30.5.2016

Aivoärsykkeitä


Väinö se vaan kasvaa ja miehistyy.  Tämä äitiyspakkauksen vankikarkuriasukin on jo ihan sopiva!

Luin tässä jonkin aikaa sitten iltalehden sivuilta, että äidin ääni vaikuttaa lapsen aivoihin paljon voimaakkaammin kuin tuntemattomien naisten äänet. No näinhän se tietenkin on.  Kyllä meikäläisellä edelleen oma äiti aika helposti saattaa herättää äänellään paljon sellaisia tunteita ja ajatuksia jotka eivät  muita kuunnellessa aktivoidu ollenkaan.

Stanfordin yliopistossa tehtyyn uuteen tutkimukseen pohjautuva juttunen paljastaa, että 
Lapsen aivoissa aktivoituu äidin äänen myötä muitakin kuin kuulemiseen liittyviä alueita. Esimerkiksi tunteita, palkitsemisjärjestelmää ja sosiaalisia suhteita käsittelevät alueet heräävät myös työskentelemään.
Allekirjoitan. Ja vaikka tutkimuksessa ei asiasta mainitakaan, luulen että isän, samoin kuin sisarustenkin äänillä saattaa olla myös monenlaista vaikutusta. Olenkin jälkimmäisiä yrittänyt saada vähän rajoittamaan murkkuikäisyyksiään, ettei pienokainen saa liian vahvaa annosta turhautunutta mekastusta, toisten ärsyttämistaitoja ja kiintymyksen osoittamista mäkätyksen kautta.  Eivät ole juuri rajoitelleet, saa nähdä miten pienten aivojen käy.

On meillä perheenjäsenillä vaan järkälemäinen vastuu aktivoida nassikan aivot niin että niihin kertyy mahdollisimman järkevää ja myöhemmällä iällä käyttökelpoista materiaalia.  Että meidän käytösmallit pysyisi, noh, mallikkaina.  Ehkä nassikka voisi jopa jossain vaiheessa tunnistaa että tuo ei kyllä ollut kauhean järkevää, äiti.

Kukahan muuten tutkisi mitä kaikkea lapsen ääni aktivoi äidin aivoissa?  Hoo!!  Luulenpa, että aika lailla miljoonia asioita.  Entä miten vaikuttaa lapsen kasvaminen eri alueiden aktivoitumiseen?  Tai äänenmurros?  Tai se, kun koko katras huutaa yhtäaikaa äitii!!  Niin paljon tutkittavaa...

Yksi asia, joka saa äidin synapsit poksahtelemaan onnesta, on vauvan nauru. Niinpä olenkin pyrkinyt aktivoimaan nauruhermoja silittelemällä kevyesti kutittelemalla maanisesti Väinön kylkiä, solisluiden seutua, reisien reunoja ja hartioita.  Väinön nauru on herkimmässä juuri ennen yöunia, joten näin ollaan vähän vahingossa otettu käyttöön jo käsite iltavilli.  Se iskee äitiin ja nassikkaan samaan aikaan, siispä ollaan onnellisesti hekotellen aktivoitu molempien palkitsevia, sosiaalisia ja tunteikkaita aivojen osia antaumuksella. 

Me täällä aivojenkehittämiskeskuksessa ollaan kyllä alettu aktivoimaan Väinön huumoritumakkeita myös muina vuorokauden aikoina ja lähdetty hakemaan sitä palkitsevaa naurua ihan ajatusprosessin kautta. Aloitimme pieruhuumorin perusteista, tietenkin.  Hyvin sujuu ja aivot kehittyy kohisten, mistä todisteena esitetään seuraava kännykkävideo:

video

Hän on perinyt meidän tasokkaan huumorintajun  ♥

Peeäs:  Äitiyspakkaushan on mahtava konsepti, mutta kyllä minusta siellä voisi olla mukana tarra-arkki jolla äiti voi väsyneenä lastansa asustaa ja hihitellä sitten onnellisena.  Ottaa kolkyt ruutua kuvia ja lausua samalla vuorosanoja, joita ranskalaisen patonkivarkaan näköinen (äidin mielestä siis) napero ei itse osaa toistaa. Kuten:
- ho-hoo (ranskalaisittain honottaen, tiiättehän)
- oo. mon dieu! C'est le poliisi
- Minä varastan cette baquette, ho-hoo!
(tämä ho-hoo on ehkä ranskalaisin asia jonka osaan lausua)

Mielettömän viihdyttävää, n'est-ce pas? 

Iltavilli tuottaa kyllä parhaat ideat.
 

29.5.2016

Sydämen asioita



Hurjaa vauhtia on mennyt pian koko toukokuukin! Ihan vastahan se oli kun puiden silmut olivat vasta aavistus ja minä huhkin lapion varressa, nyt siellä on yhtäkkiä jo ihan vihreää ja kirsikankukkia ja  pörriäisiä...

Äitienpäivän alla käteen ilmestyi sydän, googlen avulla selvitin että se oli tällännyt itsensä sydänviivan jatkoksi - no niinpä tietysti!   Koitin ennustella itselleni kaikenlaista romanttista, mutta kun syrän eilen kuoriutui pois, hoksasin että se olikin ollut lapion aiheuttama hankauma. Ei tullutkaan tummaa muukalaista vaan syvä lapiorakkaus!  Ihan kiva, koska ei mulla sille muukalaiselle olisi käyttöä ollutkaan.  Ellei se olisi halunnut tehdä jotain tylsempiä pihahommia puolestani.

Lapiorakkaus on niin lujaa, että kun lapiohommat aloittaa, niitä ei raaski lopettaa vaikka kuinka väsyttäisi. Aina jaksaa vielä yhden lapiollisen, ja jos jaksaa lapiollisen, voi saman tien tehdä vielä yhden kottikärrykuorman.  Lapioin ja kärräsin, valloitin pihan reunalta alueen koiranputkilta ja nokkosilta meille ihmisille.  Tasoitin viime keväänä järsittyjen kantojen kohdat, kylvin nurmea ja apilaa.  Siirtelin puskia ja suunnittelin suuria.

Sateisena viikkona katselin ikkunasta tyytyväisenä: kyllä kylvöt tykkää kun tulee vettä!

Nyt se valloitettu nurmiläntti jo vihertää kivasti ja jostain on yhtäkkiä tullut kevään tilalle kesä.

Kirjosieppo-  ja pääskypariskunnat on taas palanneet entisille pesäpaikoilleen, bongasin ne molemmat eilen.  Tuntuu että asiat on ihan niin kuin pitää, kun yksi sirputtelee niitä näitä pöntön päällä ja toiset suhahtelevat räystään alle niin kovasta vauhdista etten tajua miten ne ei ikinä kopsauta päitänsä.

Kesä on jo niin pitkällä, että meidän pieni kesämies ulkoili tänään ilman housuja ja isommista muksuista kaksi kolmesta kävi heittämässä talviturkit.  Se yksi vaan piirsi ja piirsi ja piirsi. 

Ensi viikolle on luvattu lisää kesäsäätä, siispä teemme lisää kesäasioita.

Ja ihan kulman takana on lapsilla loma.

18.5.2016

Eteen ja ylös

 ...and he's watching us all with the eeeeeye of the tiger...

Seuraava fitnessbuumi on tässä: vauvatreeni!  On nimittäin rankkaa hommaa, ja totista.  Tässä hommassa ei luovuteta vaikka liikeradat tuntuisi miten mahdottomilta ja onnistumisen jälkeen huomataan että ei tää nyt niin kivaa ollut.  Ei muuta kuin paluu perusasentoon ja toistoa toiston perään. Aamusta iltaan ja vielä unissaankin.

Selinmakuu, jalat ylös, jännitys koko kroppaan, kurotus.  Mennään nenä edellä, varpaat edellä, käsi edellä, vältellään aluksi oikeita lihaksia ja punnataan vaan.  Sitten pyörähdetään mahalleen, mutta jätetään käsi alle.  Ihmetellään hetki ihan norppina, että mitäs nyt, hei, täähän onnistu.  Sitten huomataan että hyisaakeli, joku painaa mahaa, puklu tulee, pää painaa liikaa, enhän mää pääsekään tästä liikkeelle, vää!  

