1.8.2014

Nostalgiaa

kutsutaan tätä viimeistä viikkoa vaikka lukulomaksi.

Jos teki mieli halata Stephen Kingiä nostalgiapuuskassa Tohtori Unen jälkeen, niin nyt halaisin kyllä uudestaan.  Vähän isommin.  Pidän kirjoista, joista löytyy lämpöä, ja tästä löysin sitä paljon.  Onhan näitä aikahyppyjä käsitelty vaikka miltä kantilta, mutta minusta tämä oli oikein onnistunut kulma.  Minulle passaa hyvin, että ohitetaan kaikenmaailman tieteelliset pohjustukset ja puolipakolliset hullu tiedemies -hahmot: vain pari askelta ja ollaan menneisyydessä.

50-60 -lukujen vaihde kuvautuu niin elävästi, että siihen sujahtaa vaivatta. Aivan niin kuin päähenkilö Jake huomaa.  Aivan yhtä vaivatta ei suju menneisyyden muuttaminen, mutta jos siihen tarjoutuu tilaisuus, on melkein velvollisuus yrittää korjata vääryyksiä, eikös niin?  Niinhän? 

Täytyy sanoa, että Kennedyn murha tai mahdollinen murhaamattomuus ei ollut meikäläiselle se mielenkiintoisin puoli juonessa.  Eniten nautin "tavallisten" ihmisten kohtaloiden seuraamisesta ja siitä miten tarina pysyi laajudesta ja aiheesta huolimatta kuitenkin maanläheisenä ja helposti lähestyttävänä.   Ajankuva oli todella niin onnistunut katselukulmastaan, että kaiken saattoi haistaa ja maistaa jos kirjoittaja niin halusi.  Luku, jossa Jake lähtee menneisyyteen, oli kuin karkkia yksityiskohtineen! Kirja jaksoi pitää otteessaan, ainoa puuduttava kohta oli se, jossa Jake seurasi yhtäjaksoisesti vähän pidempään pelkästään Lee H. Oswaldin arkea: kuka kävi kylässä, mitä puhuttiin jne.  Mutta tämän jälkeen taas napattiin muutkin tarinan polut mukaan, ja mielenkiinto palasi entiselleen.  

Kirjasta aistii - tai ainakin minä olin aistivinani- kirjoittamisen nautinnon. Paitsi, että lukijalle tarjotaan nostalginen pala americanaa, saadaan nauttia myös King -nostalgiasta.  Derry bongattu!  Lisäksi sekä aikakausi että tarinan lämmin pohjavire toivat mukavasti mieleen kaikuja Stand by Me -leffasta, joka taas on ehdoton lempparini King -filmatisoinneista.  22.11.63 on kikkailematon (voiko niin sanoa, jos on aiheena aikamatkustus?)  ja hallittu tarina siitä mitä voisi olla ja siitä mitä sitten tapahtui.  Yllättävän romanttinenkin se on, Kingiksi.  Viimeisillä riveillä pääsi itku. 

5 kommenttia:

  1. Hyvin kiteytetty! :)
    Minä niin tykkään siitä, että King on hempeytynyt, koska en kestä kauhua järin hyvin. Vaikka tykkäsin kyllä Kuvustakin, joka ei ole tippaakaan hemp

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Onhan se aina toki kirjoittanut muutakin kuin kauhua, mutta näin pitkän King-tauon jälkeen tuntui erityisen mukavalle tämmöinen tarina.
      Ja nyt kun muistelin niitä muita ei-kauhu tarinoita, niin mietin, että ainakin Dolores Claiborne pitää kyllä lukea uudestaan, se oli kans tosi hyvä. Ja Stand By Me:täkään en ole kattonut koko kesänä :)

      Poista
  3. Jos romanttinen King iskee lue Liseyn tarina! Minulla 22.11.63 odottaa vielä lukuvuoroaan, mutta odotan lukuhetkeä innolla. King <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, otan heti lukulistalle! King on kyllä ehdottomasti yksi mieluisimpia tarinankertojia, tykkään!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...