Valmisteluja


Tiiättekö kuinka monta päivää tarvitaan siivoukseen kun on vauva talossa ja anoppi tulossa pitkästä aikaa käymään?  No kolme!  Vaikka miehellä on talviloma ja kolme isompaa muksua on apuna, niin kolme päivää.  On siivottu keittiön laatikot ja hangattu hammasharjalla kaapinovissa olevia uria - kuulostaa ihan älyvapaalta, tiedän, mutta kun niihin on kertynyt aika paljon roiskunutta kaakaota ja kastikkeita JA se anoppi on syvästi siisteyden ihminen niin...  Kerrankos sitä sitten.

Huomenna on ristiäiset ja Väinö saa nimen, joka sillä on siis ollut jo alusta asti. Mutta nimetään nyt virallisesti. Tai siis virallistahan se on sitten kun se kirjataan johonkin väestörekisteriin... Eli huomenna syödään kakkua ja juodaan kahvia ja ihmiset ihastelevat vauvaa. On sitä huonompiakin tapoja viettää päivää.

En ole mikään mestarileipuri, mutta tein ison kakun jossa taitaa olla enemmän rahkaa kuin kakkua.  Toivottavasti on hyvää. Sitruunaista pitäisi ainakin olla. Reseptissä luki, että kuuman voin lisääminen kakkumassaan tekee siitä entistä kuohkeampaa, mutta voisin olla eri mieltä.  Jospa tuohon kakkulapio puree...

Koristeet on ainakin hienot, koska askartelussa olen hyvä.  Löysin oivat kaavat ja ohjeen pikkutennarien tekoon täältä.  Selkeiden neuvojen kanssa homma oli ihan helppo ja onnistui heti eka kerralla. Testitennarin tosin koira ehti järsiä, joten tein uuden parin.  Kunnianhimoisesti päätin myös päällystää kakun sievästi sokerimassalevyllä ihan niinku telkkarissa, mutta koska en ole moista hommaa ikinä kokeillut, varauduin ylimääräisellä kermapurkilla.

Vieraat saavat nautiskella myös taiteesta sillä keittiöön on päivän aikana teipattu laaja poninäyttely (29 piirrosta).  Éikä siinä vielä kaikki: arvon taiteilija lupautui juuri tekemään halukkaista ponimuotokuvia! Kannattaa siis tulla kauempaakin.   Kaiken kaikkiaan alkaa olla valmistelut hyvällä mallilla. 

Itse sankari tuhisee iltaunilla aivan tyytyväisenä eikä osaa arvata kuinka monta syliä on huomenna kierrettävänä!

Kommentit

  1. Oo, ponimuotokuvia! Miten mahtava idea!
    Tennarit on myös söpöt, ja kakun resepti kiinnostaisi.
    Mukavaa päivää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttö oli niin tyytyväinen kun sai piirtää pari muotokuvaa ja esitellä näyttelyään :)
      Kakun resepti tuli ihan omasta päästä - tai siis kaupan hyllyltä. Kakkutaikinaan lisäsin sitruunan kuorta ja täytteenä on ensin ohuelti lemon curdia ja sitten valmiin sitruunarahkan ja kermavaahdon seosta. Yhdessä välissä vaniljarahkaa. Oli aika hyvää, mutta kyllä mansikkakakku vie aina voiton!

      Poista
  2. Tää on niin rakkautta täynnä koko postaus. Ihanaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkautta on pestä yhdessä kaapinovia hammasharjalla kun anoppi on tulossa, kyllä! :D <3

      Päivä oli tosiaan ihana.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit