31.1.2016

Kuplassa

Ihan sama huutaako vai hymyileekö, se on silti ihana.

Ensimmäinen viikko on kulunut merkillisellä tavalla yhtäaikaa aivan verkkaisesti ja samalla niin, että aina on yhtäkkiä ilta.  Eilen aloin tuhrustamaan itkua kun mies kysyi mitä tarvii tuoda kaupasta - pientä unenpuutetta liikkeellä.  Väinö nukkuu kyllä ihan hyvin ollakseen viikon ikäinen, mutta me miehen kanssa - varsinkaan minä -  ei ehkä pärjätä enää pätkityillä unilla niin kuin ennen.  Semmoista se on. 

Ihanaa on silti vaikka välillä vähän väsyttääkin.  En osaa olla kaukana vauvasta, eikä onneksi ole tarkoituskaan. En ala nukuttamaan sitä omaan sänkyynsä ennen kuin siltä tuntuu, jos niikseen tulee niin saa nukkua sylissä vielä rippikouluiässä.  (Saatan muuttaa mieltäni jossain vaiheessa). Tämä on meidän viimeinen vauva ja tästä nautitaan nyt niin tarkkaan kuin mahdollista, koska se on jo nähty kolme kertaa miten nopeasti pikku tuhisijat kasvaa.

Ompelin sille unikaverin tässä yksi päivä, tuommoisen jääkarhun. Ajattelin perustaa blogiin erillisen DIY -arkiston, mutta ei tässä ole ehtinyt kun on pitänyt nuuhkia ja ihmetellä ja tukea toista kun kakkaaminen on ollut hankalaa.  Kaikkea semmoista tärkeämpää.  Ehtii tätä blogia säädellä sitten taas myöhemminkin, eikös niin?  Kaikenlaista muutakin ajatusta ja ideaa on päässä liikkunut, mutta annan niiden tulla ja mennä omia aikojaan, juuri nyt ei niille liikene aikaa.

Jos joku tahtoo, niin jääkarhun kaavat voi ladata itselleen.  Tämähän on niin yksinkertainen, että pienempikin ompelija osaa tehdä. Sitä varten suurensin kaavaa kuitenkin vähäsen, koska paksusta froteesta ommellessa kapeiden käsien kääntäminen voi tuntua vähän hankalalta.  

Tässä siis kaavat isompaan jääkarhuun
Ja tässä tuohon pieneen

Nyt palaan takaisin tähän meidän omaan pikku kuplaan.  Palailen kyllä bloginkin pariin paremmin sitten kun raaskin, voi olla että ihan kaikkia ei edes kiinnostaisi lukea päivittäisiä kakka-, ruokailu-, päikkäri-, ja tosi söpö ilmavaivahymy -raportteja vaikka ne minusta tällä hetkellä onkin ehkä vangitsevimpia asioita maailmassa.  :)

Mukavaa... ööö... onko se sunnuntaita? 

24.1.2016

Kotona


Päästiin pojan kanssa kotiin eilen illalla aika myöhään.  Tuntui kivalta ja kummalta hiljaisten ja unisten sairaalapäivien jälkeen.  Käperryin nojatuoliin, hiljensin telkkarin ja selitin isommille, että äiti on nyt pari päivää vähän outo, mutta se menee ohi.   Vauva oli kummissaan myös, katseli silmät levällään, söi ja söi ja söi. Yön se päätti valvoa, itki, söi ja katseli silmät levällään.  Minä olin unenpuutteesta tokkurainen ja kun nukahdin, näin painajaista jossa taloon virtasi lapsia ja minä nakkelin niitä pihalle ovista ja ikkunoista.  Semmosta perussettiä.

Tämä päivä on ollut mukava ensimmäinen päivä.  Pesin hampaat yhdeltä, söin aamupalaksi kylmasavulohisalaattia (saan syödä taas kylmäsavulohta!) ruisleivän päällä ja jälkkäriksi suffelipuffeja. Normiarkikuviot on poistettu ja uusia etsitään.  Isoveli syötti hetki sitten vauvalle maitoa, vieressä nenät pitkällä toimitusta tarkasteli kahden isosiskon lisäksi koira, joka haluaisi pestä ja hoivata vauvan puhki.  Voi olla, että parin viikon päästä ei maitopullon hörppääminen enää kerää yhtä ihailevaa yleisöä.

Nimikin vauvalle löytyi. Tällä kertaa sitä ei annettukaan kissan mukaan, mutta sentään lampaan. Parikymmentä vuotta sitten kävi yksi kesäpäivä sillä tavalla, että huomattiin lampaan synnyttäneen huomaamatta laitumella eikä lammasvauvaa näkynyt missään. Etsinnät aloitettiin saman tien, ja minä olin se, joka löysi pikkuisen mättäältä määkimästä ja kannoin sen takin sisällä tarkistettavaksi.  Nimi kaverille löytyi kesän isoimmasta radiohitistä, ja nyt se sitten periytyi meidän pojalle.  

Kuuntelin tänään Väinöä, eikä se kyllä ole koskaan kuulostanut yhtä hyvältä kuin nyt.



16.1.2016

Lauantaiuutisia

 mieshahmo ikkuna-aukossa

Lauantain uutisia:

-  Eilen tehtiin siivous: pestiin lattiat ja tampattiin matot, jotka oli viettäneet viikon leikkimökissä pakastumassa. Laskin, että meillä on nyt siivottu kunnolla neljä kertaa kuukauden sisään, ihan älytön tahti!  Poikkeaa suuresti normaalista.

- Siivouksen jälkimainingeissa sain mojovat kivut selkään, reisiin ja lonkkiin.  Tuntui että luuston osaset oli kaikki matkalla eri ilmansuuntiin. Päättelin tietysti käynnistäneeni tehokkaasti synnytyksen (jes!).   Söin viinerin, kattelin telkkaria, odottelin sopivaa ajankohtaa soitella synnärille tulosta. Petasin kehdon. Tilanne rauhottui.  Harmitti.  Aamulla heräsin edelleen yhtenä kappaleena. 

- Hoksasin, että kun kaikilla on omat täikammat ja ne vielä kiehauttaa nopsaan käytön jälkeen, saa ihan varmasti eliminoitua kaiken elämän piikkien välistä.  Näyttäisi tepsivän, sillä mitään ei ole enää löydetty kenenkään päästä. On silti edelleen kammattu ahkerasti, myös tänä aamuna.  Operaation jälkeen pistin kammat kiehahtamaan nopsaan ja tulin itse facebookkiin.  Keitin kammat pohjaan ja sulatin ne aika jännän näköisiksi.

- Koska on ollut leuto päivä ja pipo vähän tuntui kiristävän, halusin ulos.  Niinpä lähdettiin tuulettamaan minua ja juoksuttamaan koiraa metsätielle.  Emma juoksi sydämensä kyllyydestä ja minä napsin kuvia.  Käytiin katsomassa nähtävyyksiäkin.  Kuvissa ei ole itse arkkuinpirtti, siitä ei ole jäljellä kuin muistomerkki vähän syvemmällä metsässä.   Tämän mökin historiasta en tiedä mitään, mutta siellä on aina kaunis valo. Voisin yöpyä siellä joskus, mutta luultavasti ikkunasta tulisi karhu ja söis.  Tai sitten ilmestyisi kummitus.  

- On kehittymässä pieni kriisitilannekin: renniet on lähes lopussa.  Niitä taitaa olla jäljellä kaksi kappaletta, joita nyt säästelen yöunia varten.  Eilen olisin ehtinyt apteekkiin, mutta koska oletin pääseväni tositoimiin, päättelin etten tarvi enempää rennietäkään. (turhaa rahanmenoa!) Apteekki aukeaa maanantaina seuraavan kerran.  Vähän tässä nyt sitten joutuu kärsimään.

- Siitäkin huolimatta aion tehdä laskiaispullia, koska mieli tekee. 

- Putkiaivoisuus on saavuttanut ehkä lakipisteensä:   koko tämänkin naputtelun ajan on ollut päässä vaan vauvavauvavauva.  No, pari kertaa laskiaispulla.

14.1.2016

Zorro



Vähän alakuloinen vire tässä viikossa.  Tänään jouduttiin luopumaan toisesta kissasta kun Zorron huonon voinnin syyksi paljastui pettäneet munuaiset.  Kissan tila paheni nopsaa tahtia joulun jälkeen, eikä mitään oikein olisi ollut tehtävissä.

Zorro oli mukava kissa, seurallinen ja leppoisa.  Tykkäsi meistä ihmisistä kaveerasi toisen kissamme kanssa ja jaksoi aika hyvin tuota hömppäävää koiraakin. Löysi kyllä itselleen rauhallisen nukkumispaikan silloin kun ei jaksanut, yleensä tuosta työhuoneen hyllystä.  

Lapsille, etenkin nuorimmalle tämä oli kova pala ja asiasta on juteltu aika paljon.  Pieninkin ymmärsi lopulta, että näin on parempi. Hyvä että osasi esittää suoria kysymyksiä, kuten "Millä tavalla Zorro tapetaan?"   Enpä olisi välttämättä hoksannut tuotakaan asiaa avata, ja ties mitä olisi siinä kohtaa tyttö kuvitellut. 

Löysin blogista postauksen siitä kun Zorro tuli meille, eihän tuosta ole kuin reilu kolme vuotta vasta!  Vähän hymyilytti kun bongasin kommenteista nimen, jonka ilmoitin antavani poikalapselleni jos semmoinen vielä tulisi (mitä en uskonut).   Aika komeahan tuo olis, mutta tiiä nyt sitten onko kuitenkaan pokkaa toteuttaa uhkausta:

Tarzan Pantteri Zorro

Toisaalta olen itsekin saanut nimeni kissan mukaan, joten sikälihän tämä olisi ihan hyvä konsepti.

Leppoisia päiviä Zorrolle sinne pilven päälle, kerro kamuille terveisiä!

11.1.2016

Vielä viikko - tai pari

 Pöksyt ja lakanat (ja varsinkin äiti) odottaa...

Mites meni viikonloput?   Minä olin väsynyt ja kiukuttelin aika paljon.  Toinen kissoista sairastaa, se pissii vääriin paikkoihin (odottelen labratuloksia eläinlääkäriltä), yläkerran just laitetun vessan hana vuotaa (heippa vaan sille nollabudjetille), valvoin supistelujen kanssa (turhaan), kauha katkesi puurokattilaan ja muuta yhtä rankkaa.

Viikonlopun plussat:  kaikille löytyi sopivat luistimet vintiltä, ei tarvitse lähteä ostoksille!  Sekä Antti Holma, seuraamisen arvoinen miekkonen tuolla facessa ja instassa.  Voiskohan hänet adoptoida?

Vauvalle olisi täällä jo valmista, miten nämä viimeiset päivät - tai viikot - voikin olla näin pitkiä?  Laskettuun aikaan on viikko, mutta meikäläiselle riittäisi jo.  Ompelin pöksyt ja lakanat, joista jälkimmäiset kissa on jo todennut oikein mukaviksi.  En ihmettele, harmaameleerattu paksu college on ehkä ihanin materiaali maailmassa.

Olispa kärsimättömyyteen joku pilleri. 

8.1.2016

Kyllä äiti osaa. Jou.



Juu nyt ei hyvä helise.  Jouluaaton täiepisodin jälkeen tehtiin kaikki sääntöjen mukaisesti:  myrkytettiin päät, pestiin petivaatteet, tonttulakit, pipot ja pyyhkeet, siivottiin, pakastettiin ja löylytettiin.   Kaksi viikkoa kammattiin hiuksia lasten nurinasta huolimatta eikä löydetty mitään.  Kunnes eilen: kaksi täitä yhdestä ja toiset kaksi toisesta päästä.   Waaaat??  Mistä ja miten ja miksi?   Kyllä ei jaksa nyt ymmärtää.   

Jotain täytyy siis tehdä eri tavalla.  Onneksi on nuo pakkaset, joten kannettiin kaikki mahdollinen pihalle.  Sitten hain apteekista eri merkkistä ainetta ja kirjoitin tilanteesta Beastie Boys -henkisen räpin:

TäiRoast

Ei aina kestä tät' pelii / ku epidemiat levii / 
on päissä täitä, taas! / Vissii niil on mukavaa / 
Nomut onneks pakastaa / kamat kantoon, ulos vaan /
silti tuntuu et kohta / tää nuppi hajoaa /


////AAAaaaaaaaaaargh!////


Kato ei äiti aina jaksa / varsinkaan taas siivoo /
mutku ees on täiroast / toustaan bugit ilman armoo / 
täältä palaa, loiset / eti päät toiset /
kuka teitä kaipaa / ei meillä ainakaan kukaan /


tervemenoo vaan / mä lahtaan ku Rambo / 
nappaan teidät kampoihin / sit chillaan, juon teet. / 
Jou. 

En tiedä kumpi oli tehokkaampi, uusi aine vai räppi, mutta melko varmaan se oli tuo räppi.  Päiden käsittelyn jälkeen ei nimittäin kampoihin tarttunut yhtään mitään.  Vaikuttaa lupaavalta!  Täytynee raportoida tuloksista koulun terkkarille niin tietää hän sitten jakaa infoa eteenpäin. 

"Hyvät vanhemmat, peskää, pakastakaa ja tehkää räppi."  Terveisin terkka.

PS: Laitoin mahtiräppini tekstimuodossa facebookkiin (tietenkin) ja pian sain peukkujen lisäksi sähköpostiin old skool biitin yhdeltä mahtavista serkuistani.  No pakkohan siihen päälle oli sitten yrittää vähän riimitellä. Kuulostin karsealta, mitä en jotenkin osannut odottaa, mutta nauroin kippurassa ja mölisin lopulta ihan innoissani (onneksi olin yksin) kun koitin saada lainit pysymään biitissä ja erilaiset äänenpainot toimimaan. Mikäli siis elämässänne on päällä jonkinlainen kriisitilanne, suosittelen räppäämistä, se on hauskaa.

Ajattelin myös perustaa mammaräp -ryhmän,  vaikka oma taiteilijanimi on vielä hakusessa.  Ehdotuksia?  
(Green - T,   E -mäntä,  Täiminaattori,  Mc Pallomaha tai  Grand Master Täh? .... Hmmm....)

PS2:  Löysin jonkinlaisen ilmaisen audioeditori ohjelman.  Koska kerran elämässä pitää naisen yrittää äänittää vähän räppiä.
 

7.1.2016

Mamma käy kierroksilla

 Komeat, monta maalikerrosta nähneet alkuperäisnupit meni vaihtoon...

Haaa!  Mieletön pössis päällä nyt!  Kun maanantaina eiku tiistaina kirjoitin ailahtelevasta olotilasta en olisi osannut kuvitella että joku niistä voisi jatkua pidempään kuin puoli tuntia, mutta kyllä kuulkaa näin on tainnut käydä.  Olkoonkin, että välillä on kaikkivoipaisuuden kanssa kilpaillut pari muutakin tunnetta, mutta nyt tapahtuu ja tämä emäntä saa aikaiseksi asioita joita on suunniteltu vuosia! 

Makkarin lisäksi yläkerrassa on ollut työlistalla vessan kohennus jo piiiitkäään.   Tapetit sinne hommasin toissa keväänä muistaakseni, kun kävin vanhempien luona aputapetoimassa seiniä ja ruinasin pari jämärullaa itselleni.  Ostin saman tien liisteripurkin ja -sudin, asettelin ne vessan pöydälle ja jätin siihen hautumaan. Avaamaton liisteri säilyy ilmeisen hyvin, sillä kurkatessani pönttöön havaitsin aineen vielä ihan toimintakuntoiseksi  - ja aloin tapetoimaan. 

Tapetoinnin jälkeen tuntui, että vessan kaapin voisi maalata samoilla höyryillä -sitäkin on suunniteltu hartaasti.  Hetken mielessä vilahtivat jälleen ne kalkkimaalit, mutta koska odottelu ei näissä tiloissa tule kyseeseen, kaivelin kaapeista pari jämämaalipurkkia, yhdistin ne ja maalasin.  Mahtavassa floutilassa jaksoin touhuta iltaan asti.  Vähän kyllä nauratti kun olen marraskuusta asti ottanut tosi varovasti ja lähinnä lepäillyt supistelujen takia, niin nyt tuntuu että ei oo mittään hättää vaikka mitä tekee.  Supistelee kyllä, mutta nyt kun periaatteessa saisi alkaa vaikka ihan tositoimiin niiden suhteen, niin eipä tunnu olevan pienellä remppariehumisella vaikutusta...  Ehkäpä vauvakin nauttii tuolla kaikessa rauhassa äidin tapetointi- ja maalausendorfiineista?

Vessan ilme muuttui  kertaheitolla, tässäpä pari raikasta ennen - otosta, jotka on aitoon ostoskanavatyyliin napattu epäedullisessa valossa:



Tipunkeltainen tapetti (samaa oli ennen myös makkarissa), sekalaiset asiat seinällä ja 50-luvun keittiönkaappi jolle en hiomisen jälkeen keksinyt uutta väriä millään joten annoin sen olla.   Ja sitten kuvitelkaa vielä semmoinen kunnon romukasa tuohon kaapin päälle luomaan tunnelmaa.  Vessan seinät heijastivat hämärän kelmeää valoa, mikä korosti nuhjuisuutta kivasti.  Tätä katteltiin suunnilleen kahdeksan vuotta.  Eipä siinä, asiansa hoiti ihan mallikkaasti, mutta on se nyt vaan kivempi käydä vähän siistimmässä toimistossa:


Sanon ihan itse, että vau.  Vaalea tapetti, josta tykkään sen pitsiromanttisuudesta huolimatta kovasti, muutti tietysti paljon vessan atmosfääriä, mutta kyllä tuo vanha kaappi silti on se, joka kerää katseet - ainakin minulta.  Jämäpurkki mustaa ja toinen harmaata maalia sekaisin tuotti tuommoisen kivan mustanharmaan sävyn - no yllätys - ja vetimetkin löytyi romukaapin kätköistä.  Olin jo etsimässä netistä messinkisiä kuppivetimiä kun muistin nähneeni palan paksua nahkaa kaappeja raivatessani, ja ihme kyllä löysin nahan just sieltä mihin sen kuvittelinkin säilöneeni.  Mies on siitä joskus tehnyt puukon tuppeja, mutta nyt se pääsi tämmöiseen käyttöön.  Pikaisen facebook gallupin mukaan silmukka-asettelu oli selkeä suosikki, mutta kapeaan laatikkoon sellainen ei mallannut millään, joten siihen tuli suora kaistale.  

Tykkään siitä miten nuo nahkavetimet tekee vanhasta mummolakaapista äkkiä reilusti vähemmän söpön, pitsitapetin kanssa kuppivetimet olisi olleet jo liiankin romanttiset. 

Maalasin pinttyneen kaapin myös sisäpuolelta ja olen aukonut tuota entistä puulaaria nyt kymmeniä kertoja tuijottaakseni siellä asennossa odottavia vessapaperirullia:


Aaaah, kuri ja järjestys!  Edes jossain.  Että silleen.  Oliskohan tässä nyt tarpeeksi yhdestä vessasta?  Kyllä melkein vois vielä yhden kuvan laittaa ja sitten siirtyä mietiskelemään mistä saisi pienen hyllyn peilin viereen ja että laittaako sen vanhan lääkekaapin pöntön yläpuolelle (missä se peittäisi kätevästi yhden millin levyisen tapetointivirheen), vai laittaisko sitä ollenkaan.  Ai joo, ja matto olis kiva.  Joku nätti. 


Ei mulla sit muuta. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...