Like the way you work it

 Kahta en (just nyt) vaihda: ulkoilma ja kottikärryt.

Tämä on ollut minulle hyvä päivä. Lähdin pihalle heti aamulla kun näin että aurinko paistoi, sitten ajelin isommalle kirkolle ostamaan oksasilppuria koska sellaiselle oli vielä rutkasti hommia.  Siinä ajellessa mietin, että tykkään ihan hemmetisti asua täällä maalla.  Tykkään siitä, että ei tarvinnut vaihtaa fiinimpää päälle kun poistui omalta pihalta.  Ihan hyvin voi yhden oksasilppurin hakea ne multaiset liian isot housut jalassa ja pyrähtää kunnantalolla nakkaamassa matkahuoltoon Elloksen palautuspaketin.  Kaupassa saa haista vaikka vähän navetalle eikä se ketään sen kummemmin haittaa.

Tämmöiset on asioita joita minusta on kiva puuhata kevät-ajalla: silputa risuja, kuunnella lintuja ja työnnellä kottikärryjä. Suunnitella pihaa ja tehdä listoja siitä, mitä kesän aikana pitäisi tehdä sisällä ja ulkona.  

Oikeastaan siis ihan sitä samaa mitä ne linnut nyt tuolla parasta aikaa tekee.

Automatkalla lauloin härskejä biisejä ja tarkistin kolme kertaa ettei kännykkä vaan vahingossa ole soittanut kenellekään jonka en toivoisi kuulevan.  

...Mikä on itseasiassa myös ihan sitä samaa mitä ne linnut nyt parasta aikaa tekee.  Paitsi että ne ei välitä kuka kuuntelee.  Hävyttömät.

Sain silputtua ison kasan vanhoja oksia ja tein kompostin pohjan.  Nyt on tukassa lahoja tikun pätkiä ja sormet suklaajäätelössä ja mietin tässä että mihinkäs sitä seuraavaksi alkais.  Mapplethorpen näyttelyn haluaisin minäkin käydä tsekkaamassa (urbaani sanavalinta tähän väliin), mutta Kiasma on vähän kaukana eikä tunnu just nyt samalla tavalla pakottavan houkuttelevalta kuin tuo oma piha ja ihan oma oksasilppuri.

Ulos nyt kuitenkin.

Titityy.

Biisi

Kommentit

  1. Heti herää uteliaisuus, että mitä olivat nämä härskit biisit, rivoja kansanlauluja vai? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko yksi tuo otsikon ysäri helmi?

      Poista
    2. Haha, pitikin kuunnella ihan että miten se Miinan laulu meni, mutta ei. Kyllä mä kallistuin nyt ihan tällaisiin arveluttaviin R'n'b ja hip hop -kipaleisiin. (Joista muistan irrallisia pätkiä sieltä täältä, oli siis varmasti mahtavan kuuloista!) :D

      Poista
    3. Joo, Supersanna, se oli yksi niistä, eikä edes pahin! ;D

      Poista
  2. Voisi olla minun kirjoittama juttu paitsi: en tykkää oksasilppurista. Tosi moni on siihen koukussa, miksi minä en syty?? Kun olis meilläkin varsin tarpeellista syttyä... Niin ja toinen paitsi: mulla soi vaan sellaiset huonot biisit päässä pihahommissa: Neon2: Polku, Matti & Teppo: Kaiken takana on nainen jne. Mistä näitä tulee..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä kummaa? Miten joku ei tykkää silppurista? No mutta tärkeintä että on omat biisit. Harkitsin hetken radiokuulokkeiden hakemista, mutta oli kyllä aika hauskaa aina havahtua niihin lauluihin mitä päässä soi: aivan ihme tajunnanvirtaa kyllä.

      Se on varmaan tää kevät kun pistää ihan omat taajuudet soimaan!

      Poista
    2. Mun pitää ottaa uusi kokeilu silppurin kans, nyt kun kaikki muutkin. Se onkin ollut suulin nurkassa pölyttymässä kolme vuotta, jospa ei olis kovin suuttunut!

      Poista
  3. Täällä on myös kovasti viihdytty pihahommissa ja jatkoa on tiedossa vielä hyväksi toviksi... =) Minäkin tykkään asua maalla, oikeastaan muutettiin syksyllä ihan "metsään", mutta esim. pihahommia on kiva tehdä ihan kaikessa rauhassa ilman yleisöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän asutaan ihan taajaman keskellä, mutta minusta tämä on aivan maalla. Etelä-Suomessa vietettyjen vuosien jälkeen ei tuo meidän vilkkain tiekään tunnu missään :)

      Mutta vähän on nyt totuttelua kun pihan ympäriltä on kaatunut/kaadettu aika paljon puita ja pensaita niin että ohikulkijat näkee mitä teen :)

      Poista
  4. Mun pihahommat ovat vähän aloittamista vaille valmista kamaa, mutta tänään oli ihan huikea päivä istua lapsen ja koiran kanssa venerannassa ja katsella vesikirppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvällä mallilla on sullakin siis. Keväthommiin kuuluu myös olennaisesti ötököiden seuraaminen, minä näin eilen sitruunaperhosen. Ja ehkä kirjosiepon, mutta se vilahti niin nopsaan silmäkulmasta etten oo ihan varma!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit