Lapsi netissä



Tiesittekö, että netti on lapsille pullollaan muutakin kuin hirveitä vaaroja ja ahdistuksia? Pienellä ohjeistuksella lapsi voi kuulkaa traumojen sijasta löytää sieltä vaikka mitä kivaa. Kissavideot on mahtavia, samoin koiravideot ja sitten kaikki muutkin eläinvideot, mutta parasta on että voi löytyä idea ja innostus johonkin tekemiseen joka ei vaadi ruudun ääressä istumista.

Vastikään neiti 8vee googlaili ponienpiirtelyvinkkejä, ja nyt löytyi youtubesta petsojen tuunaus videoita, ja siitäpä se sitten lähti innostus ja idea. Tarvittiin vain fimomassaa ja muotoilutikut, sekä tietysti hyvät suunnitelmat ja sitten eikun vaan tekemään.  Näppärästi näytti sujuvan, kissalle ilmestyi sarvi ja pöllö sai  otsaansa töyhdön - lisäksi molemmilla on nyt muhkeat siivet. Innostumista on mahtava seurata vierestä ja tämmöisiä projekteja äiskä rahoittaa ihan mielellään.  No toki ei isoja rahoja tarvinnut tähän sijoittaa, ja jokainen euro oli kyllä moninkertaisesti arvonsa väärti.

Puuha oli sen verran hauskan näköistä, että isosiskokin innostui ja nyt on pohjamaalissa sitten pari muutakin hahmoa. Tästä saattaa syntyä samanlainen villitys meillä kuin niistä brätzien uudelleen maalaamisista viime vuonna!  (kuvia niistä löytyy näppärästi tuolta facebook -sivuilta, tai sitten instasta kun pistää hakusanaksi vaikka bratzmakeover).

On vaan niin siistiä, että lapsi katsoo tämän videon ja tuumaa että joo, tollasenpa mä teenkin!

Nimittäin jos olis tultu äitiltä kysymään tekemistä niin en olis hoksannut ehdottaa että voisitko kulta vaikka kustomoida noita petsoja... 

Että eläköön netti!
 

Kommentit

  1. No totta. Olen viime aikoina kuullut lasten esittelevän montakin ideaa, jotka on netistä peräisin. Usein ne liittyy ulkonäköön ( kynsien lakkausideat, mustapäiden poisto liivatteella...), mutta sitten on myös askarteluideat. Usein aloitan että mistä te tämmöistä ei kai vaan juutuubista ja jäkäjäkä, kunnes tajuan ettei noissa tainnut olla mitään vaarallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minä heräsin tähän tuubiasiaan viime syksynä kun kuuntelin pitkiä jorinoita pelihahmoista (tai niin luulin) - paljastuikin että ovat tubettajia, joita poika oli alkanut seuraamaan.
      Eipä noita pysty koko aikaa valvomaan kun omistavat älypuhelimet, ja muutaman kerran onkin joku video jäänyt sitten vaivaamaan. Onneksi niistä on tultu kertomaan eikä jääty hautomaan itsekseen. Ja onneksi ne on olleet pelivideoita eikä mitään oikeaa kauheutta.

      Toistaiseksi suurin ärsytys on se, että kun on lupa pelata, katsotaan videota jossa joku tubettaja pelaa. Minusta niin älytöntä ja passiivisuuden huipentuma kuin voi olla :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit