♥ leikkimökki

hetekat on vielä pinossa, mutta muuten mökkikausi on korkattu.

Vuoden ensimmäinen pitkä päivä, semmoinen jona tulee tehtyä monta eri juttua.  Talvikausi on omalla tavallaan ihana ja kaunis, mutta kyllä meidän porukka alkaa touhukkaaksi vasta valon voimalla.   Hoksattiin yhtäkkiä kuopuksen kanssa, että nythän on jo vallan mainiot leikkimökkeilykelit ja pistettiin hihat heilumaan.  Lakaistiin vähän lattiaa, haettiin villasukat jalkoihin, ruuvattiin seinään hyllyjä ja naulakot ja sitten aseteltiin vintiltä löytyneet kipot ja kupit paikoilleen.  Tiskatahan ne vielä pitäis, mutta se on sitten toisen päivän homma.   Parasta olis jos malttaa odottaa niin kauan, että voi lotrata pihalla.  Tätä menoa sekin päivä on ihan nurkan takana.  

Siinä vaiheessa kun naapurista tuli leikkikaveri paikalle väistyin kohteliaasti takavasemmalle.  Löysin navetan päädystä lämpimän paikan ja istuin siellä ilman takkia kissan ja kirjan kanssa.  Oli aika bueno. 

Kommentit

  1. Mulle tuli puklitauti viimeyönä ja olen tästä valon ja energian määrästä ihan ahdingossa, kun en kykene mihinkään, vaikka olis niin paljon kaikkea tekemistä. Tuntuu nyt oikeastaan siltä etten kykene enää ikinä, enkä ole koskaan kyennytkään. Ihme mielenmuuttajatauti. Jokatapauksessa kiva , kun joku tekee jotain.
    P.S. En toivu ikinä siitä, että c-kasettien ja lankapuhelinten aika on ohi. En toivu lasten pienistä vaatteistakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi yök, toivottavasti on jo mennyt tauti ohi! Mun on vaikea toipua noista muutoksista, ja vastaavasti aika helppo palauttaa mieleen niitä nuoruuden villityksiä :D

      Poista
  2. Täällä myös siivottu leikkimökki, mutta päivällä sinne kurkistaessani lattiat olivat jo täynnä oksia ja kaikkea muuta "leikkiruokaa", mutta leikkejä vartenhan mökki onkin. Ihan mahtavat mustat pinnasängyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meilläkin meni ensimmäisenä kävyt uuniin! Nuo hetekat oli ennen ruskeat, viime kesänä spraymaalilla vetäisin ne mustiksi ja minusta ne on tosi hienot nyt. Toinen menee tuomen alle ja toinen jää tuonne leikkimökkiin :)

      Poista
  3. Yksi suosikkikesämuistoni lapsuudesta on, kun äitin kanssa siivottiin mummolan leikkimökki perinpohjin. Sitä hiukan tunkkaista puun tuoksua ja vanhoja posliiniastioita, aiettä. Olispa meilläkin piha, kyllä keksisin niin kaikenlaista leikkimökkipuuhastelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei lapsena ollut leikkimökkiä, mutta meillä olikin sitten leikkikäytössä hirsiaitan yläkerta. Siellä nukuttiin kesät eikä kukaan tullut sanomaan, että nyt on tytöt liikaa nauloja seinissä. Niitä oli kiva paukutella!

      Poista
  4. Intouduin kertoilemaan Muumijuttuja Salongin puolella, kiitos innoituksesta.

    Ja teidän leikkimökki, se nyt vaan on niin hieno! Onneksi minulla on sellainen mieshenkilö, joka rakentaa huvimaja-kasvihuone-paviljonkia pihalle, siitä tulee sitten sellainen aikuisten leikkimökki tai eihän me mitään aikuisia, isoja lapsiahan me taidetaan olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menen heti lukemaan!

      Meidänkin leikkimökki on suuniteltu ikuisille lapsille, eli sitten joskus kun käpyjen paistaminen ei enää kiinnosta, tuonne voi sisustaa mitä tahtoo. Pedithän siellä jo onkin kahdessa kerroksessa :)

      Poista
  5. Hitto että mäkin kaipaan tollasta puuhastelua, ja aurinkoiseen tuulettomaan paikkaan istumista. Ruudun ja kirjainten tuijottelua ollu ihan tarpeeksi. Olispa mökki. No ehkä mulla kohta on, tein loton kolmannen kerran elämässäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoinen on ihan parasta, ja nimenomaan ilman tehtyjä suunnitelmia :) Onnea vaan lottoon, meinaan itsekin kokeilla taas!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit