25.10.2014

Lemons happen

Photoshopilla lavastettu eilinen ensilumi.

Eilinen ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla: talvitakista hajosi vetoketju.  Onneksi olen nainen ja omistan monta takkia.   Päivällä alkoi pyryttää lunta ja kyllä sitä sitten riittikin.  Mietin että mahtavaa, kerrankin meillä on talvirenkaat ajoissa ja paremmassa autossa vieläpä ihan tuliterät sellaiset. Mietin että pitäisköhän ostaa uus talvitakki.  Tai siis että millaisen talvitakin sitä ostais.  Mietin myös että ai kamala, joillakin on varmaan vielä ne kesärenkaat ja toivottavasti ymmärtävät pysyä pois tien päältä ettei satu hirveitä.   

Se on hyvä sanoa kun on itse niin vastuullinen ja varovainen.  Semmoinen, joka lähtee peruuttamaan sillä paremmalla autolla jossa on ne tuliterät talvirenkaat ja miettii, että kyllä nyt pitää sitten ajaa varovasti kun on niin liukasta. Semmoinen, joka unohtaa, että siellä pihan laidalla on nyt pikkuveljen auto.  Koska pikkuveli on tullut lasten-, koiran- ja kissojen vahdiksi.  

Niin että mihin peruuttaa sillä autolla ja niillä renkailla?  No siihen pikkuveljen auton takakulmaan tietenkin.   

Ei auta talvirenkaatkaan jos on ratin takana idiootti. 



Että.



Semmosta.



No okei, oli ihan pimeää, katsoin kyllä taaksepäin, mutta en nähnyt tummaa autoa siellä. Mutta olisin varmasti nähnyt, jos olisin katsonut kunnolla. Niinku aivoilla, tiiättehän.

Tuli tietysti kaamea morkkis ja harmi-itku. Jäi reissu tekemättä.  Mies sanoi, että sattuuhan näitä, ajattele nyt  niitä kaikkia keittiötauluja mitä oot keränny, että lemons happen ja muuta.  Slogan oli niin hyvä, että nauratti.

Harmittaa silti.  

Muistakaa siis tien päällä - ja omilla pihoilla -  talvirenkaat ja varovaisuus, mutta ennen kaikkea aivot.  Koskaan kun ei tiiä missä niitä sitruunoita alkaa tapahtumaan.

Mites teidän ensilumi- ja viikonloppuasiat?


mulla ei ollut tämmöstä, niin tein. 

8 kommenttia:

  1. Hurmaavan lumisen tunnelmakuvan olet saanut aikaiseksi! Ihastuttava!
    Parempaa onnea viikon loppuupuoleen ja lämpöä vielä täältä sitruunapuuni katveesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sulla onkin siellä ihan eri tunnelmat!

      Poista
  2. Se johtuu siitä, että teidän talossa on vauva. Kun vauva tulee taloon, niin aivot lentää narikkaan. Oli se vauva sitten mallia koira tai ihmispentu. Pikkusiskoni peruutti kerran isän autotallin seinään, koska jostain mystisestä syystä autoa piti alkaa pihalla veivaamaan, vaikka lämmityspiuha olisikin yltänyt auton keulaan ihan siinä asennossa, kun se pihalla oli. Näitä sattuu tekeväisille. Pus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai no niin tietysti, miten en tuota(kaan) hoksannut! Näinhän se varmaan on. Lisäksi uskon, että se jättisuuri auringonpilkku aiheutti jotain häiriötä synapseissa ja esti muistamasta, että pihassa on ylimääräinen auto. ;)

      Sattuuhan näitä, mutta kyllä siinä tunsi itsensä tyhmäksi!

      Poista
  3. Sen kerran, kun minä tunsin varmuutta, että auton peruuttaminen ahtaasta autokatoksesta on ihan iisiä, unohdin katsoa myös toiselle sivulle ja räks, sivupeili osui seinään...
    Harmituksen jälkeen olin kuitenkin kiitollinen, että se oli lopulta vaan sivupeili, joka kärsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se juuri, että kun sen auton on peruuttanut monta kertaa niin ruutiinillahan sen tekee enemmän kuin ajatuksella. Minäkin peruutin aivan rauhallisesti, mutta kun toinen auto oli just siinä, mihin minä yleensä pysäytän niin...

      Mutta todellakin onneksi lasia ja peltiä saa rahalla.

      Poista
  4. Voi hö. No mutta, se oli vaan auto. Ihan vaan auto. Harmitusitku saakin tulla, mutta ei se maailmaa kaada. Mulle kävi kerran niin, että olin parvekkeella, juuri omaan kotiin muuttaneena ja siinä kukkia kastellessa näin, että viereiseen autoon hyppäsi lapsuuden paras kaverini, jonka kanssa ei oltu oltu tekemisissä vuosikausiin, tiesin hänen käyneen kylässä naapurissani. No, hän lähti peruuttamaaan, veti renkaat heti linkkuun, ja näin kuinka autonsa veti oman autoni etuoven sisään. Hän selvästi säikähti ja jatkoi peruuttamista, vetämällä takaovenkin sisään. Voi apua, mietin. No, kun hän nousi autosta, huikkasin, että ei hätää, se on mun auto! :D Vanhempamme tapasivat vuosien tauon jälkeen kun hoitivat nuorien aikuisten lastensa autohommat sinä päivänä. Se on loppujen lopuksi ihan hauska muisto :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tällekin jo varovasti naureskellaan ja myöhemmin varmasti lisää, ja onneksi korjaaminen ei ilmeisesti ihan hirveitä tule maksamaan... Toivottavasti :)

      Täytyy kerätä voimia huomiseen työpäivään, luulen, että työkavereilta saan osakseni melkoista kuittailua :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...