24.7.2016

Kuinka pääskynen pelastetaan, osa 2

 Pavesta tehtiin jo biisikin.

Niin, Pave on siis tervapääsky, ja tervapääsky on ainoa lintu, joka tarvitsee apua mikäli sen löytää maasta.  Se ei pääse omin avuin ilmaan, koska sillä on liian lyhyet jalat.  Tämän verran tiesin siinä vaiheessa kun huomasin tumman möykyn nurmikolla. (Tiesin, koska mies oli sattumoisin jokin aika sitten lukenut asiasta, ja kertonut mulle, että tiesikkö muuten että...)

Tämän jälkeen olen oppinut, että 
- Tervapääsky ei ole oikeasti pääsky, vaan kiitäjä
- Kun ne lähtevät pesästä, ne pysyvät ilmassa seuraavat 3-4 vuotta!
- Sittenkin ne koskevat kiinteään alustaan vain pesiäkseen
- Tervapääsky pariutuu eliniäkseen, aww! ♥
- Meillä on siis pesinyt sama pariskunta jo vuosia
- Kun tervapääskylapsi ottaa pari peruutusaskelta ja pörhistää sulkiaan, se aikoo kakata
(tätä ei löytynyt wikipediasta, vaan opimme ihan empiirisin menetelmin, kuva tilanteesta ylimpänä).

Mutta itse se pelastaminen. Mikäli meidän oman pääskypariskunnan poikasia vielä joskus löytyy väärästä paikasta, tiedän että:

- annetaan jauhelihaa puolen tunnin välein riisinjyvän kokoinen nokare kerrallaan
- vettä tai hunajavettä esim. vanupuikolla nokan reunaan 
(tämä oli vähän hankalaa, koska Pave meinasi nyppiä vanua suuhunsa.  Juominen onnistui kun otin sormenpäähän pisaran ja Pave haukkasi veden siitä).
- heitellään poikasta vastatuuleen, että se saa hyvin ilmaa siipien alle. Kunhan se on tarpeeksi iso!
- Sitten vaan toistetaan, kunnes lento lähtee...

Mutta paras vaihtoehto on palauttaa tipahtanut poikanen takaisin pesäänsä, näin mekin tehtiin instagrammissa saadun neuvon perusteella (onneksi on instagram!) 

Tarkemmat vinkit täältä

Nyt toivotaan, että emo vielä palaa pesälle...

EDIT:  Emo bongattu ruokintahommissa, jippii!  :)

23.7.2016

Kuinka Pääskynen pelastetaan



Emminä vaan tiiä, mutta minä nostin sen nurmikolta puuhun, ja koska se ei osannut istua oksalla vaan roikkui siinä kuin mikäkin korkeita paikkoja kammoava lepakko, valmistin sille pääskystelineen muovikengästä.  

Siitä se yritti lähteä lentoon, mutta eihän siitä mitään tullut niin matalalta, joten yritin heittää sen ilmaan jollain tavalla kannustavasti... No, en raaskinut.  Se näytti vähän siltä ettei sitä huvittanut justiin sillä hetkellä kokeilla uudestaan mitään lentämishommaa. Kurkotin käsiä ylös ja puhaltelin sen siipisulkiin, mutta se vaan kääntyi sukimaan niitä ja asettui sitten nukkumaan käsiini.

Mies keksi että viedään pääskypoika (tai tyttö) makkarin ikkunalaudalle, siinä yläpuolella muutaman metrin päässä on kotipesäkin. Viritettiin ikkunanväliin tyynyliina ettei kynnet luista ja ryhdyttiin odottamaan .

Nimettiin pääsky Paveksi.

Pave ei ole vielä uskaltanut hypätä. 

Että mitäs tässä nyt sitte?  Ei voi soittaa pääskysten sosiaaliviranomaisille, että täällä nyt yksi pääskyslapsi on aivan jätetty heitteille sillä välin kun muut tekee silmukoita kesätaivaalla.  Eivät tule kaverin luo, vaikka se välillä sirittää signaalia että apu kelpais. 

Pave tuijottaa makkarin ikkunasta sisään äkäisen näköisenä.  Sillä on melkoinen bitch face, vaikka saattaa olla ihan hyväntuulinen tyyppi.  

Ollaan mietitty, että meistä ei tulisi luontodokkarien tekijöitä.  Ei osattaisi antaa leijonan ahmia gasellivauvaa aamupalaksi vaan mentäisiin väliin kattiloita kolistellen ja tultaisiin sitten syödyksi varmaan itse.  

Ehdittiin myös miettiä Pavelle sopivia motivaatiobiisejä, soittolistalla on seuraavaa:
Kriss Krossin Jump, 
Eddie Edwardsin Mun nimeni on Eetu
Bette Midlerin Wind Beneath My Wings
Ten Years Afterin Going Home By Helicopter  

Mutta siellä se Pave vielä kököttää.

Nuku tässä nyt sitten...


Miltä loma tuntuu


 Loman tunnistaa siitä, ettei ole pakko ruveta millekään.  Että herää aamulla ja on aikaa mietiskellä yhtä sun toista, mutta ei sitä pitäiskö leikata nurmikko tai laittaa pyykkiä pyörimään.  Semmoisten sijaan lomalla pitäisi voida mietiskellä sitä, että meniskö rantaan heti vai myöhemmin vai sekä että. (Paras valinta on aina sekä että).  Käviskö kävelyllä vai söisikö jotain vai istuisiko vaan rappusella tuijottelemassa ei mitään kummempaa. 

Lomalla kuuluu kahlailla, kastua, makoilla hiekalla ja antaa tuulen silitellä poskia. Jos alkaa hiekka narskua hampaiden välissä tai silmiä ei voi pitää auki, saattaa tuulla liikaa, ja silloin kannattaa siirtyä jonnekin odottelemaan että virtaukset vähän rauhoittuu. 

Jätskiä, kuivumaan leviteltyjä pyyhkeitä ja shortseja, eväitä.

Aikaa.

Aika monta kohtaa näistä saatiin parin päivän rantalomalla ruksattua, vaikka puolivuotias Väinö piti toki huolen siitä että aivan ei saatu maksimoitua ei minkään tekemistä.   Kirjaa luin ehkä neljä riviä ja makoilin täysin rentoutuneena ehkä yhteenlasketusti vajaan tunnin,  mutta silti.  Kaikki oli vähän rennompaa ja lomaisampaa kun siirryttiin kotoa pois pieneen mökkiin, jossa oli kerrossängyt ja minikeittiö. (Mikropopkornit on aina hyviä, mutta pikku mökkeröisen minikeittiön mikrossa tehtynä ne on vielä parempia).

Yhtä mieltä ollaan siitä, että toistekin mennään, ja ensi kerralla viivytään pidempään jos se on mahdollista!  

Tämä aamu kotona tuntuu vähän takkuiselta, olen pessyt jo pari koneellista pyykkiä ja miettinyt monta kertaa, että pitäisi lähteä ostamaan bensaa ruohonleikkuriin. Halkomakone pitäisi käynnistää, pihassa kuukauden odotelleen laatat latoa paikoilleen, tilata soraa, alkaa totuttaa Väinöä muullekin kuin hedelmäsoseille ja tuhat muuta ärsyttävän arkista juttua. 

Vaan ei ole hassumpi kesäpaikka tämä oma kotikaan, täytynee vaan lykätä noita epälomaisia ajatuksia ja hommia jonnekin tulevaisuuteen.

Ehtiihän sitä.

Nyt tekee mieli vielä vähän lommailla.

19.7.2016

Menossa


Kesä kiitää koko ajan, ja me otetaan siitä mallia.  Ollaan lähdössä oikein lomalle!  Lakanat on pakattu kassiin, vaatekaapin edessä saatu kiukkukohtaus (koska T-paidat ei istu yhtä kivasti kuin ne tilavat farkut) ja potkulauta koristeltu niin että sen tunnistaa omakseen mikäli muilla lomailijoilla on omansa mukana.  Kissan, koiran ja talonvahdit on värvätty ja muutenkin valmistauduttu kuin isompaankin siirtoon, vaikka on kyseessä vain kaksi yötä  muualla.  mutta  semmosta se on kun porukalla liikutaan. 
 
Säiden pitäisi suosia, ja jos jostain syystä ei suosikkaan, niin pakataan mukaan kirjat ja pari peliä.

Lisäksi pitää vielä pakata jätskirahat ja etsiä lapio ja ämpäri hiekkalinnan rakentamista varten.

En oo ennen ollut rantalomalla, mutta ei kai sitä muuta tarvi?

16.7.2016

We are the world?

Tieteellinen havainnollistava graafinen esitys tukemaan lauantaiaamuista avautumista.

Kaikki on varmaan katsoneet ainakin pariin kertaan Paluu tulevaisuuteen -leffan, eikö niin?  Jos ei ole, niin kyllä kannattaisi, se on mahtava.  Sen leffan katsottuaan tietää, että jos ajassa hyppii liian innokkaasti edes takaisin, saattaa asiat mennä lähtöpisteessä ihan vinoon ja syöksyä kaaokseen: äitisi on naimisissa väärän miehen kanssa, joka on rikastunut ja kahminut itselleen kaiken vallan huijaamalla vedonlyönneissä ja tuntemasi todellisuus on kuorrutettu dystooppisella rappiolla.

Ei oo kiva.

Jotakin tämän tyyppistä on nyt tekeillä, luulen.  Eilinen uutispäivä oli taas kerran järkyttävä, eikä tämän aamun otsikot kevennä oloa yhtään.  

Mitä helvettiä nyt taas?

En ole tähän pian neljänkymmenen vuoden ikään päästyänikään vielä onnistunut kyynistymään niin paljon, että väkivaltaiset tapahtumat ei koskettaisi. Me ollan niitä, jotka lapsina lauloi että we are the world ja maksamme velkaa ja kasvettiin siihen ajatukseen, että maailmasta tulee parempi paikka. Enkä minä ainakaan halua luopua siitä.

Homma on nyt niin, että me, ihmiskunta, asutamme yhtä pientä palloa, joka kiitää huimaa vauhtia suuren suuressa tilassa, jota universumiksi kutsutaan -eikä tämä ole mitään scifiä, vaan ihan yksinkertainen totuus.  Tällä pikku maapläntillä pitäisi osata olla nätisti, mutta se ei vaan tunnu onnistuvan.

Vieläkin ajatellaan, että on me ja sitten on ne muut. Ne muut sitten kylläkin ajattelee olevansa me ja me ollaan niille niitä muita.  Ja sitten, ja tämä on ihan parasta, aina kun tulee ongelma, tällä kaavalla löytyy syyllinen, ja se on ihan joka kerta ne muut!  Ha! Niin yksinkertaista. Paitsi tietenkin silloin, kun ongelma on jollain tavalla yhteinen, ja syntyy ristiriita siitä kenen vuoro on olla ne muut.

Ja jos ollaan ihan rehellisiä, niin ongelmista suurin osa on yhteisiä. Joten tässä sitä taas ollaan. Ongelmat ei oikene sillä, että poistetaan ne muut näköpiiristä siirtämällä ne vaikkapa maantieteellisesti pois meidän alueelta. Seis, tästä saa tuoda vaan kaljaa ja lonkeroa, ei teitä muita. Ei ole olemassa semmoista paikkaa kuin pois, koska meillä on tämä sama osoite. 

Maailma on niin pieni, että ei yksinkertaisesti voi sanoa, että me halutaan täällä nyt keskustella vaan pakkoruotsista ja lamasta, teidän ongelmat on liian hankalia ja monimutkaisia ja te olette väärän näköisiä ja kokoisia.  Monimutkaiset, hankalat ja väärän näköiset ongelmat on juuri niitä, joita ei valtioiden rajat pitele. Mitä kauemmin niille kääntää selkää, sitä rajummin ne räjähtää silmille. 

Tässä kohtaa pitäisi muistaa olla äänessä muidenkin kuin ääriajattelijoiden (jotka siis minulle on niitä muita. huokaus). Pitäisi jaksaa sanoa ääneen, että nyt riittää, ja olla välittämättä siitä, että saa jonkun vihat ja turhautumisen niskaansa. Pitäisi ottaa ja hoitaa ne ongelmat, koska tästä leikistä ei ole mahdollista lähteä pois, vaikka niin joku vielä tuntuu kuvittelevan.  Kriisi (eikä pitäisi edes puhua yksikössä) on jo olemassa, ja se vain jatkaa paisumistaan, tulee rajojen yli ja käy sitä epätoivoisemmaksi mitä enemmän sitä koitetaan olla huomaamatta. 

