31.12.2014

Kohta vaihtuu


Jos voisi oikeasti päättää mitä ensi vuonna tapahtuisi, niin mulle kiitos mahdollisimman paljon hiekkaisia shortseja, sulkia takataskussa ja hyviä kirjoja kassissa.   Eiköhän näitä saada ensi vuonnakin ja vielä vaikka mitä mukavaa muuta.   Hyvällä mielellä täällä sinua odotellaan, kakstuhattaviistoista.  Pidetään hauskaa, eiks niin?  Mutta sovitaanko ihan heti näin aluksi semmoinen sääntö, että kesällä kiitos ei sitten lunta. Luulen, että tänä vuonna tuli tässä kohtaa joku bugi kosmoksen käyttöjärjestelmään. Tarkistakaapa asia pikaisesti.

2014 oli aika hyvä. Mikä parasta se oli rauhallisempi kuin edeltäjänsä ihan niin kuin toivoin, mistä olen kiitollinen.  Ensi vuodelta riittää samakin saavutus, mutta olis aika makee yllätys jos se esimerkiksi kertoisi minulle miksi tulla isona.  Vaikka on mulla kyllä pari ideaa. (voi olispa semmoinen ammatti kuin farkkushortsinen kirjojen lueskelija joka kahlailee meressä -nomi).

Vuoden viimeiselle illalle on varattu sipsiä, dippiä, sädetikkuja ja jotain kivaa telkkarista. Ens vuoden ekalle aamulle on suunniteltu pitkät unet ihkauudessa sängyssä jossa ei ole yhtään kuoppaa yhdenkään nukkujan kohdalla.  Hurraa!  

Meiltä täältä kaikille sinne leppoisaa (tai villiä jos niin mieluummin haluatte) vuodenvaihtumista!

22.12.2014



Vielä tässä arvon että tekisinkö piparitaikinaa vai en.  Välttämättä en enää viitsisi leipoa, mutta toisaalta lapset varmasti innostuisi.  Ja se taikina nyt on vaan niin hyvää... Ja jääkarhumuottikin on vielä kokeilematta.  Taidan hakea taikinan kaupasta.  Huomenna viimeisten silauksien jälkeen alkaa joulurauha ja se tahtoo sanoa että millekään ei tarvitse ruveta vaan päinvastoin kaikkia kannustetaan lonkan vetoon.  Läppärikin pääsee taas lomalle.

Tämä on ollut ihan hyvä vuosi, toivottavasti sama meininki jatkuisi!  Kiitos kaikille kyläilijöille, Näkemisiin  ensi vuonna, eiköhän blogikin tästä paremmin aktivoidu jahka valo pikkuhiljaa lisääntyy.   

Oikein mukavaa joulua meille kaikille!   ♥

21.12.2014

Kuusi



Saatiin vaan haettua kuusi vaikka ensin ajeltiin asialle ilman sahaa. Varsinaiset metsurit. Oikein komeat kuuset löydettiin, meidän yksilö on sopivan tuuhea eikä edes kovin paljon liian leveä.  (Tiedoksi isälle että hyvin mahtui tupaan kun otti alimmat oksat pois).     Metsä oli luminen ja niin nätti ja lumipyry veti koko maiseman verhon taakse. Säästä täysi kymppi sillä lunta on tullut kaivattua niin paljon että annan hankalan ajokelin anteeksi. Tämän kerran.

Talvisessa metsässä liikkumista silmällä pitäen pistän korvan taakse, että kunnon lämpimät talvimetsäkengät olis kivat.  Sellaiset Sorelin tapaiset mutta  mielellään  vähän edullisemmat.  Ja ensi joulua silmälläpitäen yritän muistaa, että ne mittasuhteet on metsässä vähän harhauttavat.  Että se kovin laihan oloinen kuusenrääpäle on luultavasti itse asiassa ihan sopiva olkkarin nurkkaan.  Kannattaisi ehkä kirjata tämmöiset joulumuistiinpanot  johonkin omaan listaansa jonka voisi aina tsekata joka vuosi ennen kuin alkaa yhtään mitään tekemään.  Ei hassumpi idea.  Listataan nyt sekin, että kun haet kuusta niin ota mukaan saha.  Ja jos käyt katselemassa sopivaa kuusta jo kesällä niin merkkaa se vaikka jollain värikkäällä nauhalla.  Välttämättä ei jälkikasvu löydä kun sanot että hakekaa se hyvä jonka katsoin kesällä. 

Eipä tässä tälle päivälle muuta, luulen että lähden virittämään kuuseen valoja.  Voi olla, että loput koristeet laitetaan paikoilleen saman tien.  Aamulla saa sitten herätä kuusen valoon istumaan.  Ihanaa!
 

kuusi on Make A Gif

Aamulla



Vaikka olisin mieluusti nukkunut vähän pidempään, niin on näissä hiljaisissa aamuissa sitä jotain. Lempeää hämärää, ulkona ihan hiljaista (jos ei lasketa kissan ja koiran hippaleikin ääniä) ja lumisade.   Me jotka ollaan hereillä katsotaan vähän ohjelmia, poika isolta ruudulta ja minä tässä läppärin äärellä.   On lupa olla hetken aikaa laiska, koska  touhua on riittänyt.  Eilen sai jo kolata luntakin, mikä oli aika mahtavaa. 

Tänään on tiedossa lisää lumitöitä, mutta ei ihan vielä.  Odotellaan tässä että unikeot heräilee ja sitten lähdetään kuusimetsään.   Yläkerran hiljaisuudestä päätellen tässä ehtii hyvin keittää toisen kupin teetä ja katsoa vielä yhden jakson verran hömppää.

Onko se nyt ihan oikeasti sitten niin, että enää kolme yötä? 

17.12.2014

Joulusiivousta (ei ollut tarkoitus)

No vitsi että on hyvää!

Joulumieli on ollut eksyksissä tänä vuonna.  Se on ollut melkein yhtä harmaa ja vetinen kuin tylsä, tyhmä sää - turhauttava juttu tällaiselle ikitontulle, joka normaalisti innostuu joulusta jo lokakuussa!   Aloin ihan miettimään että missä vika kun ei fiilismittari värähtele niin kuin pitäisi.  Ja luulen, että löysin asiat joissa on menty pieleen. 

