21.3.2016

Kun kiristää


Huh.  Ei ole ollut ihan helpoimmat pari päivää.  Kaikkihan on tietysti ihanaa - sää ja perhe ja vauva.  Ihan ihan ihanaa. 

Mutta.  Kun alkaa kiristää päätä niin ei auta.  Kyllä voi olla huonot fiilikset vaikka olis miten hyvin ja ihanasti.  Vaikka ei tietenkään ole ihanasti jos ei siltä tunnu.  Saattaa esimekiksi tuntua, että botox ehkä sittenkin on ihan näppärä keksintö koska äidin luona peili on laitettu valoisaan paikkaan (virhe!) minkä johdosta yhtäkkiä huomaa että posket alkavat valua alaspäin. (Rupsahtamiseen osaa suhtautua hyvin neutraalisti niin kauan kun se on lähinnä hypoteettinen asia jossain tulevaisuudessa, tai niin kauan kun näkee naamansa vain hämärään eteiseen sijoitetusta peilistä). Sitten saattaa tuntua, että ennen oli paremmin koska ei ollut pallomahaa, vaikka ihan vasta kirjoitti jotain rakkausmakkaroista ja kuuluu sanoa että pitää olla armollinen itselleen.  Voi ärsyttää käsikipu ja jalkakipu ja vaikka mikä, esimerkiksi se, että on muka niin pinnallinen että ulkonäkö painaa mieltä tai sitten se oma ärsytys, koska kivempaa olisi olla hyvällä tuulella. 

Ärsyttää se, että pitää tehdä kotitöitä ja ärsyttää se, että jos asiasta sanoo, niin joku toinen voi sanoa että älä välitä, ei oo pakko.  

Hankalinta on se kun parin päivän kiukuttelun jälkeen heittäytyy marttyyrimoodiin.  Mulla ei ole aikaa itselleni! Vää!  Eppaa!  En ehdi piirtää enkä ehdi kirjoittaa!  En ees pysty koska käsiin sattuu ja tiskit odottaa (tässä kohtaa muistan uhriutua myös sen takia että tiskiaine on loppu ja sitä pitää hakea kaupasta lisää - aina mun pitää käydä kaupassa paitsi jos joku muu käy).   Ihan muina mattyyreinä marttyyriudun lisää siksi, että pidän suurimmat mölyt mahassani ettei muille tulisi paha mieli koska tiedän että tää on vaan näitä päiviä ja menee kyllä ohi.  Itsekseni kärsin, voi miten kärsin! Ehkä vähän paiskaan nyt tätä kaapin ovea että saavat vihiä muutkin siitä miten nyt on vaikeaa.

Ja saahan ne.

Koska ei huvittanut enää neljättä päivää olla pahalla tuulella otin sitä omaa aikaa kun mahdollisuus tuli.  Niin tärkeä on äiti-ihmiselle se hetki kun mies on töissä, isot lapset koulussa ja vauva päikkäreillä.  Ensin avauduin vähän kavereille, jotka olivatkin sopivasti aamupäivän taas viestitelleet aiheesta miehet enkä ollut päässyt osallistumaan kun oli äitikiireitä.  Kiivaan ja keventävän viestin naputtelun jälkeen hain kynän ja piirsin, ja se oli ihan parasta. Nyt onkin elämä sitten taas ihan kivaa ja ihanaa.

Kiukuttelu on ihan normaalia, enkä ainakaan minä selviä monestakaan viikosta ilman sitä, mutta onneksi se menee aina ohi tavalla tai toisella.

Oma aika, parempi mieli.

2 kommenttia:

  1. Voi niin tuttua. Toivoisin että ei olisi mitään aavistustakaan mistä puhut mutta niin vaan valitettavasti on. Ja täällä ollaan tänään vaiheessa "Vää"!!! kaapinovien suosiollisella avustuksella. Mutta huomenna on paremmin- ainakin jonain huomisena :)

    VastaaPoista
  2. Se helpottaa kun tietää että samanlaisia päiviä on varmasti kaikilla äideillä joskus :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...