joskus pitää ottaa vähän etäisyyttä

  
Miten se menee se fysiikan laki, että energia ei häviä, se vaan muuttaa muotoaan?   Mulla on vahva tunne, että olen just käynyt läpi tuollaisen prosessin.  Jos reilu viikko sitten oli ihan hirvee tekemisen meininki, niin nyt kaikki se energia on muuttunut hyvin tasaiseksi olomuodoltansa.  Ei oikein ole aikaansaavaa laatua tämmöinen odotteleva energia. Nää on nää fysiikan lait tämmösiä. Täytyy odottaa seuraavaa muodonmuutosta ja tehdä sitten jotain järkevää.

Tämän aamupäivän suuri saavutus on seuraava: siirsin keittiön pöytää puoli metriä lounaaseen.  Tällä on sellainen vaikutus elämään, että nyt pääsee paremmin puusohvalle pötköttämään.  Ennen sinne ei oikein viittinyt kammeta kun pöydän reuna oli ihan sohvassa kiinni ja kyynärpäät vaarassa kolhiutua.  Hankalaa, mutta nyt siis sen kun vaan kävelee tuohon damdidam ja asentaa itsensä haluamaansa asentoon. Tästä taas nähdään, että joskus pieni etäisyys helpottaa elämää.

Näin muuten unessa idean, josta voisi muokata megabisneksen: kiroilevat muumit.  Harmi, että tässä hereillä olevassa maailmassa on noita tekijänoikeussäädöksiä, mutta tässäpä ilmainen idea jos Milla Paloniemi ja muumimarkkinat tahtovat kokeilla yhteistyötä.  Tunnustan, että omaksi huvikseni yhdistin yhden siilin karjaiseman perkeleen ja muumimamman kuvan, oli aika iskevä.  Jotenkin lohdullista nähdä aina niin zen muumimamma tyynesti kiroilemassa.  Haistan äitienpäivähitin!

Kommentit

  1. Haista äitienpäivähitti! :)
    Tuo fuusioituminenhan olisi kovin nykyaikaista, monellakin tavalla.
    Vastustajia löytyisi varmasti ja kaikki epäilisivät idean toimivuutta.
    (Minusta idea on hirveän hauska, vaikka en luultavasti haluaisikaan nähdä kiroilevia muumilaakson asukkaita mukeissa, paidoissa, kynissä, kumeissa ja missä kaikkialla näitä nykyisiä hittejä tunkeekaan vastaan.)

    Energia ja fysiikan lait ovat petollisia. Ailahtelevat kuin paraskin naisihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Joo kyllähän se näin on, ja tosiaan jos laittaisi mamman essuun siniset raidat ja vähän säätäisi ihonväriä niin tarttis enää muuttaa kirosanan fonttia, eikä olisikaan kyse enää plagioinnista. Ainakin jos näitä viime aikojen selityksiä uskoo.

      Mutta ehkä on parempi ottaa muumit muumeina ja siilit niin kuin ne on. Ja kaikki krääsä sitten krääsänä.

      Mä itseasiassa googlasin tuon energia-asian, ja tulin siihen tulokseen, että mullahan on nyt tälläinen potentiaalienergia -tilanne. Kuulostaa paljon paremmalta kuin laiskottaminen. Mullon vaan kato nyt niin paljon tota potentiaalienergiaa etten kykene imuroimaan. Toimii!

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Potentiaalienergia

      Poista
  2. Saattaa mennä iltaväsymyksen piikkiin mutta ainakin minua ajatus kiroilevasta Muumimammasta huvitti kovasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun voisi näyttää sen kuvan, siihen oli helppo samaistua :)

      Poista
  3. Mä olen kyllä aina aistinut, että Muumeilla on paljon patoutuneita tunteita. Muumimaailmassa onneksi on Pikku Myy ja Haisuli ja sitten se kiukkuinen muija, mikä se nyt oli, no joka tapauksessa niitten pikkusten äiti, jotka purkaa tunteitaan aika suoraan.

    Sohvalle voisin myös minä kammeta, lokoisan oloinen paikka. Se on pienestä kii, että löytää uusia toimivuuksia kotoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä samoilla linjoilla. Muumimamman pinnan alla kuplii ihan selvästi! Aina kun lapset tekee jotain päätöntä, lentelee vaikka pilvillä, niin sillä on jotenkin vähän liian lunki reaktio. "Jaaha, minäpäs tästä tuota menen vaikka hilloa keittelemään." Johonkinhan ne tunteet pitää purkaa, ja mä uskon, että tämän takia muumitalossa on niin paljon hillopurkkeja. :)

      Poista
  4. Kiroilevat muumit :D Kiitos tästä piristysruiskeesta :) Tähän aikaan viikosta alkaa olla mieli niin ylikierroksilla, että tuo hajuraon löytäminen kuvasta alkoi sekin naurattaa kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väsynaurut on parhautta! Varsinkin isommassa porukassa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit