18.5.2017

Ovet auki


Miehellä on menossa isyysloma, mikä on mukavaa.  Ja mikä vielä mukavampaa, se otti ja pakkasi Väinön autoon ja hurautti Alavudelle mummuloimaan miesten kesken!  Saatoin vähän edellispäivänä jo vihjata, että niin olittekos te sinne mummulaan menossa vai? Kas kun meillä on Väinön kanssa yhteinen työhuone, mikä on oikein kiva Väinön kannalta, mutta melkoisen epätoimiva ratkaisu äidin kannalta. Kun Väinö on hereillä, se haluaa osallistua kirjoittamiseen (tänäänkin huomasin erään tekstin perässä nasevan "slösslösdöö" -kommentin) ja kun Väinö nukkuu, se nukkuu patjoilla samaisen leikki/työhuoneen lattialla. 

Että siinä sitten äiti kantaa läppärin keittiön pöydälle ja yrittää löytää inspiksen ja saada juonen päästä kiinni äkkiä pikaseen ennen kuin turbomies taas herää.  Ei oo helppoo!  Melko usein sitä päätyy katsomaan jotain pientä youtubesta tai syömään jotain pientä nurkkakaapista sen sijaan että kirjoittaisi jotain kivaa niin kuin oikeastaan haluaisi tehdä. 

No joo.

Mutta nyt on tällä äidillä ollut jo kaksi ja puoli päivää ihan omaa aikaa ihan ilman turbomiestä ja isäänsä, seurana vain hyvin itsenäisesti viihtyvät isommat lapset.  Joten olen kuulkaa tehnyt ihan omia juttuja! Tiistai oli kaunis ja aurinkoinen, mikä luonnollisesti tarkoitti sitä, että kärräsin entistä kasvimaata kompostiin, riivin itseäni isompia hernepensaan taimia ja saappaan korkuisia männyn taimia irti, kaivoin kaiken yli rönsynneiden mansikoiden alta tiiliä pois, kannoin kiviä paikasta Cee paikkaan Dee, koitin kaivaa kuoppaa mihin siirtää ruukussa kolme talvea viihtynyt tuija (maa on edelleen niin jäässä, että olen saanut aikaiseksi vasta just ja just lapion piston syvyisen kuopan!), istuin auringossa ja jopa haravoin yhtä nurkkaa pihasta ihan siitä ilosta että ei helkkari soikoon satanut lunta!

Sanoinko jo, että olin t-paita päällä?

Ihana päivä!

Eilisen ja tämän päivän olen istunut koneella ja kirjoittanut, suunnitellut, työstänyt ja jäsennellyt.  Kuulostaa nyt kauhean aikaansaavalta, mutta oikeastaan olen tässä vasta pohjustanut sitä varsinaista hommaa.  

Ennen kaikea olen pitänyt ihanan vanhan koulukaapin ovia levällään aamusta iltaan sekä nostanut roskiksen pöydältä lattialle.  Kukaan ei ole kertaakaan levittänyt paperimoskaa matolle tai mennyt imeskelemään leimasimia kaapin uumeniin.  On ollut mahtavaa voida vain keskittyä ajattelemaan, moiseen toimintaan tarvitsen rutkasti aikaa ja rauhaa.

Enkä ole ehtinyt liikaa ikävöimäänkään kun on ollut tätä tekemistä.  

Mutta ikävöinyt olen.  Sillai sopivasti.

9.5.2017

Kevätkuulumisia

- Meneekö nyt Väinö vähän ylinäyttelemisen puolelle?
- Nammm!
- Joo, hieno homma, hyvin ossaat.

No kyllä en kehtaa sanoa, että palasin hei blogitauolta, kun en taas tiedä ehdinkö palata tälle kuulle toista kertaa.  Mahdollisuudet siihen kyllä on aika hyvät, sillä meillä Väinö oy:ssä on tällä hetkellä sellainen tilanne, että isi aloitti kolmen viikon hoitovapaan ja tämä saattaa, huom, saattaa vapauttaa äidin toteuttamaan itseään myös tänne Kuplan tontille, mikä olis kyllä melkoisen mahtavaa.

Viimeksi olen tainnut ehtiä kirjoittamaan säännölliesti joskus syksyllä. Luulin tuon edellisen tekstin olevan noin kuukauden takaa, mutta se onkin tehty jo helmikuussa!  Siis että mitä että? Kolme kuukautta sitten! Voiko ees olla totta, koska ulkona kyllä tälläkin hetkellä pyryttää lunta...

Väinö on tietysti kasvanut ja kehittynyt ja pysynyt hurmaavana kuin mikä.

