29.3.2016

Unijuttuja

 Minä tässä leikin mutta sitten minua alkoi nukuttaa...

Jos Väinö osaisi puhua, sillä olisi varmasti jo kymmenen sanaa nukkumiselle, niin paljon aikaa se viettää unten mailla.  Kun mittariin tuli kaksi kuukautta täyteen se alkoi nukkua yöt läpi ilman sitä yhtä ruokataukoa joka oli siihen asti tarvittu.  Ja se, kuten kaikki pienten lasten äidit tietää, oli ihana juttu!  

Haluatte varmaan tietää miten tämä saavutettiin?  No minäpä kerron.  Otin Väinön, mentiin petiin ja nukahdettiin ja aamulla sitten noustiin ylös.  Että ei siinä sen kummempia, helpottaa varmasti kaikkien vauva-arkea nyt kun tiedätte?

Tällä tahdilla on menty siitä saakka: nukkumaan kymmenen maissa ja ylös seitsemän jälkeen.  Eikä poika edes tiedä, että ennen nukahtamista voisi kiukutella.  Toisinaan kyllä taistelee unta vastaan, mutta silloinkin vain puhisee ja huitoo nyrkkejään kunnes yhtäkkiä on unessa... Voisko enää paremmin edes mennä?  

Unenlahjat on sitä luokkaa, että edes taannoinen maanjäristys ei katkaissut tuhinaa. Itseasiassa sinä yönä ei äiti tai isäkään heränneet mihinkään, vaikka isommat sisarukset oli nousseet ihmettelemään talon tärinää...  Miettikää jos osaisin erottaa meidän geeneistä ne tekijät joilla syntyy unilla lahjottuja lapsia, tulisin niin rikkaaksi!   

Tässä kun kirjoittelen niin Väinö on missäpä muualla kuin nukkumassa.  Päivällä vedetään semmoiset viiden tunnin vaunupäikkärit.  Aamulla ja illalla lisäksi yhteensä kolmet tai neljät pikatirsat.  Melekosta.  Mutta onhan tuo kasvanutkin semmoista vauhtia että lepo on tarpeen.

Hereilläkin tietysti ollaan, ja silloin ollaan välillä pahalla tuulella, mutta koko ajan enemmän ja enemmän tietoisia kaikesta.  Tässä pääsiäisen aikaan löydettiin omat kädet ja niillä nyt muksitaan leluja ja tarraillaan kiinni ihan eri asenteella kuin ennen. 

Palatakseni unijuttuihin, bongasin iltalehden (?) sivuilla viime viikolla jutun jossa avattiin yleisimpien unien merkityksiä. Paljastan nyt kaikille, että näen kausiluonteisesti unia, joissa yritän mennä vessaan mutta se ei onnistu.  Skenaarioita on kaksi: Linnanmäki jonka vessakopeissa on tavallisia toimistotuoleja pönttöjen tilalla, ja Kulosaaren metroasema, jossa pönttö on sijoitettu radan ja itäväylän väliselle nurmikaistalle ihan reteästi ilman seiniä.  Ja tietysti niissä unissa on aivan megasuuri pissahätä.  Kauheeta, eikö?  No minusta ainakin. Ja siksi olikin ilahduttavaa että tämä uni oli lehtijutussa mukana!  En siis ole ainoa joka uneksii vessanpöntöistä tai niiden puutteesta.  Huh.

Unen selitys muuten oli, että ihminen ei osaa ilmaista omia tarpeitaan.  Aijaa, minä kun kuvittelin olevani hyvinkin taitava siinä.  Mutta pitää parantaa vissiin.  Joten:  nyt olisi tarpeen uudet värikynät, polkupyörä ja ehjät lenkkarit. 

Edit: Anteeksi nyt, mutta vielä on pakko lisätä kehuihin, että vaikka meidän kaikki lapset on olleet lahjakkaita nukkujia, niin tämä iltatähti on ensimmäinen joka omatoimisesti sääti itsensä kesäaikaan ja heräsi sunnuntaiaamunakin aikataulun mukaan kello 7.30!  Kyllä hän on niin etevä lapsi.

27.3.2016

pääsiäinen


Tästä pääsiäisestä jää erityisesti mieleen piirtäminen.  Toisinaan en saa piirrettyä mitään ja toisinaan taas tuntuu että kynä lentää paperilla melkein itsekseen - vaikka käden jomotus kertoo toki ihan muuta.  Aika monta paperia ruttasin ja nakkasin roskikseen, mutta tuloksena on muutama oikein kiva kuva tytöistä. Varmuuden vuoksi piirsin tänään vielä tuon yhden vaikka käsi alkaa olla jo ihan jumissa.

Erityisesti jää mieleen ikävä kyllä myös naapurikirkonkylän tulipalo.  Tuntuu todella murheelliselta että joku haluaa tuhota tieten tahtoen jotain kaunista ja ihmisille tärkeää. Katselin videota jossa kirkon torni kaatuu, enkä voinut olla ajattelematta miten iso työ sen rakentamiseksi on tehty yli kaksisataa vuotta sitten.  Surullista, että se jälki niistä ihmisistä on poissa. 

Onneksi suurin osa pääsiäisen sisällöstä oli sitä perinteistä perheen kesken riekkumista. Oltiin, syötiin, naurettiin ja laulettiin, naurettiin lisää, pelattiin ja sitten taas syötiin.  Olin pääsiäislusmu enkä osallistunut kokon tekoon koska sää oli harmaa ja ihan lössö.  (Vaikka käytin kyllä Väinöä tekosyynä pysytellä sisällä herkkujen läheisyydessä). 

Eilen ja tänään on ollut nättiä ja aurinkoista, pihalla lätäköt kasvaa ja purot pulisee. Hyvä että kerkesin kestohankeilla viikko sitten, siltä reissulta nuo aurinkoiset ulkokuvat.

Kevät aluillaan ja jääkaapissa vielä yksi sitruunatorttukin syömättä.  Aika mukava tilanne kaikenkaikkiaan.

21.3.2016

Kun kiristää


Huh.  Ei ole ollut ihan helpoimmat pari päivää.  Kaikkihan on tietysti ihanaa - sää ja perhe ja vauva.  Ihan ihan ihanaa. 

Mutta.  Kun alkaa kiristää päätä niin ei auta.  Kyllä voi olla huonot fiilikset vaikka olis miten hyvin ja ihanasti.  Vaikka ei tietenkään ole ihanasti jos ei siltä tunnu.  Saattaa esimekiksi tuntua, että botox ehkä sittenkin on ihan näppärä keksintö koska äidin luona peili on laitettu valoisaan paikkaan (virhe!) minkä johdosta yhtäkkiä huomaa että posket alkavat valua alaspäin. (Rupsahtamiseen osaa suhtautua hyvin neutraalisti niin kauan kun se on lähinnä hypoteettinen asia jossain tulevaisuudessa, tai niin kauan kun näkee naamansa vain hämärään eteiseen sijoitetusta peilistä). Sitten saattaa tuntua, että ennen oli paremmin koska ei ollut pallomahaa, vaikka ihan vasta kirjoitti jotain rakkausmakkaroista ja kuuluu sanoa että pitää olla armollinen itselleen.  Voi ärsyttää käsikipu ja jalkakipu ja vaikka mikä, esimerkiksi se, että on muka niin pinnallinen että ulkonäkö painaa mieltä tai sitten se oma ärsytys, koska kivempaa olisi olla hyvällä tuulella. 

Ärsyttää se, että pitää tehdä kotitöitä ja ärsyttää se, että jos asiasta sanoo, niin joku toinen voi sanoa että älä välitä, ei oo pakko.  

Hankalinta on se kun parin päivän kiukuttelun jälkeen heittäytyy marttyyrimoodiin.  Mulla ei ole aikaa itselleni! Vää!  Eppaa!  En ehdi piirtää enkä ehdi kirjoittaa!  En ees pysty koska käsiin sattuu ja tiskit odottaa (tässä kohtaa muistan uhriutua myös sen takia että tiskiaine on loppu ja sitä pitää hakea kaupasta lisää - aina mun pitää käydä kaupassa paitsi jos joku muu käy).   Ihan muina mattyyreinä marttyyriudun lisää siksi, että pidän suurimmat mölyt mahassani ettei muille tulisi paha mieli koska tiedän että tää on vaan näitä päiviä ja menee kyllä ohi.  Itsekseni kärsin, voi miten kärsin! Ehkä vähän paiskaan nyt tätä kaapin ovea että saavat vihiä muutkin siitä miten nyt on vaikeaa.

Ja saahan ne.

Koska ei huvittanut enää neljättä päivää olla pahalla tuulella otin sitä omaa aikaa kun mahdollisuus tuli.  Niin tärkeä on äiti-ihmiselle se hetki kun mies on töissä, isot lapset koulussa ja vauva päikkäreillä.  Ensin avauduin vähän kavereille, jotka olivatkin sopivasti aamupäivän taas viestitelleet aiheesta miehet enkä ollut päässyt osallistumaan kun oli äitikiireitä.  Kiivaan ja keventävän viestin naputtelun jälkeen hain kynän ja piirsin, ja se oli ihan parasta. Nyt onkin elämä sitten taas ihan kivaa ja ihanaa.

Kiukuttelu on ihan normaalia, enkä ainakaan minä selviä monestakaan viikosta ilman sitä, mutta onneksi se menee aina ohi tavalla tai toisella.

Oma aika, parempi mieli.

20.3.2016

Pulinaa


Auts auts.  Täällä on taas kädet saatu jumiin ja tukkoon niin että kirjoittaminen sattuu, mutta halusin tulla kertomaan että meillä on täällä uusia juttuja meneillään!  Nimittäin isosisko oppi ärrän ja pikkuveli on alkanut sekin mymisemään jotain pientä.  - Enimmäkseen kylläkin karjuu asiansa ja luulen että sen ensimmäinen sana tulee olemaan joku kiukkuinen kuten "urpo".   

Saapa nähdä tuleeko Väinöstä meidän lapsista ensimmäinen joka oppii ärrän ilman opettelua.  Ainakin nyt tulee perusteellinen ärräkylpy kun kaksi isompaa tankkaa vieressä että en dren dren ja yn dryn dryn. 

Toisaalta, jos se ensimmäinen sana oliskin ulpo, niin ei kuulostaisi yhtään niin kiukkuiselta.

Nyt kun sain tämän tälkeän asian kellottua aion vielä kokeilla josko pystyisin piiltämään vähän ötököitä ennen kuin Väinö helää päikkäleiltä. (Ihan pelseestä tämmöiset käsikivut).

Puheliasta sunnuntaita!

11.3.2016

Valmisteluja


Tiiättekö kuinka monta päivää tarvitaan siivoukseen kun on vauva talossa ja anoppi tulossa pitkästä aikaa käymään?  No kolme!  Vaikka miehellä on talviloma ja kolme isompaa muksua on apuna, niin kolme päivää.  On siivottu keittiön laatikot ja hangattu hammasharjalla kaapinovissa olevia uria - kuulostaa ihan älyvapaalta, tiedän, mutta kun niihin on kertynyt aika paljon roiskunutta kaakaota ja kastikkeita JA se anoppi on syvästi siisteyden ihminen niin...  Kerrankos sitä sitten.

Huomenna on ristiäiset ja Väinö saa nimen, joka sillä on siis ollut jo alusta asti. Mutta nimetään nyt virallisesti. Tai siis virallistahan se on sitten kun se kirjataan johonkin väestörekisteriin... Eli huomenna syödään kakkua ja juodaan kahvia ja ihmiset ihastelevat vauvaa. On sitä huonompiakin tapoja viettää päivää.

En ole mikään mestarileipuri, mutta tein ison kakun jossa taitaa olla enemmän rahkaa kuin kakkua.  Toivottavasti on hyvää. Sitruunaista pitäisi ainakin olla. Reseptissä luki, että kuuman voin lisääminen kakkumassaan tekee siitä entistä kuohkeampaa, mutta voisin olla eri mieltä.  Jospa tuohon kakkulapio puree...

Koristeet on ainakin hienot, koska askartelussa olen hyvä.  Löysin oivat kaavat ja ohjeen pikkutennarien tekoon täältä.  Selkeiden neuvojen kanssa homma oli ihan helppo ja onnistui heti eka kerralla. Testitennarin tosin koira ehti järsiä, joten tein uuden parin.  Kunnianhimoisesti päätin myös päällystää kakun sievästi sokerimassalevyllä ihan niinku telkkarissa, mutta koska en ole moista hommaa ikinä kokeillut, varauduin ylimääräisellä kermapurkilla.

Vieraat saavat nautiskella myös taiteesta sillä keittiöön on päivän aikana teipattu laaja poninäyttely (29 piirrosta).  Éikä siinä vielä kaikki: arvon taiteilija lupautui juuri tekemään halukkaista ponimuotokuvia! Kannattaa siis tulla kauempaakin.   Kaiken kaikkiaan alkaa olla valmistelut hyvällä mallilla. 

Itse sankari tuhisee iltaunilla aivan tyytyväisenä eikä osaa arvata kuinka monta syliä on huomenna kierrettävänä!

10.3.2016

Poneista ja muusta



Nostalgia ja muistikuvien hämärtyminen saa joskus ajattelemaan että ennen oli paremmin. Toisilta tämmöinen argumentti lipsahtaa vähän joka keskustelussa, mutta luulen että enemmän periaatteesta kuin tosissaan.  Koska ennen ei todellakaan ollut paremmin - varsinkaan lastenohjelmat. 

Ensinnäkin oli liian vähän: puolen tunnin pikkukakkonen ma-pe, ja lauantaiaamuisin puoli tuntia ohjelmaa, josta monta minuuttia katseltiin kun leikkijuna puksutti menemään (alkutekstit).  Toiseksi vähäinen määrä ei todellakaan tarkoittanut että tarjolla olisi ollut pelkkää huippulaatua, mutta kaikki piti tietenkin katsoa.  Hyviäkin oli, kuten Rosvo-Rudolf ja Histamiini, mutta ehkä ankeimpana on muisto viihdepläjäyksestä jossa kaksi vessapaperirullaa lasketteli mäkeä alas.  Melko apaattista meininkiä. Hyvää lauantaiaamua, lapset, budjetti pääsi loppumaan, mutta katsotaanpa kun nämä vessapaperirullat laskee slalomia! Ne on varmaan niitä semmoisia juppeja!

Kaikki muuttui yhtenä torstaina kun yhtäkkiä ruutuun pamahti puoli tuntia lisää piirrettyjä.  Ihan kreisiä! Pätkis oli paketin nimi, ja siinä näytettiin ainakin snorkkeleita ja smurffeja ja Fraggleja.  Kun vielä meille ostettiin ekat videot (punaiset!), niin puolituntiset saatiin maksimoitua tehokkaasti kun samoja piirrettyjä katsottiin uudelleen ja uudelleen.

Ohjelmathan oli pääosin kivoja kun ei paremmasta tiedetty.  En muista näinkö koskaan yhtään jaksoa My Little Ponya, mutta mielessäni se niputtuu yhdessä Halinallejen kanssa selkeästi lokeroon huonosti dubattu superlässy liibalaaba. Vaan tämän päivän ponit onkin ihan eri juttu.  Ne on jees.   Tänä päivänä jopa Barbilla on sarja joka on ihan jees.  Visuaalisesti parempaa, sisällöllisesti hauskempaa eikä yhtään lässynläätä.

Meidän ykkösponisti halusi tässä taas piirtää poneja, mutta tahtoi hommaan mallia netistä koskapa kuulemma silmät tuottaa ongelmia.  Että voisko äiti sun koneelta kattoa semmosta ohjetta.  Kannustavana vanhempana myönnyin pyyntöön ja kirjoitin googleen täsmällisen haun:  

how to draw my little pony

Joo oikein kiva, tästä kato näätkin kivasti, anti mennä vaan.  Kun myöhemmin kurkkasin miten homma sujuu, oli piirroksia jo sivukaupalla ja hakukenttään oli ihan itse kirjoitettu pro-tason ponihaku: 

mlp base

Piirroksissa ponit sanoi I'm happy   tai  you are mad.  Koska äiti mehän ollaan jo opittu koulussa!  Ai joo.  No kun kato silloin kun äiti oli koululainen niin aloitettiin enkku vasta kolmosella. Ja itse jäädytettiin luistinrata.  Ja hevoskyydillä mentiin hiihtokisoihin (no kerran ja se oli huikean kivaa!) ja koululla oli vaan ulkovessa ja ruokalistassa kampsupaistia.  Omasta päästä piti ponitkin piirtää, ehkä sen takia äiti ei vieläkään osaa piirtää hevosta.

Kyllä nykyään on aika paljon asioita paremmin.

Paitsi Dingo ja Ritari Ässä.

7.3.2016

rakkausmakkaroita



Yksi ehkä ihanimpia asioita vauvassa on läski.  Se, miten posket pyöristyy, käsivarret pulskistuu ja polvitaipeisiin ilmestyy makkarat.  Polvimakkarat!  Niin söpöä!  Vauvaläski kertoo, että ruoka maistuu ja vauvaa kasvaa - eli että että kaikki on ihan niin kuin pitää, mutta bonuksena se on söpöä ja herättää meissä isommissa pupeloisia tunteita ja paijaushalun. 

Miksiköhän ei äiti osaa suhtautua omiin makkaroihinsa samalla tavalla?  Etsin tässä kaapista päällepantavaa ristiäisiä silmällä pitäen, ja eräskin neulemekko paljasti aika kivan pehmoisia kerrostumia vyötäröltä.  Peilistä näkyi selvästi täyteläisempi Tiina, snadisti pulskistuneet käsivarret ja mekon pintaan piirtyvät pikkuhousun rajat.  Olin tietysti vähän että höh, vaikka tilanne ei yllätys ollutkaan. Ei herännyt pupeloisia tunteita eikä paijaushaluja, mutta ei nyt toisaalta iskenyt kriisikään.  Aika pienet on kuitenkin nuo makkarani, Rubens olisi varmaan saanut hyvät naurut jos olisin tarjoutunut taulumalliksi näillä muodoilla. Sitäpaitsi "vika" oli selvästi vaatteessa, koska ilman mekkoa ei peilikuva ollut hassumpi ollenkaan. 

Harmi vaan, että ristiäisissä ei viitsi esiintyä nakuna eikä näissä rakkaissa lökähousuissa, mutta löysin kuin löysinkin sopivasti juhlavat ja päällemahtuvat kamppeet kaapista.  Housut tosin oli muuttuneet rennon lököttävistä napakasti istuviksi, mutta  eihän sitä kukaan tiedä!  Paitsi ehkä nyt...

Viime viikolla sattumoisin koitti sekin päivä kun Väinölle jäi ensimmäiset vaatteet liian pieniksi. (Näinkö pian se taas kävi?) Hain kaapista pinon isompia ja koitan raaskia kerätä liian pienet bodyt pois hoitopöydän laatikosta.  Varmaan kannattaa omassa komerossakin suorittaa karsinta ja jättää hyllyille vain ne vaatteet jotka ei turhaan purista kylkiä.

Yhdessä Väinön bodyssa lukee että made with love.  Kaippa sitä voi näistä pikkumakkaroistaan ajatella samalla tavalla.

4.3.2016

Sisustuspostaus


Oli tuossa jokin aika sitten siskon kanssa puhetta blogeista ja minä julistin, että sisustaminen ei jaksa kiinnostaa sitten yhtään, eikä varsinkaan sisustusjutuista bloggaaminen.  Ei ole rahaa ostella kaikenlaista uutta kivaa, ei jaksa sisustustrendejä eikä ottaa kuvaa jos sattuu siirtämään kiikun paikkaa.

Joo mutta että tuota noin.  Ostin sitten tosi kivan ja nätin maton ellokselta, oli heti pakko ottaa kuva ja pistää instaan.  Sitten sain tarpeekseni toisesta lastenhuoneesta ja sisustin sen uusiksi (siitä erikseen juttua myöhemmin).  Ja sitten menin ja vaihdoin työhuoneessa pöydän paikkaa, mistä aiheesta nämä ylläolevat kuvat. Katsokaa: ennen oli pöytä ikkunan edessä, nyt kukat - joihin muuten vaihdoin mullat, että nekin on ihan uutta!  Eikö olekin mielenkiintoista?   Minusta on.  Siis just tällä viikolla, ensi viikolla ei sitten ehkä enää yhtä paljon välttämättä kiinnostele. 

Samalla voin esitellä yhden itselleni antamista joululahjoista: se on tuo Erik Bruunin Kalasääksi joka liitää tuossa vierellä nytkin kun naputtelen.  Näin samanlaisen julisteen kirjamessuilla mutta satasen hinta oli aika paljon liikaa kukkarolleni ja ostos jäi tekemättä.  (Ilmeisesti joku signeerattu kappale, ei tullut tarkemmin katsottua?).  Vaan Erik Bruunillahan on tietysti verkkokauppa, josta kalasääksi lennähti seinälle soppeliin 25 euron hintaan. Minusta se on kaunis!  

Olikohan esi-isillä samanlaista?  Siirtelikö ne kiviä ympäri luolaa tai toiko uusia nätimpiä kiviä metsästysreissuilta kotiin?  Keräsikö ehkä yksi luolanainen asumukseensa ihanasti kimaltelevia kiviä mutta joku toinen tasaisen harmaita?   Voisko joku tehdä tutkimusta esihistoriallisen ihmisen sisustustaipumuksista?  Missä vaiheessa ihmisnainen huomasi, että pöydän paikkaa siirtämällä saattaa päästä kirjoitusblokin yli, tai että kun sohva siirtyy pois nurkasta siinä tekee yhtäkkiä mieli kamalasti löhöillä?  

Koska niin se homma vaan menee.  

Ja on se kyllä hyvä että tuli siirrettyä sohvaakin, löhöilypaikoille on käyttöä kun valon villitsemälle sisustusinnostujalle iski flunssa jonka taltuttamana löhöilee koko muukin perhe.  Pienimmällä ei onneksi tautia ole, mutta se nyt löhöilee muutenkin kaiket päivät.

2.3.2016

Kakkapostaus



Olin aikeissa ilmoittaa virallisesta blogitauosta. Suunnittelin olevani ihan unplugged helmikuun ajan ja palaisin maaliskuussa.  Sitten tajusin, että se kalenterin sivu josta olen viivannut 29 päivää yli ja jonka yläreunassa luki "helmikuu" oli ihan oikeasti helmikuu.  Oho hups.  Joten jätetään ilmoitukset tekemättä ja todetaan, että voi olla että jo aktivoidun tai sitten en.  Se vähän riippuu asioista.  Esimerkiksi kakasta. 

Niinhän sitä sanotaan, että asioita osaa arvostaa vasta kun niitä ei ole. Sitä vaan en muistanut, että kakkakin on yksi sellaisista asioista.  Kakkaa ei tule ajatelleeksi tarpeeksi, mutta siihen on kuulkaa syynsä miksi se on ikuisesti suosituin puheenaihe siellä missä ikinä pienten lasten vanhemmat tapaavat toisiaan.  Olin vaan jotenkin unohtanut (tämänkin).

Jos ei tule kakka mikään ei suju.  Ei tule uni, tulee itku. Ei naurata, ei hymyilytä.  Itkuhälyttimestä kuuluu vähän väliä vää. Vaunuissa uni tulee paremmin, joten lähdetään kävelylle.  Raitis ilma ja kevättalven kirkas auringonpaiste virkistää, mutta  äidin tekee kyllä mieli kellahtaa houkuttelevasti kimaltavaan hankeen ihan vaan hetkeksi lepäämään.  Kotipihassa laitetaan vaunut parkkiin, mutta sillä sekunnilla kun ovi sulkeutuu ihan hiljaa, naksahtaa itkuhälytin ja kuuluu taas vää.  Pumpataan jalkoja, hierotaan massua. Googlataan vyöhyketerapiapisteetkakka ja hierotaan jalkapohjia.  Jutellaan mukavia, mutta saadaan vastauksesti vain kiukkuinen kurttunaama, koska ilman kakkaa ei jaksa leperrellä takaisin.  Äidinkin mieliala latistuu.

Voi paska.

Vaan sitten kaikki muuttui. (Mallasuute on ♥) Tuli kakka, tuli uni, innostuttiin hymyilemään! Nyt jaksetaan seurustella eikä kenenkään tarvi pumpata jalkoja koska vauva jumppaa touhukkaasti ihan itse. Lähdettiin kävelylle, vauva nukahti, tultiin kotiin. Vähän ajan päästä itkuhälytin naksahti mutta sieltä ei kuulunutkaan vää, vaan iloinen titityy! 

Oi, paska!

Muistakaa arvostaa kakkaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...