Että perkele. 


Anteeksi idealistisuuteni, mutta tämä tilanne korjataan vain yhdessä. Jos nyt ei  kaikki me:t päästä samalle viivalle, niin jos nyt edes osat me:istä. 

Se saattaisi jopa riittää.

Minä lähen nyt markkinoille.

PS: Dear time-traveller, please stop fucking this planet up. Don't know what you were trying to achieve, but I think your mission has failed, kindly put everything back where you found it. 

Also, did you see any dinosaurs? 

15.7.2016

Seikkailupuisto Pakka


Viime kesänä Kalajoella avattu Seikkailupuisto Pakka jäin meiltä testaamatta kurjien sääolojen ja meikäläisen raskauspahoinvoinnin takia, mutta epäkohta korjattiin eilen.  Väinö kuskattiin mummun ja papan sekä apukäsien hoiviin ja me isommat ajettiin vähän kiipeilemään. 

Oli ihan ylikivvaa!

Tämä oli meidän perheen ensimmäinen kiipeilyreissu, ja oltiin aika malttamattomia. Kun odoteltiin vuoroa turvavarusteiden käytön ja puiston sääntöjen opastukseen, meinasi ihan turhautua. Harjoitusradalta ravattiin etsimään seikkailurataa, jossa olisi lyhin jono ja kavuttiin suorittamaan kolmosta.  Homma alkoi hiukkasen epäilyttää siinä vaiheessa, kun yksi palasi melkein saman tien maan kamaralle, pienimmäinen - sama tyyppi, joka kuvissa liukuu menemään ihan tyytyväisenä -  nyyhkytti lohduttomana vaijerilla tutisten ja omatkin jalat oli vähän velliä (minulla on aika paha korkean paikan kammo), mutta niin vaan saatiin kerättyä itsemme ja suoritettiin rata loppuun.   

Kotiin ei haluttu sentään lähteä (koska viideltä kiipeilijältä maksoi aika paljon rahhaa), joten päätettiin aloittaa uudestaan kaikkein helpoimmasta, ihan maan rajassa kulkevasta reitistä. Siitä homma lähtikin sitten sujumaan. Lopulta mentiin ihan muina apinoina näitä helpoimman pään sinisiä reittejä - oransseille ei pienimmän pituus olisi riittänyt, ja sitä mustaa ninjarataa tajuttiin olla edes harkitsematta. Siihen olikin pituusrajoitus jo 150cm, ja kuulemma käsivoimiakin pitäisi olla...

Muutaman tunnin kiipeilyn jälkeen kyllä nauratti miten jalat aina vaan meinasi samoissa kohdissa tehdä stopin.  Vaikka oli miten innoissaan lähtemässä liukuun (liu'ut oli ihan parasta!), jalat töksähti pari kertaa reunalle ennen kuin antoivat periksi.  Että ehkä pitäisi vielä harjoitella ennen kuin kehtaa liikaa leuhkia kiipeilykyvyillään. Tai sitten toisaalta ihan kiva, että itsesuojelurefleksit varoittaa että elä nyt tipu, tollo! 

Itseäni jäi vähän kaivelemaan ne oranssien ratojen pidemmät liu'ut ja korkeammat reitit - niin ja se megazipline, suomen pisin vaijeriliuku (korkeutta 32 metriä ja pituutta 330 metriä!) -  mutta ehkä sitten ensi kesänä. Siinä oli kyllä semmoinen pelottavuuskerroin, että sinne torniin pitää kiivetä portaita. Eikä mitä tahansa portaita, vaan avoportaita, eli toisin sanoen maailman pelottavimpia portaita, joissa jokaisen askelman välistä kurkistaa t y h j y y s.  Hrrr....

Aika kului ihan siivillä, pidempäänkin tuolla olisi viihtynyt!  Henkilökunta oli reippaan oloista väkeä ja kiipeilijöitä riitti. Meidän porukalta isot suosittelut!

Pari vinkkiä:  valkkaa jalkaan pitäväpohjaiset kengät, ja jos menet kiipeilemään eka kertaa, niin malta ihmeessa aloittaa siitä ykkösreitistä.

