Äiti


Nivala 4ever

Äiti on tasan kaksikymmentä vuotta minua vanhempi, meidän syntymäpäivien välissä on vain seitsemän päivää.  Ensi vuonna ollaan yhteensä sata, ja varmaan järkätään vähän juhlaa. Tänään mainittiin jo sellaiset asiat kuin karaoke ja juhlateltta. Isä mainitsi lähtevänsä ehkä sitten kalaan.  (Ei se lähde).

Äiti on iskostanut mieleen seuraavat neuvot:
- Hengitä
- Juo vettä
- kyllä se siitä

sekä vain kerran kuultu, mutta unohtumaton:
- älä juo shampanjaa, siitä tulee kaksoset.

Teinivuosinahan tilanne oli tietenkin se, että äiti ei yhtään tajunnu. Varsinkin, kun kuuli että kyllä se siitä, vaikka etenkin teini-iässä on niitä tilanteita kun mikään ei ikinä kyllä yhtään mistään.  Myöhemmin vähän liennyin ja päädyin siihen, että ehkä se kuitenkin jotain. Tajuu. 

Tänään se teippasi minun kipeän käden ja esitteli taas uusimman kudotun sukkaparin (joita syntyy vuositasolla varmaan jotain sata, ellei enemmän). 

Katsottiin telkkarista Titanic -dokkaria, mikä oli äidin mielestä vähän ankea aihe näin äitienpäivänä, mutta mulle  ohjelma tietenkin  kelpasi.

Minä sain kotona itse hakemaani pitsaa terassilta nautittuna ja äiti tarjosi isän hakemaa mansikkakakkua.  Oltiin yhtä mieltä siitä, että ihan kiva kun sisko (toinen niistä kaksosista) ei tänä vuonna ehtinyt leipomaan. Ei tarvinnut niin kovasti pureskellakaan sitten. 

Leppoisaa äitienpäivän iltaa!

Kommentit

  1. Se kakku ois riittäny vielä sinne satavuotis juhliinkin!
    Voisin nyt varmaan alottaa tekeen sinne niitä kakkuja u_u

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteutetaanko yhdessä semmoinen "Hannan kestokakkukirja"?
      Niitä vois kaupata vaikka armeijalle ja sitten näille jotka varustautuu maailmanloppuun :D

      Poista
  2. Ai siitä shampanjastako ne kaksoset johtuu? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin äiti mulle kertoi. Mutta mahtaako neuvolantädit olla tästä tietoisia, en osaa sanoa :D

      Poista
  3. Ai SIITÄKÖ ne kaksoset meilläkin johtuu?! 😂 Hyvä tietää vastaisuuden varalle! Hyvät on elämänneuvot noin muutenkin. :)

    VastaaPoista
  4. Ai SIITÄKÖ ne kaksoset meilläkin johtuu?! 😂 Hyvä tietää vastaisuuden varalle! Hyvät on elämänneuvot noin muutenkin. :)

    VastaaPoista
  5. Ai SIITÄKÖ ne kaksoset meilläkin johtuu?! 😂 Hyvä tietää vastaisuuden varalle! Hyvät on elämänneuvot noin muutenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se niin täytyy olla: kas kun minä en tykkää shamppanjasta niin lapsiakin on tullut vain yksi kerrallaan! ;)

      Poista
    2. Jaa, oon näköjään toistanut itseäni oikein urakalla. Pahuksen kännykkä! :)

      Poista
  6. Ihana :) <3 ja hei, shampanjasta tulee myös ylläriviitonen. Kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha! Jestas! Tätähän sietäisi jo tutkia tarkemmin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit