28.3.2015

Lord Grantham pukeutuu smokkiin



Koukkuun jäin.  Täytyy sanoa, että Downton Abbey on sangen delightful katsottavaa Breaking Badin jälkeen.  Ei ole vielä yhtään huumekauppaa, murhaa tai ruumiin hävittämistä hapolla -kohtausta nähty.  Olihan tässä joku tämmönen maailmansota, mutta sekin käsiteltiin sangen tahdikkaasti ja vähäisillä veriroiskeilla ja pukupäivälliset Downtonissa jatkuivat lähes entiseen malliin.
 - Näissä pukudraamoissa on sitä jotain, huokaa nimimerkki Mr Darcy 4ever  taas tänä iltana kun levittää peiton jalkojen lämmikkeeksi ja hörppää kuumaa teetä isosta mukista.   

(Muuten, olen menossa vasta toisella kaudella, joten pliis ei juonipaljastuksia!)

Viihdenarkkari iloitsee tietysti myös siitä, että toisinaan joku päättää yhdistää useamman rakkauden kohteen samaan tuotokseen.  Cross Creek Picturesin Pride and Prejudice and Zombies -leffa on jo loppusuoralla ja sen pitäisi ilmestyä tänä vuonna.  Kirjaa en ole kyllä lukenut, mutta koska sekä Austen että Zombit kolahtaa, niin varmasti tsekkaan leffan jossakin vaiheessa.  Voi toivottavasti Mrs Bennet pääsee lahtaamaan eläviä kuolleita!  Täytynee kaivaa hajusuolat valmiiksi esille.   Ehkä on nyt pakko lukea se kirjakin viimein.

Mutta nyt,  I must skedaddle to töihin. 

Mrs Bennet vainuaa zombeja.


26.3.2015

Joskus tekis toisinaan sitten taas ei



Sitä saattaa vaikuttaa tekevältä ihmiseltä kun innostuu laatoittamaan pätkän keittiön seinää tosta vaan.  Sitäkin tekevämmältä jos sattuu olemaan tämmöinen blogi missä pääsee huikkaamaan kaikille että kattokaa, tein!

Mutta aina ei jaksa olla  tekevä.

Tekemiseen ryhtyminen on kiinni siitä minkä verran mikäkin tekeminen innostaa.  Pyykit on hyvä esimerkki vähemmän innostavasta hommasta, erityisesti tekemisen venymistä huomaan seuraavissa vaiheissa: 

- koneen tyhjentäminen (aina voi pyörittää uudestaan)
- kuivien pyykkien viikkaaminen (saahan niitä otettua siitä narultakin)
- viikattujen vaatteiden kaappeihin siirtäminen (lapsilta loppuu pikkarit kaapista kun ne on viikattuina korissa makkarin lattialla kolmatta päivää)

Muita venyviä hommia on imuroiminen.  Sitä oppii sietämään pölyä jos ei hirveesti huvita kaivaa imuria esille.

Samalla tavalla oppii sietämään myös rikkinäistä hanaa, ja oppii käyttämään sellaista niin näppärästi, että parin kuukauden kuluttua ei edes joka viikko enää vedet suihkua pitkin tiskipöytää.  Tällainen laiskuuden sanelema sopeutuminen on taito sinänsä, ja vaatii omanlaisensa tahtotilan.  Tai tahdottomuustilan. 

Mutta nyt haluan kertoa, että mies teki sen: asensi uuden hanan!  (Kuvassa se on vielä paketissa, että joudutte käyttämään mielikuvitusta). Uusi hana kiiltelee näyttävästi ja sitä voi käännellä suorastaan huolimattomasti, mutta enhän minä tietysti niin osaa tehdä  kun ehdin tässä kahdeksan kuukauden aikana tottua lähestymään vesihanaa varovasti ja hellin käsin.  Mutta eiköhän tähänkin taas sopeudu pikkuhiljaa.

Mitähän epäinnostavaa sitä seuraavaksi sais tehtyä? 
 

24.3.2015

Voi sitä Emmaa

 Emma lokakuussa

Voi meidän pikkusta Emmaa.  Tuollainen ihana pötkylä se oli lokakuussa meille tullessaan. Pötköteltiin olkkarin lattialla, jolla oli koko ajan patja ihan sitä varten valmiudessa.  Kun toisella oli niin lyhyet tassut ettei niillä minnekään sohvalle hypännyt, niin me ihmiset sitten laskeuduttiin lattian tasolle.


 Emma maaliskuussa

 ... Ja nyt se on tuommoinen ihan v a l t a v a  peto.   No joo.  Mutta on se kasvanut.  Turkki on pidentynyt ja selän musta raita on haalennut pois.  Lemppariasennot on edelleen samat, vievät vaan pikkasen enemmän tilaa.  Lyhyillä jaloilla pääsee hyppäämään suoraan vaikka ruokapöydälle, mikä on kiellettyä ja Emma tietenkin tämän hyvin tietää. Siksipä pöytähyppelyt yritetään tehdä ihan salaa -siinä onnistumatta. Eilen aamulla nappasin ketaleen kesken pahanteon kun koiran pää oli niin syvällä kaakaopurkissa ettei se kuullut kun lähestyin.  Selvisi samalla sitten sekin miksi O'boyta yhtäkkiä rupesi kulumaan niin kauheita määriä (ei vissiin suklaapitoisuus ole kovin korkee kun nakkipedolla ei oireita ole huomattu).   

Kaakaon lisäksi maistuu kaikenlainen pikkupurtava.  Esimerkiksi kengät.  Niitä on kiva asetella esille myös tuohon työpöydän viereen lattialle mielenosoitustarkoituksessa.  Tämä puuha suoritetaan ihan vähin ääniin huomiota herättämättä, sitten jäädään siihen kenkien lähistölle hiljaa tuijottamaan, ja kun emäntä kääntyy niin katse sanoo että nih, näin monet kengät toin ja vähän tuosta järsin.  Kerkeisitkö nyt millään vähän rapsuttamaan, mitä? 

Lisäksi kasvava koira tykkää kävyistä, tiskiharjasta, löylyharjasta, pyykkipojista, pompuloista, kissoista, punaisesta täkistä, sukista ja hanskoista. Kaikesta mistä hampailla saa otteen.  Myös yhdestä kohdasta keittiön lattiassa.  Virallinen lempilelu on tuo kuvassa näkyvä vinkunalle, jollaisen Emma sai joulupukilta.  Tosin jouduttiin ostamaan jo uusi kun se ensimmäinen unohtui mummulaan.


Mattoja ei saada vieläkään lattiaan, jostain luin että narttukoirat saa lopullisen pidätyskyvyn vasta ensimmäisen juoksun jälkeen.  Nykyiselläänkin menee jo aika hyvin, mutta silloin tällöin sattuu vahinko.  Ja jos lattialla on vaikka pyyhe niin  Emma tähtää sen päälle.  On sillä tavalla hyvin tarkka koira.

Ylipäätään sanoisin, että ihan perus koiramenoa.  Just hyvä.

 just chew it.

22.3.2015

Keittiön pikkuremppa ennen-jälkeen



Kyllä kannatti.  Vaikka hetken epäilytti tämmöiseen hommaan ryhtyminen, niin ei tämä nyt sitten kuitenkaan työläältä tuntunut kun teki yhden asian kerrallaan.  Kaikki sujui onneksi just niin kuin pitikin sujua, myös laattojen leikkaaminen joka oli erityisen jännittävää.  Melkein yhtä jännittävää kuin se reikien poraaminen niihin laattoihin... 



Ennen oli seinäkaapit, mutta esimerkiksi tuo lautashyllykkö oli puoliksi turha: ylemmälle tasolle en yltänyt ja siellä näkyvät lautaset ei olleet edes koskaan käytössä.  Ihan turhaa tilaa siis.  Ovellinen kaappi samoin piti sisällään paljon sellaista kamaa mitä ei tullut juuri käytettyä. 

Painavin syy oli tietysti se, että teki mieli.  Halusin vähän keventää tuota seinää, koska kevään trendinä meillä täällä pappilanmäellä on valo ja ilma. Ja koska mä haluun. Ja koska se makkarin maalaaminen on niin kauheen iso homma niin ihan hyvin voi tehdä jotain muuta.



... Ja semmonen siitä sitten tuli. Auringonpaiste mahtuu eikä ilme ole enää niin raskas.   Alunperin suunnittelin, että käyttölautaset ja lasit tulisi näille hyllyille, mutta lapset tykkäsi niin kovin siitä että saavat itse otettua kaikki tarpeelliset tuosta vihreästä hyllystä, niin jätin astiat siihen.  Nämä seinähyllyt jää siis ihan vaan äidin parhaille teemukeille ja muulle erityiselle tavaralle.   

Mikä parasta, tämä miniremppa ei tullut kauhean kalliiksi: laatat löytyi omasta takaa, saumauslaasti ja laattaliima maksoivat yhteensä vajaat kakskymppiä, mutta clasun tammihyllyistä ja kannattimista tuli satasen lasku.  Tammea kuitenkin halusin, kun sitä tuli jo laitettua tuohon hellaseinällekin.  Kyllä nyt on niin avohyllyä että... Toivottavasti ei ihan heti kauheesti kyllästytä  :D 

Mikä toiseksi parasta, tässä samalla tuli siivottua roskakaappi (siihen hommaan tarvittiin mm. skrapaa) ja käytyä muiden kaappien sisältö läpi.  Keräsin pois kaiken mitä ei tarvita ja vien kiertoon tai vintille.  On aika kiva asia, että kattilakaapin voi avata ihan huolettomasti eikä tarvi pelätä kaatuvia patapinoja. Varvasturvallisuuden kannaltakin siis erittäin suositeltavaa tämmöinen remontointi.  

Mukavaa sunnuntaita, minä siirryn nyt tekemään toista aamupalaa avohyllyiseen keittiööni!

20.3.2015

Muovitasku pelastaa

 Kääk!

Meillä on ollut pitkään perheessä ongelma. Tätä ei ole kehdattu kertoa oikein kenellekään, mutta minun miehelläni on semmoinen pieni mielialan hallintaan liittyvä häiriötila, joka tekee elämän räjähdysherkäksi.  Pahimpia ovat keskiviikko- ja torstai-iltapäivät.  Silloin se on niin pinnalla vielä.   

Voi miten se kirveleekään miestä.

Missä on uus Aku Ankka??  Missä??

No ei voi tietää.  Se on siinä jossain pöydällä tai keittiön akuankkahyllyssä tai kirjahyllyn akuankkkalaarissa tai sitten jossain muualla missä joku on lukenut Aku Ankkaa.  Sitä uusinta.

Sen kuulemma tulisi olla pinon pällimmäisenä pöydällä mistä sen löytäisi heti ennen kuin paha mieli iskee.  No aijaa.  Onko meillä mikään ikinä semmoisessa paikassa että sen heti löytää?  No ei ole.

Mutta nyt on.  Mies korjasi virheen universumissa ja toi töistä muovitaskun joka on nyt teipattu keittiön hyllyn kylkeen.  Siihen voi aina laittaa uusimman Akun ja siitä sen isi sitten löytää. 

(Kuvassa ei ole uusinta Akua, koska se katosi eilen muiden akujen sekaan kun minun piti mallata seinähyllyjen paikkaa ennen poraamisen aloittamista.  Ens viikolla sitten. )

Onneksi on Aku Ankat!

Ja niillähän voi myös tapetoida  , taipuvat siis monenlaiseen remppahommaan :)

18.3.2015

Jännä juttu

Liisa katsoo ikkunasta. Hän näkee valoa.
Liisa ihmettelee.  
Mitä se on?


Yhtenä aamuna viime viikolla kuopus heräsi ja kertoi nähneensä ihan tosi jännittävää unta.  Ihan niin jännittävää, että siitä tulis kuulemma tosi hyvä kirja.  No todellaki tulis!  Ja siitä se prosessi sitten lähti.  Tämän eka kuvan perusteella  heräsi kyllä uteliaisuus!

- Se kattoo ikkunasta niin se näkee semmosta tosi kirkasta valoa.
- Oho, vai niin.
- Niin sit se menee semmoseen eri paikkaan. Mutta ei maapallolle.
- Ai niinku toiselle planeetalle?
- Mmm, ei kun semmoseen toiseen paikkaan.

... Jaha, okei...

15.3.2015

Pilkillä


Kun kevättalven aurinko oikein innostuu, niin siitä on paras nauttia jossain mihin se mahtuu kunnolla paistamaan. Pelto on oikein hyvä, tai järven jää.  Jäähän voi myös tehdä reiän josta voi hyvällä onnella napata kalaa, niin kuin me eilen tehtiin.  Tai en minä, mutta muut.  Ei ehditty miehen kanssa potkukelkoilla edes pilkkipaikalle asti kun sieltä jo nosteltiin saalista ja huudettiin katsomaan.   

Hyvähän se oli huudella kun pääsi papan moottorikelkan kyydissä eikä tarvinnut yrittää saada potkukelkkaan vauhtia kumpparit jalassa peilijäällä.  Melkoista lipsuttelua, mutta onneksi uljas rekikoira antoi innokkaasti vetoapua.  (Hyvät pilkkikengät olis kivat).

Joka kerta se jäällä olo ensin jännittää, mutta hetken päästä olo tasoittuu.  No, kyllä minä vähän säpsähdin joka kerta kun jään alla vähän isommasti paukahti, mutta kukapa ei? (isä).

Paistettiin makkaraa, mutta kuumat kaakaot jäi juomatta kun  termari maustoi sen tunkkaisella kahviaromila. (Tarvitaan oma termos kaakaota varten). Emma uitti tassunsa pari kertaa ja sai hepulin joka kerta kun kala säpsähti. (video aiheesta instagrammin puolella).

Kaikilla oli kivaa,  miksipä ei olis ollut.  Paljon muitakin oli jäällä nauttimassa säästä, enkä kadehtinut yhtään sitä kaveria joka laittoi aamulla kuvan jalkapalloharjoituksista vihreällä nurmikolla.  

14.3.2015

Burgerii!


No vähän saa innostua, tuli niin nätti burgeri.  Seruaavalla kerralla tehdään pieniä sämpylöitä ja pieniä pihvejä, nämä rekkamieskokoiset annokset oli pikkasen liikaa.  (Mutta vaan pikkasen, koska hyväähän jaksaa aina syödä).

Aurinkoista lauantaita kaikille, lähen pilkille.

13.3.2015

Kotiruokaa

 omnomnom

Kotiruoka. Meillä se tarkoittaa:

jauhelihaa
lihapullia (eines)
italianpataa
ranskiksia
pottumuusia
perunoita  (joku esittää aina vastalauseen jos on kuoriperunoita)
jauhelihakastiketta
spagettia 
pastaa
makaroonia
tomaattikastiketta (jauhelihalla)
nyhtöpossua
jotainmuutalihaa
kanaa (pippurimarinoitua, aina)
riisiä
currykastiketta (pussi)
nugetteja
kasviksia (tarjolla on, kaikki ei syö)
raejuustoa (kaiken kanssa)

Melko tylsää, mutta tähän on tultu, koska olen laiska ja on helpoin tehdä sitä ruokaa mitä lapset suostuu pienimmillä napinoilla syömään. Jos olen tehnyt jotain erikoisempaa, olen saanut syödä sen ihan keskenäni.  Mutta nyt mää ilmotin, että tästä lähtien teen ihan mitä huvittaa ja muut syö tai ainakin maistaa.  Koska kuka jaksaa syödä aina samoja makuja?  No lapset jaksaa, mutta käytän tässä veto-oikeuttani ja jälkikasvu saa luvan tyytyä kohtaloonsa.

Aloitin suuren ruokauudistukseni jauhelihalla.   Ettei vaan tulis haukattua liian isoa haastetta.  Ostin joulun aikaan tuon suuren lihapullakirjan, jota en silloin tietenkään testannut koska jouluna syödään kinkkua kinkkua kinkkua.   Eilen testasin.  Koska keittiössä on nyt uusia laattoja, leikin että mulla on semmonen symppis pieni bistro (tosi rento, sellainen jossa ei haittaa että tiskipöydällä lojui koppurainen laastikampa ja kokki kompasteli lattialle jääneisiin laatanpalasiin) ja tein siellä sitten aika nameja pinaattilihapullia.  

Lihapullat onnistui, kaikki maistoi ja minä söin iltapalaksi loput.

Tänään on ruuaksi hampurilaisia - itse tehtyinä bistroversioina tietenkin - sekä kuorelliset lohkoperunat. Ostin oikein rosamundaa tavallisen peruspotun sijaan.   Monesti on ollut aikomus hampurilaisen tekoon ryhtyä, mutta kun se italianpata on niin paljon nopsempi tehdä...  

Vaan nyt kun mulla on tämä mielikuvitusbistro niin kokkaaminen innostaa ihan eri lailla.  Varmaan ainakin tämän viikonlopun ajan.  Toivottavasti. 

Baby steps, seuraavaksi opettelen kasvisruokia.

Mitä teillä syödään?  

12.3.2015

Eläköön yllytys

 suunnitelma ja toteutus viimesen päälle harkittuja.

Mitähän minä saisin aikaan ilman yllytystä? En välttämättä lapsuussarjista tai pientä keittiöremppaa.  Toissa-aamunako se oli kun kyselin facebookissa mielipidettä tällaiseen pikku toimenpiteeseen, että poistaisin pari seinäkaappia ja laittaisin tilalle laattaa ja avohyllyä.   Periaatteessa homma oli ihan mahdollinen: tallista löytyi vielä yksi kokonainen ja yksi vajaa laatikko keittiön laattoja ja seinäkaapithan saa alas kun vaan ottaa.

Yritin toki miettiä ratkaisun järkevyyttä - hetken.  Sitten totesin, että tästä tulis niin kiva. Ja koska samaa mieltä oltiin facebookin puolella niin  homma oli harvinaisen selvä.  

Eilen illalla otetiin kaapit alas ja laatoitus valmistui tuossa tovi sitten.  Pikkaisen jännitti kun laattaleikkuri oli kivasti ruosteessa ja edellisestä laatoituskerrasta on kulunut useampi vuosi, mutta niin vain laatat riitti. Yksi jäi ylikin!

Nyt pitää odotella laattaliiman kuivumista, hakea saumauslaastia joka mätsää entiseen ja tilata ne hyllyt ja kannattimet - ja ostaa tosi hyvä kiviterä porakoneeseen.

Sitten toivotaan oikein kovasti että laatat pysyy seinässä eikä ropise alas kun koululaiset tulee kotiin ja menee jytäämään yläkertaan...

Älä tule paha kakku tule hyvä kakku!
 

11.3.2015

Siskon kanssa


Kävin siskolla kylässä viikonloppuna.  Oli hyvä kyläily.  Me tullaan hyvin juttuun ja saadaan yhtäläisen huonoja ideoita, joita tällä kertaa kirjoitettiin leikisti virallisesti ylös.  Minä olin pyöritellyt ideaa tehdä lapsuusmuistoista sarjakuvia.  Mainitsin tämän siskolle, joka kysyi että  
jaa niinku millasta?  
Johon vastasin että  
no niinku sellasta että  - "syö papanoita!"  -"En syö."  - "Hienohelma!!"

Ei tarvetta sen syvempään selittelyyn, konsepti todettiin toimivaksi ja siirrytiin muihin ideoihin, jotka oli yhtäläisen tasokkaita. Sisko oli tehnyt luonnoksen dinosauruserotica -kuvakirjasta, joka oli paitsi hyvällä maulla toteutettu, myös hauska kuin mikä.  Kuvakirjan idea lähti siitä, että maailmassa oikeasti on olemassa joku, joka kirjoittaa dinosauruseroticaa, mikä on niin käsittämätön juttu, että ansaitsee ehdottomasti oman fanfiction -versionsa.  Tosin edes sisko ei ole sitä alkuperäistä tuotosta lukenut, mutta  Fifty shadesin sen sijaan luki -  kärsien - että sillä on kuitenkin jonkinlainen kosketus aihepiiriin (kömpelö erotica).

Kyllä pitäisi jokaisella olla sisko tai ystävä (tai sitten joku, joka on molempia), jonka kanssa voi saada huonoja ideoita ja sitten toteuttaa ne.  Tultiin siihen tulokseen, että sillä dinosauruserotica -kirjailijalla on pakko olla joku tällainen tyyppi olemassa.  Ei millään kukaan ole noin huonoa ideaa voinut yksin keksiä!


9.3.2015

Rieha!

100%

Kevätriehakkuutta ilmassa!   Iltakävelyllä tuntui poskissa lämmin ilmavirta ja iski semmoinen mukava kutina jolle ei voinut pistää vastaan: oli ihan pakko ottaa juoksuaskelia.  Ei ehkä kuulosta hurjalta, mutta on se!  Kun on kuukauden kävellyt kahden puupölkyn varassa niin ai että on mahtavaa omistaa taas ihan oikeat jalat!  Tervemenoa helmikuun takkuiset fiilikset, täältä potkii!

Potki ihan koko yönkin kun jaloille jäi vähän meno päälle.  Uni ei tullut kun sääriä pakotti luuta myöten,  jalat nyki ja teki vaan mieli heilua.  Tällaista se varmaan on silloin kun oppii kävelemään:  niin jännää että menee luuhun asti.  Ymmärrän teitä, vauvat.

Tässäkin päivässä on kivasti potkua, hain kuopuksenkin pyörän tallista, sammutin pihasta jouluvalot ja julistin pimeyden väistyneeksi.  Katselin netistä tähdet tähdet -ohjelman punkkivetoja.  (rakastuin taas Mira Luotiin ja jouduin googlaamaan että kuka on tämä Roope Salminen joka vetää noin hyvin).  Pakko sanoa, että nyt on aika hyvä meininki. 

Auringonpaisteeseen en voi mennä lääkekuurin takia, mutta sen kunniaksi tässä kuitenkin nykäisen pienen kevätdrinksun ihan raakana kurkusta alas.  #karpalomehupunk!

Kun ei ketään muuta ole kotona niin taidan pitää pienet kevätbilleet. 




 

8.3.2015

Naistenpäivän ohjelmaa

Kolmas kirja toden sanoo?

Hyvää naistenpäivää!  Valmistelen täällä juuri maha kurnien naistenpäivän ateriaa, jolla tarjotaan nyhtöpossua, salaattia sekä flatbreadia eli herneleipää (onko tälle olemassa joku suomennettu nimike?).  

Kun maha on täynnä aion siirtyä lukemaan (toivottavasti) hyvää kirjaa, josta kansikuvan perusteella tulen pitämään paljon.  Tosin olen varovaisella tuulella ensivaikutelmien suhteen, sillä luin juuri kirjan josta luulin pitäväni oikeinkin paljon sekä kansikuvan että nimen perusteella, mutta väärässä olin.   Vihaan sinua, John Lennon, ihan turha kirja ja ainakin tälle Beatles -diggarille piinallista luettavaa. Idea oli niin näppärä, mutta sen suomat mahdollisuudet oli kyllä hukattu kokonaan. Olisi ollut hauska saada joku ihan odottamaton - vaikkakin kuvitteellinen - kulma Beatlemaniaan ja Lennonin persoonaan, mutta kun ei niin ei. Lennon fiktio voitti kuitenkin torstaina terveyskeskuksen päivystyksessä lukemani Hope Riverin kätilön, josta ei jäänyt mieleen mitään vaikka parisataa sivua ehdinkin sitä lukea (huraa potilasruuhkat).  Loppuun asti en aio jatkaa, koska tarina ei tarttunut.  Ei kiinnosta, ei viitsi.  

Onneksi tällä  Stonerilla on puhuttelevan kansikuvan lisäksi takanaan myös suositukset siskolta, joka lainasi minulle kirjan ja  ohjeisti jättämään lukematta alussa olevat saatesanat. Mitä enemmän tuota kantta katselen, sitä varmempi olen, että me tullaan juttuun.  Kohtahan se selviää!

PS: Jos en olisi paistanut niitä herneleipiä vähän liian ruskeiksi niin laittaisin kuvan.  Tsekatkaa uusimmasta Pirkasta miltä niiden kuuluisi näyttää  :)   

6.3.2015

Pakkourheiluruutu, osa 4: Mihin katosi helmikuu?


Voihan räkä.  Suunnilleen niissä tunnelmissa meni helmikuu liikkumisen osalta.  Ensin kaikki sujui ihan mukavasti: venyttely maistui, lenkit oli ihan kivoja ja lankkuhaasteessakin pääsin yli puolen välin.  Mutta sitten iski jalkoihin kova kipu, joka paheni siihen pisteeseen että edes kävely ei luonnistunut. Siinä meni yksi viikko.  Sitten tuli flunssa.   Siinä meni toinen viikko ja kolmantena viikkonakin oli pää vielä niin tukkoinen ettei tekemisestä meinannut tulla mitään.  Kävin salilla toteamassa että näin on.  No, sitten tuli tämä hiihtolomaviikko eikä homma meinaa millään käynnistyä, koska innostus meni hukkaan.

Sillä tavalla ne viikot hupenee odotellessa reenikuntoa ja reeni-intoa.  Kävelyllä olen sentään käynyt ja vähän jumpannut, mutta nyt on kyllä uudelleen niskastaottamisen paikka.  Tämä klassinen on vähän hankalaa nyt ei pysty -tilanne on just se, mihin meikäläisen liikkuminen aina lopahtaa kun se alusta aloittaminen tuntuu niin työläältä.  Mutta jospa tämä vähän julkisempi yrittäminen motivoisi sitten paremmin nostamaan takapuolta ylös ja ovesta ulos.    Jospa!

Jalat ei edelleenkään taivu juoksemaan, mutta kävelemään sentään ja eiköhän tämä rankakin taas tästä vetryy kun alkuun pääsen.  Innostuskin löytyy varmasti kun sille vähän raottaa ovea...

Kuulostaako tutulta?

1.3.2015

Joku roti


Mitäs tässä, eipä ihmeempiä.  Ollaan aloittelemassa hiihtolomaa, itseasiassa auto starttaa puolen tunnin päästä kohti Etelä-Pohjanmaata.  Olen pakkaillut, on sattunut kaikkea pientä.   Sulatin mikrokuvun kun yritin sulattaa voita.  (unohdin vahtia mikroa, jonka ajastin  jää aina jumiin).  Poika ilmoitti, että toppahousut on kadonneet.  Ei ole ihan selvää missä vaiheessa talvea, mutta nyt niitä ei ole.  No selevä.  Eipä siinä.  On tässä isompiakin ongelmia, kuten että minusta tuli torstai-iltana riippuvainen.  

Katsokaas, sinä iltana mies meni aikaisin nukkumaan joten en voinut katsoa Breaking Badia, ettei puoliso tipu kärryiltä.  Sellaista on rakkaus. Niinpä päätin katsoa Homelandin pilotin, ja nyt en oikeastaan vois lähteä minnekään tästä kun kiinnostaa ihan valtavasti kaikki tulevat mehukkaat plot twistit ja se meneekö seuraava erä CIA:lle vai terroristeille.  Ja mikä tärkeintä, milloin Nick ja Carrie ehkä pussaa taas.  

Eilen mies sai katsoa Walter Whiten seikkailuja itsekseen kun minä tuuletin tahollani sitä että agentit löysi Beirutista käänteentekeviä todisteita.  Toivottavasti parisuhde nyt kestää tämän.  

Pieni paasto lienee paikallaan. Vaihdan Netflixin muutamaksi päiväksi anopin ET -lehtiin ja palaan ehkä vähän maanpinnalle.  

Lapsilla oli loman suhteen yksi toive:  ettei olis pakko hiihtää. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...