31.12.2014

Kohta vaihtuu


Jos voisi oikeasti päättää mitä ensi vuonna tapahtuisi, niin mulle kiitos mahdollisimman paljon hiekkaisia shortseja, sulkia takataskussa ja hyviä kirjoja kassissa.   Eiköhän näitä saada ensi vuonnakin ja vielä vaikka mitä mukavaa muuta.   Hyvällä mielellä täällä sinua odotellaan, kakstuhattaviistoista.  Pidetään hauskaa, eiks niin?  Mutta sovitaanko ihan heti näin aluksi semmoinen sääntö, että kesällä kiitos ei sitten lunta. Luulen, että tänä vuonna tuli tässä kohtaa joku bugi kosmoksen käyttöjärjestelmään. Tarkistakaapa asia pikaisesti.

2014 oli aika hyvä. Mikä parasta se oli rauhallisempi kuin edeltäjänsä ihan niin kuin toivoin, mistä olen kiitollinen.  Ensi vuodelta riittää samakin saavutus, mutta olis aika makee yllätys jos se esimerkiksi kertoisi minulle miksi tulla isona.  Vaikka on mulla kyllä pari ideaa. (voi olispa semmoinen ammatti kuin farkkushortsinen kirjojen lueskelija joka kahlailee meressä -nomi).

Vuoden viimeiselle illalle on varattu sipsiä, dippiä, sädetikkuja ja jotain kivaa telkkarista. Ens vuoden ekalle aamulle on suunniteltu pitkät unet ihkauudessa sängyssä jossa ei ole yhtään kuoppaa yhdenkään nukkujan kohdalla.  Hurraa!  

Meiltä täältä kaikille sinne leppoisaa (tai villiä jos niin mieluummin haluatte) vuodenvaihtumista!

2 kommenttia:

  1. Hyviä kirjoja löytyy kyllä! (Esim. se Mie joka rakasti järjestystä oli minusta hyvä. Minä aion viimeinkin lukea sen Cloudstreetin...)

    Minäkin toivoisin säilyä sellaista vuodenajanmukaista käyttäytymistä, että lunta ja kylmää talvella, aurinkoa ja lämpöä kesällä. Intiaanikesä ois kiva ylläri.

    Hyvää iltaa ja huomenta teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se onkin kaikista varmin juttu, että kirjoja löytyy! Luotetaan siihen että vuodenajatkin käyttäytyy tänä vuonna konservatiivisemmin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...