30.6.2016

5kk


Väinö on nyt viisi kuukautta ja yhdeksän päivää. Olis pakko päästä liikkeelle, ei ees voi käsittää miten paljon tekee mieli päästä ja mennä ja valloittaa maailma.  Esteenä on vielä se, ettei hoksata miten.  On kokeiltu enimmäkseen pingviiniliukua, toiselta nimeltään vapaapudotusasentoa, jossa kaikki raajat jännitetään yläasentoon ja kellutaan lattialla navan varassa.  Siitä ei pääse liikkeelle kun lattia ei ole tarpeeksi vino muodostaakseen hyvää alamäkeä.  Hermohan semmoisessa menee vähän väliä.  Sentään jo välillä polvet löytää mahan alle ja takapuoli nousee, mutta mönkimistekniikka vaatii vielä hiomista.

Se, että menee hermo, on toisaalta hyvä, koska sitten on käyttöä kovalle äänelle. Väinö on oppinut karjumaan, kiljumaan ja hirnumaan.  Oikeestaan ihan sama mitä ääntä pääse, kunhan se on mahdollisimman kovaa.  Ääni tuotetaan samalla tavalla kuin liike: koko kroppaa jännittäen ja silmät inostuksesta villinä. 

Kovien äänten vastapainoksi on kyllä myös leppoisaa pupellusta ja etenkin juuri heränneenä  Väinö moikkaa suupielet korvissa ja silmät sirrillään, että heee. Toisinaan myös köllötellään ihan muina norppina tyytyväisenä ja katsellaan hiljaa. Sitten muistetaan, että tässähän oli reenit kesken, ja älämölö alkaa taas.

Jotain supervoimia sillä kyllä on, sillä vaikka se ei vielä virallisesti osaa liikkua, niin välillä se löytyy ihan eri paikasta kuin luulis.  Muutaman vauvanmitan leikkipeiton ulkopuolelta kurkottelemassa varpaita tai kuolaamassa äidin puhelimeen. On sillä kyllä välillä semmoinen ilme, ettei ole oikein tapahtumien kulku selvillä itselleenkään.

Kaikenlaiset superteot vaatii monet tirsat päivän aikana, mutta ne kestää normaalisti semmoiset vajaa puol tuntia, sitten on taas kiire suuriin tekoihin.   Niin on kivaa, että se yksi päivä hekotteli unissaan, mikä oli erityisen mahtavaa minusta.

Äiti kaipailee välillä omaa aikaa, mutta kyllä sitä joka päivä aina jostakin saa nipistettyä. Järkeväähän olis mennä nukkumaan yhtä aikaa Väinön kanssa, mutta olen lipsahtanut valvomaan, koska illalla on ainoa aika olla ihan vaan yksin. Tiiätte kyllä.  Eilen heittäydyin vallan hurjaksi ja valvoin puoleenyöhön - oo äm gee - mutta kerrankos sitä.

Onneksi on kesä ja isommat kotona, ilman niiden apua ei olis tätäkään ehtinyt naputella! 

Just nyt isosisko kikattaa samalla kun Väinö syö koiran kylkeä, eli toisin sanoen myötäelää vauvan innossa tutustua ympäristöönsä. Hirveen kiva.

(Hoo, ja Väinö sanoi koo-a kevyellä är-äänteellä, eli melko selvästi koira! Superväinö!)

5 kommenttia:

  1. Onnea Väinölle♥♥ Täällä olisi vapaaehtoinen antamassa äidille sitä vapaa-aikaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väinö kiittää! Tässähän on sekin, että ei nyt kyllä raaskisi ihan kamalan paljon olla erossakaan :) Odotan, että Väinö oppisi esimerkiksi istumaan, sitten onnistuis nuo aamupalahommat vähän helpommin äidiltäkin!

      Poista
  2. Hih, ihana! Onnea Väinölle! Kyllä ihan selvästi hänellä on supervoimia!

    VastaaPoista
  3. Hih, ihana! Onnea Väinölle! Kyllä ihan selvästi hänellä on supervoimia!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...