31.10.2015

Surrealistista suomiproosaa

Ei ihan perus.

Kirjamessujen jälkihuuruissa löysin kirjastosta neljä pitkästä aikaa kiinnostusta herättelevää kirjaa.  Tämä Tuomo Jäntin esikoinen on niistä yksi.  Takakannen teksti oli sellainen, etten malttanut odottaa lukemista!

"En enää voinut olla varma 
oliko se siellä. Hengitys jatkui aikansa, 
eikä oikeastaan ollut hengitys ollenkaan.
Muuttui ensin pusikossa kohahtavaksi tuuleksi, 
sitten muistutti heinäsirkkoja, 
joiden ääni tuntui vieraalta 
niin monen vuoden jälkeen."

Kutkuttavaa, eikös?  Tarina etenee takaperoisin aikaharppauksin alkaen vuodesta 2019, kun Roni saa puhelun päiväkodista.  Jotain on tapahtunut, mutta mitä?   Todellisuuden rajoja venytellään, liikutaan scifin maastossa ja hipaistaan jotain salaliitolta tuntuvaa.  Paetaan, päästään jyvälle jostain ja sitten lukija jätetään Ronin ja tytär Siljan tarinan suhteen kylmästi roikkumaan.

Tästä eteenpäin kirjan sävy muuttuu.  Läpi kirjan leijuva uhka tai paine ei tule enää ulkopuolelta vaan kolmen suvun sisältä.  Hypätään ajassa vuoteen 2001, jolloin Ronin äidin miesystävä katoaa jäljettömiin. Vuosikymmeniä aiemmin Johannes surmaa vaimonsa, toisessa ajassa tapahtuu toinenkin murha, joku kurkottaa rajan takaa, toinen rajan taakse.  Joku syntyy, joku kuolee, ja kaikki tarjoillaan lukijalle paksun verhon läpi. Tarina etenee ja pakenee vaihdellen kulmia eri henkilöiden kautta, asioita tapahtuu tai kuvitellaan tapahtuvaksi.

Odotin salaperäistä tarinaa, ja sellaisen todella sain. Mutta ehkä liika on liikaa. Yhdeksänkymmentä vuotta ja tusina ihmiskohtaloa on aika paljon käsiteltäväksi vajaan kolmensadan sivun aikana, etenkin kun itse koin tyylilajin - tai lähinnä sen annostelun - raskaaksi.  Jäi tunne, että tarina olisi ollut loistelias jos surrealistisia elementtejä olisi vähän säästelty ja astuttu hieman etäämmälle hahmojen pään sisäisistä maailmoista.  Tarina olisi avautunut selkeämmin ja hahmot tulleet kokonaisimmiksi.  Nyt tunnustan, että tipuin välillä kärryiltä, mitä ei satu kauhean usein. 

Vähiten pidin kirjan ensimmäisestä vähän irralliseksi jäävästä osiosta ja sen scifi -viboista, vastaavasti eniten pidin Matildan ympärille kietoutuvasta kirjan loppuosasta.  En voi olla miettimättä millainen tarinasta olisi tullut, jos sitä olisi höystetty enemmän kaurismäkeläisellä suomirealismilla ja vähemmän murakamimaisella surrealismilla.  Mutta toisaalta Jäntti pitää tyylinsä läpi kirjan, ja ansaitsee siitä hatunnoston.  Kerronta on parhaimmillaan ja tasapainoisimmillaan kouraisevaa:

" Terävä pistos iski simien väliin syvälle. aina siinä samalla portaalla. Väittävät ettei kummituksia ole, mutta siinä kuolemansa kohdalla Heikki minuun aina tarttui...

... Seisoin siinä selkä kohti portaikkoa, jossa Heikki edelleen roikkui.  Suljin silmät.  Lautojen raoista valuva ilma oli hengitys, pimeydessä näkyi kauniita värejä ja tuttuja ääniä. Talo tuoksui elokuulle.  Tiesin puun tuoksusta mitä kuukautta elettiin, sen oppi kun vietti vuosikymmenet samojen seinien sisällä."

Kovin paljon enempää en halua kirjan sisällöstä paljastaa, sillä suosittelen lukemaan, vaikkei tämä minulle aivan täysosuma ollutkaan. Ei mikään perusromsku tämä Talven hallava hevonen.  Sopii hyvin Halloween -viikonloppuun, ja jää todellakin ajatuksiin kummittelemaan! 

**1/2

27.10.2015

Ruskaturisti



Messureissulta tarttui kirjojen lisäksi mukaan myös matkamuistoja.  Voin kertoa, että ruska täällä Pohjois-Pohjanmaalla ohitettiin aika vaatimattomasti. Kelit kyllä suosivat ja auringonpaistetta riitti, mutta puiden lehdet tipahtivat vähän liian nopeasti ja vähän liian vaatimattoman värisinä, että olisi oikein jaksanut asiaa hehkuttaa.  Mutta ei hätää, kirjamessut osuivat keskelle kauneinta urbaania ruska-aikaa Helsingissä.  Näpsin muina ruskaturisteina kännykuvia ihanan keltaisista vaahteroista ja kahlasin kävelyteiden reunamille kasaantuneissa  lehdissä silläkin uhalla, että osuisin koirankakkaan (en osunut).   Ihastelin hevoskastanjan valtavia hienon värisiä lehtiä ja etsin maasta vielä ehjiä piikkikuoria ja tammen alta terhoja, jotka eivät näillä leveysasteilla jaksa kehittyä laisinkaan.

Matkalaukut olivat jo tupaten täynnä kirjoja ja muuta kampetta, mutta vielä mahtui kourallinen pähkylöitä ja yksi sormet ristissä vaatteiden päälle hellästi aseteltu hevoskastanjan lehti.  Sen kunto piti tarkistaa kotona ensimmäisenä.  

Ehjä oli.

Onnistunut reissu.

24.10.2015

Kirjamessuilua

 Sain kuvan Litmasesta (ympyröity yläkuvassa), ja Paleface lauloi.

Kirjamessuilta iltaa.  Tunnollisena (köh) bloggaajana varustauduin päivään ottamalla mukaan kameran, jotta saisin huikeita kuvia kattavaa messupäivitystä varten.  Kuvia on noin yhdeksän ja niissä esiintyvät yllä näkyvät asiat: Paleface, partakirja ja Jari Litmasen signeerausjono (joka oli ihan hillitön).   


- Bongasin mm:
           Sofi oksasen tukan
           Jari Litmasen kaukaa
           Kauko Röyhkän
           Tommi Korpelan
           Kari Hotakaisen, joka jakoi halauksia (tai tapasi jonkun tuttunsa just silloin kun katsoin)
           Jari Sarasvuon
           Roope Lipastin
           Leena Lehtolaisen
           Alivaltiosihteerin pojat
           Mörön
           Jörn Donnerin
           ja vaikka ketä,
           mutta en Tatua ja Patua, joiden kanssa olisin halunnut yhteiskuvan.

Etukäteen jännitin sitä, että kuinka paljon jännitän omaa pikku haastistani, mutta en sitten jännittänytkään yhtään, mikä oli kiva.  Sisko kannusti yleisönä ja muutama satunnainen ohikulkijakin hetkeksi pysähtyi kuuntelemaan - tai ehkä ne vaan tarkisti kännykästä viestit siinä kohtaa.  Rankkaa olla tämmöinen julkkis ;)

En uskalla laskea kuinka monta kirjaa ostin.  Sen verran, että niiden raahaaminen hotellille sai aikaan surkeaa ruikutusta.  MIKSI kirjakauppojen paperikasseissa on aina ne ohuet, sormiin pureutuvat kahvat?? Nimimerkki auts.  Koitan yön aikana keksiä sen taian, jolla saan sata kiloa kirjoja ja kaikki muut kamat junaan ilman kärsimyksiä.

Vinkkinä ja muistutuksena itselle tulevaisuutta varten: kun menet kirjamessuille, varaa mukaan tyhjä reppu, tai vielä parempaa, semmoinen perässä vedettävä ostoskärry.  Jalkaan ergonomisimmat kengät mitä eteisestä löytyy.  Ei kestä kiittää. 

Messusaaliista oma postaus sitten myöhemmin.  Nyt siirryn lukemaan jotain hyvää!

19.10.2015

Supertiina


Se tapahtuu viimein: minusta on tulossa supersankari!  Muutos lienee vasta aluillaan, mutta yliaistit ovat alkaneet kehittyä.  Ihmettelin ensin muutamia päiviä miten voin jatkuvasti kuulla pesukoneen linkousääntä kun en edes ole pesemässä pyykkiä, mutta sitten hokasin: kuulen sydänääniä!   Tähän temppuun kykenee vain oikea korvani, jossa nyt vähän väliä suihkii sydänäänien syke.  Niin kehittyneellä tasolla en ole, että kykenisin kertomaan ovatko ne omiani vaiko vauvan, mutta jännä juttu kuitenkin.

Sikäli tietysti sääli, että tämä ensimmäinen kyky on näin sisäänpäinsuuntautunut. Ei tällä varsinaisesti mitään timanttiryöstöä estetä, mutta ehkä olen sitten tämmöinen vähän introvertti supersankari. Meitäkin tarvitaan. Teen niin kuin jo Pokahontaksen mummu neuvoi ja kuuntelen sydäntäni.

Sama  korva on muuten  aiemminkin osoittanut  erityiskykyjä:  miehen kuorsatessa tietyllä tasolla alkaa tärykalvo
t o d e l l a   ärsyttävästi  läpättää korisijan sisäänhengityksen tahdissa.  Koita siinä sitten nukahtaa kun vierestä kuuluu KRRRROOOOOOOOH   ja korvassa tupsuttaa ja tärisee.  Herättää keskivaikeita aggression tunteita semmoinen.  

Aamuisella neuvolakäynnillä kysyin tädiltä mitä tämä tämmöinen kyky voisi merkitä - ajattelin tietysti vetäväni pisteet lapsen ja äidin vuorovaikutuksessa jo näin ennen syntymää - mutta täti kysyikin tyynesti, että jaa, onko korva ehkä tukossa?   Ohitan tämän tylsyyden ja etsin netistä jonkun meihin raskaana oleviin supersankareihin erikoistuneen henkilön. 

Sitten jään odottelemaan seuraavaa kykyä. 

Olispa se salamaa nopeampi näyttösuunnitelmanteko. 

Tai kyky syödä rajattomasti suklaata niin ettei naamaan ilmestyisi yhtään näppyä.

17.10.2015

Kirjamessuille!




Huomio huomio!  Helsingin kirjamessut starttaavat torstaina, ja mukana ollaan myös Anne ja minä Sirkus Rinkelin merkeissä!  Jos haluat tulla kuuntelemaan pienimuotoisia haastiksia - tai muuten vaan kurkkimaan minkä näköisiä naisia ollaan, meidät löytää Robustoksen, Osuuskumman, Reunan ja Haamu-kustannuksen yhteisosastola 6e138 seuraavasti:   

To 22.10  klo 11.30  (Anne)
La 24.10  klo 16.00  (Tiina ja Anne) 

Osasto löytyy Eteläisen sisäänkäynnin päästä, samasta kulmasta 
Helsinki cafén,  viininurkan ja Katri Vala -lavan kanssa.  

Odottelen ensi viikonloppua innolla ja jännityksellä, hsuska päästä näkemään mikä fiilis messuilla on.  Toivelistalla on tietysti muutama kirja, joiden hankkimista olen suunnitellut (uusi Kate Beaton etunenässä), lisäksi olen ajatellut katsella erityisesti lasten kirjoja sillä silmällä.  Saa nähdä kestääkö messukunto, olen liikkeellä kirjahullun siskoni kanssa joten oletuksena on kaiken mahdollisen ajan viettäminen kirjojen keskellä (heh).  Jännityksellä seuraan mihin suuntaan kammottava yskä ja kuumetauti kehittyy viikon aikana, onneksi on syysloma ja aion ainakin yrittää levätä ennen messureissua.

