13.8.2016

Kalkkimaalikokemus

 Kuvia keskeneräisestä makkarista :)  
Huomatkaa nätti koira ja kalkkimaalilla ehostettu ikean muovinen tähtilamppu!
Pimennysverhokin näköjään vinossa.


Minäkin kokeilin kalkkimaalia!  Odotukset oli korkealla, sen verran monta hehkuttavaa kokemusta olin googlaillut pohtiessani josko ainetta tilaisin itsekin. Joskus vuosia sitten ostin Annie Sloanin sisustuskirjan ja ihastelin kalkkimaalattuja koteja ja niiden pehmoista tunnelmaa, joten totta kai päätin hommata samoja maaleja kun niitä kerran Suomestakin saa. 

Annie Sloanin kalkkimaalien hyvistä ominaisuuksista voi lukea vaikka täältä Måla & Moren sivulta. Tilaukseni tein samaisesta putiikista. (Tähän kohtaan kehut nopeasta toimituksesta!)

Instagrammissa onkin tullut jo ilmi, että yläkerran huonejärjestys vaihtui taas. Tytöt saivat isoimman huoneen ja me isot sekä Väinö siirryttiin pienempään pinkkiin huoneeseen nukkumaan. Ajattelin, että kalkkimaali olisi paitsi kaunis, myös helppo ratkaisu myrkyttömyyden ja nopean kuivumisen ansiosta. Ja, koska kaikkialla toistui, kuinka peittävää aine on, arvelin ettei pinkkejä tapettiseiniä (kuva instassa) tarvitsisi pohjamaalata kun sävykin oli melko vaalea.

No kuinkas sitten kävikään?

Ensinnäkin, maali on ihan kamalan paksua - siis todella, kuin puuroa. Sudin sitä pitkän tovin testimielessä yhdelle seinälle, sain levitettyä maalia ehkä puolen neliön alueelle ja ranteeni todella kipeäksi.  Onneksi maalin ohentaminen on helppoa: lisätään vain vettä, ja jos huomaa ohentaneensa liikaa, jätetän kansi auki ja annetaan haihtua kunnes koostumus on soppelia. Itse lisäsin vettä reilusti: kaksi desiä litraa kohti, minkä jälkeen annoin maalin tasaantua rauhassa.

Ohentaminen kyllä helpotti levittämistä, mutta homma oli silti kovin, kovin hankalaa.  Maali on velliksi ohennettunakin, kumma kyllä, hyvin kuivan oloista ja huonosti levittyvää.  Ajattelin koko ajan maapähkinävoita ja sitä miten se takertuu kuivasti mutta päättäväisesti kitalakeen. Tai veteen liotettua hiivaa.  Vaikka hiersin ja työstin pensselillä parhaani mukaan, pinkki tapetti kuulsi sieltä täältä läpi, ja maalin kuivuttua paljastui, etten ollut sitä todellakaan saanut joka kohtaan tarttumaan.  Levitin siis vielä toisen kerroksen, ja edelleen näkyy paikattavaa, pikkuisen.

Litran maalia sanotaan riittävän noin 13 neliöön, minulla sitä kului  12 neliöön melkein kaksi litraa, eli kulutus oli tuplat siitä mitä pitäisi olla! Huoneen ainoa ehjä seinä jäi maalamatta kokonaan.

EDIT: Fiksuna hoksasin vasta jälkijunassa, että kulutus oli ihan luvatun kaltainen.  Maalipurkin kyljessähän kerrotaan maalin kulutus silloin, kun pinta maalataan kertaalleen.  Eli kaksi kertaa maalattuna kulutus luonnollisesti tuplaantuu.  Hyvä minä  :)  (Tosin oletin kuvausten perusteella, että yksi kerros riittäisi).

Ei siis ihan niin ihana kokemus kuin odotin.

Mutta, tämä kokemus saatiin aikaan maalaamalla tapetin päälle ilman pohjatöitä, ehkä jollain toisella pinnalla maali tekee kaiken minkä lupaakin.

Oman kokemukseni perusteella vinkkaan seuraavaa:
- Jos työn alla on seinäpinta ja siinä on jokin muu sävy alla kuin valkoinen, EHDOTTOMASTI POHJAMAALI.

- Jos raaskit, tilaa se Annie Sloanin oma hieno pensseli, ehkä siinä on jotain taikaa?

- Annie Sloanilta saa myös seiniin tarkoitettua Wall Paintia, sitä olisin itsekin tilannut jos ei tuo haluamani sävy olisi ollut lopussa.  Seinämaalin luulis äkkiseltään olevan seinälle ihan hyvä valinta?

Kaikesta hankaluudesta huolimatta kalkkimaalatut seinät on tosi kauniit.  Pinta on juuri niin puuterisen rauhallinen kuin ajattelin, ja maalin sävy (old white), joka aluksi näytti kamalan harmaalta ja likaiselta, onkin oikeasti ihana. Yksinkertaisesti paljon kauniimpi lopputulos kuin helpolla remonttiässällä sudittu kumipintainen seinä.

Huoneesta jäi vielä yksi seinä ilman maalia, harkitsen vähän tekisinkö täydentävän maalitilauksen (harmittaa ne isohkot toimituskulut yhtä maalipurkkia varten).  Ainakin aion ehdottomasti vetää seinään pohjamaalin jos kalkkimaalin päädyn.

Lisäksi aion maalata ainakin yhden vaatekaapin. Sittenpä selviää miten kalkkimaali tulee toimeen Ikean lastulevyisen Robinin kanssa.

Ajatuksia? Kokemuksia? Osaako joku sanoa, mitä tein väärin? (Paitsi sen, etten pohjamaalannut seinää)...

7.8.2016

Kehittyvä lapsi ja miten pysyä sen perässä

Jee! Kauhian pahaa tämä lihasoosi, syöminen on kivaa!

Otsikko on kysymys.  Kertokaa mulle miten pysyä lapsen perässä, kun sillä on ihan järjetön kiire kehittyä?

Pari viikkoa on koitettu pysyä Väinön perässä.  Oli aikomus raportoida suuria vauva-asioita: Väinö nimittäin sai syöttötuolin.  Arki muuttui oitis kun pikkuäijä saattoi hieman tuettuna istua muiden seurana pöydän ääressä. Miten hienoa! Piti kertoa, miten ensimmäisen syöntikerran jälkeen viisastuttiin ja alettiin syödä ilman paitaa ettei tulisi niin paljon pyykkiä.  Oli nopsempaa suihkuttaa koko poika ruuan päälle kuin etsiä taas puhdasta päällepantavaa.

Päivä, pari myöhemmin Väinön suuhun ilmestyi eka hammas. En ole varmaan ikinä ollut niin innostunut kun minua purraan polveen.  Mahtavaa!  Sekin jäi raportoimatta, koska heti perään tuli toinen hammas.  Sitten Väinö nousi konttausasentoon, mutta ei keksinyt miten siitä päästään liikkeelle, joten alkoi kokeilla miten pääsee istumaan ja oppi ylittämään kynnykset... Tässä vaiheessa alkoi se kiire vähän tuntua.

Viime viikonloppuna anoppilassa menin olohuoneeseen ja löysin pojan istumassa itsekseen lelujen keskellä - yllätys! 

Nyt, viikkoa myöhemmin meillä noustaan tukea vasten seisomaan.

Väinön motto tuntuu olevan, että jos ei jokin heti onnistu niin kokeillaan jotain muuta. Niinpä hän nyt sitten opettelee ilmeisesti kaikkea yhtäaikaa. Kun pidellään käsistä niin poika kävelee, varmaan jos laittaisi pyörän selkään se yrittäisi polkea. 

Intoa on loputtomasti, mutta tasapaino on vielä hukassa. Pikkumies heilahtaa vähän väliä huolettomasti nurin, joten meidän muiden täytyy olla tarkkana ottamassa koppia, eikä kaveria voi jättää juurikaan itsekseen puuhastelemaan. Jos niin tekee, voi olla että tyyppi löytyy kuistilta järsimässä kumpparia tai työhuoneesta kuolaamassa johtokasaan. Saattaa se joskus harvoin ihan tyytyväisenä köllötellä omalla peitollansakin, mutta jossain kohtaa DNA:ta taitaa olla koodi, joka lähettää yliaktiivisiin aivoihin signaalin aina kun isot ihmiset eivät keskity: Nyt, Väinö, kiidä kuin tuuli!

Ja kaveriksi joka ei vielä osaa kiitää, Väinö vaihtaa maisemaa melko liukkaasti.

Meillä ei ole enää vauvaa, meillä on taapero.

Se virnistää onnellisena, maiskuttaa suuta ja kokeilee kielellä uusia hampaita niin että näyttää jatkuvasti illistelevän meille. Hekottaa, pärisee, kuolaa, kiljuu, tarttuu, maistaa, järsii, tukistaa, kerjää koiralta pusuja, tekee oikeastaan ihan mitä mieleen juolahtaa.

Eilen aamulla Väinö köllötti isin kainalossa, isi otti kirjan ja alkoi lukemaan -  ja Väinö kuunteli hiljaa koko jutun!  En kestä.

Tunnen itsessänikin muutoksen.  Isojen lasten äitinä olin unohtanut tyystin miten suuria ja tärkeitä ihan kaikki nämä pienet jutut on, mutta nyt ne saa kokea vielä kerran - enkä edes tajunnut, että se olisi taas näin mahtavaa! On erityisen mukava katsella, kunka isommat lapsetkin innostuu kaikesta mitä Väinö oppii ♥

PS: Nyt se syökin jo paita päällä, eikä tarvi ruokailun jälkeen suihkua.

24.7.2016

Kuinka pääskynen pelastetaan, osa 2

 Pavesta tehtiin jo biisikin.

Niin, Pave on siis tervapääsky, ja tervapääsky on ainoa lintu, joka tarvitsee apua mikäli sen löytää maasta.  Se ei pääse omin avuin ilmaan, koska sillä on liian lyhyet jalat.  Tämän verran tiesin siinä vaiheessa kun huomasin tumman möykyn nurmikolla. (Tiesin, koska mies oli sattumoisin jokin aika sitten lukenut asiasta, ja kertonut mulle, että tiesikkö muuten että...)

Tämän jälkeen olen oppinut, että 
- Tervapääsky ei ole oikeasti pääsky, vaan kiitäjä
- Kun ne lähtevät pesästä, ne pysyvät ilmassa seuraavat 3-4 vuotta!
- Sittenkin ne koskevat kiinteään alustaan vain pesiäkseen
- Tervapääsky pariutuu eliniäkseen, aww! ♥
- Meillä on siis pesinyt sama pariskunta jo vuosia
- Kun tervapääskylapsi ottaa pari peruutusaskelta ja pörhistää sulkiaan, se aikoo kakata
(tätä ei löytynyt wikipediasta, vaan opimme ihan empiirisin menetelmin, kuva tilanteesta ylimpänä).

Mutta itse se pelastaminen. Mikäli meidän oman pääskypariskunnan poikasia vielä joskus löytyy väärästä paikasta, tiedän että:

- annetaan jauhelihaa puolen tunnin välein riisinjyvän kokoinen nokare kerrallaan
- vettä tai hunajavettä esim. vanupuikolla nokan reunaan 
(tämä oli vähän hankalaa, koska Pave meinasi nyppiä vanua suuhunsa.  Juominen onnistui kun otin sormenpäähän pisaran ja Pave haukkasi veden siitä).
- heitellään poikasta vastatuuleen, että se saa hyvin ilmaa siipien alle. Kunhan se on tarpeeksi iso!
- Sitten vaan toistetaan, kunnes lento lähtee...

Mutta paras vaihtoehto on palauttaa tipahtanut poikanen takaisin pesäänsä, näin mekin tehtiin instagrammissa saadun neuvon perusteella (onneksi on instagram!) 

Tarkemmat vinkit täältä

Nyt toivotaan, että emo vielä palaa pesälle...

EDIT:  Emo bongattu ruokintahommissa, jippii!  :)

23.7.2016

Kuinka Pääskynen pelastetaan



Emminä vaan tiiä, mutta minä nostin sen nurmikolta puuhun, ja koska se ei osannut istua oksalla vaan roikkui siinä kuin mikäkin korkeita paikkoja kammoava lepakko, valmistin sille pääskystelineen muovikengästä.  

Siitä se yritti lähteä lentoon, mutta eihän siitä mitään tullut niin matalalta, joten yritin heittää sen ilmaan jollain tavalla kannustavasti... No, en raaskinut.  Se näytti vähän siltä ettei sitä huvittanut justiin sillä hetkellä kokeilla uudestaan mitään lentämishommaa. Kurkotin käsiä ylös ja puhaltelin sen siipisulkiin, mutta se vaan kääntyi sukimaan niitä ja asettui sitten nukkumaan käsiini.

Mies keksi että viedään pääskypoika (tai tyttö) makkarin ikkunalaudalle, siinä yläpuolella muutaman metrin päässä on kotipesäkin. Viritettiin ikkunanväliin tyynyliina ettei kynnet luista ja ryhdyttiin odottamaan .

Nimettiin pääsky Paveksi.

Pave ei ole vielä uskaltanut hypätä. 

Että mitäs tässä nyt sitte?  Ei voi soittaa pääskysten sosiaaliviranomaisille, että täällä nyt yksi pääskyslapsi on aivan jätetty heitteille sillä välin kun muut tekee silmukoita kesätaivaalla.  Eivät tule kaverin luo, vaikka se välillä sirittää signaalia että apu kelpais. 

Pave tuijottaa makkarin ikkunasta sisään äkäisen näköisenä.  Sillä on melkoinen bitch face, vaikka saattaa olla ihan hyväntuulinen tyyppi.  

Ollaan mietitty, että meistä ei tulisi luontodokkarien tekijöitä.  Ei osattaisi antaa leijonan ahmia gasellivauvaa aamupalaksi vaan mentäisiin väliin kattiloita kolistellen ja tultaisiin sitten syödyksi varmaan itse.  

Ehdittiin myös miettiä Pavelle sopivia motivaatiobiisejä, soittolistalla on seuraavaa:
Kriss Krossin Jump, 
Eddie Edwardsin Mun nimeni on Eetu
Bette Midlerin Wind Beneath My Wings
Ten Years Afterin Going Home By Helicopter  

Mutta siellä se Pave vielä kököttää.

Nuku tässä nyt sitten...


Miltä loma tuntuu


 Loman tunnistaa siitä, ettei ole pakko ruveta millekään.  Että herää aamulla ja on aikaa mietiskellä yhtä sun toista, mutta ei sitä pitäiskö leikata nurmikko tai laittaa pyykkiä pyörimään.  Semmoisten sijaan lomalla pitäisi voida mietiskellä sitä, että meniskö rantaan heti vai myöhemmin vai sekä että. (Paras valinta on aina sekä että).  Käviskö kävelyllä vai söisikö jotain vai istuisiko vaan rappusella tuijottelemassa ei mitään kummempaa. 

Lomalla kuuluu kahlailla, kastua, makoilla hiekalla ja antaa tuulen silitellä poskia. Jos alkaa hiekka narskua hampaiden välissä tai silmiä ei voi pitää auki, saattaa tuulla liikaa, ja silloin kannattaa siirtyä jonnekin odottelemaan että virtaukset vähän rauhoittuu. 

Jätskiä, kuivumaan leviteltyjä pyyhkeitä ja shortseja, eväitä.

Aikaa.

Aika monta kohtaa näistä saatiin parin päivän rantalomalla ruksattua, vaikka puolivuotias Väinö piti toki huolen siitä että aivan ei saatu maksimoitua ei minkään tekemistä.   Kirjaa luin ehkä neljä riviä ja makoilin täysin rentoutuneena ehkä yhteenlasketusti vajaan tunnin,  mutta silti.  Kaikki oli vähän rennompaa ja lomaisampaa kun siirryttiin kotoa pois pieneen mökkiin, jossa oli kerrossängyt ja minikeittiö. (Mikropopkornit on aina hyviä, mutta pikku mökkeröisen minikeittiön mikrossa tehtynä ne on vielä parempia).

Yhtä mieltä ollaan siitä, että toistekin mennään, ja ensi kerralla viivytään pidempään jos se on mahdollista!  

Tämä aamu kotona tuntuu vähän takkuiselta, olen pessyt jo pari koneellista pyykkiä ja miettinyt monta kertaa, että pitäisi lähteä ostamaan bensaa ruohonleikkuriin. Halkomakone pitäisi käynnistää, pihassa kuukauden odotelleen laatat latoa paikoilleen, tilata soraa, alkaa totuttaa Väinöä muullekin kuin hedelmäsoseille ja tuhat muuta ärsyttävän arkista juttua. 

Vaan ei ole hassumpi kesäpaikka tämä oma kotikaan, täytynee vaan lykätä noita epälomaisia ajatuksia ja hommia jonnekin tulevaisuuteen.

Ehtiihän sitä.

Nyt tekee mieli vielä vähän lommailla.

19.7.2016

Menossa


Kesä kiitää koko ajan, ja me otetaan siitä mallia.  Ollaan lähdössä oikein lomalle!  Lakanat on pakattu kassiin, vaatekaapin edessä saatu kiukkukohtaus (koska T-paidat ei istu yhtä kivasti kuin ne tilavat farkut) ja potkulauta koristeltu niin että sen tunnistaa omakseen mikäli muilla lomailijoilla on omansa mukana.  Kissan, koiran ja talonvahdit on värvätty ja muutenkin valmistauduttu kuin isompaankin siirtoon, vaikka on kyseessä vain kaksi yötä  muualla.  mutta  semmosta se on kun porukalla liikutaan. 
 
Säiden pitäisi suosia, ja jos jostain syystä ei suosikkaan, niin pakataan mukaan kirjat ja pari peliä.

Lisäksi pitää vielä pakata jätskirahat ja etsiä lapio ja ämpäri hiekkalinnan rakentamista varten.

En oo ennen ollut rantalomalla, mutta ei kai sitä muuta tarvi?

16.7.2016

We are the world?

Tieteellinen havainnollistava graafinen esitys tukemaan lauantaiaamuista avautumista.

Kaikki on varmaan katsoneet ainakin pariin kertaan Paluu tulevaisuuteen -leffan, eikö niin?  Jos ei ole, niin kyllä kannattaisi, se on mahtava.  Sen leffan katsottuaan tietää, että jos ajassa hyppii liian innokkaasti edes takaisin, saattaa asiat mennä lähtöpisteessä ihan vinoon ja syöksyä kaaokseen: äitisi on naimisissa väärän miehen kanssa, joka on rikastunut ja kahminut itselleen kaiken vallan huijaamalla vedonlyönneissä ja tuntemasi todellisuus on kuorrutettu dystooppisella rappiolla.

Ei oo kiva.

Jotakin tämän tyyppistä on nyt tekeillä, luulen.  Eilinen uutispäivä oli taas kerran järkyttävä, eikä tämän aamun otsikot kevennä oloa yhtään.  

Mitä helvettiä nyt taas?

En ole tähän pian neljänkymmenen vuoden ikään päästyänikään vielä onnistunut kyynistymään niin paljon, että väkivaltaiset tapahtumat ei koskettaisi. Me ollan niitä, jotka lapsina lauloi että we are the world ja maksamme velkaa ja kasvettiin siihen ajatukseen, että maailmasta tulee parempi paikka. Enkä minä ainakaan halua luopua siitä.

Homma on nyt niin, että me, ihmiskunta, asutamme yhtä pientä palloa, joka kiitää huimaa vauhtia suuren suuressa tilassa, jota universumiksi kutsutaan -eikä tämä ole mitään scifiä, vaan ihan yksinkertainen totuus.  Tällä pikku maapläntillä pitäisi osata olla nätisti, mutta se ei vaan tunnu onnistuvan.

Vieläkin ajatellaan, että on me ja sitten on ne muut. Ne muut sitten kylläkin ajattelee olevansa me ja me ollaan niille niitä muita.  Ja sitten, ja tämä on ihan parasta, aina kun tulee ongelma, tällä kaavalla löytyy syyllinen, ja se on ihan joka kerta ne muut!  Ha! Niin yksinkertaista. Paitsi tietenkin silloin, kun ongelma on jollain tavalla yhteinen, ja syntyy ristiriita siitä kenen vuoro on olla ne muut.

Ja jos ollaan ihan rehellisiä, niin ongelmista suurin osa on yhteisiä. Joten tässä sitä taas ollaan. Ongelmat ei oikene sillä, että poistetaan ne muut näköpiiristä siirtämällä ne vaikkapa maantieteellisesti pois meidän alueelta. Seis, tästä saa tuoda vaan kaljaa ja lonkeroa, ei teitä muita. Ei ole olemassa semmoista paikkaa kuin pois, koska meillä on tämä sama osoite. 

Maailma on niin pieni, että ei yksinkertaisesti voi sanoa, että me halutaan täällä nyt keskustella vaan pakkoruotsista ja lamasta, teidän ongelmat on liian hankalia ja monimutkaisia ja te olette väärän näköisiä ja kokoisia.  Monimutkaiset, hankalat ja väärän näköiset ongelmat on juuri niitä, joita ei valtioiden rajat pitele. Mitä kauemmin niille kääntää selkää, sitä rajummin ne räjähtää silmille. 

Tässä kohtaa pitäisi muistaa olla äänessä muidenkin kuin ääriajattelijoiden (jotka siis minulle on niitä muita. huokaus). Pitäisi jaksaa sanoa ääneen, että nyt riittää, ja olla välittämättä siitä, että saa jonkun vihat ja turhautumisen niskaansa. Pitäisi ottaa ja hoitaa ne ongelmat, koska tästä leikistä ei ole mahdollista lähteä pois, vaikka niin joku vielä tuntuu kuvittelevan.  Kriisi (eikä pitäisi edes puhua yksikössä) on jo olemassa, ja se vain jatkaa paisumistaan, tulee rajojen yli ja käy sitä epätoivoisemmaksi mitä enemmän sitä koitetaan olla huomaamatta. 

Että perkele. 


Anteeksi idealistisuuteni, mutta tämä tilanne korjataan vain yhdessä. Jos nyt ei  kaikki me:t päästä samalle viivalle, niin jos nyt edes osat me:istä. 

Se saattaisi jopa riittää.

Minä lähen nyt markkinoille.

PS: Dear time-traveller, please stop fucking this planet up. Don't know what you were trying to achieve, but I think your mission has failed, kindly put everything back where you found it. 

Also, did you see any dinosaurs? 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...