28.4.2016

Muita kiireitä

Meillä on uusi sohva johon mahtuu koko perhe (sohvatetris!)
Kuvassa vain puolet.

Tervehdys!  Tuli taas tämmöinen pikku tauko tähän, mutta siihen on syynsä.  Ei ole ehtinyt kirjoittaa, koska olen tehnyt muita juttuja!

Esimerkiksi:
- ostin hulavanteen (siinä on möykkyjä ja painot)
- opettelin kolme päivää pyörittämään hulavannetta
- opin pyörittämään hulavannetta!
- Väinö harjoitteli tarttumaan asioihin
- Väinö oppi tarttumaan asioihin heti eka päivänä
- Väinö on harjoitellut nauramista (ihan mahtavaa!)
- myös puhumista
- Olen keskustellut Väinön kanssa
- Väinö on myös harjoitellut kääntymistä
- Ja koko käden tunkemista suuhun kerralla
- siinä Väinö on luonnonlahjakkuus!
- Yritin löytää mekkoa, koska oli tiedossa billeet
- En löytänyt mekkoa, mutta ei se haittaa, koska biletimme lopulta pyjamissa

Tämänhän voisi tiivistää myös näin että en ole ehtinyt blogiin enimmäkseen siksi että vauva. Ja oikeastaan erityisesti siksi, että vauva ei enää välttämättä nukukaan tuntikausia niitä päikkäreitä koska on niin paljon mitä voi tehdä. Siinä ei yksi äiti paljon muuta kerkiäkään kun täytyy seurustella ja köllötellä sohvalla.  Onneksi yöunet on edelleen sen kymmenen tuntia, en edes ymmärrä miten on aiemmin riittänyt muka joku kahdeksan tuntia, niin kivasti tähän rytmiin on tottunut. 

Sohvalla on menossa kääntymisharkat, taidan mennä sekaan! 

17.4.2016

Lapsi netissä



Tiesittekö, että netti on lapsille pullollaan muutakin kuin hirveitä vaaroja ja ahdistuksia? Pienellä ohjeistuksella lapsi voi kuulkaa traumojen sijasta löytää sieltä vaikka mitä kivaa. Kissavideot on mahtavia, samoin koiravideot ja sitten kaikki muutkin eläinvideot, mutta parasta on että voi löytyä idea ja innostus johonkin tekemiseen joka ei vaadi ruudun ääressä istumista.

Vastikään neiti 8vee googlaili ponienpiirtelyvinkkejä, ja nyt löytyi youtubesta petsojen tuunaus videoita, ja siitäpä se sitten lähti innostus ja idea. Tarvittiin vain fimomassaa ja muotoilutikut, sekä tietysti hyvät suunnitelmat ja sitten eikun vaan tekemään.  Näppärästi näytti sujuvan, kissalle ilmestyi sarvi ja pöllö sai  otsaansa töyhdön - lisäksi molemmilla on nyt muhkeat siivet. Innostumista on mahtava seurata vierestä ja tämmöisiä projekteja äiskä rahoittaa ihan mielellään.  No toki ei isoja rahoja tarvinnut tähän sijoittaa, ja jokainen euro oli kyllä moninkertaisesti arvonsa väärti.

Puuha oli sen verran hauskan näköistä, että isosiskokin innostui ja nyt on pohjamaalissa sitten pari muutakin hahmoa. Tästä saattaa syntyä samanlainen villitys meillä kuin niistä brätzien uudelleen maalaamisista viime vuonna!  (kuvia niistä löytyy näppärästi tuolta facebook -sivuilta, tai sitten instasta kun pistää hakusanaksi vaikka bratzmakeover).

On vaan niin siistiä, että lapsi katsoo tämän videon ja tuumaa että joo, tollasenpa mä teenkin!

Nimittäin jos olis tultu äitiltä kysymään tekemistä niin en olis hoksannut ehdottaa että voisitko kulta vaikka kustomoida noita petsoja... 

Että eläköön netti!
 

10.4.2016

Aikahyppyjä



"People assume that time is a strict progression of cause to effect, but actually from a non-linear, non-subjective viewpoint - it's more like a big ball of wibbly wobbly... time-y wimey... stuff."

Psst... Onko joku muukin ehkä huomannut ihmeellistä keikuttelua aikajatkumossa?  Ihan vaan sillä kysyn, koska meikäläisellä on nyt tavallista suurempia hankaluuksia pysytellä ajan tasalla.  Olen ihan varma, että just oli talvi, tai ainakin kevättalvi.  Ihan vasta otin kuvat ensimmäisestä lorisevasta purosta, ja nyt on jo lumet sulaneet, enää itsepäisimmät kasat jäljellä. Eilen paistoi aurinko, siivottiin leikkimökkiä ja puussa lauloi peippo!

Siitä kun Väinö syntyi tuntuu olevan jo pitkän pitkä aika, sellainen jota selittämään täytyy piirtää kaavio todellisuutta pienemmillä mittasuhteilla.  "Katsokaas, tässä kohtaa tällä janalla ollaan nyt, ja täällä kaaaukana galaksin puolivälissä syntyi vauva."   Kalenteri kertoo ehkä hieman yllättäen, että galaksin puoliväliin on vain kahden ja puolen kuukauden mittainen matka.  Hmm...

Epäilen, että olen kompastunut kokonaan omalle, verkkaisemmalle aikajanalleni.  Tiskikasat leviävät keittiössä iloisesti enkä minä oikein ymmärrä miksei ne pysy poissa.  Pyykkiröykkiöt on nekin aika massiiviset ja minusta tuntuu, että joka kerta kun pesen yhden sukan, tusina paitaa ja housua tulee sen tilalle. Pölynimuri on poistunut koko ulottuvuudesta enkä ole ehkä pariin viikkoon rekisteröinyt sen olemassaoloa, vaikka taisin aamulla kompastua siihen keittiössä!

Kertakaikkiaan salaperäistä ja hermoja koettelevaa menoa.

Kyllä olen vahvasti sitä mieltä, että tämmöisiä aikahyppyhaasteita kohdatessa pitäisi ihmisellä olla joku paniikkinappula.  Siitä kun painaisi niin paikalle rientäisi joku aika-asioiden ammattilainen.  Niinku nyt vaikka Marty McFly, Dr Who, tai ne tyypit jotka oli Aikahypyssä...  Pitäisköhän varalta pyytää myös Mulder ja Scully?

Kaikki mitä tiedän ajan vääristymistä olen oppinut telkkarista, ja ainakin just tällä hetkellä tuo Tohtorin tarjoama analyysi tuntuu hyvin vahvasti vastaavan todellisuutta. 

Kovin on heikun keikun ja silleen.

Minäpä menen puhaltelemaan vähän lisää saippuakuplia, hoidan tiskit sitten kun osutaan seuraavan kerran samaan aikaan tai ulottuvuuteen...

1.4.2016

Vastasynnyttänyt äiti rohkeissa kokovartaloselfieissä - kuvien taustalla yllättävä näky

Tässä näemme bloggaajan luonnollisessa ympäristössään...

Huh.  Näiden kuvien julkaiseminen ei ole ihan helppoa, mutta tässä tulee...



























No hähhää, aprillia! 

Taidan olla aika tylsä bloggari.  En yleensä tunne oloani mukavaksi valokuvissa, en edes osaa ottaa selfietä jossa otsani ei kasvaisi mannerlaatan kokoiseksi tai raikkaaksi tarkoitettu hymy näyttäisi siltä kuin olisin hammaslääkärin tuolissa irvistämässä. Toiset on sillä tavalla esillä ihan luonnostaan ja ihanasti, mutta mää en ossaa.  Eikä ole kai tarviskaan kaikkien osata.  

En ossaa myöskään verkostoitua, alkaa kirjoittamaan ammattimaisemmin tai hurjan säännöllisesti tai edes kieliopillisesti oikein.  Enkä tuottaa sisältöä sisällön tuottamisen takia.  

Ossaan kirjoittaa siitä mistä huvittaa ja siitä mikä milloinkin tuntuu kiinnostavalta, hauskalta, jännältä tai joltain muulta.  Siksipä en ole koskaan rajannut blogin sisältöä tarkasti, mikä on yleensä ensimmäinen ohje siihen kuinka kirjoittaa menestynyttä blogia.  Täällä minun kuplassa olisi ihan turha edes yrittää keskittyä yhteen ainoaan aiheeseen, koska en ole sen luonteinen tyyppi että siihen muutenkaan pystyisin.  Toisinaan kyllä innostun jostakin pitkäksi aikaa, mutta aina tulee jotain parempaa tilalle.  Niinkun nyt vaikka vauvoja, esimerkiksi. Sitten kirjoitan niistä. 

Ihan sivuhuomautuksena muuten, jos meidän pihassa olisi siilejä, näkisitte ihan hitokseen paljon postauksia siileistä, koska niistä en osaa olla innostumatta!  - Mistä tuli mieleeni ehkä hienoin lausahdus, jonka olen telkkarista (toinen asia josta tykkään) kuullut:  "ihmiset jotka ei tykkää juustosta, nehän vihaa varmaan siilejäkin!"   Olikohan se herra Ylppö joka näin sanoi vuosia sitten neljän tähden illallisessa?   Mutta niin hienoja otuksia kuin siilet ovatkin, en voisi perustaa pelkästään siiliblogia. Miten mahtava ajatus: siiliblogi!  Melkein voisin.  Melkein.

Toisinaan en kirjoita mitään, mikä tarkoittaa että just silloin ei ole ollut mitään jännää, tai en ole ehtinyt.  Aina ei edes huvita.  Olen valinnut asuinpaikkani täältä pienestä taajamasta jota ympäröi pellot ja metsät, en käy teatterissa, ravintoloissa tai sisustusmyymälöiden avajaisissa kuudensadan kilometrin päässä - vaikka on kyllä ihan kiva saada niihin kutsuja, tuntee jollain lailla kuitenkin olevansa inessä skenessä, tiätteks?  

Että ihan ymmärrettävää sikäli ettei elämäni ole samalla tavalla tapahtumarikasta kuin joidenkin todella luettujen blogien ylläpitäjillä.  Voisin kyllä alkaa postaamaan viikottain vaikkapa S-marketin tarjouksista.  Niistä itseasiassa sais tosi hauskoja videoita, voisin alkaa maailman tavallisimmaksi ja epäkiinnostavimmaksi arkivloggaajaksi, mutta arvaatte varmaan etten ossaa myöskään esiintyä videolla.  Tai ehkä osaisinkin, mutten tuntisi oloani mukavaksi jos minusta olisi videoita tuubi tulvillaan.


Ei tämän tekstin tarkoitus nyt ole olla mikään pikkubloggaajan manifesti, kunhan vaan taas kerran aloin miettimään näitä omia tekemisiäni tai tekemättömyyksiäni, jotka ei varmasti koskaan tule päätymään iltalehdistön otsikoihin.  - Onneksi!

Jatkan siis entiseen malliin pilkkuvirheineni, kiitoksia vaan teille jotka täällä piipahtelette! 

PS: Toivottavasti ei nyt liikaa harmita että ne makkarat jäi näkemättä.  Kuvassa kuitenkin itselleni jotain yllättävää: miten voin näyttää noin suurelta! Vähän päälle puoltoistametrinen ei ihan usein koe suuruuden tunnetta. Vaan ehkä mulla on sitten kyky laajentua valokuvissa muutenkin kuin otsan osalta? Tai sitten työpöytä vaan on niin pieni.

PS 2: Kiitokset myös ystävälleni, joka ammattilaisen otteella laati minullekin ihan oikean klikkien kalasteluotsikon. (Onko se klikkien kalastelu otsikko vai klikkienkalasteluotsikko?  Valitsin kirjoitusasun nyt tuolta väliltä). Oma ehdotukseni oli selkeästi vähemmän pro: "Pienen vauvan äidin rohkeat (not) kuvat keskivartalosta peilin kautta kuvattuna niin että taustalla näkyy pyykkiä"

29.3.2016

Unijuttuja

 Minä tässä leikin mutta sitten minua alkoi nukuttaa...

Jos Väinö osaisi puhua, sillä olisi varmasti jo kymmenen sanaa nukkumiselle, niin paljon aikaa se viettää unten mailla.  Kun mittariin tuli kaksi kuukautta täyteen se alkoi nukkua yöt läpi ilman sitä yhtä ruokataukoa joka oli siihen asti tarvittu.  Ja se, kuten kaikki pienten lasten äidit tietää, oli ihana juttu!  

Haluatte varmaan tietää miten tämä saavutettiin?  No minäpä kerron.  Otin Väinön, mentiin petiin ja nukahdettiin ja aamulla sitten noustiin ylös.  Että ei siinä sen kummempia, helpottaa varmasti kaikkien vauva-arkea nyt kun tiedätte?