Onko joku tulossa kirjamessuille?  Vinkkejä ensikertalaiselle?

11.10.2015

Villit päivät, sekopäiset yöt


Työhuoneessa kaikki käsillä hiekkapaperista ja maalipurkeista lähtien. 
Pyykitkin odottaa kaappeihin pääsyä niin nätisti.   
Tähtivalo luo tunnelmaa.
Tää on kuulkaa ihan hyvä näin.

Tupsautti sitten pakkaskelit!   Talvitakin vetoketju menee vielä kiinni just ja just, mutta jahka talvi etenee pidemmälle on pärjättävä puunkantotakilla.  Se ei ole järin nätti, mutta tarpeeksi tilava pyöristyvälle vatsalle, joten kelpaa aivan hyvin yhden talvikauden ajan.  Kuuraisia aamuja on ollut kiva ihastella, samoin kuin niitä upeita revontulia.  Meidänkin talon ylle levisi valtava vihreä tulisiipi joka loimusi niin komeasti ettei yhtään haitannut vaikka nenä vähän meni kohmeeseen siinä taivaalle tuijotellessa.

Minulle nämä kelit passaa.  Kävin ostamassa glögiä ja ripustin tähtivalot ikkunoihin.  Loikoilin sohvalla hämärässä ja mietin muun muassa sitä, etten pääse millään tähän Konmari -villitykseen kiinni. Jossain ehdin aivan vastakin törmätä organisoinnin hehkutukseen, mutta ei iske, ei sitten yhtään. Ei minulla ole paljoakaan poisheitettävää jos kassillisesta paperitähtiäkin tulee suorastaan euforinen olo.  Joo, onhan se hyvä välillä vähän karsia turhaa rompetta, mutta sallikaa mun sanoa, että ajatuskin sukkien rullaamisesta tai paitopinojen asettelusta kyljelleen ei ole mitään muuta kuin hyvä sketsi - ja ilmeisen hyvä bisnes. Tässä talossa on hyvä jos puhtaat pyykit ehtii jossain muodossa kaappiin viikon sisällä siitä kun ne on kuivuneet telineellä. (Vieläpä paraatipaikalla työhuoneessa!)  Ollaan siis ihan rehellisesti laiskanpuoleisia, mutta tyytyväisiä.

Pakko kyllä paljastaa, että jossain kohtaa tasapaino taitaa heittää.  Sen huomaa unista.  Olen ollut jo toista viikkoa sodassa joka yö, mikä ei ihan kauhean rentouttavaa ole kuten voitte varmaan kuvitella.  Viime yö meni täysin överiksi kun luotisateen lisäksi henkeä uhkasi valtoimenaan rymistelleet dinosaurukset - tietenkin!   Heräsinkin välillä ja mietin, että nyt, Tiina, jotain rajaa.  Sitten vaivuin uneen uudestaan ja olin taas kauhusta kankeana kun teerexit hönki kasvoille ja tarkka-ampujat vaani kivenkoloissa.

Syypää sekopäisiin uniin tuskin löytyy sotkuisesta sukkalaatikosta.  Nyt on vaan niin, että tämä kroppa on aika väsynyt ja kaipaa villinä vilistävien päivien ja tekemistä odottavien koulutehtävien vastapainoksi oikein leppoisia vaakatasossa vietettyjä iltoja.  Unikaaos yrittää sanoa, että nyt lisää glögiä mukiin, jalat ylös ja kirja kouraan. Ja jos ei hienovaraiset dinosaurusviestit mene perille, kroppa järjestää pakkostopin niin kuin se teki tänä aamuna:  iskiaskivut juilivat siihen malliin pakarasta pohkeeseen, ettei oikein muuta voinut kuin kinkata sohvalle, missä lepäilin tehokkaana myttynä pari tuntia.  Teki ihan hyvää näin viikon ainoana vapaapäivänä!

Että kyllä minä tottelen kun tarpeeksi painokkaasti käsketään.  Ainakin tuolla vatsanahan alla on yksi joka pitää liikettä yllä. Vaikka minä makaisin aloillani niin maha pomppii jo melko näyttävästi vauvan potkujen mukana.  Eiköhän se riitä liikunnaksi tähän kohtaan elämää.

Seuraavaksi ohjelmassa se glögimukin täyttö ja sitten valitaan hyllystä kirja.


PS: Jos tuo KonMari on ihan outo juttu, niin lukekaa siskon viimekeväinen postaus kirjasta.   Joillekin passaa, toisille ei.

4.10.2015

Kuin pyörällä ajais

 Ompeluonnistumisen innoittamana pidettiin fäshönshuutti pihlajassa.

Minulla ja saumurilla meni sukset ristiin muutama vuosi sitten.  Se lakkasi tekemästä kunnon tikkiä ja tuotti pelkästään irvisteleviä saumoja.  Ei auttanut huolto eikä omat säätämisyritykset, joten kone joutui komeron pohjalle.  

Tänään se oli pakko kaivaa esiin kun sain äidiltä ja siskolta eilen tuliaisia Seinäjoen käsityömessuilta.  Toki äiskän saumuria olisi saanut lainata, mutta se on semmonen vähän pelottava teollisuusmallinen masiina, joten päätin antaa omalle singerille vielä mahdollisuuden.  Kaivoin koneen ja ohjekirjan kaapista, viritin terät asentoon ja langoitin oikein ajatuksen kanssa.  Ja kas, sehän saumasi niin kuin ei mitään ongelmaa olis ikinä ollutkaan.  Melko mystistä, mutta mahtavaa! 

Kun saumuri oli todettu toimintakykyiseksi, piti seuraavaksi päästä yli ehjän kankaan syndroomasta.  Se on se, kun pöydällä on jotain niin nättiä ettei sitä raaski lähteä silpomaan.  Etenkin kun edellisestä ompeluhetkestä on mennyt tovi, ja on vähän aika paljon epävarma onnistumismahdollisuuksistaan.  Vaikka ompelija on meikäläisen ensimmäinen ammatti, niin kangasta piti tovi tuijotella ennen kuin uskalsin tarttua saksiin.  

Tosi nainen ei tietenkään malta tehdä kaavoja, joten otin malliksi kaapista raglanhihaisen mekkosen, ja pistin leikaten.  Hyvä tuli.  Ja mikä mieletön fiilis siitä, että vielä oli aika lailla jyvällä tästä ompeluhommasta.  Muuta moitittavaa ei löydy kuin se, että pikkasen kauluskaitale kiertää, mutta ei me semmosiin takerruta.  Tyttö tykkäsi, ja itse olin ihan fiiliksissä tekemisestä, se on se tärkein seikka näissä käsityöhommeleissa.. 

Sekin on kyllä hienoa, että nyt kun saumuri toimii, mulla on vihdoin syy hommata enemmänkin kivoja neuloksia. Etenkin nuo Paapiin  kankaat on houkutelleet, mutta jääneet tilaamatta tämän kolmevuotisen koneen ja käyttäjän traagisen välirikon aikana. Jos ei Anniinan kankaat ole ennestään tuttuja, niin kehotan klikkaamaan oitis sivustolle.  Olen fanittanut tämän naisen huikeaa matkaa aivan alusta asti ja ihan mielettömän iloinen aina kun kuulen uusista kujeista! 

Mulla olis vielä pätkä keltaista kiikkuvaa Siiriä, ja samaa myös harmaana... Ja sitten vielä se ninjaprinsessakangas, josta tulee ehkä pähein pyjama ikinä. Että surauttelu jatkukoon!
Mukavaa sunnuntaita!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...