1.4.2016

Vastasynnyttänyt äiti rohkeissa kokovartaloselfieissä - kuvien taustalla yllättävä näky

Tässä näemme bloggaajan luonnollisessa ympäristössään...

Huh.  Näiden kuvien julkaiseminen ei ole ihan helppoa, mutta tässä tulee...



























No hähhää, aprillia! 

Taidan olla aika tylsä bloggari.  En yleensä tunne oloani mukavaksi valokuvissa, en edes osaa ottaa selfietä jossa otsani ei kasvaisi mannerlaatan kokoiseksi tai raikkaaksi tarkoitettu hymy näyttäisi siltä kuin olisin hammaslääkärin tuolissa irvistämässä. Toiset on sillä tavalla esillä ihan luonnostaan ja ihanasti, mutta mää en ossaa.  Eikä ole kai tarviskaan kaikkien osata.  

En ossaa myöskään verkostoitua, alkaa kirjoittamaan ammattimaisemmin tai hurjan säännöllisesti tai edes kieliopillisesti oikein.  Enkä tuottaa sisältöä sisällön tuottamisen takia.  

Ossaan kirjoittaa siitä mistä huvittaa ja siitä mikä milloinkin tuntuu kiinnostavalta, hauskalta, jännältä tai joltain muulta.  Siksipä en ole koskaan rajannut blogin sisältöä tarkasti, mikä on yleensä ensimmäinen ohje siihen kuinka kirjoittaa menestynyttä blogia.  Täällä minun kuplassa olisi ihan turha edes yrittää keskittyä yhteen ainoaan aiheeseen, koska en ole sen luonteinen tyyppi että siihen muutenkaan pystyisin.  Toisinaan kyllä innostun jostakin pitkäksi aikaa, mutta aina tulee jotain parempaa tilalle.  Niinkun nyt vaikka vauvoja, esimerkiksi. Sitten kirjoitan niistä. 

Ihan sivuhuomautuksena muuten, jos meidän pihassa olisi siilejä, näkisitte ihan hitokseen paljon postauksia siileistä, koska niistä en osaa olla innostumatta!  - Mistä tuli mieleeni ehkä hienoin lausahdus, jonka olen telkkarista (toinen asia josta tykkään) kuullut:  "ihmiset jotka ei tykkää juustosta, nehän vihaa varmaan siilejäkin!"   Olikohan se herra Ylppö joka näin sanoi vuosia sitten neljän tähden illallisessa?   Mutta niin hienoja otuksia kuin siilet ovatkin, en voisi perustaa pelkästään siiliblogia. Miten mahtava ajatus: siiliblogi!  Melkein voisin.  Melkein.

Toisinaan en kirjoita mitään, mikä tarkoittaa että just silloin ei ole ollut mitään jännää, tai en ole ehtinyt.  Aina ei edes huvita.  Olen valinnut asuinpaikkani täältä pienestä taajamasta jota ympäröi pellot ja metsät, en käy teatterissa, ravintoloissa tai sisustusmyymälöiden avajaisissa kuudensadan kilometrin päässä - vaikka on kyllä ihan kiva saada niihin kutsuja, tuntee jollain lailla kuitenkin olevansa inessä skenessä, tiätteks?  

Että ihan ymmärrettävää sikäli ettei elämäni ole samalla tavalla tapahtumarikasta kuin joidenkin todella luettujen blogien ylläpitäjillä.  Voisin kyllä alkaa postaamaan viikottain vaikkapa S-marketin tarjouksista.  Niistä itseasiassa sais tosi hauskoja videoita, voisin alkaa maailman tavallisimmaksi ja epäkiinnostavimmaksi arkivloggaajaksi, mutta arvaatte varmaan etten ossaa myöskään esiintyä videolla.  Tai ehkä osaisinkin, mutten tuntisi oloani mukavaksi jos minusta olisi videoita tuubi tulvillaan.


Ei tämän tekstin tarkoitus nyt ole olla mikään pikkubloggaajan manifesti, kunhan vaan taas kerran aloin miettimään näitä omia tekemisiäni tai tekemättömyyksiäni, jotka ei varmasti koskaan tule päätymään iltalehdistön otsikoihin.  - Onneksi!

Jatkan siis entiseen malliin pilkkuvirheineni, kiitoksia vaan teille jotka täällä piipahtelette! 

PS: Toivottavasti ei nyt liikaa harmita että ne makkarat jäi näkemättä.  Kuvassa kuitenkin itselleni jotain yllättävää: miten voin näyttää noin suurelta! Vähän päälle puoltoistametrinen ei ihan usein koe suuruuden tunnetta. Vaan ehkä mulla on sitten kyky laajentua valokuvissa muutenkin kuin otsan osalta? Tai sitten työpöytä vaan on niin pieni.

PS 2: Kiitokset myös ystävälleni, joka ammattilaisen otteella laati minullekin ihan oikean klikkien kalasteluotsikon. (Onko se klikkien kalastelu otsikko vai klikkienkalasteluotsikko?  Valitsin kirjoitusasun nyt tuolta väliltä). Oma ehdotukseni oli selkeästi vähemmän pro: "Pienen vauvan äidin rohkeat (not) kuvat keskivartalosta peilin kautta kuvattuna niin että taustalla näkyy pyykkiä"

12 kommenttia:

  1. :D upea kommentti herra Ylpöltä juustosta ja siileistä! Hieno mies.

    Ihan on kuin olisit mun ajatuksiani kirjoittanut tässä postauksessa. Mä tuskailen ja poden ties minkälaisia tuntemuksia milloinkin siitä, että pitäisikö osata jotenkin rajata blogin sisältöä ja aihepiiriä enemmän ja koittaa miettiä enemmän, mikä ihmisiä oikeasti kiinnostaa ja kirjoittaa sitten siitä. Vaan ei tällä päällä onnistu semmoinen. Hirvittää ajatuskin, että elämässä sattuisi jotain jännää, ja sitten siitä ei voisi kirjoittaa blogissa ihan vaan siksi, ettei se sovi aihepiiriin. Eli näillä mennään, mitä on! (Vaikka tuo siiliblogi olisi kyllä a i v a n mahtava idea...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä semmonen vähän kaikkea sisältävä coctaili on ihan hyvä tyyli! Minä kehittäisin varmasti kauhean stressin jos olisi pakko kirjoittaa tiettyjen sääntöjen mukaan ja tietyllä aikataululla... Ja nimenomaan tuo, että joskus on ihan pakko päästä kertomaan jostain jutusta ja on aika kiva että niin voi tehdä! :)

      Poista
  2. Samoja mietin minäkin tässä taannoin, tosin mullahan on se "ammattimaisesti" rajattu blogin sisältö :D

    Tykkään sun jutuista tosi paljon, jatka samaan malliin!

    terv. Liikkuvasta mahastaan hyvää videota metsästävä tuleva landemamma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kuule onneksi just sopivasti epäammattimainen ote siinä blogissa, ei käy liian steriiliksi!

      Siitä mahan liikkumisesta on tosi vaikea saada videota missä se näkyis kunnolla! Yritin minäkin mutta en onnistunu...

      Poista
  3. Yo, mäki tykkään! Sopivan häröä meinikiä ja passaa ku nyrkki silmään omaan ajatuksenjuoksuun! Oikeinkin mukava aina lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jou hei kiva! Välillä taitaa olla aika häröä, hankala olis pitäytyä asialinjalla!

      Poista
  4. Otsikko on kerrassaan onnistunut. Heti kun luin sen, ajattelin: Hei, tämä on ihan kuin sellainen facebookin klikkienkalasteluotsikko (joo, kirjoittaisin sen kaiken pötköön). Blogiasi on erinomaisen hauska lukea, ei edes tarvitse laajentaa sinne S-markettiin, ellei halua. Siileihin voi laajentaa, jos niitä näkyy, koska tosiaan, kukapa ei niistä pitäisi. Ex-anoppiani siili puri varpaaseen, eikä tahtonut hellittää (ei liene yleinen siiliprobleema).

    Herra Ylppö onkin jännä: hän on ollut usein (fyysisesti) paikalla, kun elämässäni on tapahtunut jotain jännää. Kaikenlisäksi kaupungit, joihin hän ilmaantui olivat n. 300 km etäisyydellä toisistaan. Ja ei, hän ei ollut keikalla vaan vapaalla. Ja ei, en usko, että hän stalkkaa minua :D. Terveisiä Ylpölle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä vetävä, kyllä ne toimittajat ossaa!

      Voi kun näkyiskin siilejä, mutte ei ole koko tässä asumisen aikana - eli kahdeksaan vuoteen - nähty yhtäkään yksilöä :(

      Ehkä Herra Ylppö on sun voimaeläin?

      Poista
  5. Tosi koukuttava otsikko. Odottelin tosi pitkään tuon tyhjän osan kohdalla, että alkais kuvat lataantua. Manasin jo huonoja kenttiä. Eka ja ainoa aprillijekku, johon menin. Mutta koukuttavasta otsikosta tekstiin. Se kiinnostaa. Pala vessapaperiakin kiinnostaa, jos siihen liittyy ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Todistetusti siis oman äitini lisäksi joku muukin meni lankaan!

      Puhut kyllä asiaa, tykkään itsekin lukea ajatuksia melkein mistä tahansa, jos niissä on semmoinen tietty aitous mukana. Että pääsee hetkeksi toisen pään sisälle :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Pahoittelut! :D
      (Syö silliä, hihii!)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...