Joku käy pyöräyttämässä alkuasentoon, ja sitten - arvasitte - toisto. 

Luovuttaa ei saa, ei pysty.  Se on käsite, joka ihan kirjaimellisesti ei vaan kuulu vauvatreenaajan ajatusmaailmaan.  

Ja sitten, sinä päivänä kun kääntyminen käykin helpoksi eikä mahallaan olo tunnu hassummalta, sinä päivänä on aika siirtyä tavoittelemaan seuraavaa.  Nostellaan peppua ja potkitaan jalkoja.  Lyödään nenää lattiaan (se on hyvä vähän pehmustaa), kuolataan, ähistään, pinnistellään.  Mikäli meidät nostetaan syliin, aletaan saman tien pyrkimään eteenpäin.  Eteen ja ylös, varpaat kippurassa, kuola poskella ja päättäväisesti puhisten.  

Ei taukoja, paitsi jos yllättäen kesken reenin tulee uupumus ja uni. Ei hätää, niin käy kaikille sotureille joskus (koko ajan).  Pieni lepo on silloin hyvä idea, mutta mikäli ehtii huomata nukkumatin hiippailevan lähistöllä, asiaan kuuluu pieni vastaanlaittaminen.   EI MUA VÄSYTÄ!! MUN SILMÄT VAAN MIETTII!  AAAAAA!!!

Muista tankata välillä, tämä homma kuluttaa paljon energiaa. 

Sitten vaan alusta.  Eteen ja ylös.

14.5.2016

Metsojuoksu

Komia on!  
-Kaikki metsokuvat miehen kamerasta-
(koska minä en ihan yhtä lähelle uskaltautunut)

No se metso sitten.  Siitä oltiin kuultu pitkin kevättä, se oli valloittanut itselleen läntin anopin lähimetsästä joskus maaliskuussa ja tykästynyt naapurustoon niin että keikaroi siellä edelleen. Toki meidänkin piti päästä bongaamaan ihan oikea metso, joten lähdettiin oikein porukalla lasten ja koiran kanssa luontoretkelle!

Lapset varustautuivat kaiken varalta kepeillä, sillä metson tiedettiin olevan välillä aika äkäinen. Minä ja mies otettiin mukaan kamerat, mutta koira oli liikkeellä ihan ilman lisäosia. Ja siellähän se metso kurkisteli leuhkana mättään takaa, minä bongasin sen ensiksi ja koira seuraavana. Riehakkaasti haukkuen Emma lähti samantien loikkimaan kohti metsoa ja otti tuttavallisesti lähikontaktia.  Se sai aidon metsolitsarin ja pikalähdöt kun kiukkuinen lintu lähti takaa-ajoon.  Ja koska Emma lähti juoksemaan meitä kohti niin saman suunnan otti myös metso. Kas näin:
 
 "uuu, heippa, iso lintu!"
                                       "Jaiks!!!!"                                         

Siinä lensi itsepuolustuskepit kaaressa tantereeseen ja crocsit vain vilkkui kun meidän porukka ravasi metsälintua karkuun pitkin hiekkatietä. Ja oli kuulkaa pelottavaa!  Kun olan yli kurkkasi siellä näkyi vaan tien leveydeltä mustia sulkia - tai siltä se ainakin näytti. Mieshän jäi metson reitin ulkopuolelle ja sai tilanteesta kivoja kuvia (kuten näkyy). Metso juoksutti meitä palan matkaa ja lähti sitten närkästyneenä tepastelemaan takaisin, mutta Emma tykkäsi leikistä niin että kävi vielä toisenkin kerran houkuttelemassa metson hippasille ennen kuin se saatiin hihnan päähän ja raahattua innosta läähättäen kauemmaksi, minkä jälkeen alkoi ankara kuvaaminen.  


Metso isotteli, jupisi ja sähisi sekä teki teatraalisia hyökkäyseleitä, mutta ei se enää silmille tullut, oltiin sen verran sitä isompia (tai osa meistä oli).  Minäkin uskalsin melko lähelle lopulta kamerani kanssa kun puoliso seisoi ison näköisenä vieressä - oli taas siitäkin hyötyä!

Että semmoinen kiva - oikeasti ihan tosi kiva - luontoretki lasten kanssa.  Kaikki osapuolet säilyivät ehjinä, eikä kukaan traumatisoitunut pysyvästi. Vaikka säikähdys oli vuoden isoin, niin lopulta naurettiin koko matka kotiin.  

Joo, ootteko muuten koskaan harkinneet Pamplonan härkäjuoksua?  Kandee ensin käydä kokemassa toi Etelä-Pohjalainen metsojuoksu.

 Beserkkimetso.

13.5.2016

Kohtaamisia


Olen kohdannut viime aikoina lintuja.  Ravisuttavin tapaus oli varmasti se jupiseva metso, jota juostiin karkuun viime lauantaina niin että tanner tutisi.  Elämys oli sen verran suuri, että ansaitsee oman postauksensa.  

Äkäisiä metsoja on tullut vastaan vain se yksi, mutta mites noi flamingot?  Onko se vaan minä, vai onko flamingoja yhtäkkiä joka puolella?  Viimeksi tänään kohtasin lähes vastustamattoman komean flamingoparven Hankkijan hyllyssä, ja kyllä oli vaikeaa palata kotiin ilman omaa yksilöä...  Ehkä vielä kohtaamme jos kesäbudjettiin ilmestyy ylimääräiset kolmekymppiä!  Vaikka onhan meille noita pinkkejä siivekkäitä jo ilmestynytkin, mutta kyllä aina yksi lisää mahtuu.

Flamingojen lisäksi pääsin tänään lähikontaktiin kuvien peipon kanssa. Se pyrähti tsekkaamaan josko pihasaunan tuuletusaukkoon saisi pesän tehtyä eikä sitten osannut enää saunakammarista pihalle.  Minä hiippailin kameran kanssa pelastamaan sitä ja koitin parhaani mukaan leperrellä rauhoittavia.  En huomannut että kannoillani hiippaili saaliinhimoinen kissa, joten hetken päästä karjuin vähemmän rauhoittavia ja kissa lensi ovesta pihalle.  

Peippo seurasi onneksi kohta perässä ihan omin avuin ja yhtenä kappaleena, lensi varmaan kertomaan kavereille miten perjantai 13. koettelee. 

Viikonloppu lupailee sateita, se on ihan jees, sillä sain tässä lintubongailujen ohessa paikkailtua pihaa ja kylvettyä nurmikkoa.  Niin ja sitten levittelin ympäriinsä reilusti kevätlannosta jota ostin sen flamingopatsaan sijasta.   

Olis kyllä kannattanut ostaa se flamingo.

Edit:  Hänhän olikin siis leppälintu eikä mikään peippo!  Sisäinen ilkkakoivistoni nolostuu :)  Kiitos toiselle Tiinalle oikaisusta!

11.5.2016

Pensaskateus

Kannon alla oli esihistoriallinen lähihistoriallinen tunkio.

En ole kovin kateellinen ihminen.  No olenpas. Ainakin kun on jotain mistä kannattaa olla kateellinen, niin kuin nyt vaikka ihmiset joiden piha laitetaan nätiksi tosta vaan naps.  Tiiättehän, pihaan ajaa tiimi joka tiedustelee että olikos toiveita, ja sitten asukkaat sanoo että no jos nyt jotain. Kasvihuone, leikkipaikka, nuotio ja grilli, kesäkeittiö ja sitten nuo kulkureitit ja nurmikko ja kukkia ja hyötytarha. Palju olis kiva ja anopille pomppulinna. Ja jos se toinen tiimi kävisi vähän viilaamassa tuota torppaa.  Että vaikka isommat ikkunat ja kaikenlaista upeutta lattiasta kattoon. 

Vähänkö olis kiva! 

Ja sitten se tiimi, tai ne tiimit, tekee niin kuin on toivottu. Laittavat hienoa pensasta ja terhakoita taimia. Ja meikäläistä kadehdittaa. Voi kun tulisivat meillekin!  Tosin mikäli siinä ohjelman edetessä ruudun yläreunassa vilisisi eurot sitä mukaa kun niitä käytetään, ymmärtäisi ehkä olla kadehtimatta. Mitähän tiimit sanois jos nyt ottaisin yhteyttä että hei, mun tilillä oli eilen miinus kakstoista senttiä, tuutteko toteuttamaan kaikki mun puutarhatoiveeni?

Toi Alan Titchmarshan tietty vois tullakin, mutta kun se ei varmaan operoi täällä pohjolassa...

Täytyy siis tyytyä tuohon omaan titchmarshiini, joka ei kylläkään kukkapenkkejä virittele, mutta siitä on apua kun pitää esimerkiksi poistaa kanto. Eikä ota maksua! Muutenkin puoliso on ihan hyödyllinen pihahommissa, kunhan sitä lempeästi ohjaa oikeaan suuntaan.  Jos sen päästää ihan itsenäisesti valloilleen se saattaa keksiä hämmentäviä tapoja "olla hyödyksi", kuten kävi eräänä kauniina päivänä aiemmin tänä keväänä: 



Niin, joskus miehen pitää tehdä mitä vaimo ei välttämättä tajua.

Mutta että.  Koska meidän pihaan ei ole tulossa teeveetiimejä, sitä laitetaan kuntoon läntti kerrallaan. Osa menneiden kesien aikana valloitetuista länteistä on jo ehtinyt uudelleen villiintyä, että sikäli on kiva kun on aina tekemistä. Ja siinä tehdessä voi löytyä kaikenlaista jännää, niin kuin nyt vaikka kannon alta tunkio ja sieltä viilipurkkeja, teepannun palasia ja pullo jotain nenäkarvat käräyttävää nestettä, ehkä yskänlääketta vuosikymmenten takaa? 

Lisäksi tykkään touhuta pihalla. 

Joten, rakas teeveetiimi: Siirtäkää raparperi, siistikää kulkureitit ja nurmikko, laittakaa kesäkeittiö, pergola, yrttipenkki ja pensaikot, mutta jättäkää joku nurkka rempalleen että on tekemistä. Värkit puumajaa varten olis kivat, ja jos puoliso saisi kokeilla jotain kaivuria niin se olis myöskin tosi jees. Tänks!

28.4.2016

Muita kiireitä

Meillä on uusi sohva johon mahtuu koko perhe (sohvatetris!)
Kuvassa vain puolet.

Tervehdys!  Tuli taas tämmöinen pikku tauko tähän, mutta siihen on syynsä.  Ei ole ehtinyt kirjoittaa, koska olen tehnyt muita juttuja!

Esimerkiksi:
- ostin hulavanteen (siinä on möykkyjä ja painot)
- opettelin kolme päivää pyörittämään hulavannetta
- opin pyörittämään hulavannetta!
- Väinö harjoitteli tarttumaan asioihin
- Väinö oppi tarttumaan asioihin heti eka päivänä
- Väinö on harjoitellut nauramista (ihan mahtavaa!)
- myös puhumista
- Olen keskustellut Väinön kanssa
- Väinö on myös harjoitellut kääntymistä
- Ja koko käden tunkemista suuhun kerralla
- siinä Väinö on luonnonlahjakkuus!
- Yritin löytää mekkoa, koska oli tiedossa billeet
- En löytänyt mekkoa, mutta ei se haittaa, koska biletimme lopulta pyjamissa

Tämänhän voisi tiivistää myös näin että en ole ehtinyt blogiin enimmäkseen siksi että vauva. Ja oikeastaan erityisesti siksi, että vauva ei enää välttämättä nukukaan tuntikausia niitä päikkäreitä koska on niin paljon mitä voi tehdä. Siinä ei yksi äiti paljon muuta kerkiäkään kun täytyy seurustella ja köllötellä sohvalla.  Onneksi yöunet on edelleen sen kymmenen tuntia, en edes ymmärrä miten on aiemmin riittänyt muka joku kahdeksan tuntia, niin kivasti tähän rytmiin on tottunut. 

Sohvalla on menossa kääntymisharkat, taidan mennä sekaan! 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...