4.1.2015

Pakkourheiluruutu

Personal trainerini on vähän tempoilevaa tyyppiä, mutta innokas.

Taas alkoi uusi vuosi.  Pahimmat joulun pöhötykset on laskeneet ja suklaat syöty kaapista.  Tai siis ne parhaat suklaat, pätkiksiä on vielä.  Oli aika runsassuklainen joulu...  Mikä on ihan ookoo, koska jos ei edes jouluna saa syödä niin paljon suklaata kuin haluaa, niin milloin sitten?   Tässä alkuvuoden uusi elämä alkaa nyt- ja paras kinkkupersetreeni -otsikoinnin keskellä minua kiukuttaa.  Että liikkukaa jos liikutte ja olkaa herkuttelematta jos haluatte olla, mutta älkää tehkö siitä niin isoa numeroa.   Grr.

Erityisesti kiukuttaa siksi, että arvatkaa mitä minä aion tavoitella tänä vuonna?  No sitä samaa uutta elämää.    Kiukuttaa, koska tajuan olevani just se tyyppi joka aloittaa ja innostuu ja sitten jossain vaiheessa huomaa, että lenkkarien päällä on pölykerros ja kahvakuula nököttää ovistopparina. (Kiukuttaa myös siksi, että pari kuukautta kipeänä ollut käsi on edelleen kipeä.  Sain siihen kortisonipiikin joka sai käden entistä kipeämmäksi, mikä kohotti kiukkutasoa reippaasti uudelle tasolle).

Uutta elämää olen aloitellut viime vuosien aikana monta kertaa.  Olen mennyt salille, käynyt joogassa, pilateksessa, pumpissa, jumpissa, combatissa,  kahvakuulassa ja lenkeillä.   Olen aloittanut hissukseen, olen innostunut liikaa ja saanut noidannuolen.  Olen kyllästynyt joskus jo ennen kuin olen edes aloittanut.  Olen kunnostautunut maratoneissa jos puhutaan telkkusarjoista, mutta juokseminen ei onnistu oikein vieläkään - ei vaikka viime keväänä ostin sen juoksutakinkin! Jännä juttu.

Nyt on tilanne se, että on ihan pakko saada nainen kuntoon.  Voiko mikään olla ärsyttävämpää kuin  pakko?  Kitinä ei auta, mutta kyllä mä  niin kamalasti kitisen.  Koska en tykkää olla huono, ja liikunnassa olen.  

Yritän nyt sitten tässä herätellä sisäistä soturiani (toivon kovasti, että sellainen löytyy), ja pitää homman käynnissä.  Ostin nastalenkkarit ja lidlistä urkkakerraston. (Näytän se päällä aika urheilulliselta, mikä on kiva).  Tilasin tuulihousut.  Tein smoothiet. (Teen kyllä smoothieta muutenkin koska se on hyvää).  Kävin lenkillä enkä liukastunut tai palellut.   

Että varautukaa, ajattelin tehdä tästä nyt vähän numeroa ja silloin tällöin raportoida urheilu-uutisia.  En aio kieltää itseltäni suklaata - itseasiassa ostin vielä yhden konvehtirasian kun alessa oli - enkä alkaa syömään pelkkiä supermarjoja.   Sen sijaan aion oppia tykkäämään liikkumisesta ainakin sen verran että se ei tuntuisi pakolta.   Tavoitteena punaiset posket ja positiivisempi asenne.  Kiva kinkkuperse olis tietenkin plussaa.




4 kommenttia:

  1. Ei lisättävää, samaistuin tähän. Nastalenkkarit tosin on vielä kaupassa, mutta silti... Keväällä vielä lenkkeilin, mutta sitten tuli taloremppa ja juoksu alkoi tuntua pakolta. Uusi yritys, pyrkimyksenä ennen kaikkea asennemuutos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se minullakin usein on, että tulee jotain muuta hommaa eikä sitten enää löydy tahtoa käyttää aikaa liikkumiseen. Tai sitten ei vaan huvita... Mutta jotain on pakko yrittää, ja se on tuo asenne joka pitäisi ensimmäisenä saada muuttumaan. Pitää kovasti ehdollistaa itseään siihen, että liikkuminen on ihan jees ajanviete. Vaikeintahan kaikessa liikunnassa on se ryhtyminen!

      Poista
  2. Kuulostaa tutulta, varmaan monesta muustakin. Ajattelin kohdallani kuitenkin niin että on hyvä että edes yrittää jotain muutosta, sitten jos lakkaa yrittämästä on tilanne paljon paljon huonompi :) Juoksemiseen on minulla vielä pitkä matka, mutta jos edes kävelylle menis. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan totta, yritys on aina eteenpäin :) Minulla on ollut juoksemisen esteenä huonon kestävyyden lisäksi pahasti kipeytyvät sääret, mutta nyt on muutama lihaskalvokäsittely takana ja juoksuaskelet tuntuu aivan erilaiselta! Jaksan juosta kokonaista neljä tolpanväliä, haha :D Että nyt täytyis sitten vaan sinnikkäästi lisätä sitä kuntoa kun jalat tuntuu jaksavan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...