2.2.2014

Viikkokatsaus


- Studio Ghibli tekee Ronja Ryövärintyttärestä animaatiosarjaa.  Itse Hayao Miyazakihan jäi vasta eläkkeelle (vai jäikö sittenkään?), mutta poikansa Goro Miyazaki ohjaa, kertoo Yle.  Vau, kyllä kiinnostaa!  Vaikka Ronja tuossa Ghiblin kuvassa onkin ihan eri näköinen kuin se oikea Ronja, niin ei voi tulla huono.  Koska Totoro.

- Meikäläinen innostui spontaanisti Euroviisuista eilen illalla.  En ole tätä UMK -kisaa seurannut, mutta sekä Mikko Pohjolan että Softenginen biisit olen kuullut ja tykkään molemmista.  Mutta illalla jämähdin sohvalle jännittämään tosissani, että kuka sinne nyt lähtee ja voihan iik ketä nämä muut ehdokkaat edes on.  Ja hyvä biisi voitti, voi että miten ihkuja nuoria poikia,  mutta tosi hyvä biisi tuli toiseksikin.  Taidanpa kuunnella sen taas. Oon ihan fani, vaikka mua kyllä vähän hämäs kun Mikko alkoi yhtäkkiä näyttää Kurrelta.

Edit: melkein unohtui, viikon aikana aiheutti suurta musiikillista ihastusta myös The Districts, joka on ihan just julkaissut EP:n. Mistä näitä hirveän lahjakkaita nuoria poikia nyt riittää?  Ja mistä lähtien niitä tulee jostain Pensylvaniasta? Odottelen tässä vaan että levyn saisi tilattua jostain kohtuullisilla postikuluilla koska olen niin antiikkinen, että en tajua mitään i-Tunes asioita.  Musiikkia pitää voida sekä kuunnella että pitää käsissään.

- Sitten uutisia lähihistoriasta: Tasan seitsemäntoista vuotta sitten katsottiin meluisan kaveriporukan kesken jatkoilla Blues Brothersia ja siellä oli yks poika josta mä niinku tykkäsin.   Ja me istuttiin eri nojatuoleissa ja pidettiin käsistä kiinni (iik) ja aamulla herättiin saman peiton alta and the rest is history.  Vieläkin herätään yhdessä, mutta meillä on kyllä omat peitot koska tuo friikki mies nukkuu pelkillä kalsareilla (ehkä parta lämmittää) ja minä tarvin näin talvikaudella pyjaman lisäksi vielä ylimääräisen peiton että tarkenen nukahtaa. 

- Juhlapäivän kunniaksi käydään päiväsaunassa ja syödään tuulihattuja. 


Ray ♥

8 kommenttia:

  1. Ihan mahtavuutta tuo uutinen Ronjasta, odotan innolla!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä keksi parempaa toteuttajaa tälle sarjalle! On kyllä sitten ihan pakko nähdä!

      Poista
  2. Ihanaa juhlapäivää teille kahdelle! Meillä on samanlainen juhlapäivä kahdeksan päivän päästä, mutta vuosia on takana jo 24....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Ja onnea teille jo etukäteen!

      Poista
  3. Samoissa UMK-tunnelmissa ja kyllä se Mikko tosiaan Kurrelta vähän näyttää!! Ei anneta sen häiritä :) Kokeilenpa Districtsiä, keräilen aina näitä hyviä musiikkivinkkejä. Nyt kuuntelussa Iisan uusi levy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli varmaan se tukka joka toi noi kurrevibat niin voimakkaasti ;) Mutta se kappale on kyllä niin riipivän kaunis, on tullut kuunneltua repeatilla jonkin verran...

      Iisalla on aivan mielettömän hivelevä ääni, mutta tuo elektropop on vähän oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Autotallirokki istuu mulle vähän tutummin :)

      Poista
  4. Oi, Ronja Ryövärintytär <3 Kävin esikoisen kanssa katsomassa sen viikonloppuna Oulun kaupunginteatterissa :)

    Onnea yhteisistä vuosista, tulkoon niitä paaaaaljon lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen, että Ronja -leffa näytettiin jopa meidän pikkukylän nuorisoseuran talolla. Oli aikamoinen kokemus, kun ei ollut ikinä ennen elokuvissa päässyt käymään. En muista enää olinko jo lukenut kirjan vai luinko vasta tuon jälkeen, mutta molemmista tykkäsin :)

      Kiitos onnitteluista, samaa toivon minäkin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...