15.8.2013

Peikkodekkari


Nainen, kohta 37v. lainasi kirjan, koska piti sen kansitaiteesta ja koska heti suurella kirjoitetun nimen alapuolella mies nimeltä Karl Ove Knausgård julisti, että

"Staalo 
on fantastinen 
sanan jokaisessa 
merkityksessä".   

Sehän nähdään, tuumas nainen 37v.  ja vingutti kirjastokorttia.   Lainasi peikkokirjan.

  "     - Magnus!
Hänen äitinsä on noussut puolittain ylös ja osoittaa metsän reunaa aivan mökin takana, josta kuusien oksanhaarat sotkeutuvat toisiinsa ja pimentävät kaiken. Mitä äiti osoittaa?
Ensin hän ei näe mitään, mutta sitten hän huomaa, että metsässä liikkuu jotakin, ja seuraavaksi hän erottaa, että sieltä pilkistää harmaa kallo. Luimistelevat, ryhmyiset korvanlehdet. Viikset, jotka roikkuvat suupielistä suoraan alaspäin kuin pitkät kuolanauhat. Takkuinen, litteä otsa, joka on kääntynyt heihin päin.
      -Näetkö, äiti huutaa, -näetkö jäniksen."

 Staalon ensimmäiset 39 sivua olivat silkkaa lumousta,  olen heikkona lapsen näkökulmasta kerrottuihin tarinoihin silloin kun ne tuodaan lukijalle aitoina, koristelematta ja korostamatta.  Magnuksen ja äidin katkeava kesämökkiretki kuvataan juuri näin.  Luvun tunnelma on odottava ja tiheä kuin metsä johon Magnus katoaa. Täydellinen alkusoitto kirjalle.

Loppukirja ei saa minua aivan yhtä hurmoksiin, mutta pidin siitä paljon.  Pidin siitä, miten tarina aukeni vähä vähältä eri kerrontakulmien kautta, ja siitä miten se onnistui yllättämään.  Säikähdyksiltäkään en välttynyt, sillä kirjassa on myös kauhuelementtejä, mutta niillä ei mielestäni mässäilty liikaa.  Siitä pidin erityisesti,  että joku ottaa peikot ja maahiset ja kirjoittaa niistä kirjan, jossa on peikoista ja maahisista huolimatta hyvin realistinen vire.  Stefan Spjut kuvaa syrjäiset talot, kummalliset rutiinit ja hahmot tavalla joka tuntuu paikoin hyvin elokuvalliselta*, ja kirjan loppuosa  johtolankojen seuraamisineen on suorastaan dekkarimainen. Ruotsalais-dekkarimainen.   Ruotsalainen peikkodekkari.  No niin.  Enköhän itseasiassa lopeta tähän ennen kuin teen enempää hallaa hyvälle kirjalle. 

 Jos kaipaa juonikuvausta, laimean sellaisen voi löytää vaikkapa täältä Liken sivuilta.  Menkää mieluummin kirjastoon ja lainatkaa Staalo. 

*PS: Staalo -leffa on jo tekeillä. Saa nähdä saako Beck Sussosta seuraajan.

7 kommenttia:

  1. No olen kyllä nyt hirveän katkera tuosta sun lukunopeudesta!! Ei ihme, ettet vastannut mun viestiin facessa ;)

    Mutta käskystäsi aion aloittaa Staalon tänään. Vaikka hirvittää jo valmiiksi nuo pelästykset, koska säikyn muutenkin niin helposti.

    VastaaPoista
  2. Wau, mulla on pitkä tauko lukemisesta kun oikein mikään ei innosta, tämä vaikutti niin kiinnostavalta, että mun pitää saada tämä käsiini heti!

    VastaaPoista
  3. Maija, no ei kai nyt kesken hyvän kirjan ehdi vastailla :) Ja hyvä kun alat lukemaan tätä, voidaan sitten vertailla kokemuksia!

    Eikä niitä säikäyksiä kannata pelätä... ainakaan etukäteen ;)

    Sonja, mulla on myös pitkiä pätkiä etten saa luettua mitään, ja yleensä jätänkin kirjat nykyään helposti kesken jos ne ei innosta. Tämä oli niin omalaatuinen ja mun makuun hyvin kirjoitettu, että olin ihan koukussa!

    VastaaPoista
  4. Oijoi, Staalo kiinnostaa kovasti! Ei ole vielä näkynyt kirjaston uutuushyllyssä...

    VastaaPoista
  5. Villasukka kirjahyllyssä, mulla kävi siis tuuri että tämä oli niin tyrkyllä!

    Lukisin mielelläni tältä kirjailijalta enemmänkin, mutta ymmärsin että muuta ei ole vielä suomennettu.

    VastaaPoista
  6. Minulla on kirjastossa varaus tuosta kirjasta, odottelen innolla. Nyt kun luin postauksesi, en millään malttaisi odottaa! :)

    VastaaPoista
  7. Matilda Aurora, aijai, odottavan aika on pitkä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...