31.10.2013

Kyllä minäkin niin


pitää ostaa karvalakki.

Kyllä ei olis pitänyt odottaa näin pitkään ennen kuin luin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan.  Se mitään ikävä kirja ollut niin kuin pelkäsin, vaan  ihan hirveen mukava lukukokemus, minkä suunnilleen koko muu Suomi jo tiesikin.  Luulin, että se mielensäpahoittaminen olisi aika raskasta ja valittava vanha mies epämiellyttävä tyyppi,    mutta minähän siitä ukosta tykkäsin ja sillä oli ihan järkeenkäypä filosofia:

"Seitsemäänkymmeneenkolmeen vuoteen en valittanut kertaakaan. Sitten lääkäri tutki minut päästä varpaisiin  ja ulkoa sisään ja sanoi, että jos ei elämäntavat muutu niin saattavat mennä suonet tukkoon, saattaa sydän leikata kiinni. Hän halusi kovat rasvat pois ruokavaliosta, tilalle salaatteja ja hyötyliikuntaa, mutta kyllä minä tiesin mistä tukkeumat johtuvat. Ne johtuvat siitä, kun ei sano mitä ajattelee ja mistä pahoittaa mielensä.  Kun asioita kerää päähänsä niin eihän ne sinne loputtomasti mahdu. Ne menevät verisuoniin ja niveliin."

Katoppa kun tämä osui minua suoraan sydämeen siinä mielessä, että vaikka minusta ei nyt ehkä ole tarpeellista valittaa kirjallisesti paikallislehteen ihan joka asiasta, niin kyllä pitää ihmisessä olla sen verran älyä, että se sanoo kun jokin vaivaa.   Ja muahan on vaivannut ja niinpä olen sanonutkin viime aikoina.  Hauskaa se ei ole ollut, mutta  kyllä ei ole suonet tukossa ja sydänkin pumppaa.  Se mikä on jumissa, niin se on niskat, hartiat ja selkä. Perusteellisesti sementinlujassa jumissa.  Toimin ilmeisesti  eri tavalla kuin vanha mies sillä tavalla että mun täytyy prosessoida stressi myös fyysisesti.  Kroppa ei ole ainakaan vielä oppinut, että pelkkä puhe riittäisi. Ehkä se tulee sitten iän myötä sellainen kyky?  Mutta kohta pitäis helpottaa, koska puhuttu on  eikä kroppa enää juuri jumimpaan tilaan pääse. (*kop kop*).

Että eiköhän tässä ihan kohta taas tunne itsensä taas positiivisemmaksi itseksensä, vaikka kyllähän minä niin perusteellisesti hermoni menetin toissa iltana kun kaiken muun ikävän lisäksi tietokonekin meni ja  tilttasi ja vaihtoi kaikki tekstit puolikuiksi ja laatikoiksi ja piti kummallista vikinää.

Mielensäpahoittajalle neljä tähteä, viis sydäntä ja luja rutistus: 

**** 
♥♥♥♥♥

27.10.2013

Kahdenlainen olo



Joulujuttuja täällä puuhastellaan vähän kerrallaan.  Eilisillan ja tämän aamun olen tihrustanut lapasten kuvia ja laskenut silmukoita, aattelin alkaa tässä sitten illan päälle kutomishommiin.  Kertokaa joku miten tehdään peukalokiila? Joulukalenteripolitiikka on seuraavanlainen:  Tehdään yksi yhteinen, mulla on siihen yllärit valmiina.  Vuoropäivinä saavat avata ja sitten joulun jälkeen tai tuurilla jo siinä just ennen joulua voi sijoittaa niihin lego- poni- ynnä muihin kalentereihin kun ne saa puoleen hintaan.  Toivottavasti.  Öö, ainakin viime vuonna näytti saavan. Pienellä riskillä mennään ehkä.

Suunnittelussa piilee hauskuus, ja siinä löysin rantein fiilistelyssä. Jos keskittyy liikaa, katoaa koko juju.  Oon hamstrannut puolivahingossa kaikkea mihin voi laittaa kynttilän, lautasia, kuppeja ja jalkoja.   Vastaantottanut tonttupostissa kaikkea salaista, mikä on ollut mukavaa.

