23.1.2014

Me tarvitaan uudet nimet


Näiden kansien sisällä elää pitelemättömästi Paratiisi, hökkelikylä jossa asuu Kulta.  Kulta käy kavereidensa kanssa guavavarkaissa rikkaiden pihoilla, haaveilee elämästä tädin luona Amerikassa, leikkii.  Miettii, miten saisi ystävänsä Chipon mahan pois, koska synnytykseen voi kuolla, varsinkin jos on vasta yksitoista.   Arki on rujoa eikä viattomuudesta ole jäljellä juuri mitään mutta se on lapsille tuttua.  He osaavat tanssia ja laulaa avustustyöntekijöiden mieliksi, mutta uskaltavat myös solvata aikuisia - kunhan ne vain eivät ole heidän aikuisiaan.   Kaikki odottavat muutosta.  Toiveissa on oikeat tiiliseinät aaltopellin tilalle, rahaa, ruokaa, tavata Lady Gaga!   Mutta muutos ei ole aina sellainen kuin kuvittelee ja se saattaa jäädä tulemattakin.  Kulta pääsee lopulta tädin luo amerikkaan ja jättää kertomatta ystävilleen kodittomista, kylmyydestä ja rajallisista mahdollisuuksista.  Jokin pysyy  ennallaan: täytyy sopeutua ja sujahtaa omaan rooliin jotta selviää.

Suomennos on todella onnistunut, kielen rytmi ja muoto tuntuvat aidoilta. Paratiisi tulee iholle röyhkeästi, päättömästi ja kipeästi. Asioita ei todellakaan kaunistella, Zimbabwen tilanne on -paremman sanan puutteessa -käsittämätön,  mutta kaiken pohjavireenä on ylpeys omasta kansasta ja maasta.  Me tarvitaan uudet nimet ei päästä otteestaan, sen hahmot vaativat tulla kuulluiksi. Luin kirjan eilen illalla, eikä kuiskinta ja huuto ympärilläni oikein ota laantuakseen.  Kuulostaako mahtipontiselta? Ei se mitään, antaa kuulostaa.    NoViolet Bulawayon teksti on vahvaa, varmaa, elävää. Siinä ei ole mitään latteaa, kosiskelevaa tai piilottelevaa.  Haluan lukea lisää.

"... Stina tarttuu isän toiseen käteen ja alkaa heiluttaa sitä laulun tahtiin ja Kovanaama heiluttaa isän toista kättä. Minäkin kosken isään vaikka en ole tehnyt niin oikeastaan kertaakaan sen jälkeen kun isä tuli kotiin mutta nyt minun täytyy tehdä niin sillä miltä näyttää ellen koske siihen kuten kaikki muutkin? Me kaikki katsotaan toisiamme ja lauletaan suu hymyssä siksi että me kosketaan isään, kosketaan joka puolelle kuin se olisi hieno leikkikalu, joka me ollaan juuri pelastettu jostain Budapestin roskapöntöstä.  Isä tuntuu kuivalta puulta mutta sen syvälle painuneet silmät hohtaa outoa valoa kuin se olisi nielaissut auringon."

4 kommenttia:

  1. Tuli ihan kylmät väreet tästä tekstistä ja kirjan tunnelmat hyökyivät päälle. Huh.
    (Kehuvat muuten myös Adichien Kotiinpalaajia huikean hienoksi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti, olen ollut aika vahvoissa fiiliksissä tästä, nyt alkaa rauhottumaan pikkasen :)

      Täytyy tsekata tuo Kotiinpalaajatkin!

      Poista
  2. Tykkään sun kirjakirjoituksista. Luen niitä suurella innolla, vaikka en koskaan tarttuisikaan kirjaan, josta kirjoitat, innostun siitä, että sinä olet lukenut sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät, ja kiva että saat näistä jotakin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...