Keittiön kaappeihin piti asentaa talven aikana lapsilukot, jotka menivät yksi kerrallaan rikki.  Ostettiin uudet lapsilukot, jotka on nekin melkein kaikki menneet rikki, eikä nyt enää millään raaskisi ostaa uusia, koska  lapsilukkojen hinnat on ihan suunnaton typeryys! Kuka nyt ostaa monella kympillä teipattavia härpäkkeitä kaikkiin mahdollisiin kaapinoviin, kun ne pitää ostaa uusiksi muutaman viikon päästä ja pitäisi ostaa vaippoja ja kumppareitakin ihan j a t k u v a s t i ? Kyllä pitäisi pienten lasten koteihin saada lapsilukkoja neuvolasta kotiinkuljetuksella mielellään kellon ympäri ihan ilman korvausta.  Se toimisi ennaltaehkäisevästi vähentäen vanhempien väsymystä ja imuroimaan joutumista. Että miten ois? 

Lapsilukkojen murtamisen lisäksi Väinö osaa
- Käytellä kodinkoneita (hellasta on nupit irroitettu)
- Kertoa vitsejä (joista ei tajuta mitään, mutta ne naurattaa aina)
- Katsoa telkkaria kädet niskan takana ja jalat ristissä.  Sillai rennosti.
  (Late Lammas ja Pikku Prinsessa sekä Timppa on hyviä)
- Kiivetä
- Tyhjentää tiskikoneen
- Tyhjentää riisi-, linssi-, makaroni- ynnä muut paketit
- Napostella (mitä isot edellä...)
- Soittaa nokkahuilua
- Hörpätä mukista
- Syödä lusikalla (jos huvittaa)
- Kaivaa nenää
- Siirtyä Netflixistä pleikkakauppaan ja ostaa sieltä isin laskuun pelin sekä siihen kuuluva lisäosan
  (Eivät suostuneet palauttamaan meille rahoja).
- Tehdä palikkatornin
(jotenkin ei kuulosta niin hienolta tuon edellisen jälkeen, mitähän neuvolan täti sanoo?)
(Koskahan meillä muuten on seuraava neuvola?)

Äiti:
- On toodella hajamielinen. 
(Siksi aloin uudestaan laittamaan asioita ylös, tekemään listoja ja seuraamaan kalenteria). 
(Mullon semmonen Bujo)
(Muista tarkistaa se neuvola-aika.  Ja esikoisella oli joku... mikä se oli... ai niin, optikko). 
(Niin että tarkista myös se aika).
- On todella innoissaan.  Ja väsynyt. Mutta innoissaan.
- Hösää ja väsyy, hösää ja väsyy
- Suunnittelee
- Yrittää pitää salaisuuksia
- Yrittää olla syömättä liikaa herkkuja. 
(Onnistuu yleensä noin tunnin päivässä olemaan syömättä herkkuja). 
(Myöskin: määrittele "liikaa").
- Tykkää niin kovasti herkuista.
- Kirjoittaa juttuja
- Rakentaa dubloilla
- Yritti aloittaa jumpan, mutta ei vaan onnistu kerran viikossa tasan kello 19 pääsemään aina jumppaan, joten se sit jäi.
- Aloitti kiipeilypuuhaasteen!  Se on kivvaa!  Ja puukiipeilyä voi tehdä muulloinkin kuin torstaisin tasan kello 19.

Isommilla on meneillään omat juttunsa, esikoinen harjoittelee piilareiden käyttöä, iso poika unohtaa läksyt ja nuorempi tyttäristä pyrähtelee sinne tänne tapansa mukaan.  Pitäisi hankkia kumppareita ja patistaa harjaamaan hiuksia ja keskustella muovijätteistä ja Dr Whosta ja Siperian ikiroudan sulamisesta ja tubettajista, mammuttimuumioista ja sellaisesta kaikesta mitä 9-14 -vuotiaiden ja isin ja äidin mieleen juolahtaa.

Tämä oli tämmönen kuulumispäivitys.  Ihan perus.
Mites teillä tänä kauniina keväisenä lumipyrypäivänä menee?

13.2.2017

Nelikymppinen äiti kirjoittaa


Hei vaan pitkästä aikaa!  Blogitauko on venähtänyt pitkäksi. Päivissä ei tunnu löytyvän aikaa tekstien naputtelulle, eikä kirjoittamattomuuden jälkeen oikein tiedä mistä aloittaisi.  Mielessä on pyörinyt paljon aiheita, yksi niistä se, miltä tuntuu olla nelikymppisenä pienen lapsen äiti. Mutta ei se kuulkaa tunnu suuresti sen kummemmalta kuin olla äiti minkään muunkaan ikäisenä, eikä tällä kotikylällä (tai kaikeksi yllätykseksi omassa kaveripiirissäkään) ole edes mikään juttu jos nelikymppisenä vielä tulee äidiksi. 

Niin että sen sijaan julkaisen tekstin, jonka kirjoitin viime syksynä synttärieni aikaan. Ehkäpä se valaisee nelikymppistä minääni paremmin kuin joku äitiysanalyysi.  

*****

Eräänä aamuna Tyrannosaurus rex lähti kävelylle. Se kulki päämäärättömästi saniaisten ja käpypalmujen seassa eikä miettinyt mitään erityistä, koska oli väsynyt nukuttuaan kehnosti. Tyrannosaurus rex piti siitä, miten kosteat lehdet viilensivät sen jalkoja. Sen kulkiessa eteenpän pienet otukset kaikkosivat koloihinsa, vaikka ei se niistä piitannut. Tyrannosaurus rex kaipasi isompaa hiukopalaa. Se nosti hieman massiivista kuonoaan ja haistaessaan lihaisan tuoksun se tunsi tyytyväisyyden lämpimän aallon leviävän sisällään. Tyrannosaurus rex kääntyi vasemmalle ja kompastui. Se yritti ojentaa käsiään eteensä, mutta ne olivat aivan liian pienet ja hyödyttömät kaatumistilanteisiin, ja niinpä se lyhyen tasapainoiluyrityksen jälkeen kaatui raskaasti maahan ja kuoli iskettyään kallonsa halki kiveen.

Noin kuusikymmentäseitsemänmiljardia vuotta myöhemmin, vuonna 1976, minä synnyin. Kuten T-rexillä, minullakin oli suurehko pää, mutta opin tasapainoilemaan sen kanssa melko hyvin. Aloitin harjoittelun vaakatasosta siirtyen hiljalleen konttausasentoon ja siitä lopulta kahden jalan varaan. Hyödyin suuresti siitä, että toisin kuin T-rexillä käteni olivat riittävän pitkät olemaan hyödyksi kaatumistilanteissa, joita sattui runsaasti.

Kaatuilin normaalissa määrin koko varhaisen kasvuikäni tapausten kuitenkin käydessä koko ajan harvemmiksi. Tilastolliset piikit voi havaita ajankohtina, jolloin pienestä vihreästä pyörästäni poistettiin apurattaat sekä joitakin vuosia myöhemmin kun päätin poistaa molemmat käteni kultaisen Tunturini ohjaustangolta ollakseni cool. Ehdin olla sitä muutaman sekunnin ennen kuin kaaduin hiekkatiellä kesäauringon lämmössä muhineen lehmänläjän päälle, mikä olisi ollut äärimmäisen noloa, ellei vastaavia tapauksia olisi sattunut kaveripiirissäni kaikille muillekin. Semmoista oli elo maalla siihen aikaan kun lehmät vielä tekivät aamu- ja iltakävelyt laitumille. Vaatteiden vaihdon jälkeen harjoitukset jatkuivat, ja muutamien uusien polvinaarmujen jälkeen opin ajamaan pyörää ilman käsiä.

Kaatuillessani en koskaan iskenyt päätäni kiveen kuten T-Rex, joten en kuollut. Sen sijaan polveni olivat kesäkausina pysyvästi ruvella, mikä ei haitannut minua lainkaan. Itse asiassa nautin rupien irrottamisesta suuresti. Tämä ajanviete hidasti polvien alueen ihoa parantumista elimistön joutuessa aloittamaan yhä uudelleen alusta suojakuoren muodostamisen haavan päälle.

Eräänä keskikesän päivänä ollessani noin yksitoistavuotias huomasin pyöräillessäni, että polveni eivät olleetkaan ruvella. Niiden iho oli hiekkapölystä ja lehtivihreästä onnellisesti likainen, mutta täysin ehjä. Ajoin välittömästi kiveen ja kaaduin. Molempiin polviin tuli haavat, mutta kalloni säästyi jälleen.

Nykyisin kaadun kovin harvoin, mutta salaperäisesti vasempaan polveeni on muodostunut kuivahko rupialue. Luulen, että se liittyy jonkinlaiseen ikävaiheeseen, sillä tunnen nyt neljänkympin iässä voimakasta tarvetta tehdä ja ajatella kepeitä ja lapsekkaita asioita. Ehkä polveni iho reagoi sisäisen lapseni voimistumiseen ja muodostaa solumuistin mukaisesti lapsuuteen liittyvän ruven.

Mielenkiinnolla odotan mitä seuraavaksi tapahtuu. Asia nimeltä aikuisuus tuntuu kovin erilaiselta kuin oletin sen tuntuvan, vaikka tajuan kyllä, että se on jo pitkään ollut tässä. Jotkut asiat toki ovat juuri sitä mitä rupipolvinen pikku-Tiina ajattelikin, kuten se, että voin ihan melkein koska vaan ostaa ison pussin karkkia ja syödä sen kokonaan itse.

Tyrannosaurus rexkin olisi pienillä dinosaurusaivoillaan ymmärtänyt asian hienouden, vaikka sen lyhyillä käsillä ei olisi irtokarkkipussista kyennyt nauttimaan. Kyllä jos olisin evoluutio, niin olisin antanut T-rexille pidemmät kädet.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...