Kohtaamisia


Olen kohdannut viime aikoina lintuja.  Ravisuttavin tapaus oli varmasti se jupiseva metso, jota juostiin karkuun viime lauantaina niin että tanner tutisi.  Elämys oli sen verran suuri, että ansaitsee oman postauksensa.  

Äkäisiä metsoja on tullut vastaan vain se yksi, mutta mites noi flamingot?  Onko se vaan minä, vai onko flamingoja yhtäkkiä joka puolella?  Viimeksi tänään kohtasin lähes vastustamattoman komean flamingoparven Hankkijan hyllyssä, ja kyllä oli vaikeaa palata kotiin ilman omaa yksilöä...  Ehkä vielä kohtaamme jos kesäbudjettiin ilmestyy ylimääräiset kolmekymppiä!  Vaikka onhan meille noita pinkkejä siivekkäitä jo ilmestynytkin, mutta kyllä aina yksi lisää mahtuu.

Flamingojen lisäksi pääsin tänään lähikontaktiin kuvien peipon kanssa. Se pyrähti tsekkaamaan josko pihasaunan tuuletusaukkoon saisi pesän tehtyä eikä sitten osannut enää saunakammarista pihalle.  Minä hiippailin kameran kanssa pelastamaan sitä ja koitin parhaani mukaan leperrellä rauhoittavia.  En huomannut että kannoillani hiippaili saaliinhimoinen kissa, joten hetken päästä karjuin vähemmän rauhoittavia ja kissa lensi ovesta pihalle.  

Peippo seurasi onneksi kohta perässä ihan omin avuin ja yhtenä kappaleena, lensi varmaan kertomaan kavereille miten perjantai 13. koettelee. 

Viikonloppu lupailee sateita, se on ihan jees, sillä sain tässä lintubongailujen ohessa paikkailtua pihaa ja kylvettyä nurmikkoa.  Niin ja sitten levittelin ympäriinsä reilusti kevätlannosta jota ostin sen flamingopatsaan sijasta.   

Olis kyllä kannattanut ostaa se flamingo.

Edit:  Hänhän olikin siis leppälintu eikä mikään peippo!  Sisäinen ilkkakoivistoni nolostuu :)  Kiitos toiselle Tiinalle oikaisusta!

Kommentit

  1. Oli ihan pakko tulla jakamaan oma viime öinen lintukohtaaminen:) Istahdin vielä yhden aikaan yöllä parvekkeelle nauttimaan raikkaasta sateen kostuttamasta kevätilmasta, kun näkökentässä räpytteli jokin suuri. Parvekkeemme on ensimmäisessä kerroksessa n. kolmen metrin korkeudella ja alapuolella on muutama parkkipaikka autoille. Talon eteen pysäköidyn auton katolle oli lehahtanut helmipöllö! Siinä sitten tuijottelimme toisiamme ja huikkasin miehenkin katsomaan vierailijaa. Emme asu maaseudulla, vaan parin kilsan päässä Turun keskustasta, joten eipä moisia vieraita useinkaan näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, siinäpä komea yövieras!

      Minä näin auton ikkunasta viime syksynä niin ison linnun kannon päällä, että se ei voinut olla kuin kotka. Oli tavattoman komea!

      Poista
  2. Olipa siinä kerrakseen. Metso on pelottava lintu kun sattuu kukkoilevalle tuulelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metso oli kyllä melko äkäinen tapaus -syystäkin kyllä kun koira lähti sitä ärsyttämään. Mutta onneksi ei käynyt kuinkaan!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin tuossa ekassa kuvassa on hieno tunnelma!

      Poista
  4. Olisko kuitenkin leppälintu? :) Hieno, kumminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! Minusta kaikki punertavat näyttää aina peipolta, mutta leppälintuhan tämä onkin :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit