Kuinka Pääskynen pelastetaan

Emminä vaan tiiä, mutta minä nostin sen nurmikolta puuhun, ja koska se ei osannut istua oksalla vaan roikkui siinä kuin mikäkin korkeita paikkoja kammoava lepakko, valmistin sille pääskystelineen muovikengästä.  

Siitä se yritti lähteä lentoon, mutta eihän siitä mitään tullut niin matalalta, joten yritin heittää sen ilmaan jollain tavalla kannustavasti... No, en raaskinut.  Se näytti vähän siltä ettei sitä huvittanut justiin sillä hetkellä kokeilla uudestaan mitään lentämishommaa. Kurkotin käsiä ylös ja puhaltelin sen siipisulkiin, mutta se vaan kääntyi sukimaan niitä ja asettui sitten nukkumaan käsiini.

Mies keksi että viedään pääskypoika (tai tyttö) makkarin ikkunalaudalle, siinä yläpuolella muutaman metrin päässä on kotipesäkin. Viritettiin ikkunanväliin tyynyliina ettei kynnet luista ja ryhdyttiin odottamaan .

Nimettiin pääsky Paveksi.

Pave ei ole vielä uskaltanut hypätä. 

Että mitäs tässä nyt sitte?  Ei voi soittaa pääskysten sosiaaliviranomaisille, että täällä nyt yksi pääskyslapsi on aivan jätetty heitteille sillä välin kun muut tekee silmukoita kesätaivaalla.  Eivät tule kaverin luo, vaikka se välillä sirittää signaalia että apu kelpais. 

Pave tuijottaa makkarin ikkunasta sisään äkäisen näköisenä.  Sillä on melkoinen bitch face, vaikka saattaa olla ihan hyväntuulinen tyyppi.  

Ollaan mietitty, että meistä ei tulisi luontodokkarien tekijöitä.  Ei osattaisi antaa leijonan ahmia gasellivauvaa aamupalaksi vaan mentäisiin väliin kattiloita kolistellen ja tultaisiin sitten syödyksi varmaan itse.  

Ehdittiin myös miettiä Pavelle sopivia motivaatiobiisejä, soittolistalla on seuraavaa:

R. Kellyn I believe I Can Fly,

Kriss Krossin Jump, 

Eddie Edwardsin Mun nimeni on Eetu, 

Bette Midlerin Wind Beneath My Wings

Ten Years Afterin Going Home By Helicopter  

Mutta siellä se Pave vielä kököttää.

Nuku tässä nyt sitten...