Ensinnäkin: tänä vuonna en ole touhunnut mitään kipeiden käsien takia. Niin, toiset kyllä sanoo että joulu ei tule tekemällä, mutta mää sanon, että kyllä se kuulkaa joillekin tulee justiinsa sillä tavalla.  Joku siivoaa, toinen väkertää kaikenlaista kivaa. Minä olen tuota jälkimmäistä lajia - mutta en tänä vuonna.  Ja siinä se ongelma sitten onkin.   

Toiseksi: joulu tulee myös syömällä.  Voi kyllä.  Joulusuklaat kuuluu korkata heti kun niitä on saatavilla, mutta mitä tein minä?  Ostin rasiat kaappiin  ja päätin olla koskematta niihin ennen joulua.  Väärin!   No okei, ei ole pakko ahmia övereitä joka päivä, mutta joulufiilikseen kuuluu kyllä nautiskelu.   

Niin että koska kädet ei taivu askarteluun päätin tehdä jouluisen kakun.  Pakko olla hyvä idea! Pohjaksi appelsiinipiparia, täytemassaan kermaa, vaniljarahkaa (piparirahka oli kaupasta loppu), lisää piparia ja pussi pätkistä.  Oijoi ja nami.  Aamulla päätin vielä että kakku tarvitsee glögikuorrutuksen, sellaisen sievän ja juhlavan. Googlasin montako liivatelehteä tarvitaan ja tein sellaisen. Hetken päästä kurkotin jääkaapista maitoa ja päätin  juhlistaa joulunodotusta vielä siivoamalla vähäsen.  

Oikein kauniisti hyytelöityy glögikuorrutus esimerkiksi kurkun päälle ja hyllynreunoihin.  Sitä vaan mietin, että miksei se viihtynyt siinä kakun päällä mihin minä olisin sen halunnut.   Mutta kuulkaa, pääsin vähän joulumieleen kiinni siinä kun Michael Bublé lauloi Ave Mariaa ja minä luutusin jääkaappia.  Että tuli se sittenkin siivoamalla, enpä olis arvannu.  Ja jahka saan keitettyä uuden satsin teetä,  pääsen testaamaan miten hyvää onkaan glögihuuhdeltu piparihyydykekakku.


PS: Tuo valo joka kakun ylle lankeaa, se tulee ikkunasta!  Taivaalla näkyy sinistä ja maassa on pikkasen lunta!   Tämä on joulun glögivahinkoihme ♥

10.12.2014

10

 
Jo kymmenes päivä!  Joulukuu se on harmaa ja märkäkin joulukuu.  Vaikka pakko puoliääneen tunnustaa: ei tunnu ihan yhtä ihmeelliseltä kuin lumivalkoinen nenänpäätä pureva pikkupakkas-joulukuu.  On koitettu feikata tuota lumipuolta leikkaamalla lumihiutaleita yms, mutta ei se ihan sama ole.   Onneksi tulee pimeä aikaisin, ulos katsoessa lumen puutetta ei edes huomaa! Jei.
                 
                     Muita hyviä puolia lumettomuudessa:
                       - lapset pääsee pyörällä kouluun
                       - ei tarvitse rapata auton ikkunoita
                       - kesälenkkareilla voi juosta liukastumatta

Koiranpötkylä on mennyt kasvamaan melkein huomaamatta.  Ei ole enää ihan pieni, vaikkei kyllä isokaan.  Osaa jo monenlaista, kuten esimerkiksi järsiä kenkää jos ei muuten saa huomiota. Käy hakemassa toki sen kengän ihan omistajan nenän alle, että viesti menee varmasti perille.  Ja meneehän se, eikä ehdi kenkäkään kärsiä.  Osaa myös painia kissojen kanssa, jotka jostain syystä nauttivat matseista vaikka mouruamisen tasosta voisi päätellä muuta.   

Kaikki muukin soljuu tavalliseen tapaan, mutta blogia ei tule päivitettyä kun ainainen harmaus ja hämäryys tekee kuvista puuroa niin kuin näkyy.  Vai kuvaajako sen tekee?  Tai kamera? Onneksi koira on söpö vähän puuroisenakin, siksipä kuvasin sitä.

PS:  Sain karaokelaitteet!  Vähän ihmettelin, että miksi nyt eikä jouluna, mutta mies perusteli, että nyt kun olen sairaslomalla (kyllä, edelleen), mulla on hyvin aikaa täällä kaikessa rauhassa*  lauleskella. No ehkä tämä on joulurauhan kannalta hyvä näin, maltan sitten olla pyhinä vähän hiljempaa.  Hah.  Harjoittelen jonkun oikein komean biisin (Fairytale of New Yorkin, tietenkin)  ja esitän sen sitten pukille!

* (Lue: mies ei ole paikalla kärsimässä)

2.12.2014

Joulukäpy


Joulukoristeluista kivoimpia on (melkein) kaikki. Tänään hoksasin, että meillähän on pihamaalla koristematskua sen kun vaan käy ottamassa talteen. Eipä ole sitä luntakaan niin on helppo keräillä!  Ne kuukauden takaiset räntäsateet tiputti männystä(kin) oksia sen verran että niistä riittää napsittavaksi koko joulukuulle, onneksi ollaan oltu niin laiskoja ettei ole niitä ehditty vielä hävittää.  

Nipsaisin yhden oksan maljakkoon ja käpyjäkin kävin keräämässä. Ajattelin askarrella jonkunlaisen simppelin köynnöksen... Tai jotain roikkuvaa. (Lapset tykkäisi tietysti tehdä tämmöisiä käpysiilejä!)  Toki menisivät ihan tuollaisenaan jossain lasitölkissä.  Katotaan jos keksinkin jotain tosi lennokasta! Oksista voisi tietysti kokeilla tehdä kranssin ulko-oveen.  Tai jonkun nipun...   Jotenkin ne nyt kannattaa hyödyntää kun on kuumin sesonki havusisustamisessa. 

No kyllä minä nyt vähän noille siileille lämpenin, harmi että mun käpyni on ihan väärää lajia. Sen sijaan tämmöisiin käpyhiutaleisiin nuo on just oikeita, tai sitten voisin dipata niitä maaliin koska se näyttää hauskalta eikä vaadi sorminäppäryyttä joka on edelleen vähän hukassa.   Tai sitten voin kokeilla vähän kaikenlaista, ei nimittäin lopu kävyt kesken ihan heti.   Eläköön joulukäpy! 