Tällä tahdilla on menty siitä saakka: nukkumaan kymmenen maissa ja ylös seitsemän jälkeen.  Eikä poika edes tiedä, että ennen nukahtamista voisi kiukutella.  Toisinaan kyllä taistelee unta vastaan, mutta silloinkin vain puhisee ja huitoo nyrkkejään kunnes yhtäkkiä on unessa... Voisko enää paremmin edes mennä?  

Unenlahjat on sitä luokkaa, että edes taannoinen maanjäristys ei katkaissut tuhinaa. Itseasiassa sinä yönä ei äiti tai isäkään heränneet mihinkään, vaikka isommat sisarukset oli nousseet ihmettelemään talon tärinää...  Miettikää jos osaisin erottaa meidän geeneistä ne tekijät joilla syntyy unilla lahjottuja lapsia, tulisin niin rikkaaksi!   

Tässä kun kirjoittelen niin Väinö on missäpä muualla kuin nukkumassa.  Päivällä vedetään semmoiset viiden tunnin vaunupäikkärit.  Aamulla ja illalla lisäksi yhteensä kolmet tai neljät pikatirsat.  Melekosta.  Mutta onhan tuo kasvanutkin semmoista vauhtia että lepo on tarpeen.

Hereilläkin tietysti ollaan, ja silloin ollaan välillä pahalla tuulella, mutta koko ajan enemmän ja enemmän tietoisia kaikesta.  Tässä pääsiäisen aikaan löydettiin omat kädet ja niillä nyt muksitaan leluja ja tarraillaan kiinni ihan eri asenteella kuin ennen. 

Palatakseni unijuttuihin, bongasin iltalehden (?) sivuilla viime viikolla jutun jossa avattiin yleisimpien unien merkityksiä. Paljastan nyt kaikille, että näen kausiluonteisesti unia, joissa yritän mennä vessaan mutta se ei onnistu.  Skenaarioita on kaksi: Linnanmäki jonka vessakopeissa on tavallisia toimistotuoleja pönttöjen tilalla, ja Kulosaaren metroasema, jossa pönttö on sijoitettu radan ja itäväylän väliselle nurmikaistalle ihan reteästi ilman seiniä.  Ja tietysti niissä unissa on aivan megasuuri pissahätä.  Kauheeta, eikö?  No minusta ainakin. Ja siksi olikin ilahduttavaa että tämä uni oli lehtijutussa mukana!  En siis ole ainoa joka uneksii vessanpöntöistä tai niiden puutteesta.  Huh.

Unen selitys muuten oli, että ihminen ei osaa ilmaista omia tarpeitaan.  Aijaa, minä kun kuvittelin olevani hyvinkin taitava siinä.  Mutta pitää parantaa vissiin.  Joten:  nyt olisi tarpeen uudet värikynät, polkupyörä ja ehjät lenkkarit. 

Edit: Anteeksi nyt, mutta vielä on pakko lisätä kehuihin, että vaikka meidän kaikki lapset on olleet lahjakkaita nukkujia, niin tämä iltatähti on ensimmäinen joka omatoimisesti sääti itsensä kesäaikaan ja heräsi sunnuntaiaamunakin aikataulun mukaan kello 7.30!  Kyllä hän on niin etevä lapsi.

27.3.2016

pääsiäinen


Tästä pääsiäisestä jää erityisesti mieleen piirtäminen.  Toisinaan en saa piirrettyä mitään ja toisinaan taas tuntuu että kynä lentää paperilla melkein itsekseen - vaikka käden jomotus kertoo toki ihan muuta.  Aika monta paperia ruttasin ja nakkasin roskikseen, mutta tuloksena on muutama oikein kiva kuva tytöistä. Varmuuden vuoksi piirsin tänään vielä tuon yhden vaikka käsi alkaa olla jo ihan jumissa.

Erityisesti jää mieleen ikävä kyllä myös naapurikirkonkylän tulipalo.  Tuntuu todella murheelliselta että joku haluaa tuhota tieten tahtoen jotain kaunista ja ihmisille tärkeää. Katselin videota jossa kirkon torni kaatuu, enkä voinut olla ajattelematta miten iso työ sen rakentamiseksi on tehty yli kaksisataa vuotta sitten.  Surullista, että se jälki niistä ihmisistä on poissa. 

Onneksi suurin osa pääsiäisen sisällöstä oli sitä perinteistä perheen kesken riekkumista. Oltiin, syötiin, naurettiin ja laulettiin, naurettiin lisää, pelattiin ja sitten taas syötiin.  Olin pääsiäislusmu enkä osallistunut kokon tekoon koska sää oli harmaa ja ihan lössö.  (Vaikka käytin kyllä Väinöä tekosyynä pysytellä sisällä herkkujen läheisyydessä). 

Eilen ja tänään on ollut nättiä ja aurinkoista, pihalla lätäköt kasvaa ja purot pulisee. Hyvä että kerkesin kestohankeilla viikko sitten, siltä reissulta nuo aurinkoiset ulkokuvat.

Kevät aluillaan ja jääkaapissa vielä yksi sitruunatorttukin syömättä.  Aika mukava tilanne kaikenkaikkiaan.

21.3.2016

Kun kiristää


Huh.  Ei ole ollut ihan helpoimmat pari päivää.  Kaikkihan on tietysti ihanaa - sää ja perhe ja vauva.  Ihan ihan ihanaa. 

Mutta.  Kun alkaa kiristää päätä niin ei auta.  Kyllä voi olla huonot fiilikset vaikka olis miten hyvin ja ihanasti.  Vaikka ei tietenkään ole ihanasti jos ei siltä tunnu.  Saattaa esimekiksi tuntua, että botox ehkä sittenkin on ihan näppärä keksintö koska äidin luona peili on laitettu valoisaan paikkaan (virhe!) minkä johdosta yhtäkkiä huomaa että posket alkavat valua alaspäin. (Rupsahtamiseen osaa suhtautua hyvin neutraalisti niin kauan kun se on lähinnä hypoteettinen asia jossain tulevaisuudessa, tai niin kauan kun näkee naamansa vain hämärään eteiseen sijoitetusta peilistä). Sitten saattaa tuntua, että ennen oli paremmin koska ei ollut pallomahaa, vaikka ihan vasta kirjoitti jotain rakkausmakkaroista ja kuuluu sanoa että pitää olla armollinen itselleen.  Voi ärsyttää käsikipu ja jalkakipu ja vaikka mikä, esimerkiksi se, että on muka niin pinnallinen että ulkonäkö painaa mieltä tai sitten se oma ärsytys, koska kivempaa olisi olla hyvällä tuulella. 

Ärsyttää se, että pitää tehdä kotitöitä ja ärsyttää se, että jos asiasta sanoo, niin joku toinen voi sanoa että älä välitä, ei oo pakko.  

Hankalinta on se kun parin päivän kiukuttelun jälkeen heittäytyy marttyyrimoodiin.  Mulla ei ole aikaa itselleni! Vää!  Eppaa!  En ehdi piirtää enkä ehdi kirjoittaa!  En ees pysty koska käsiin sattuu ja tiskit odottaa (tässä kohtaa muistan uhriutua myös sen takia että tiskiaine on loppu ja sitä pitää hakea kaupasta lisää - aina mun pitää käydä kaupassa paitsi jos joku muu käy).   Ihan muina mattyyreinä marttyyriudun lisää siksi, että pidän suurimmat mölyt mahassani ettei muille tulisi paha mieli koska tiedän että tää on vaan näitä päiviä ja menee kyllä ohi.  Itsekseni kärsin, voi miten kärsin! Ehkä vähän paiskaan nyt tätä kaapin ovea että saavat vihiä muutkin siitä miten nyt on vaikeaa.

Ja saahan ne.

Koska ei huvittanut enää neljättä päivää olla pahalla tuulella otin sitä omaa aikaa kun mahdollisuus tuli.  Niin tärkeä on äiti-ihmiselle se hetki kun mies on töissä, isot lapset koulussa ja vauva päikkäreillä.  Ensin avauduin vähän kavereille, jotka olivatkin sopivasti aamupäivän taas viestitelleet aiheesta miehet enkä ollut päässyt osallistumaan kun oli äitikiireitä.  Kiivaan ja keventävän viestin naputtelun jälkeen hain kynän ja piirsin, ja se oli ihan parasta. Nyt onkin elämä sitten taas ihan kivaa ja ihanaa.

Kiukuttelu on ihan normaalia, enkä ainakaan minä selviä monestakaan viikosta ilman sitä, mutta onneksi se menee aina ohi tavalla tai toisella.

Oma aika, parempi mieli.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...