttää malliakin, mutta en minä millään malta kun toisilla on niin kivaa ja nuketkin näyttävät oikein tyytyväisiltä.

Juuri äskettäin muotitiimi siirtyi villavetimiin.  Äkkiäkös sitä pipon virkkaa samalla kun katsoo Pokemonia telkkarista.

Talvimallistoa kuulemma pukkaa.

PS: Siitä ensimmäisestä jalattomasta brätsistä ei tullutkaan merirosvoa niin kuin itse ajattelin.  Hän on kuulemma pormestari joka aikoo seuraavana presidentiksi, ja kun pari kautta on lusittu pressan linnassa on edessä ura rehtorina.  Koska hän tykkää olla ihmisten kanssa ja laittaa asioita kuntoon.  Että sillä lailla.  Ehkä voin näin äitinä hyväksyä tällaisenkin tien. 

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, ehkä minäkin seuraavan paripuolen sukan löytäessäni kiikutan sen lapsille väkerrysmateriaaliksi! (Kumma juttu, miten pesukone voikin olla niin sukkasyöppö!) Varsinkin esikoinen tykkää kovasti ommella ja väkertää, olisi ihan omiaan hänelle tämä juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, taas saatiin hyödyllinen vinkki kiertoon :)
      Kaikkea sitä oppii...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...