30.11.2014

Eka luukku avattu!


Täällä on viritelty joulufiilistä.  Vähän siivottiin, leviteltiin joulukoristeita ja ostettiin piparitaikinaa että päästiin testaamaan uudet muotit.   Ei olleet ihan yhtä toimivia nämä minionit kuin viime vuonna ostetut star wars -muotit.  Sen verran hennommat kuviot muotti painoi, että ne ukkelien paistuessa vähän pullistui piiloon.  Empiirinen leipomistekninen testi osoittaa selkeän eron Darth Vaderiin jo tuossa tekovaiheessa.   Hauskat muotit silti ja toki piparit maistuu ihan yhtä hyviltä disainista riippumatta.  Ens jouluksi taas jotkut uudet sitten!

Päätin leikata hirveät määrät lumihiutaleita ikkunoihin kun ulkona niitä ei näy, mutta kädet ne vaan kiukuttelee edelleen.  Kaksi hiutaletta sain tehtyä ja niistäkin toinen on ruma.  Oivoi.   Mutta jos tässä hiutaleen päivässä leikkaa ja ottaa sen ihan fyysisen harjoittelun kannalta niin luvassa lienee valkea joulu.  Ainakin mielikuvissa.   

Joulukalenteritkin on valmiusasemissa, minä onnekas ostin omani partiolaisilta ja sain avata ekan luukun jo tänään!  Vähänkö oli kivaa.  Jälkikasvu saa odottaa huomisaamuun jos eivät jo ole kurkkineet kaikkia luukkujansa läpi.  Vähän epäilen että näin on saattanut taas käydä.  

Joulufiilistelyn virallisti deeveedeeltä katsottu Joulupukki ja noitarumpu, illalla ajattelin katsoa vielä koiraseuralaisen kanssa Love, actuallyn.  Ihan tuntuu kivalta vetää tämmöinen tuhti annos jouluilua niin ei aamulla säikähdä kun kalenterissa lukee joulukuu. Vielä kun saisi kaivettua lahjat kätköistä niin voisi alkaa paketoimaan.  Ah, joo, täytyykin muistaa hommata paperia. 

Lumisade olis kyllä kiva!

Edit:  Pakko lisätä :)

 

22.11.2014

Asioita joista melkein bloggasin tällä viikolla:

Stadissa shoppailtua: leimasimia ja kalenteri Tigeristä ja Granitista. 

 - Helsinki.  Noku kävin jossain, niin voishan siitä blogata.  Toisaalta silloin oli se ravintolapäivä ja silti söin tylsästi Burger Kingissä.  Enkä edes ottanut kuvaa annoksesta. Hmm.

- Olisin voinut kerrankin osallistua semmoiseen bloggareiden skumppa-näyttely-tilaisuuteen, mutta kun ne kaverit...  Enkä kyllä yhtään tykkää skumpastakaan. Tigerissä kävin. Ihan mahtis paikka!

- Vihreä väri.  Olen diggaillut tuota metsänvihreää, ja nyt luin jostain että se on trendi.  Meni jotenkin huvi koko asiasta.  Minusta se on kiva väri ja nyt se on jotenkin vähemmän oma juttu muka?

- #lumbersexual.  Herrajumala.  Olen naimisissa tuommoisen partaäijän kanssa, ja yhtäkkiä sekin on joku trendi. Minäkin haluan olla muoti-ilmiö!! #tavisnainen

- Musa.  Olen pärjännyt vuosia BR-leluista ostetulla cd-mankalla, mutta nyt on saatava jostain joku vehje millä saa toistettua musiikin vähän muhkeammin. Koska tyttöjen illan herättämä nostalgia.  Ei kuulosta grunge miltään läppärin äänentoiston lannistamana.

- Joulumusa!  Spotify ja kaikki joulumusa mitä ikinä!   Ei voi edes siivota kun pitää kuunnella joulumusaa ja nostalgiamusaa kuulokkeilla koska ainoastaan niiden kautta biisi kuulostaa siltä kuin pitää.    

Siinä tämän viikon pääni sisäisiä puheenaiheita. Mites muilla? 

17.11.2014

Tytöt

Kamera ei ollut mukana, sori.

Kävin viikonloppuna Helsingissä.  Meillä oli vuositreffit ikiystävien kanssa, viisi seitsemästä oli paikalla itseni mukaanlukien.  Oli ihanaa niin kuin aina on sellaisten kanssa joille on kerrottu aivan kaikki jo neljännesvuosisadan ajan ja varmaan tullaan kertomaan niin kauan kuin ääntä tulee ja kuulo pelaa. Sen jälkeen luetaan toistemme ajatukset, mikä onnistuu jo nyt aika hyvin.  Tiiättekö sen kun on ihan kotonaan muiden kanssa?  On pidelty toistemme tukkaa ja tiedetään, että jos tarve on niin  tukkaa tulee aina joku pitelemään.  Isommatkin elämänhaasteet otetaan vastaan ja autetaan toisiamme niiden läpi. Voi olla ihan ilman suojamuureja just niin urpo kuin pohjimmiltaan on eikä ketään haittaa koska ne tietää jo. Tai jos haittaa niin se sanotaan suoraan.

Nämä minun tytöt on niin tukeva terapiaverkko, että semmoista en enää tässä elämänvaiheessa saisi hankittua mistään. Mietittiin, että näin erilaisina tyyppeinä ei varmasti edes tutustuttaisi jos  tavattaisiin vasta nyt.  Olen onnekas.  Ja väsynyt.  Univelkaa jäi, mutta sitä nyt välillä kuuluukin hankkia.  Käsikin on vielä kipeä, huomaan, mutta viikonlopun aikana en muistanut koko asiaa vissiin ajatella.

Että kiitos tytöt, olkaa vaan just noin aina. ♥

13.11.2014

*

 Kullervo lähtee sotaan ja koira ottaa päikkärit.

Kullervo tarttui viime viikolla mukaan kirppikseltä. Hän oli aika hintava kirppishankinnaksi (40€), huutonetistä olisi lähtenyt murto-osalla tuosta hinnasta, mutta minkäs teet kun ihastus iskee. Värit ja fiilis on vaan niin just sitä mikä tähän aikaan vuodesta uppoaa. Kuutamoyön sinistä ja syvää punaista... Ja niin vaan on Gallen-Kallelakin vetäissyt tuohon vähän piparireunaa sillan muodossa. Talvista folklorea.  Sitä samaa tyyliä jatkaa keittiön sohvalla lojuvat tyynyt. Folkkia kuviota ja folkimpaa tupsua.  Koirakin tykkää!

Ollaan Emman kanssa otettu rennosti. Lähtekööt Kullervo keskenänsä riehumaan, me ei nyt jakseta.  Kädet kipuilevat edelleen joten tietsikan naputtelu on nipistetty minimiin.  Tämän naputeltuani koitan taas pysyä visusti poissa läppärin ääreltä.  Otetaan kiitollisena vastaan vinkkejä millä on saatu kädet kuntoon yhdistelmästä golf- ja tenniskyynärpää sekä rannevaivat.  Käsillätekijälle aikalailla tylsä tila tämmöinen kun ei mihinkään voi tarttua. 


PS: Joulupukille vinkiksi, että minä en nyt sitten halua niitä kaikkia muita kalevalalautasia, tämä on niistä hienoin.  Sen sijaan semmoinen peltinen vedettävä slaavitanssijatyttö vois olla ihan hyvä vaihtoehto.  Tai sininen kånkenin reppu nahkahihnoilla (saatan ostaa tämän kyllä itse ennen joulua). Ja sitten oli jokin muukin juttu, mutta en nyt muista... palataan asiaan myöhemmin.  Ai niin, karaokelaitteet!   Semmonen lista tänä vuonna.

9.11.2014

Isänpäivätarina


Tämä tipahti äsken kirjahyllystä kun kurkotin valokuvia.  Isänpäivätarina, jonka kertoi ja kuvitti vanhin tytär jolla oli jännät käänteet hallussa jo tuolloin kolmevuotiaana. Se on kyllä semmoinen tarinaniskijä.  Ihana!

Jännää isänpäivää kaikille isille, varokaa valas-ahmoja!

7.11.2014

Ruumis 19

(Tällä kertaa piti lainata kuva Kariston facebookista, 
koska palautin jo kirjan että joku muu pääsee sen lukemaan.)

Tämä kirja on täysosuma. 

Ensinnäkin: nauroin lämpimästi jo ensimmäisen sivun kääntämisen jälkeen kohdassa jossa kuvailtiin auto-onnettomuutta.  Bravo! 

Toiseksi:  Päähenkilö on aivan ihanan symppis.  Hänestä  kiinnostuu aidosti ja hänen puolestaan joutuu jännittämään. Älykkäällä Patrickilla kun on se aspergerin oireyhtymä niin  kaikenlaista hankaluutta on tietenkin edessä  rationaalisen ajattelun mennessä ristiin sen kanssa, miten ihmiset normaalisti asioita hoitavat. Murhiakin tapahtuu niin että niistä ei haluta edes tietää!

Kolmanneksi: Kaikki muutkin henkilöt.  Aivan jokaisesta tulee joku.  Kukaan ei tunnu tarpeettomalta ja kaikista muodostuu lukijalle mielipide.  Patrickin äiti, opiskelukaverit, kämppikset, koomaosaston sairaanhoitajat, heillä kaikilla on oma tarinansa, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin napakasti kasassa. Bauer itse muuten sivuillaan sanoo osuvasti näin: I write crime, but really I just write people.

Neljänneksi: Tarina! Koska tarina on kuitenkin se, mikä kirjan tekee.  Olen kiitellyt tätä kaikkien kolmen aiemmankin Bauerin luettuani: tämä nainen osaa kertoa. Patrickin isä on kuollut auton yliajamana vuosia aiemmin, ja nyt nuori mies lähtee opiskelemaan anatomiaa ymmärtääkseen kuolemisen.  Dissektiosalin pöydällä lepäävä ruumis numero 19 kuitenkin aiheuttaa vain lisää kysymyksiä.   .... Ja sen enempää en haluakaan juonesta kertoa.  

Viidenneksi: En muuttaisi tästä mitän.  Ihan totta, mulla ei ole yhtään moitteen sanaa.  Ruumis 19 on yksinkertaisesti täysosuma lajissaan,   ja jätti  kaipaamaan lisää.   Kirjana, sarjana, elokuvana, ihan missä muodossa tahansa. Minä luen ja katson ja fanitan. 

Kääntäkääpääs se seuraava Baueri pikapikaa!

6.11.2014

Lumi ei haittaa

Taas näitä pihlajanmarjoja, mutta nyt enemmän lunta!  Ja valoa!

Lumi ei haittaa, paitsi jos olet oikein vanha puu. Jos minulta kysytään niin lumi on oikein nättiä ja se piilottaa kätevästi kaikki kesken jääneet syyshommelit...  Eli meidän tapauksessa kaikki syyshommelit koska suunnilleen mitään ei saatu aikaiseksi niiden suhteen.  Mutta nyt on vaan niin nättiä ja rauhallista.  Siellä ne kastelukannut odottaa ensi kesää hangen alla ja potkulautakin löytynee sopivasti kun tiet on taas sulat. 

Mutta kaikki ei jaksa lunta.  Kun ensin satoi isolla mitalla vettä, sitten räntää ja sitten lunta niin meidän ihana iso tuomi totesi että nyt riitti. Koko illan se valitti, natisi ja paukkui, ja jossain vaiheessa yöllä se rysäytti kaikki kolme suurta haaraansa pitkin pihaa.  Aamulla sekä minä että mies lähdettiin töihin kuudeksi, ja toinen meistä joutui tarttumaan moottorisahaan ennen kuin pääsi matkaan.  (Onneksi mun työpaikka on kävelymatkan päässä). 

Tänään huomasin, että toisella puolella pihaa olevat kolme oikein vanhaa koivua näyttävät sen verran valmiilta luovuttamaan että ne täytyy kaataa.  Samaa mieltä lienevät naapurin  rivitalon autoilijat, jotka parkkeeraa kulkuneuvonsa niiden samaisten koivujen katveeseen.  Itse ei kaatohommiin uskalleta alkaa, siinä voi mennä mäsäksi sekä oma talo, pätkä rivitalosta, että ne naapureiden autot. Osaava puunkaataja tulee sen homman tekemään. 

Että ei lopu tekeminen omakotiasujalla.  Paitsi meikäläisellä, jonka käteen iski käyttökielto.  Ei voi tehdä lumitöitä, ei raivaustöitä.  Ei voi kantaa puita, tiskata eikä oikein mitään missä täytyy painaa, puristaa tai naputtaa ja klikata (auau).  Koiraa ja kissoja voi rapsutella, sitten voi köllötellä ja lueskella.  Että ei toisaalta hassumpi sairaus tämmöinen tulehdustila.   

4.11.2014

Harmaa ei haittaa

Pötkylä kiitää kuin gepardi!

Aika harmaa päivä tänään.  Nukahdin keittiön sohvalle kun ihan vaan hetkeksi kellahdin siihen kuuntelemaan sateen ropinaa.  Emma seurasi esimerkkiä. Kun herättiin, oli vesisade vaihtunut rännäksi ja pihalle ilmestynyt lätäköitä.  Nyt siellä sataa jo kunnon rättejä.  Harmaata on.  Mentiin pihalle ja  Emman meni ihan pähkinöiksi. Kyllä muuten kiitää melko lujaa tollaiseksi töppöjalaksi.  Että eipä se harmaus haittaa jos on fiilis kohillaan.  Ei haittaa muakaan kun on tuommosta lumisen harmaata.  Vetinen harmaa on astetta hankalampi jaksaa.

Koitin ottaa kuvaa uudesta pannasta kun se olisi niin kivasti sointunut tuohon pihlajanmarjakuvaan.  (Panta on punainen ja siinä on semmoinen pieni punainen bandanahuivi.  Ältsin style).  Hoin että istu, Emma, istu, istu. Kuvan ottasin,  oo nyt hetki riehumatta, pölijä, ja istu?  Emma oli sitä mieltä, että mitä horiset, nainen, nyt kiidetään.  Ja sitten mentiin taas. 

2.11.2014

Varjojen huone

Vähän myöhäistä Halloweenia siinä niin.

Varistytön ja Unissakulkijan luettuani tuntui etten malta odottaa tätä viimeistä osaa, mutta oikeastaan väliin tullut tauko oli tarpeellinen. Parin kuukauden huili toi vähän selkeyttä ajatuksiin ja poisti ennakkoahdistuksen jota tunsin ennen kuin tartuin Varistyttöön. Lisäksi olin päästänyt irti  "uusi dekkarimestari" -hypetyksestä.  Ja se on hyvä.  Tuli luettua vähän rehellisemmin.

Ja mitenkäs tämän nyt sitten rehellisesti sanois...  Petyin.  Varjojen huoneen ensimmäinen puolisko oli todella turhauttavaa luettavaa.  Henkilöhahmoja on ollut alusta asti vilisemällä ja lukiessa meni energiaa turhaan muistellessa kuka kukin on.  Minusta  pieni karsiminen - alusta saakka - olisi tehnyt tarinalle vain hyvää.   Päähenkilöille olisi voinut antaa enemmän lihaa luiden ympärille, tehdä heistä lukijalle läheisempiä. Minä haluan kiinnostua hahmoista, olla huolissani ja elää mukana. ... Nyt osuttiin siltä osin vähän maalin viereen.  

Unissakulkijan (josta pidin näistä eniten)  jälkeen odotin mielenkiinnolla ja uteliaisuudella sitä miten tarina sidotaan loppuun ja saadaanko tietyt turhiltakin tuntuneet jutut kääntymään merkityksellisiksi.  No saatiin ja sitten ei kuitenkaan saatu. Osittain sirpaleisuus  toimii tyylikeinona, mutta liika on liikaa.  Langat poimittiin ja solmut sidottiin, mutta osa kovin hätäisen oloisesti. Olo jäi vähän tyhjäksi.  Mikä toisaalta sopii tarinan aihepiiriin.  Ei kai tätä olisi voitu kirjoittaa niin, että lopussa kaikilla olisi kivaa.

Mitä varjojen huone sitten tarjosi?  No lisää yllätyksiä, lisää kauheuksia ja taustojen avaamista.  Lisää löylyä.  Ei tämä huono kirja ollut, mutta kompastui minun kohdallani ennakko-odotuksiin, jotka ironista kyllä olivat enimmäkseen esimerkillisesti hoidetun markkinoinnin luomia. Kirja kuin kirja on kuitenkin parhaimmillaan kun sen saa löytää itse, ilman kenenkään sanelua.

Mietin, että Varistyttö -trilogia toimisi varmasti Sillan tapaisena tv -sarjana.  Siinä olisi hahmoille tilaa esiintyä koko kylmyydessään.  Toisaalta tätä tarinaa en varmaankaan haluaisi nähdä kuvitettuna.

Kaksikolta on ilmeisesti ilmestynyt jo seuraava kirja, uuden trilogian ensimmäinen osa.  Taidan ottaa ja lukea sen jahka suomennos ilmestyy, mutta ennakotiedot jätän tällä kertaa väliin.


PS: Olihan tähän lipsahtanut rippunen mustaa huumoriakin.  Tajusin kirjaa sulkiessani, että kaksi keskeistä hahmoa  olivat  tosiaan Victoria ja Madeleine.  Ilahduin. 

1.11.2014

Suhteellisen laiska päivä

Albert lumisateessa, uus lipasto ja muovikuusi.

Tänään nousin kuudelta kun ensin herätti kissa, sitten koira. Kävin haukun kanssa lenkillä ja päätin laiskotella koko päivän. Ensin luin Varjojen huoneen (siitä lisää myöhemmin), join aamuteetä ihan hissukseen ja parin tunnin päästä join uudelleen aamuteetä eikä vieläkään ollut kiire minnekään. Parasta.  Sitten laitoin Albertin lumisadepalloon, kuuntelin monta kertaa putkeen kun Paula Vesala lauloi Paula Koivuniemeä ihanasti ja mietin mitä laittais  lipaston päälle ja seinälle. Päätin, että ei paljon mitään.  Katselin katonrajan piparikuviota ja mietin, että näyttääpäs se kivalta.  Passaa tähän aikaan vuodesta. Ajattelin joulunodotusta ja hain kaapista punaiset tyynynpäälliset keittiön puusohvalle.  

Ihastelin uutta pikkuista muovikuustani ja uutta tilavaa lipastoa, joka on ihana erityisesti koska sen laatikkoon mahtuu talouspaperirullat pystyyn!  Ah onnea.  

Viime viikko on ollut semmosta haipakkaa, että tänään ei juuri tämän suurempia asioita ole päässä viitsinyt pyöritellä.  Albertkin sanos, että aina ei tarvi olla tehokas eikä ajatella isoja: jos on väsy niin pienikin aivojumppa on aivan tarpeeksi.  Kaikki on kato suhteellista, sano Einstein.

Ja katos vaan, koska heräsin kuudelta, mulla on tässä vielä ruhtinaallisesti laiskottelutunteja jäljellä vaikka niitä on jo suoritettuna melkein kymmenen!   Kuulostaa melkein tehokkaalta, vai?

25.10.2014

Lemons happen

Photoshopilla lavastettu eilinen ensilumi.

Eilinen ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla: talvitakista hajosi vetoketju.  Onneksi olen nainen ja omistan monta takkia.   Päivällä alkoi pyryttää lunta ja kyllä sitä sitten riittikin.  Mietin että mahtavaa, kerrankin meillä on talvirenkaat ajoissa ja paremmassa autossa vieläpä ihan tuliterät sellaiset. Mietin että pitäisköhän ostaa uus talvitakki.  Tai siis että millaisen talvitakin sitä ostais.  Mietin myös että ai kamala, joillakin on varmaan vielä ne kesärenkaat ja toivottavasti ymmärtävät pysyä pois tien päältä ettei satu hirveitä.   

Se on hyvä sanoa kun on itse niin vastuullinen ja varovainen.  Semmoinen, joka lähtee peruuttamaan sillä paremmalla autolla jossa on ne tuliterät talvirenkaat ja miettii, että kyllä nyt pitää sitten ajaa varovasti kun on niin liukasta. Semmoinen, joka unohtaa, että siellä pihan laidalla on nyt pikkuveljen auto.  Koska pikkuveli on tullut lasten-, koiran- ja kissojen vahdiksi.  

Niin että mihin peruuttaa sillä autolla ja niillä renkailla?  No siihen pikkuveljen auton takakulmaan tietenkin.   

Ei auta talvirenkaatkaan jos on ratin takana idiootti. 



Että.



Semmosta.



No okei, oli ihan pimeää, katsoin kyllä taaksepäin, mutta en nähnyt tummaa autoa siellä. Mutta olisin varmasti nähnyt, jos olisin katsonut kunnolla. Niinku aivoilla, tiiättehän.

Tuli tietysti kaamea morkkis ja harmi-itku. Jäi reissu tekemättä.  Mies sanoi, että sattuuhan näitä, ajattele nyt  niitä kaikkia keittiötauluja mitä oot keränny, että lemons happen ja muuta.  Slogan oli niin hyvä, että nauratti.

Harmittaa silti.  

Muistakaa siis tien päällä - ja omilla pihoilla -  talvirenkaat ja varovaisuus, mutta ennen kaikkea aivot.  Koskaan kun ei tiiä missä niitä sitruunoita alkaa tapahtumaan.

Mites teidän ensilumi- ja viikonloppuasiat?


mulla ei ollut tämmöstä, niin tein. 

16.10.2014

Paras ja Purevin

 Hirveen kiva tää mun purulelu!

Sehän oli selvä ensipuraisulla.  Matkalla pentuja katsomaan mietin, että oispa ihana kun niistä joku tuntuisi heti omalta. Tulis semmoinen suuri hetki ja tapahtuisi rakastuminen!   Perillä tuijotin kasaa tuhisevia samannäköisiä pötkylöitä ja niin siinä kävi, että yksi niistä nosti pään ylös ja viestitti telepaattisesti, että minä se olen, tykkään susta, ollaan kamuja.   (Tai sitten se saattoi nostaa pään, koska oli nälkäinen ja kuuli jonkun tulevan, mutta enpä usko).  Jokatapauksessa minä ojensin käden, pentu haukkasi siihen kiinni ja homma oli sillä selvä.   Ensipuraisusta.

Seuraavalla kerralla otin pennun syliin, mutta tuli sitten tunne, että jokin ei nyt täsmää.  Huomasin vierellä tuijotuksen, ojensin käden ja *hauks* pentu nappasi siitä kiinni.  Ai, siinähän sinä olitkin! 

Ja nyt se on kotona, voi että.  Sillä on kaksi tapaa olla: riehuminen ja nukkuminen.  Ensimmäinen sisältää reippaalla kädellä hampaiden käyttöä, ja niinpä nyt harjoitellaankin sitten vähän erilaisia tapoja osoittaa kiintymystä.   Kun se kömpii syliin ja työntää pään kainaloon niin lakkaa kaipaamasta asioita.  Sitä vaan kuuntelee tuhinaa ja rapsuttelee, tiiättehän, tulee semmoinen mukavasti turruttava lämmön tunne.  Raps raps... Olikos mulla jotain mielessä... raps raps... Ei voi muistaa... silitys silitys... huokaus. 

Ensimmäisen yön nukuin pennun kanssa, koska enhän olisi kuullut yläkertaan, jos se olis vaikka halunnut ulos tai olis tullut nälkä tai maanjäristys vaikka.  Ja koska ihan hirveesti halusin.   Eihän sillä mitään hätää ollut, tuhisi tyytyävisenä yön läpeensä, vaihtoi vain paikkaa naamani päällä tai kaulan alla. Haukkasi välillä unisesti korvasta. Toisena yönä perheen miesväki otti yövuoron vaikka ei olisi tarvinnut.  Koska nekin hirveesti halusi.  Aamulla mietin, että olispa kamala olla naimisissa sellaisen tyypin kanssa, joka ei missään nimessä haluaisi nukkua koiranpentu naamallansa.  Että aika hyvä valinta on tullut tehtyä senkin suhteen.  

Luin koiranpennun kasvatusopasta, jossa sanottiin mm, että jos pentu vinkuu ja pyytää rapsutusta niin ei saa rapsuttaa.  Koska se ei saa oppia, että pyytämällä saa.  Ja jos koira vinkuu oven takana, että hei, mua pissattaa, niin ei saa missään nimessä viedä sitä pissalle, koska se ei saa oppia, että vinkumalla saa mitä haluaa.  Mietin, että noh, tekstariakaan se ei osaa lähettää, joten vähän menee hankalaksi.  Päätin ottaa oppaan ihan huumorin kannalta ja lukeminen muuttui heti viihdyttävämmäksi. Sanoisin, että joku roti tottakai pitää olla,  mutta jokainen hoitaa homman tavallaan. Jos koiraa pissattaa niin   meillä mennään sitten pissalle. Aika järkevää kuitenkin, eikös?

Kissoihin ei puraisut ole toistaiseksi ihan samalla tavalla tehonneet kuin meihin muihin,  mutta eiköhän nekin tuosta pehmene muilla tavoin. Pikkuihiljaa.

Sanoinko jo, että voi että?  On tämä ihanaa. 

12.10.2014

Kyllä isä osaa

 Kierrätys on päivän sana.

Pönttöuuneja on nyt kuivateltu pari kuukautta lampuilla ja kynttilöillä ja pellit on pidetty jatkuvasti auki. Alkoi tässä tulla kylmäkin, eikä tuhkalaatikoita näy eikä kuulu.  (Ne piti siis tilata erikseen, muurareilla ei ollut tarjota tuhkiksia omasta takaa). Alkoi tässä jo vähän varpaita palella.  Olkkarin takkaa on pidetty lämpimänä, mutta talon päädyissä työhuone ja ruokahuone pysyy kuitenkin melko viileinä ilman pönttöuunien apua.   

Niin että mies askarteli tuhkalootan ihan itse.  On se taitava.  Itse laatikko on vanha, jykevä työkalupakki ja luukun etuosa toimii varsinaisen tehtävänsä lisäksi (ilmaisena) mainostilana. Olkaa hyvät vain, Tikkurila. 

Ai niin, ja ennen kuin kukaan huolestuu, niin tässä vaiheessa poltellaan aivan pieniä testitulia ja vahditaan koko ajan vieressä ettei tuolta mitään karkaa lattialle.  Ja eihän sieltä ole karannut.   

Itse pöttöuunit tuntuvat toimivan loistavasti.  Työhuoneen sininen uuni on aina ollut oikutteleva ja sen ensimmäinen sytytys on joka syksy ollut melkoinen operaatio, mutta nyt alkoi saman tien mukava humina, puut syttyi nopeasti eikä mistään tuprahtanut pienintäkään savupalleroa.  Varmasti itse palaminenkin on nyt puhtaampaa, eikä savupiipuista nouseva savu ole enää semmoista tuomiopäivän tummaa pilveä....  Lisäksi kun uunit tuntuvat nyt lämpiävän nopeammin niin eipä tässä mittään huomautettavaa.  Odotellaan niitä oikeita tuhkalootia, että päästään tositoimiin.

Että jee, tässähän saa varpaat kohta lämpimäksi! 

8.10.2014

Kolmekasi

Pikku-Tiina kerhokuvassa.

Olen viisastunut vähäsen, tyytyväisempi asioihin.  Paitsi silloin kun heittäydyn tosi typeräksi ja valitan kaikesta.  

Toisinaan peiliin katsoessa ajattelen että hei, ei niin kauheen paha kuitenkaan.  Paitsi huonoina aamuina, enkä koskaan Lindexin sovituskopissa, siellä iskee aina epätoivo. Pehmeä valo on  ihan hyvä itsetunnon ylläpitäjä. Pieni salaperäinen hämäryys vielä parempi. 

Osaan ottaa iisisti, mihimpä tässä kiire.  Paitsi siloin kun tuntuu, että hei, nyt menee hyviä päiviä ihan hukkaan, miksi en osaa, miksi en opiskele, missä kaikki suuret teot?

Lapsista on helppo iloita, aika mahtavia persoonia niistä on kasvanut.  Mutta siis onko niiden pakko kasvaa niin nopeasti? Tai ylipäätään jatkaa kasvamista? Nurkan takana kurkkii teinivuodet, mitä jos minusta tulee lapsille nolo ja ne haluaa kävellä kaupassa mahdollisimman kaukana minusta?  Mitä jos käydään toistemme hermoille ja kadun etten köllötellyt niiden vierellä enemmän silloin kun mut siihen olisi vielä huolittu? 

Tiedän mitä haluan.   Tiesin eilenkin ja tiedän huomennakin.  Ne haluamiset vaan tuppaa vaihtumaan.  Mutta onko sillä väliä, jos kuitenki tietää?   

Kolmekasi-Tiina on  eri kuin ne aiemmat, mutta silti se sama.  Ei vioista näköjään eroon pääse, mutta  ne pysyy jo hallinnassa. Paitsi silloin kun ei pysy.  

Mutta sitä mää tässä nyt eniten murehdin, että kävin eilen parturissa ja tukka on nyt ihan väärin. Ymmärrätte varmaan.   Kyllä voi kolmekasin elämä olla hankalaa.

5.10.2014

Ihmepoika

Ihmepoika.

Tiiättekö, millaista on kasvaa pienellä paikkakunnalla, katsella ikkunasta metsänreunaa ja haaveilla olevansa jossain muualla?   Se on vähän semmosta. Ne jotka tietää, todellakin tietää. Siinä tulee tarpeeseen kaiken maailman madonnat ja muut hahmot.  Siinä on mahdollista kasvattaa mielikuvitukselle sellaiset muskelit, että niillä  hoitaa itsensä ihan minne vaan, vaikka tekemään juuri sitä mitä aina suunnittelikin. 

Minä kasvoin melko pienen paikkakunnan melko pienellä sivukylällä.  Pienempiäkin paikkoja on ihan lähietäisyydellä, kuten se, missä eräs isopäinen poika katseli ikkunasta pikkumetsän reunaa ja perehtyi Suosikin lukemiseen kun kuolema kävi kylässä.  Kirjoitteli parhaalle  ystävälle kirjeitä joissa aivo sulaa ja repivän rakkauden kohteet vaihtuvat mutta ystävyys vai mitäsenytoli pysyi. Ja  New York. Jet' amee!

New York. Koska jotkut meistä ovat liian isoja pieniin kyliin.  Niingu Tamppooni huokaa koulun invavessassa "Mää himuan eniten kaikkee vaarallista.  Mää oon siinä mielessä jotenki helsinkiläinen!" 

