Kevätpäivä


Suloisen lämmin kevätpäivä, äitienpäivä ja leikkimökin siivous- sekä varustelupäivä.  Myös haravointi-, pyykkäys- ja kakunsyöntipäivä.    Suunnitellaan mitä kaikkea pihassa tapahtuisi, jos saataisiin paikalle Huvila ja Huussi tyypit -päivä. 

Ei kertakaikkiaan tule esiin tarvetta tulla sen kummemmin tänne blogiinkaan jorisemaan, toukokuu on ainakin meikäläiselle kuuminta kuherruskuukautta pihahommien kanssa.  Aurinkovoimalla jaksaa heilua tuntikausia putkeen, ja lämmön tunne iholla on suorastaan huumaava.   Ootteko ikinä nähneet hiehoa kun se pääsee talven jälkeen kevätlaitumelle?  Olo on sellainen.   Koikkelehdin ja riehun ja tunnen, että mahdollisuudet on rajattomat (kun puhutaan kukkapenkeistä, pihapuiden kaadosta ja sen sellaisesta).

Kyllä kevät saa ihmisenkin heräämän. Kuopus  totesi tuossa yksi ilta että näytän tosi nuorelta. Olin imarreltu sekunnin, mutta sitten se jatkoi mietteliäästi "kun sulla on noita punasia pilkkuja naamassa". Eikä puhunut mistään pisamista.   Jep, kevät tuli ja mä puhkesin kukkaan.   Sekään ei melkein haittaa tähän aikaan vuodesta.

Kommentit

  1. Jos tekisin leikkimökkikirjan, aloittaisin tästä. On se niin hieno!

    VastaaPoista
  2. Tuntuu, että viime viikonloppuna kevät otti aimo harppauksen eteenpäin. Kyllähän se kevät kuluu täällä meilläkin puutarhahommissa ja lenkkipolulla; ainakin jos hyvin käy!

    -Paula

    VastaaPoista
  3. Tuikkis, ehkä mä teen oman leikkimökkikirjan (siis esim. ifolorilla) sitten joskus kun tuo on valmis :)

    Sisäosat on vielä viimeistelemättä, mutta eilen pesin nuo ikkunat ikipölystä!

    piipadoo, sanos muuta, nytkin pihalla on aivan lämmin vaikka taivas on pilvessä. Nautin <3

    VastaaPoista
  4. Tuo mökki on kyllä edelleen vaan niin hieno!

    VastaaPoista
  5. Hauskan näköinen mökki! Tykkään että on persoonaa kehissä.
    Piha hommat olisivatkin ihanuutta näillä säillä ja kevään korvalla.

    VastaaPoista
  6. Törkeen ihana! Voisko sinne jo muuttaa sisään?
    Nimim. Nyssäkät valmiina... ;)

    Komppaan täällä kukoistuksen pauloissa ja yritän löytää siitä jotain positiivista puolta kuten että
    ikuisessa puberteetissa on se hyvä puoli että rypytkin tulee vasta paljon myöhemmin...kait.

    VastaaPoista
  7. Ite oot törkeen ihana :)
    Kyllä me jo muutettiin, ja saatiin tikkaatkin asennettua tuohon luukun alle, että kelapaa kavuta parvelle nukkumaan! Tai hetekalle siihen parven alle.

    Ikinuoruus juu... Mä ainakin toivon, että näpyt lopettaa ennen kuin rypyt iskee. Ei ehkä jaksa molempia yhtäaikaa :)

    VastaaPoista
  8. Mahtava mökki! Kyllä kelpaa. Niin ja blogissani löytyy siulle pieni juttu. IHan vain värinälkäisen pieni kiitos. ;) Käy kurkkaseen.

    VastaaPoista
  9. Piia, kiitti ja kyllä kelpaakin :)
    Käyn kurkkaseen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit