#kutsumua



Minua ei ole koskaan kiusattu.  Koulussa oli aina kivaa, tai no, joskus oli tietenkin tylsää, etenkin saksan tuplatunneilla, mutta noin muuten vaikkapa yläasteajat muistuu mieleen hirveän hauskana ja kepeänä jaksona.  Luokkahenki oli hyvä, mitä ilmaistiin riehakkaasti eri tavoin.  Opettajien mielestä ei ehkä osattu aina olla ihan ihmisiksi,  mutta jollain lailla kai oltiin sitten fiksujakin.  En siis tiedä onko aivan haasteen mukaista, että kirjoitan tästä, mutta halusin kertoa että

Pikkusiskoilla ei ollut yhtä hyvä tuuri. 

Meillä on ikäeroa sen verran, että kun kiusaaminen alkoi, asuin jo poissa kotoa.  Kolmannelta luokalta  peruskoulun loppuun asti, niin kauan sitä kesti. Se alkoi varmaan tyhmyytenä, ymmärtämättömyytenä, pikkukakaroiden juttuna.  Ne on kaksoset!  Ja niillä on toppatakin hupuissa karvareunus! Mutta sitä en tajua miten se jatkui.  Ja se paheni.  Asiasta oltiin yhteydessä koululle, mutta kiusaajille ei koskaan tehty mitään.  Siinä missä minä vietin yläastevuodet hyvissä fiiliksissä, siskoni eristettiin ja rääkättiin, mitätöitiin.   Enkä minä vieläkään tiedä miten tai millä sanoilla, siskot ei kerro, mutta näin mitä kiusaajat saivat aikaan.  Opettajat pahensivat asiaa tekemällä liian vähän tai kääntämällä pään pois.

Kiusaaja rikkoo, kiusaaja varastaa.  Kiusaaja ottaa pois sellaista mitä ei voi mitenkään antaa takaisin, ja nauraa päälle räkäisesti. Se vie itsetunnon ja sujauttaa tilalle pelkoa ja pahaa oloa.  Ei osaa ajatella.  Olisi kiva tietää, että sellainen ihminen edes jossain vaiheessa herää ja ymmärtää tehneensä väärin.  Olisi kiva jos kiusaaja voisi tuntea edes sen huolen ja surun mitä aiheuttaa uhrinsa äidille, isälle, siskoille ja veljille.  En usko että kiusaajat kestäisivät saman mitä laittoivat siskoni kestämään.  En usko, että minäkään kestäisin. 

Haluaisin kertoa näille kiusaajille, että minun siskot on hauskoja, persoonallisia ja joskus todella, todella outoja tyyppejä.  Mahtavan outoja!

Haluaisin kertoa kiusaajille tämän:  toivon, että teidän lapsianne ei koskaan kukaan kiusaa.

En tiedä, mitä kaikkea siskoilleni sanottiin, mutta minä sanon: ootte rakkaita.
 

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. <3 Tämä oli hyvä kirjoittaa ulos, mietin monta päivää että voinko kun en itse ole ollut kohde, mutta sitten kuitenkin olinhan minäkin vaikkei sitä voikaan tyttöjen kokemaan verrata. Kiusaaja aiheuttaa murhetta tosi laajalle, turhauttavaa että yleensä kiusaajalla itsellään elämä vaan jatkuu...

      Poista
  2. Onneksi siskoilla on ihana isosisko! Niin minullakin ja se on auttanut, kun itsetuntoa joutuu vieläkin parantelemaan, vaikka kouluajoista ja jonkinasteisesta kiusaamisesta on aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meitä on kaksikin isosiskoa, tuo Maija tuossa yläpuolella ja minä - niin ja vielä pikkuveli :) Sitten vielä muu perhe ja muutama ihminen kodin naapurista. Surettaa vain, että se ilakointi luokkakavereiden kanssa ei kuulunut koskaan pikkusiskojen elämään. Kun miettii, että itse olisi viettänyt seitsemän vuotta parasta lapsuus- ja nuoruusaikaa ahdistettuna, niin eihän sitä voi edes käsittää!

      Kiusaajien sanoilla ja teoilla on tosiaan pitkät jäljet...

      Poista
  3. Jäljet jää, arvet syvät. Tulisipa joku kiusaaja kaapista ja tarttuisi haasteeseen ja kertoisi miksi, Tuliko siitä hyvä olo? Tuliko todella? Vai oliko siinä takana joku pikku mitättömyys, joka kiusasi, jotta hän olisi kovempi ja vahvempi ulospäin, eikä joutuisi kiusatuksi.
    Minua kiusasi pullonpohja silmälasinen hörökorva, jota kukaan ei uskaltanut kiusata, koska hän oli ilkeä ja hänellä oli ilkeitä kavereita....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen on jotain, missä ei näe järkeä minkään vertaa. Ei voi ymmärtää miksi. Siskojeni kohdalla tilanne valui siihen, että koko koulu hyväksyi normina sen, että näitä tyttöjä kohdellaan pahasti. Pahimpia juttuja ei ole minulle haluttu kertoa, mutta ne mitä olen kuullut, niissä on aivan tarpeeksi. Jossain vaiheessa on pakko päästää irti niin paljon kuin pystyy, sitä ei vain kiusaaja voi kuvitella miten kauan kiusattu muistaa ja miten pitkään kiusaaminen vaikuttaa.

      Hassua, että ilkeimmät päästetään niskan päälle. Nurinkurista. Joskus niitä pelkää tai välttelee opettajatkin!

      Poista
  4. Surullisinta on, että vaikka kiusaaminen loppuisi, niin haavat pysyy tosi kauan. Ja ne voivat helposti aueta myöhemmällä iällä, jos kiusattu ei saa apua ja terapiaa. Onneksi teillä on toisenne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ja toisaalta karmivaa, jos kiusaajalle ei koskaan valkene kuinka pahasti on käyttäytynyt. Miten sellainen kasvattaa omia lapsia?

      Onneksi me oltiin me. Mutta kauheinta on, että kaikki eivät jaksa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit