Terassisuunnittelua


Joo, se on tuo terassi jäänyt vissiin esittelemättä, on nähkääs pientä rimakauhua kun on tottunut sellaisiin huvilajahuussi -tasoisiin  lopputuloksiin.  Että on hirveesti kaikkee ihanaa ja viimesen päälle.  Ihan totta, ne on upeita, rakastan katsoa sitä ohjelmaa ja huokailla niitä täydellisiä lopputuloksia!  

Meillä on toki nyt  hieno terassi, ja lähtötilanteen ollessa karu on erokin tietty iso.  Mutku se on vähän alaston. Ja toisaalta vaan sotkussa.  On pöytä ja tuolit, ja sitten on muovituoli, puutuoli, heteka, märkiä pyyhkeitä ja mattoja ja crocseja ja sorkkarautaa... Sen sellasta ei niin nättiä niin paljon ettei sekaan mahdu.  Eilen sentään hain tuosta oman kylän Agrista pari ruukkua, multaa ja pylvästuijan. (Teki heti mieli laittaa siihen jouluvalot).  Alkoi näyttää kivemmalta, mutta pari juttua puuttuu.  

Ensinnäkin haluan yrttejä, erityisen paljon ruohosipulia. Ne kasvaisi tuommoisessa laatikossa, jonka mallin aion ehkä kopsata röyhkeästi Kekkilältä.  Sille olisi just hyvä paikka kuistin ikkunan alla.  Sitten olisi tarve muulle vihreälle. En kaipaa hirveästi mitään petunioita, mutta pitkät, uljaat ruohot suurissa ruukuissa olisi tosi upeita.

Syysiltoihin kaivataan tietysti lisää valoa, joten tarvitaan tunnelmallinen valosarja. Sopisi hyvin sitten myös siihen alaterassin pergolaan, jahka se rakennetaan.  Eli pitää ostaa kaksi sarjaa, toinen yläterassille ja toinen pergolaan.  Ja sinne pergolaan laitetaan roikkumaan tuommoinen rottinkinen pesä, musta.  Tai muu väri.  Ei niin väliä, kunhan se on mukava!  Tulikohan nyt tarpeeksi monta kertaa pergola.

Varsinaisia kuvia yläterassista ja alaterassista, pergolan paikasta, pylvästuijasta ja muusta lupaan ottaa jahka tulee semmoinen nätti syyspäivä seuraavan kerran vastaan.  Ja saan ne sorkkaraudat raivattua tieltä pois.

Kommentit

  1. Hienot on suunnitelmat! Piti oikein katsella tuota omaa terassia ja huomata, että pikemminkin varasto olisi se oikea termi tällä hetkellä. Näitisti sulassa sovussa lepäävät puhallettava uima-allas, ruohonleikkurin kerääjän umpio tms., märkäimuri ja mun ihanat kesäkukkaruukut. Että ei ihan huvilajahuussi -meininkiä täälläkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on kiva suunnitella :D

      Meillä taitaa olla koko piha yks ikuinen siivousprojekti. Joka nurkalla lojuu jotakin, mikä pitäisi kuskata pois... On se hyvä, että on edes Huvila ja Huussi niin että saadaan päiväunelmoida vimpan päälle laitetuista paikoista!

      Poista
  2. Suunnitelma kuulostaa ihanalta! Meidänkin uusi terassi kaipaa syksyksi valosarjaa ja ensi kesäksi juurikin tuota riipputuolia, ja sellaisia ohutrimaisia ristikkoseinäjuttuja sen ympärille, tulisi oikea kunnon lukunurkkaus! Tämän kesän kasvulaatikon voisin mahdollisesti siirtää ensikesäksi kuistilta terassille... Odottelen innolla kuviasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ole kiva kun on suunnitelmia jo ensi kesällekin!

      Sellasta lukupergolaa minäkin kaavailen, saa nähdä millainen sitten tulee ja milloin!

      Poista
  3. Haaveilin tuollaisesta riiputuolista parvekkeelle, mutta ostinkin penkin. Saiskohan sen riipputuolin vielä sisälle mahtumaan. Terassikuvia odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisälläkin olis kyllä tosi makea, ja käyttöaika pitenisi roimasti! Jos löytyy syksyn alennusmyynneistä niin saatan ostaa ja laittaa sen talveksi sisälle roikkumaan...

      Poista
  4. Sama homma, kuisti melkein valmis mutta ei sitä oikein viiti alkaa kuvaamaan kun kuitenkin on niin rötyinen vielä. Toivon, että tässä vielä jotain ehtisi, maalaamiset kyllä taitaa jäädä ensi kesälle...Ja mä löysin ja ostin juuri tuollaisen pesän alkukesästä kirpparilta mutta nyt se ei mahdukaan tuohon meidän kuistille. Laitan toivoni tuohon toiselle terassille, jospa ens kesänä sinne. Paljon terassin käyttöä sinne silti vielä toivotan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä nyt kuvasin, vaikka oli harmaa sää ja nurmikko leikkaamatta, ei ollenkaan tarpeeksi nättiä blogimatskua siis ;)

      Tosi hyvä löytö se korituoli, nehän on aika arvokkaita uutena! Otat sen vaan sisälle ja lyöt olkkarin kattoon, siinä on mukava talvella keinutella...

      Poista
  5. No siis mähän olen suunnitellut sitä keinua jo vaikka mihin - mahtuishan se siis itekseen sinne terassillekin mutta kun on nuo ipanat. Sille tarttee melkosesti tilaa ympärilleen kun siinä tullaan roikkumaan ja keinumaan kun marakatit. Menee olkkarin sisustus uusiksi jos tuon sinne otan...Harmi sinänsä ja aika aikaansa kutakin...Ja hyvin havainnolliset kuvat oli terassista, upee on, enkä säätäkään huomannu kun kiinnosti ite rakennelmat niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän olen tyynesti suunnitellut, että lapsetkin sitten vaan sivistyneesti siinä Tsehovia eikä halua yhtään riehua :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit