Mustapalloja


 ite tein.
Tästä päivästä käytin yli neljä tuntia siihen, että sain mustia palloja blogiin.  Kattokaa nyt, tuolla ne on sivupalkissa.  Ei mistään muusta syystä kuin siitä että huvitti.  Googlasin ohjeet täältä: koodikielellä, postauksesta löytyy muuten valmiita palleroitakin.  Minä tein Photoshopilla omat ja sitten aloitin "koodaamisen".  Tai copy paste -bileet, whatever. Ensimmäiset neljä tuntia kaikki meni ihan pieleen: tuli pikkuisia tihrupalloja, kokonaan näkymättömiä palloja, linkittömiä palloja ja ylimäräisiä koodipätkiä. Vaan tadaa, viimeiset parikymmentä minsaa pallot meni sinne minne piti ja toimi oikein.   Melekosta.  Hermoni menetin monta kertaa, mutta kesken ei voinut jättää, koska  se olis ottanut vielä enemmän hermoon.  Ainakin nyt voi ruksata siihen uudenvuodenlistaan, että on oppinut jotain uutta.  Linkkipalleroita osaan tehdä nyt!  Toisaalta samaisessa listassa oli myös jotain aiheesta olla vähemmän tietokoneella.  No jaa.  Kaikkea ei voi saada.   
Aloitin myös nörtteilyhuumassani tekemään blogille facebooksivuja.  Ei kai niillekään mitään kummempaa käyttöä ole, mutta ainahan voin linkata sinne vaikka hassuja kisuvideoita youtubesta,  koska tämä on mun kuplani ja mä voin. Ja joskus on vaan sisäinen pakko.

Kommentit

  1. Juma mitkä pallot! En kykene lähellekään vastaavaan. Joskus olen mielenhäiriössä yrittänyt tunkea koodinpätkää toisten koodien keskelle, mutta ei niistä yrityksistä ole mitään näkyvää syntynyt. Ovat varmaan pätkät siellä edelleen, mutta väärässä kohdassa.

    VastaaPoista
  2. Hienot on pallurat!

    Mun listassa oli vain kiroilun vähentäminen (taapero otti mallia äidin pahasta suusta) ja ulkoilun lisääminen. Molemmat onnistuneet paremmin kuin viime vuonna mut onhan tätä vuotta vielä aika paljon jäljellä. :D

    VastaaPoista
  3. Upeet pallot, ihan tekee nyt mieli mennä klikkailemaan facebook-sivulle ainakin. Voisin antaa molemammat blogit jollekin taidokkaalle vähän piristettäväksi. Ne on ulkoasultaan ankeat, mutta kun ei osaa, on hyvä pitää yksinkertaisena, niin kauheita pläjäyksiä välillä näkee, että jos netissä vois juosta hiirellä karkuun, niin sen tekisin ja lujaa.

    Ja edellisen merkinnän sarvijäniksen voi siirtää sitten meille, jos se alkaa käyttäytymään huonosti tai jostain muusta syystä tahdotte siitä eroon.

    VastaaPoista
  4. Kiva tämä sinun blogisi ja hauska :). Itsekin olen noista palluroista haaveillut omaan blogiini, mutta tuo kuulosti kyllä niin vaikealta että jätän suosiolla tällä tietotaidolla tekemättä!

    VastaaPoista
  5. Hienot on pallot! Wau!

    Koodaamisen taidoilani sain blogiin pitkäksi aikaa hyvin erikoisen ulkonäön,kun kaksi ilmettä jumittui päällekkäin, ennen kuin keksin miten se toinen poistettiin. Joten pysyttelen pois siltä alalta, haaveissa että tajuaisi siitä edes rippusen, saati että saisi palloja:)

    VastaaPoista
  6. Laura, joo no ei ole mullakaan mitään luontaista taipumusta koodaukseen, koulussakin valitsin konekirjoituksen enkä atk:ta (koska eihän kenelläkään edes ole tietokonetta kotona). Tosin se oli aikaa ennen windowsia, että sikäli konekirjoitustaidosta on ehkä ollut enemmän hyötyä :)

    Paukkuliini, hyvä me, aatella että jo näin alkuvuodesta tavoitteet alkaa täyttymään :D

    Tuikkis, tämä lähti jotenkin luontevasti mulla kun on muutenkin vähän järjestelyurakkaa menossa niin aattelin sitten samalla vähän siivota blogiakin. Ja niin on palkitseva siisti pallopino että. Pienet on ilot!

    Pitsriina, kiitos :) Loppujen lopuksi tuo koodin lisääminen ei ollut vaikeaa. Se hoksaaminen kyllä oli... Ja piti samaisesta blogista opetella myös dropboxin käyttö, kun kuvakkeet ei eräästä toisesta kuvapalvelusta toimineet. Mutta nyt osaan sitten senkin!

    tarushka, kuulostaa huimalta :) Onhan tuo edes vähän helpompaa näin että joku muu on tehnyt koodit valmiiksi ja sinne vaan vaihdetaan ne omat linkit oikeaan väliin, mutta kun minäkään en aina ihan puhu samaa kieltä tietsikan kanssa, niin kokeilemalla edetään...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit