16.3.2013

Kirppisonnea


Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja siksipä en näiden viime toukokuisten suunittelujen jälkeen alkanut kauhean aktiivisesti telkkaripenkkiä tekemään.   Odotettiin vuosi, mentiin kirppikselle ja siellä se oli: turkoosihtava vanha penkki.  No okei, enemmän se on harmaa kuin turkoosi, mutta silti.

Hyvästä kirppisonnesta humaltuneena menin ja ostin myös ison huonekasvin, koska jokin aika sitten koin Pinterestissä valaistuksen ja tajusin, että sellainen tarvitaan.  Koska joulukuusi ei kestä koko vuotta.  Myöskin, tässä kun oikea kevät pikkuhiljaa lähestyy, tuntuu äärimmäisen ihanalta nähdä vähän lehtivihreää*.  Kissat oli kanssani ihan samoilla linjoilla, vaikka niillä on vähän eri käsitys siitä, miten huonekasveista nautitaan. Kissoista, pakkasella tehdystä siirrosta ja uudesta kasvupaikasta johtuen (suoraan kellarin luukun päällä) tuo luultavasti tiputtaa kaikki lehtensä, mutta koitan uskoa, että mä yhden huonekasvin osaan pitää elossa. 

*(Ostin myös salviaa, koska tykkään haistella sitä.  Ja lehtipersiljaa syötäväksi.  Lehtivihreää kaikille aisteille, siis.)

Seuraavaksi on vuorossa taulujen uudelleenmiettiminen.   Kaikki vaihtoon, sanon minä.

8 kommenttia:

  1. Kaunis vanha penkki! Ja hyvä löytö oli myös noin iso huonekasvi. Joskus on kirppisonni myötä ja löydöt on just sitä mitä on kauan odottanutkin.

    VastaaPoista
  2. Mii laik! Mulla on varastossa penkki samaa tarkoitusta varten, mutta se odottaa siellä varastossa kesää ja hilseilevän lakan poistoa. Mutta tästä postista sain varmistusta visiolleni. Onnea hyvästä löydöstä!

    VastaaPoista
  3. Täällä olis ylimääräisiä tauluja!
    Tuutko hakemaan?

    VastaaPoista
  4. Oikein hieno löytö!
    Ja limoviikuna on ainakin kilppareitten herkkua ja siinä on kalsiumia, tokko siis kisuillekaan pahasta,,,Mutta toki kisuliinit voivat olla sille.

    Vihreää alkaa kaivata ympärilleen heti kun aurinko alkaa paistaa.

    Mukavaa viikonloppua"

    VastaaPoista
  5. Mä osuin torstaina kans Hämeenlinnan suurkirppikselle, jonka olemassaolosta en ollu edes tienny! Tosi aarrepaikka, ja löysin sieltä mm. kolme hienoa lamppua Vuohenlinnaa koristamaan! Kirppismäihä on kumma asia.

    VastaaPoista
  6. Minna, niinpä, isoa kasvia ei ollut ihan helppo löytää - kunnes marssin muissa asioissa Prismaan :)

    Heidi, tämä visio on kyllä just sitä mitä tilasinkin, penkin tukevaa rakennetta myöten!

    Nalle, jos kuitenkin ensin nuo omat varastot käyn läpi, tai pistän lapset taiteilemaan!

    mustakissa, no sehän on melkein terveellistä sitten, vaikka googlaamalla löysin tiedon, että tämä olisi yksi allergisoivimmista huonekasveista. Noh, ehkä me kestetään kun nämä karvakasatkaan ei ole ketään onnistuneet allergisoimaan :)

    Kaardemumma, Kirppismäihää liikkeellä!

    Sinne missä minä kävin jäi muuten vielä mm. Sellainen iso aiv-liuos pullo, jossa oli vielä rautainen korikin tallessa (en ole koskaan ennen sitä livenä nähnyt). Ja tuohon mun ostamaan penkkiin kuulunut suloinen leivontapöytä. Jätin ne muille löydettäviksi kun en keksinyt mihin saisin mahtumaan :)

    VastaaPoista
  7. Meillä oli tapaus palmu, siinä oli raapimispuuta erehdyttävästi muistuttava runko ja ylhäällä meheviä lehtiä. Yksi yö kissojen seurassa riitti, sitten se muutti makuuhuoneeseen. Tapaus palmu ei kuitenkaan suuttunut, vaan jatkoi elämäänsä uudessakin kodissa välittämättä lämpövaihteluista, kunnes eräänä aamuna oli jäljellä vain se raapimispuuta muistuttava runko. Jotakin saamattomuudesta kertoo se, että siellä alakerrassa romujen keskellä se kököttää vieläkin, pelkkä runko ja odottaa että joku korjaisi sen pois.

    Anopinkieli on saanut olla melko rauhassa, traakkipuut on parturoitu. Kissojen ei pitäisi olla kiinnostuneita sipulikasveista, mutta eräs vihreäsilmäinen viekas viiksikaveri tykkää niin kovasti repiä terälehdet irti ja mutustaa niitä sitten. Hän on ilmeisesti siirtynyt kukkaisravintoon.

    VastaaPoista
  8. Saa nähdä miten käy, kanit meillä jo pidetään suljettujen ovien takana kissojen takia, mutta jos nyt tuo puska saisi jäädä :)

    Meillä toinen kissa on mieltynyt persiljaan, koira syö sukkia ja kengännauhoja... Että makunsa kullakin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...