Niin, ja varoitus, ne puut tosiaan huojuu.  Koska puilla on tapana huojua, kuten mies minulle ystävällisesti huomautti. Että ei kannata ehkä hirveästi huolestua siitä että nyt tämä koko mehtä kaatuu justiinsa ko täällä perheet hyppii puissa ihan valtoimenaan! Ei se kaadu. Ne on vaan ne vellijalkojen itsesuojelurefleksit, jotka siellä ylireagoi.

Ja hei, otetaan vinkkejä vastaan muista kivoista koko perheen loma-aktiviteeteista!

8.7.2016

Sadepäivän sisustuspostaus

pallovalot on kiva sisustuselementti.

Eilen oli postilaatikossa sisustuslehti.  Oli tosi kiva numero, monta nättiä kuvaa ja tunnelmallista kotia.  Ei ole täällä omissa nurkissa tullut sillä tavalla sisusteltua sitten loppuraskauden, kun piti toiminnallisista ja hormonaalisista syistä vähän järjestää, maalata ja tapetoida makkaria ja yläkerran vessaa.

Otin pari sadepäivän sisustuskuvaa olkkarista, josta on tullut elämänpiirini keskipiste. Tuossa lattialla menee suurin osa päivistä, nytkin istun läppäri sylissä samaisessa paikassa.  Meillä sisustuksessa on pinnalla nyt käytännöllisyys ja virikkeellisyys. Vauvahan tarvitsee tekemistä, joten Väinöä varten on virikealueita (eli peittoja) myös työhuoneen ja keittiön lattialla siltä varalta että äiti haluaa lukea facebookin tuolilla istuen tai laittaa tiskit. (Arvatkaa kumpi tapahtuu useammin?)

Vauva-arjessa on kätevää, että kaikki on käsillä. Niinpä Väinön pöksyjen likaantuessa, lattialta voikin löytää tuurilla pyykkikorista tipahtaneet puhtaat pöksyt tilalle.  Äidin vaihtovaatteet säilyvät nojatuolin päällä, ja mikäli huomaa olevansa edelleen yöpaidassa kun tulee tarve lähteä kauppaan, rintsikoita ei tarvi lähteä hakemaan yläkerrasta asti.  Niin kätevää. Kurotuksen ulottuvilla on myös pyyhkeitä, puhtaita vaippoja ja telkkarin ohjain.

Seinällä on menossa ihan oikea sisustusprojekti.  Sen piti alunperin jäädä viileesti vaan ihan tyhjäksi, mutta tovi sitten naulasin sen täyteen tauluja, koska tyhjyys tuntui epämukavalta.  (Tuntuma on sisustuksessakin ulkonäköä tärkeämpi seikka). Ihan vielä ei ole kuvia ehditty kaikkiin kehyksiin hankkia, mutta aion tilata niihin valokuvia, kunhan ehdin käydä läpi kaksi ulkoista kovalevyä ja muistitikun...

Siihen saakka seinä voisi olla jonkinlainen joulukalenteri. Tai vauva-ajan kalenteri. Aika on hyvin valuva käsite vauva-arjessa, joten mitään tavoitteita ei toki kannata asettaa. Kun saa yhden kehyksen täytettyä, voi todeta ehtineensä jotain ekstraa, mikä on aina saavutus. Siinä kohtaa voisi pitää pienet juhlat olkkarin lattialla, ja kun kaikki kehykset on täytetty, vähän isommat. 

Luultavasti Väinön rippijuhlat. 

Sen verran täytyy nyt etsiä tehokkaampaa asennetta, että saataisiin hankittua tv-taso. Kas, kun Väinö jo aloitti ryömimisen ja oppi availemaan laatikoita, joten on enää (lyhyen) ajan kysymys milloin se alkaa havittelemaan kaikkia noita ihania ohjaimia ja muita härpäkkeitä telkkarin viereltä. Eikä nykyinen kapea telkkaripenkki ole varmasti se turvallisin vaihtoehto vauvaperheessä...

Vaatimuslistalla on tukevuus ja ovet sekä kiva tuntuma.

Etsinnät aloitetaan tästä olkkarin lattialta käsin, mistäpä muualtakaan. Ihan aluksi avaan neuvotteluyhteyden pikku mönkijän kanssa keskustellakseni siitä, minkälainen aikaikkuna tässä on käytettävissä. (Väinö sanoo Gnaa, waa-a).

Pistetäänkö veikkaus pystyyn?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...