Zenin perässä - pieni avautuminen


Aikuisten värityskirja tarttui kaupasta mukaan kun se niin kutsuvasti kimalteli lööppilehtien seasta.  Eilen se pääsi tositestiin, kun aamulla uutisia lukiessa iski keskivaikea maailmantuska, jota pyrin koko päivän helpottamaan.  Ihan näin vakavaan tilanteeseen ei ollut värityskirjalla tarpeeksi paukkuja ja zen -tilat jäi haaveeksi, mutta kivaa oli kuitenkin.   Väritin pitkin päivää tuota yhtä sivua niin että käsi tuli kipeäksi ja oli lopulta pakko lopettaa.  

Olen suunnitellut itselleni paljon lisää toimintaterapiaa, johon kuuluu kaapin ja pönttöuunin maalausta, vessan tapetointia ja sen sellaista...  

 Mutta...

...Jos voisin tehdä jotain zen-tilan eteen noin laajemmin, kieltäisin ensimmäisenä lööppilehdet. Sulkisin niiden nettisivut kuukaudeksi ja tarjoaisin kaikille kotiin kuljetettuna sellaisia sanomalehtiä, joissa tärkeitä asioita käsitellään niin kuin niitä kuuluu: vähän isompaa kuvaa piirtäen, taustoja avaten ja ilman klikkauksia houkuttelevia pelotteluotsikoita.  

Kieltäisin provosoinnin. Etenkin laskelmoidusti mukaviattomat omat mielipiteet, joilla ei ole muuta funktiota kuin nostattaa kuohuja ja esiintyä rohkeina ja uusina ajatuksia muille samankaltaisille ääriajattelijoille.  - Vaikka tosiasiassa ne ovat vihaa tihkuvia, tunkkaisia ja ahtaita kaikuja jostain mikä on todettu toimimattomaksi ihan tarpeeksi monta kertaa viimeisen sadan vuoden aikana.  

Ihan muina zendiktaattoreina tekisin kaiken maailman agitaattoreille selväksi, että ei käy.  Sinun maailmaasi ei ole. Laittaisin ne psykoterapiaan ihan vaan että saisin selville mitä niiden pääkopan sisällä oikein liikkuu vai liikkuuko oikein mikään. 

Voisin kertoa kaikille taistelua glorifioiville suomileijonapaitaisille terveiset siltä vanhalta mieheltä, joka puhui pappani hautajaisissa.   Hän kertoi, että sota voitettiin kyllä, mutta vain juuri ja juuri, ja että sen voiton hinta oli aivan liian raskas.  Että uhrausta ei saa unohtaa, mutta pitäisi muistaa myös se työ, mikä tehtiin sodan jälkeen, se elämän uudelleen rakentaminen joka ei ollut helppoa.  Että sitä mikä on saatu rakennettua, ei saa lähteä repimään. 

Pitäisi hyväksyä, että rakentaminen jatkuu, ja uusia palikoita tulee koko ajan - koska sillä tavalla homma on aina toiminut.  Ei siinä sen kummempaa. 

Hmmm.  Semmoisia on tullut mietittyä tässä.

Rauhaa ja rakkautta ja zeniä tarpeen mukaan sinne kaikille!  

Kommentit

  1. Vanha mies pappasi hautajaisissa puhui hienosti ja täyttä asiaa. Niille leijonapaitaisille sotaa ja taistelua glorifioiville yksilöille voisi lisäksi muistuttaa, että harva silloin vuosina 39-45 halusi oikeasti lähteä sotimaan - siis ihan näistä rivimiehistä. Kyllä ne omat pellot, metsät ja perheet kotona olivat tavalliselle kansalle suur-Suomea tärkeämpiä seikkoja.

    Ihan asiasta toiseen. Katselin itsekin tuota zen-kirjaasi tänään kaupanssa, mutta jätin hyllyyn. Minulla on jo yksi aikuisten värityskirja, mutta enpä ole noin hienosti sitä onnistunut värittämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä pysäyttävä puhe, ja tuli selvästi sydämmestä - ansaitsi seisovat aplodit.
      Jotenkin vierastan sitä sodalla ratsastamista, mitä vihaiset nuoret miehet toisinaan tekevät...

      Suosittelen värityskirjaa, mukava iltapuuha ennen nukkumaanmenoa :)

      Poista
  2. Enpä olisi osannut asiaa paremmin ilmaista. Puolisen vuotta on muuten takana lähes täydellistä iltapäivälehtipaastoa ja kyllä on tehnyt hyvää ahdistukseen taipuvaiselle sielulle.

    Ja kyllä, tuo aikuisten värityskirja alkoi heti houkutella noiden kuvien jälkeen. Lapsen värityskirjan olen ominut jo aiemmin, mutta eihän siellä noin pikkutarkkoja kuvia ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko paastota varmaan taas itsekin, ei kestä järki sitä ihmisten pelottelua ja asioiden kertomatta jättämistä.

      Meillä tämä uusi värityskirja kelpasi lapsillekin, nyt vähän neuvotellaan kenen vuoro on milloinkin värittää :D
      (Omistaan eivät ole enää olleet kiinnostuneita, mutta näitä kuvioita jaksavat väritellä kyllä)

      Poista
  3. Jotenkin se, että ihmiset uskaltavat sanoa, että eivät hyväksy, ihan kunnolla ja ääneen, näiden Immosten horivoihin. Se onneksi helpottaa pahinta angstia ja ahdistusta. Jotta kiitos.

    Mun vaarini oli myös sodan käynyt mies. Vaarista sota kasvatti pasifistin, sankarigloorioita hän ei sietänyt. Ei pönötystä eikä sodan ihannointia. Juuri ja juuri haavoittumisista hengissä selvinneelle nuorukaiselle sota näyttäytyi aika karuna asiana. Eikä elämä ja tulevaisuuden rakentaminen ollut järin helppoa, kun paras nuoruus oli kulunut rintamalla ja sairaalassa. En oikeasti osaa edes kuvitella mitä vaari sanoisi näistä valkoisen Suomen sankareista, jotka uhkailevat ja uhoavat milloin mistäkin asiasta ja lopun aikaa kiukuttelevat lattialla, kun he tahtovat, mutta kukaan ei tajuuuuuu... Ihan kuin lauma uhmaikäisiä tai hormonien riivaamia teinejä.

    VastaaPoista
  4. No niinpä! Onneksi avasivat suunsa, paitsi Soini, joka esitti taas perusvähättelevät kommenttinsa. Ihan ihmeellisen huono tilannetaju sillä miehellä - tai sitten ottaa liikaa ylpeyden päälle, en tiedä. Vähän jo säälin miestä tässä tilanteessa, ei varmaan halua porukkansa hajoavan?

    Pappa ei koskaan puhellut sodasta, se hautajaisissa puhunut mieskin sanoi, että ei se ollut aihe josta teki mieli jaaritella. Pikkuveli joskus taisi kysyä sota-asioista, mutta pappa ei halunnut kertoa. Toinen vaarini taas ei tullut sodasta takaisin kovin mukavana miehenä, olen ymmärtänyt että mielenterveys järkkyi, vaikka näistähän ei kovin herkästi myöskään puhuttu.

    Juuri tuollaisia uhmaikäisiä tuntuvat olevan nämä pahimmat mölisijät, tietävät kyllä mitä vihjaavat ja mitä ajavat takaa, mutta sitten ihan pokkana selittelevät, että enhän minä nyt sellaista sentään... "Ihan vahingossa nämä natsit tuli samaan kuvaan, ja saahan sitä nyt mielipiteensä esittää jos on vähän fasisti." Huh huh sanon minä.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Haha, kiitos, kerronpa tuon jälkikasvulle seuraavan kerran kun tulee erimielisyyttä asiasta :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit