5.10.2014

Ihmepoika

Ihmepoika.

Tiiättekö, millaista on kasvaa pienellä paikkakunnalla, katsella ikkunasta metsänreunaa ja haaveilla olevansa jossain muualla?   Se on vähän semmosta. Ne jotka tietää, todellakin tietää. Siinä tulee tarpeeseen kaiken maailman madonnat ja muut hahmot.  Siinä on mahdollista kasvattaa mielikuvitukselle sellaiset muskelit, että niillä  hoitaa itsensä ihan minne vaan, vaikka tekemään juuri sitä mitä aina suunnittelikin. 

Minä kasvoin melko pienen paikkakunnan melko pienellä sivukylällä.  Pienempiäkin paikkoja on ihan lähietäisyydellä, kuten se, missä eräs isopäinen poika katseli ikkunasta pikkumetsän reunaa ja perehtyi Suosikin lukemiseen kun kuolema kävi kylässä.  Kirjoitteli parhaalle  ystävälle kirjeitä joissa aivo sulaa ja repivän rakkauden kohteet vaihtuvat mutta ystävyys vai mitäsenytoli pysyi. Ja  New York. Jet' amee!

New York. Koska jotkut meistä ovat liian isoja pieniin kyliin.  Niingu Tamppooni huokaa koulun invavessassa "Mää himuan eniten kaikkee vaarallista.  Mää oon siinä mielessä jotenki helsinkiläinen!" 

Ihmepoika on vähän semmonen.  Kokoansa isompi kirja.  Kauhean sympaattinen ja aito, hulvaton ja koskettava. Sellainen, joka toi omat teinivuodet maalaiskaupungissa eläviksi taas.  Nauroin ääneen monta kertaa, itkinkin. Oli helppo heittäytyä mukaan ja taivastella peltojen keskellä riehuvan nuoruuden menoa täältä turvallisen 25 vuoden matkan päästä. Oi, kultainen nuoruus, kun kaikki oli joskus just niin pasgaa!!!! ja kuitenkin niin ihanaa ja jännittävää.   Oi, kasvukipujen kiirastuli!  

Isopäisen pojan sisällä ihmepoika etsii tietä näkyville samalla kun perhe yrittää tottua isän poismenoon.  Poikaa on pakko kannustaa.  Ja helppo kannustaa.  Koska kaikki järjestyy, maailmaa aukeaa ja Madonna odottaa.

Elias Koskimies on kirjoittanut itsensä näköisen  kirjan,  suosittelen!  

7 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä ihan hillitön! Monella tapaa :)
    Lukiessa oli melkein koko ajan veet silmissä, syyt vain vaihteli.

    Ja määhän sanoin, että tykkäisit tästä!! (Lisää tähän joku mun käyttämä teinisanonta, mää en enää muista niitä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kirjasta oli tosi vaikeaa ulkoistaa itseään, kun moni oli niin tuttua.

      Apua, en ihan muista mikä just oli yläasteella kaikista käytetyin, mutta meilläkin oli kyllä hubaa, mutta ei pileitä vaan pippalot.
      Ennen kaikkea ei ollut kännyköitä eikä tietokoneita. Oli Tuiskula ja teksti-teeveen kirjeenvaihtoilmoitukset :DDD

      Poista
    2. Me puhuttiin pileistä! Ja pailuista :D

      Tiedätkö, yks päivä haikeana muistelin Tuiskula-ajoista sitäkin ihanuutta, kun ei tarvinnut kantaa mukana käsilaukkua tai vastaavaa! Rahaa oli tasan pääsymaksun ja linkkulipun verran, mutta kännykkää ei tosiaan ollu eikä kotona ovet ikinä lukossa, joten avaimiakaan ei tarvinnu. Hirveän kätevää. :)

      Poista
  2. Jaa pikkupaikastako se johtui, että minäkin luin aikanaan kirjaston koko nuortenosaston läpi, heh. :) Kiinnostavalta vaikuttaa tuo Ihmepoika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sillä saattoi olla osuutta asiaan ;) Minä ainakin luin melkein kaiken mahdollisen, selasin Suosikin (myöhemmin Soundin ja jotain brittilehtiä). Ja kuvittelin!

      Kirjaa lukiessa löysin itseni esimerkiksi siitä, kun poika pyöräillessään haastattelee itseään englanniksi johonkin talk show -ohjelmaan. Kun itsellä on harrastuksena edelleen iskeä lyömättömän hauskoja anekdootteja kuvitteelliselle talk show -hostille. Mikä lie ominaisuus moinen, mutta itseäni sattuu huvittamaan tämäkin harraste :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...