23.8.2014

Terassi ennen - jälkeen


Pika-analyysi:  ennen paistoi aurinko!    Kesäkuun alussa otettu kuva näyttää paljon kivemmalta kuin eilen illalla pilvisellä kelillä (ei sentään satanut) otetut.   Myöskin: nurmikon rehotus on erittäin epä-huvilajahuussi, mutta sentään siivosin ylimääräiset romut terassilta.  Että sikäli.  Näistä kuvista näkee nyt kuitenkin sen tärkeimmän, eli itse terassin. Ehkä jonain päivänä tulee ennen -jälkeen osa 2, jossa esitellään  ehostettu versio.  Ja leikattu nurmikko.   Ja otan kuvat auringonpaisteella.

Nomutta kuitenkin, siinä se on: meidän terassi!  Minusta siitä tuli mahottoman hieno, ja sellainen jotenkin sopiva.   Se ei ole liian iso möhkö, mutta siinä on silti tarpeeksi tilaa kulkea ja olla.  Onneksi ei alettu rakentaa tätä silloin kaksi vuotta sitten niin kuin piti, koska  alunperin suunnittelin koko terassin yhtä korkeaksi.  No sehän olis ollut sitten juurikin ihan möhkö ja epäkäytännöllinen, eikä yhtään sopiva.  Tämä asettuu kivasti tuohon talon kylkeen viemättä liikaa huomiota.   Ja meillä on ihan oikeat portaat, peräti kahdet!  Tätä osaa arvostaa monen vuoden väliaikaisratkaisujen jälkeen ♥




 Havainnollistetaanpa sitten vielä tulevia suunnitelmia:

1.  Tuohon kohtaan tulisi se yrttipenkkilaatikko.  Siitä on sitten kätevä napsia lisuketta tai ihan vaan nuuskia ja ihastella vihreyttä.

2.  Tähän tehdään se pergola, ja siinä sitten luetaan kirjoja riippuvassa korituolissa tai ehkä tehdäänkin itse semmoinen roikkuva parin hengen keinu?  Semmoinenkin olis mukava.

3.  Ensinnäkin tästä siivotaan nuo purkutiilet pois, sitten tehdään talon nurkalle ulottuva laatoitus ja siinä onkin hyvä paikka grillille.  Tulee ehkä käytettyäkin useammin.

4.  Täällä nämä syreenit ja muut puskat intoutuisi kasvamaan ja peittäis tosi hyvin näkymät naapurin parkkikselle.  Lisää vihreää, vähemmän autoja!

5. Leikataan tämä nurmikko, ja sitten kaivetaan tähän porraskiveksi tuo kaivonkannen puolikas, joka onkin jo hollilla odottelemassa.

Vielä pitäisi päättää millä tavalla reunustaa nurmikon ja terassin rajan, sitten olis aika lailla hyvä.  Tai sanotaan että vielä parempi.

Ja peeäs: terassin vasemmalla puolella oleva epämääräinen rehotus on itseasiassa kokonaan uusittu kukkapenkki jossa kasvaa juhannusruusun lisäksi erilaisia kurjenmiekkoja, päivänliljoja, pioneja ja kulleroita.  Tulee näyttämään aika hienolta sitten kesän tai parin päästä...

19.8.2014

Terassisuunnittelua


Joo, se on tuo terassi jäänyt vissiin esittelemättä, on nähkääs pientä rimakauhua kun on tottunut sellaisiin huvilajahuussi -tasoisiin  lopputuloksiin.  Että on hirveesti kaikkee ihanaa ja viimesen päälle.  Ihan totta, ne on upeita, rakastan katsoa sitä ohjelmaa ja huokailla niitä täydellisiä lopputuloksia!  

Meillä on toki nyt  hieno terassi, ja lähtötilanteen ollessa karu on erokin tietty iso.  Mutku se on vähän alaston. Ja toisaalta vaan sotkussa.  On pöytä ja tuolit, ja sitten on muovituoli, puutuoli, heteka, märkiä pyyhkeitä ja mattoja ja crocseja ja sorkkarautaa... Sen sellasta ei niin nättiä niin paljon ettei sekaan mahdu.  Eilen sentään hain tuosta oman kylän Agrista pari ruukkua, multaa ja pylvästuijan. (Teki heti mieli laittaa siihen jouluvalot).  Alkoi näyttää kivemmalta, mutta pari juttua puuttuu.  

Ensinnäkin haluan yrttejä, erityisen paljon ruohosipulia. Ne kasvaisi tuommoisessa laatikossa, jonka mallin aion ehkä kopsata röyhkeästi Kekkilältä.  Sille olisi just hyvä paikka kuistin ikkunan alla.  Sitten olisi tarve muulle vihreälle. En kaipaa hirveästi mitään petunioita, mutta pitkät, uljaat ruohot suurissa ruukuissa olisi tosi upeita.

Syysiltoihin kaivataan tietysti lisää valoa, joten tarvitaan tunnelmallinen valosarja. Sopisi hyvin sitten myös siihen alaterassin pergolaan, jahka se rakennetaan.  Eli pitää ostaa kaksi sarjaa, toinen yläterassille ja toinen pergolaan.  Ja sinne pergolaan laitetaan roikkumaan tuommoinen rottinkinen pesä, musta.  Tai muu väri.  Ei niin väliä, kunhan se on mukava!  Tulikohan nyt tarpeeksi monta kertaa pergola.

Varsinaisia kuvia yläterassista ja alaterassista, pergolan paikasta, pylvästuijasta ja muusta lupaan ottaa jahka tulee semmoinen nätti syyspäivä seuraavan kerran vastaan.  Ja saan ne sorkkaraudat raivattua tieltä pois.

14.8.2014

Varistyttö ja Unissakulkija



Ensimmäinen neuvo: antaudu.  

Älä tee niin kuin minä ja lue liikaa muiden ajatuksia ennen aloittamista, se luo vain esteitä tarinalle.  Varistytön aihe on kauhea.  Pelkäsin sitä niin, että luin kirjan etäältä enkä päästänyt sitä iholle.   Säästyin suurimmalta ahdistukselta, mutta samalla jäin paitsi jostain.  

Trilogian ensimmäisen osan kerronta on välähdyksenomaista, elokuvamaista, kuin pätkiä unista - tai painajaisista.  Se ei yritäkään olla helppo, eikä tosiaankaan avaa solmujaan ihan suoria polkuja.  Tiedättehän sen tusinadekkarin kaavan: tapahtuu rikos - löydetään johtolanka, sitten toinen - ratkaistaan rikos - pahis saa palkkansa, 230 sivua ja homma paketissa.  No tämä ei mene niin. Varistyttö harhauttaa, vihjaa, leikkii paljastavansa mutta karkaa taas.   Kun lopetin lukemisen, olin kovasti tyytyväinen itseeni: katos vaan, suuri salapoliisi Tiina hoksasi kaikesta huolimatta mikä on homman nimi, ettepäs yllättäneet.  Sitten aloitin Unissakulkijan.

Ensimmäiset rivit luettuani tiesin, ettei homma ollutkaan sillä selvä, Varistyttö olikin ollut vasta alkusoitto. Juuri enempää en halua kertoa, koska on parempi olla tietämättä mitään.  Jos ensimmäinen kirja ei minua täysin vakuuttanutkaan (mikä saattoi  johtua omasta varovaisuudestani), niin tämä toinen sen teki.  Lukijaa pyöritetään niin ettei tiedä mikä on ja milloin on ja mitä tapahtuu, missä ja miten.  Ai että miten tykkäsin!   Varistytön sirpaleisuus vaihtuu Unissakulkijassa täyteläisemmäksi kerronnaksi, tarina rauhoittuu räjähtääkseen taas.    Kirjailijakaksikko Erikkson-Sundquist vetelee naruista sellaisella armottomuudella ja taidolla, että on pakko nostaa hattua.   Unissakulkijan lopussa jää miettimään minne tämä kaikki on menossa.  Ja miten malttaa odottaa lokakuulle sitä viimeistä osaa?

Erikoismaininnan ansaitsee kansitaiteilija, josta en löytänyt mitään tietoa?  (Edit: On kuulemma toisen tekijän,  Håkan Axlander Sundquistin käsialaa. Kiitos tiedosta, driimit!)  Näin Varistytön hahmosta painajaista jo ennen kirjan avaamista, ja lukeminen onnistui vasta kun olin teipannut kannen päälle paperin. Samaa kikkaa on varmaan pakko käyttää Varjojen huoneen kohdalla...

Jos pidät hyvistä dekkareista, epätavallisista tarinoista, siedät rönsyt etkä ole turhan arka, lue.  


PS: Rakas lukuhullu siskoni, koitappas ahmaista nämä äkkiä niin päästään vaihtamaan ajatuksia!  

10.8.2014

Pölyä ja tiiliä ja tiilipölyä



Kevättalvella on aina se yksi päivä, jolloin aurinko paistaa eka kertaa ikkunasta sisälle ja yhtäkkiä joka paikka on täynnä iloisesti leijailevaa pölyä.  Ja sitten sitä kauhistuu, että hyi yök kauhee siivo.  Ja jos ei takana olisi pitkä pimeä kausi niin melkein toivoisi, että aurinko menisi takaisin pilven taa, ettei tarvitsisi alkaa siivoamaan.   No, ensi vuonna kun se päivä tulee, minä katson näitä kuvia, eikä se leijaileva pöly sitten varmaan tunnu enää missään.  Koitan muistaa, että kesällä oli semmoisia päiviä, joina siivous piti aloittaa lapiolla. 

Ah, talvi.  Vähänkö kuulkaa sitten laiskotellaan!

7.8.2014



Nyt olis paljon kaikkee.  Lisää kirjoja luettavaksi ja kotitöitä kuukauden edestä.  Puut aina vaan kantamatta ja nurmikko leikkaamatta.  Mutku ei ole oikein kerinnyt tässä, kun on iskenyt piirtelyhimo!  Eilen illalla piirsin parrakkaita merimiehiä, mikä oli hirveän kivaa.  Sekin oli kivaa, että koska ei osannut ensin oikein niitä partoja piirtää, sai kirjoittaa Pinterestiin hakusanaksi seamen, ja sitten selata paaaaljon partamiesten kuvia.  Ihan tutkimusmielessä vaan.  Vaikenta oli piirtää käsi pitelemään piippua, parrat sujuu jo! 

Mutta nyt on pakko laittaa kynät ja vihko pois ja ruveta raivaushommiin.  Soitti nimittäin muurarimies, että viikon päästä tulevat tekemään meidän pönttöuunit uusiksi, ja vanhat on vielä purkamatta.  Täytyy siis tyhjentää pari huonetta ja sitten aloittaa se purkaminen.  Tulee olemaan kuumaa, mutta ei samalla lailla kuin partamiehet.  Ehe.  Ei vaan, saisi kyllä vähän laskea lämpötilat. Aivan sama mitä sanotaan, mutta kyllä ei minusta ole pakko nauttia kuumuudesta vaikka miten olisi talvella kylmää.  En tykkää hikoilla ja olla tekemättä asioita siksi että pihalla on paistumisvaara. 

Luvassa siis raporttia pönttöuuneista, purkamisesta ja sen sellaisesta.  Vaikka mieluiten kyllä piirtelisin lisää.  Merenneitojakin pitäis tehdä.

2.8.2014

Viimeisenä lomaviikonloppuna


... On päässä päällimmäisenä ajatus: EIIIIIII......

Harmittaa, että loma loppuu, eikä huvita mennä maanantaiaamuna työpaikalle, ei vaikka miten positiivinen yrittäis olla.  Ei sillä että hirveesti edes yrittäisin.  Mutta nyt on vielä loma.  

Tällä viimeisellä viikolla olen lukenut melkein joka päivä.  Lukenut ja lukenut.  Ja sitten lukenut vähän lisää.  Kolme Baueria, kaksi Kingiä ja eilen illala yhden Cecilia Ahernin kirjan kun en uskaltanut aloittaa Varistyttöä vaikka teippasin sen pelottavan kansikuvan päälle vihreän paperin.  Annan sen nyt vähän asettua ja tartun siihen jahka pystytään olemaan samassa huoneessa.  Näin painajaista onttosilmäisestä tytöstä jo ennen kuin hain kirjan kirjastosta, että meillä on nyt vielä vähän välimatkaa toisiimme tässä näin...

Sitten olen kuulkaa hankkinut viimein puhelimeen dataliittymän ja mennyt instagramiin!  Sen kunniaksi tein ensin uudet linkkipallerot tuonne sivupalkkiin ja sitten korvasin ne pelkillä teksteillä kun alkoi ärsyttämään kaikki pallerot ylipäätään.  Ja sitten vaihdoin ne pallerot takaisin, ehtiihän tässä lomalla, kato.  Mutta siis tulkaa katsomaan instagramiin ja ennen kaikkea vinkatkaa kivoja seurattavia!  Itsenne esimerkiksi. Yllättävän mukavaksi olen tuon(kin) paikan huomannut. Nimellä kuplatiina löytyy mm.  kuva komeasta perhosen toukasta, joka tänään kamunsa kanssa möngersi pihlajan varrella.  Viis pistettä sille, joka osaa ötökän nimetä.

Olen myös nukkunut muutaman yön leikkimökissä (huvikseni), kaksi sohvalla (tytölle iski mahatauti) ja yhden lastenhuoneen lattialla (niin kova ukkonen, että tultiin leikkimökistä sisälle).   Ihan hauskaa vaihtelua vaikka selkä onkin jumissa.  Viime yönä en nukkunut, koska alkoi niin harmittaa tämä loman loppuminen. 

Siinäpä sekalainen raportti.  Etukäteen raportoin, että loppupäivän ajattelin pääasiassa lorvia, piirtää, lukea ja kenties torkkua.  Huomenna mennään päiväksi rannalle eikä pidetä kiirettä pois.

1.8.2014

Nostalgiaa

kutsutaan tätä viimeistä viikkoa vaikka lukulomaksi.

Jos teki mieli halata Stephen Kingiä nostalgiapuuskassa Tohtori Unen jälkeen, niin nyt halaisin kyllä uudestaan.  Vähän isommin.  Pidän kirjoista, joista löytyy lämpöä, ja tästä löysin sitä paljon.  Onhan näitä aikahyppyjä käsitelty vaikka miltä kantilta, mutta minusta tämä oli oikein onnistunut kulma.  Minulle passaa hyvin, että ohitetaan kaikenmaailman tieteelliset pohjustukset ja puolipakolliset hullu tiedemies -hahmot: vain pari askelta ja ollaan menneisyydessä.

50-60 -lukujen vaihde kuvautuu niin elävästi, että siihen sujahtaa vaivatta. Aivan niin kuin päähenkilö Jake huomaa.  Aivan yhtä vaivatta ei suju menneisyyden muuttaminen, mutta jos siihen tarjoutuu tilaisuus, on melkein velvollisuus yrittää korjata vääryyksiä, eikös niin?  Niinhän? 

Täytyy sanoa, että Kennedyn murha tai mahdollinen murhaamattomuus ei ollut meikäläiselle se mielenkiintoisin puoli juonessa.  Eniten nautin "tavallisten" ihmisten kohtaloiden seuraamisesta ja siitä miten tarina pysyi laajudesta ja aiheesta huolimatta kuitenkin maanläheisenä ja helposti lähestyttävänä.   Ajankuva oli todella niin onnistunut katselukulmastaan, että kaiken saattoi haistaa ja maistaa jos kirjoittaja niin halusi.  Luku, jossa Jake lähtee menneisyyteen, oli kuin karkkia yksityiskohtineen! Kirja jaksoi pitää otteessaan, ainoa puuduttava kohta oli se, jossa Jake seurasi yhtäjaksoisesti vähän pidempään pelkästään Lee H. Oswaldin arkea: kuka kävi kylässä, mitä puhuttiin jne.  Mutta tämän jälkeen taas napattiin muutkin tarinan polut mukaan, ja mielenkiinto palasi entiselleen.  

Kirjasta aistii - tai ainakin minä olin aistivinani- kirjoittamisen nautinnon. Paitsi, että lukijalle tarjotaan nostalginen pala americanaa, saadaan nauttia myös King -nostalgiasta.  Derry bongattu!  Lisäksi sekä aikakausi että tarinan lämmin pohjavire toivat mukavasti mieleen kaikuja Stand by Me -leffasta, joka taas on ehdoton lempparini King -filmatisoinneista.  22.11.63 on kikkailematon (voiko niin sanoa, jos on aiheena aikamatkustus?)  ja hallittu tarina siitä mitä voisi olla ja siitä mitä sitten tapahtui.  Yllättävän romanttinenkin se on, Kingiksi.  Viimeisillä riveillä pääsi itku. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...