Ihmepoika on vähän semmonen.  Kokoansa isompi kirja.  Kauhean sympaattinen ja aito, hulvaton ja koskettava. Sellainen, joka toi omat teinivuodet maalaiskaupungissa eläviksi taas.  Nauroin ääneen monta kertaa, itkinkin. Oli helppo heittäytyä mukaan ja taivastella peltojen keskellä riehuvan nuoruuden menoa täältä turvallisen 25 vuoden matkan päästä. Oi, kultainen nuoruus, kun kaikki oli joskus just niin pasgaa!!!! ja kuitenkin niin ihanaa ja jännittävää.   Oi, kasvukipujen kiirastuli!  

Isopäisen pojan sisällä ihmepoika etsii tietä näkyville samalla kun perhe yrittää tottua isän poismenoon.  Poikaa on pakko kannustaa.  Ja helppo kannustaa.  Koska kaikki järjestyy, maailmaa aukeaa ja Madonna odottaa.

Elias Koskimies on kirjoittanut itsensä näköisen  kirjan,  suosittelen!  

2.10.2014

Pesä

peti + patja + vaneria = koiralle talo.

Tiistaina kaipasi pääntyhjennystä äidin lisäksi myös tytär, jolle iski alkavan murkkuiän ansiosta aivan valtaisa ikävä tunne.  Kun 11 -vuotias alkaa murehtia niin että vallan hautautuu peiton alle pelkäämään, niin silloin otetaan käyttöön järeät aseet.  Ensin jutellaan pitkään, sitten tartutaan kuviosahaan, hiomakoneeseen ja naulapyssyyn.  

Vielä on yhdeksän yötä siihen kun pentu saadaan kotiin, mutta täällä on valmistauduttu jo aika hyvin.  Rakennettiin koiralle talokin. Mies sahasi osat sen jälkeen kun  meikäläisellä meni hermot kuviosahan kanssa. Tykkäisin tietysti vetää tuollaiset suorat linjat oikein suurella pöytäsirkkelillä, jossa on hyvä ohjuri. Kuviosahan kanssa ärsytti, kun tuli pientä... sanotaanko vaikka että elävyyttä reunamiin. Mies siis kuviosahaili suoria viivoja, me tytön kanssa hoidettiin piirtäminen, mitoitus, kasaaminen ja viimeistely. 

Ja eikös vaan tullut symppis pikku talo?  Sinne mahtuu just sopivasti pikkuinen peti, jonne minä ainakin tykkäisin käpertyä nokosille.  Kyllä se koirakin varmasti osaa arvostaa.  Täytyy vaan kasata kaikki ne hankitut lelut tuohon ettei kissat mene ja omi mökkiä itsellensä...  

Pallero sai oman pesän ja tyttö unohti murheet kun sai vähän käyttää työkaluja.  Puukässä FTW. 

(Facebookista tai instagrammista voi sitten tsekata miltä olkkarissa näyttää kun inspis iskee.  Itse siassa aika perussiivo ja tilanne meillä, sotkun aiheuttaja vaan vaihtuu.)

30.9.2014

Virittelyä



Miten ois, pidetäänkö pääntyhjennyspäivä?  Ollaan ihan muina elämänhallintaoppaina ja tehdään pieni itseterapointi -operaatio. 

Näin: 
Otetaan kynä ja kirjoitetaan paperille luettelo tai muun muotoinen kokoelma asioita jotka vaivaa, ärsyttää tai muuten vaan pyörii tiellä.  Järjestelmällisempi tyyppi voi tehdä vaikka kaksi listaa: toinen sellaisista jutuista, joita kannattaakin miettiä ja toinen niistä jotka joutaa pois kuormittamasta.   Liikaa ei saa kuitenkaan miettiä. Lopuksi sisällön voi lukaista läpi ja sitten joko säilyttää tai heittää pois tai vaikka polttaa, jos on tarve dramaattiselle eleelle.  Ihan fiiliksen mukaan mennään.

Sitten voi ottaa oikein mieluisan kynän ja piirtää paperin täyteen ihan sitä mitä sattuu tulemaan: kiekuroita, kuvioita, elukoita tai väriläiskiä.  Taaskaan ei saa miettiä.

Lopetetaan kun siltä tuntuu.

Pään pitäisi olla vähän kevyempi.

Niin että voi vaikka keittää teet tai kahvit ja sitten onkin hyvä viritellä uusia juonia.
 

28.9.2014

Tää tekis nyt jotain kivaa

Joutsenen sulka löysi paikan...

Taas sunnuntai, ja taas kuvia työhuoneesta.  Ja TAAS meni viikko ihan supervauhtia ohi!   Tänään aion tehdä ajatustyötä ja piirtää.  Paitsi että käytin ihan liikaa aikaa kuvien ottamiseen ja niiden lisäämiseen tuonne Styleroomiin.  Jo talvella sinne kirjauduin, mutta nyt vasta lisäsin ensimmäiset kuvat.  Työhuoneesta, kuinkas muuten.  Huoneessa on tehty sellainen suuri muutos, että siivosin ja laitoin oven kiinni.  Täällä mä nyt sitten istun omassa rauhassani ja teen kaikkea muuta kuin sitä mitä piti.  No sitäkin kyllä mietin, että ajatustyö on käynnissä.  Huoneessa on nyt jotenkin tosi hyvä henki, tuntuu että voi saada aikaiseksi vaikka mitä...    Paitsi että ihan just täytyy lähteä tekemään ruokaa ja iltapäivällä voisi tietysti käydä katsomassa taas koiranpentuja.   Mutta jos sitten olisi sen vaikka minkä vuoro?

Ajatustyötä on menossa monellakin saralla, esimerkiksi on tullut pohdittua valintoja.  Sitä mitä elämässä piti tehdä ja mitä olen sitten päätynyt tekemään. Tämähän on meikäläisellä melko säännöllisesti esiin putkahtava juttu, mutta nyt tuli aika vahva tunne siitä, että jotain tarttis tehrä. Jotain ihan muuta.  Ja kun ei selkeää tienhaaraa ole  eteen tipahtanut, niin ajattelin ihan itte vähän leventää tätä nykyistä polkua.  Ideoitahan on,  seuraavaksi täytyy alkaa toteuttamaan, näin se varmaan menee? 

Leppoisaa sunnuntaita, tehkää sitä mitä tuntuu kivalta tehdä ainakin tämä päivä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...