28.4.2016

Muita kiireitä

Meillä on uusi sohva johon mahtuu koko perhe (sohvatetris!)
Kuvassa vain puolet.

Tervehdys!  Tuli taas tämmöinen pikku tauko tähän, mutta siihen on syynsä.  Ei ole ehtinyt kirjoittaa, koska olen tehnyt muita juttuja!

Esimerkiksi:
- ostin hulavanteen (siinä on möykkyjä ja painot)
- opettelin kolme päivää pyörittämään hulavannetta
- opin pyörittämään hulavannetta!
- Väinö harjoitteli tarttumaan asioihin
- Väinö oppi tarttumaan asioihin heti eka päivänä
- Väinö on harjoitellut nauramista (ihan mahtavaa!)
- myös puhumista
- Olen keskustellut Väinön kanssa
- Väinö on myös harjoitellut kääntymistä
- Ja koko käden tunkemista suuhun kerralla
- siinä Väinö on luonnonlahjakkuus!
- Yritin löytää mekkoa, koska oli tiedossa billeet
- En löytänyt mekkoa, mutta ei se haittaa, koska biletimme lopulta pyjamissa

Tämänhän voisi tiivistää myös näin että en ole ehtinyt blogiin enimmäkseen siksi että vauva. Ja oikeastaan erityisesti siksi, että vauva ei enää välttämättä nukukaan tuntikausia niitä päikkäreitä koska on niin paljon mitä voi tehdä. Siinä ei yksi äiti paljon muuta kerkiäkään kun täytyy seurustella ja köllötellä sohvalla.  Onneksi yöunet on edelleen sen kymmenen tuntia, en edes ymmärrä miten on aiemmin riittänyt muka joku kahdeksan tuntia, niin kivasti tähän rytmiin on tottunut. 

Sohvalla on menossa kääntymisharkat, taidan mennä sekaan! 

6 kommenttia:

  1. Nuo syyt hiljaisuuteen ovat kyllä ihan hyviä syitä..:)

    VastaaPoista
  2. No hei ihan mahtavia syitä ja kuulumisia!

    Mutta mites sen vanteen kanssa? Ei kö satu ihan kamalasti. Mullakin se vanne on tuolla työhuoneen perukoilla, vähän unohtuneena. Aina joskus, kun se muistan ottaa esille se a) sattuu kamalasti ja b) lapset menevät siitä ihan sekaisin ja haluavat sen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se vanne sattuu aluksi ihan simona, mutta mulla on sellainen selkätukivyö, jota käytin aluksi. Ja välillä vieläkin jos on erityisen hellä olo kyljissä... Aika hyvin kyllä nahka tottuu, mutta kannattaa ottaa varoen, siskolla oli kyljet ihan mustelmilla kun veivasi vannettaan niin reippaasti :)

      Poista
  3. PS: opettelen vielä oikeinkirjoitusta

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...