11.3.2013

Let's Pretend This Never Happened


Kun sattuu syntymään melko eläväiseen perheeseen, johon liittyy varhaisessa vaiheessa yläkerrassa asuvien enojen lisäksi paljon muita hauskoja eläimiä ja mielikuvitusystäviä, sitä kehittää hyvin eläväisen ja pitkälle riittävän huumorintajun.  Sitä myös osaa kehitellä mitä kummallisemmalta kuulostavia ajanvietteitä siskonsa ja naapureiden lasten kanssa.  Tosin, kummalliselta ne kuulostavat vasta nyt jälkeenpäin, kun niistä kertoo ääneen vaikka työpaikan kahvitauolla. Silloin kakarana se nyt vaan oli ihan vitsin hyvä idea rakentaa oma ulkohuussi keskelle naapurien nurmikkoa tai kokeilla voiko tytöt kisata siitä, kuka pissaa pisimmälle.  (Todellakin voi).  Terveisiä vaan Sigmund Freudille sinnne tuonpuoleiseen.

Myöskin, kun tekee tarpeeksi pitkään, eli koko ikänsä, tarpeeksi tyhmiä juttuja siskonsa kanssa, se tietää tasan kuinka sun pää toimii, ja soittaa heti luettuaan kirjan, että lue lue lue, sää niin tykkäät tästä!  Ja  se on kyllä oikeessa sitten.  (Myöskään, se ei välitä (ääneen), että käytät liikaa pilkkuja lauseissa, mitä arvostan).

Niin että viikonloppukirjana luin siskon suosituksesta Jenny Lawsonin enimmäkseen totta olevan omaelämäkerran   Let's Pretend This Never Happened, ja rakastin sitä.  Lawsonin lapsuus on ollut lievästi sanottuna vähän erikoinen, mutta jotenkin samaistuin* siihen aika voimakkaasti.  Mistä pitäisi ehkä huolestua, mutta en nyt viitsi.  Kerrotaan vaikka, että Jennylla ei ollut siskonsa kanssa lapsena talvikenkiä, oli sanomalehdillä täytetyt leipäpussit.  Oli isä, joka täytti työkseen eäimiä, ja jonka tempausten rinnalla aika moni kumma asia vaikuttaa ihan kesyltä ja tervejärkiseltä.  Oli äiti, joka ei ihan joka asiasta viitsinyt nostaa meteliä. Oli paljon eläimiä, sisällä ja ulkona, paljon asioita, jotka ovat ihan normaaleja pienessä Texasilaisessa kaupungissa, mutta vähän vähemmän normaaleja kauempaa katsottuna.  Myöhemmässä vaiheessa on koira, joka puukottaa emäntäänsä kanalla. En halua kertoa sisällöstä enempää, koska itse koin ihan valtavan riemastuttavia hetkiä kaiken sen typerryttävän, hykerryttävän, teeskentelemättömän ja ällöttävän, mutta  myös koskettavan kohtaamisessa.  

* Lapsuusmuistojen lisäksi tunnistin itseni Lawsonin huumorissa, sen kanssa on helpompi seilata vaikeiden aikojen ja omien heikkouksien yli.  Se, että osaa nauraa itselleen, on yksi hienoimmista lahjoista.  Sanoo hän, jolle ei juuri muita lahjoja ole suotu.  Myöskin, tuotan päivittäin paljon materiaalia mille nauraa ihan vaan olemalla minä, ja kaikki se olisi ihan hukkaan heitettyä jos en osaisi sille nauraa.

Jenny Lawsonilla on muuten blogi, TheBloggess.com, jonka pohjalta kirjakin on tehty.  Ehkä lennokkain omaelämäkerta, jonka koskaan olen lukenut.  Suosittelen kaikille, jotka nauttivat nauramisesta.

Yksi juttu kirjasta tarttui lujasti, se oli Embrace the absurd. Näin tehdään.

5 kommenttia:

  1. Eikö muuten ollu hauskoja ne henkilöstöosaston työpäivämuistelot! Varsinkin se, kun ne testas kauanko vartjoilta kestää tulla paikalle, kun hälytys tehdään :D

    VastaaPoista
  2. Voi ei, en pysty nauramaan kun laitoin savinaamion. (Pahuksen tyttöjen jutut)

    Palataan asiaan, huomenna puhelimessa antaumukselliset analyysit :)

    VastaaPoista
  3. Täällä kans yksi, joka on serkkulikkojen kanssa kisannut siitä, kuka pissaa pisimmälle. Mutta äiti tietää, että en ole ihan normaali lapsi. Vieläkään :D

    VastaaPoista
  4. No saitpa tosiaan kiinnostumaan kirjasta! Mutta parhaiten muhun kolahti se, että joku on ilmeisesti maininnut sulle pilkkujen käytöstä :)! Koska mä kärsin samasta asiasta ja äitini, pannahinen ex-äidinkielenopettaja-kirjankin muutaman julkaissut, huomauttelee joskus kielioppivirheistäni ja sivulauseiden liiasta käytöstä! Ja ai että se sapettaa. Mutta ei välitetä vaikka jotkut välittää!

    VastaaPoista
  5. Rouva Vadelma, Hurraa pissakisaileville tytöille!

    Kaardemumma, pilkkujen käytöstä mainitsi eniten äidinkielen opettaja, kaikki aineet palautuivat punaisenkirjavina ja epätoivoisten "pilkkusäännöt!!!" kommenttien kera.

    Väsyneenä en vaan jaksa (osaa) pitää huolta pilkkujen paikasta. Nytkin tekisi mieli korjata pari pilkkuvirhettä tuolta tekstistä, mutta koska sinne jäisi niitä silti vielä miljoona niin en viitsi. :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...