Pienen joulukivan lisäksi on kuitenkin semmoinen turhautuminen ja veetutus päällä, että tekis mieli murista.  Murisenkin, valitettavasti.   Eikä se tunnu menevän ohi, mikä on kaikista turhauttavin seikka, ja sen takia pitää murista lisää.   Sitten tuntee ittensä ihan huonoksi ihmiseksi, ja taas ottaa päähän. Hirvee kierre. Kissakin kakkasi matolle, ryökäle.  Ja tietysti siihen joku tallasi sitten päälle.  Epäreilua, mä sanon!   Väärin ja ärsyttävää!   Raah.

Otetaan siis vastaan kaikki vihjeet  millä ketutus maximus ylitetään.  Ei saa sanoa, että kyllä se siitä, koska se olis just nyt niin ärsyttävä kuulla  Vähänkö olen kyllä ihana ja valoisa ihminen.

Lopuksi haluan sanoa kissanpentuja ja muuta suloista. ♥

24.10.2013

Joulupukki tai muu partamies

yläkuva etsy, alemmat kuvat finnish design shop.

Yritin tehdä lahjatoivelistaa joulupukille  kun sain vihjeen, että hän on tänä vuonna taas vähän eksyksissä sen suhteen mitä mulle toisi.  Mutta eihän sitä nyt käskystä keksi mitä haluaa!   Vaikka sarvekas jänis voisi olla just se juttu, mikä seinältä vielä puuttuu, ja Klaus Haapaniemen tyynyt on  hulppean kauniit (ja kalliit), niin emmää nyt sitten kuitenkaan oikeen tiiä.  

Tehosekoitin meni kyllä justiinsa rikki, mutta kun ne kodinkoneet ei ole oikein ehkä kivoja saada lahjaksi?  Viime vuonna pukki onnistui kyllä kivasti, että jospa se nyt vaan ottais iisisti ja luottais vaistoonsa.  

Jos voisi saada mitä vaan, niin kitaransoittotaito olis kiva, ja tosi hyödyllinen lahja olisi purkillinen  mikä minusta tulee isona  -ideoita.  Sieltä vois valita yhden, ja sitten *pim* olisi maailman paras ja hauskin sarjakuvataiteilija.  Joulupukiltahan onnistuu kyllä siis ihan mikä vaan, että toivottavasti nyt tontut kirjasitte nämä viimeiset muistiin!

17.10.2013

Ensilumi! Suklaata! Jouluostoksia!


Eilen tuli ensilumi ja tänään oli pakko tuoda kaupasta kotiin joulusuklaata.  Tämän sääilmiön voisi kyllä ilmottaa ihan uutisissa: lännestä alkaen lumisadetta  ja marketeissa kuhinaa suklaahyllyjen tienoilla.  Joku on keksinyt tehdä appelsiinijulioita, mikä on ihan hyvä keksintö.  Niin hyvä, että on maha aika täynnä nyt.  Entisiä kirsikkajulioita pitä saada tietysti myös  piakkoin, se on semmoinen  suklaahimon korkeapaine nyt.

Sitten aion kehuskella:  mulla on jo kymmenen lahjaa hankittuna.  Tänä vuonna olen viimein tehnyt sen mitä aina suunnitellaan: hankitaan pitkin vuotta ja tsekataan alennusmyynnit.   Vaan on mulla vielä toiset kymmenen hankkimatta, että tsekkaamista riittää.  Marras- joulukuulle osuu sen joulun lisäksi neljät -eikun viidet synttärit - eikun kuudet!  Koira täyttää kuusitoista samana päivänä kuin isäntänsä neljäkymmentä.  Että lisätään hankittavien lahjojen määrä yhteentoista.  

Kesärenkaat alla, mutta joululahjat ja suklaa-asiat aika hyvin hanskassa.  Hyvä minä. 

14.10.2013

Pieniä tekoja


Ei tarvi olla mitään isoa, pienikin juttu tuo vähän ilmeikkyyttä tai muuten vaan uutta kulmaa sisustukseen.  Vähän tussia äiskän kukkaruukkuun, bueno.  Kukkaankin voi piirtää jos siinä on kunnon lehdet, ja anopinkielessähän on.  Sitten voi piirtää myös pöytiin, mandariineihin tai omaan jalkaansa, ihan nyt miltä tuntuu.   Kun flow iskee niin ei auta taistella vastaan.

Yksi juttu, mikä on ihan käytännöllinen, on ruuvata seinään ruuvi.  Siihen voi vaikka ripustaa asioita, jos äiti huomaa.  Ja kyllähän se huomas.  Ihan kiva ruuvi.  

12.10.2013

Vain Pauli

ihan muina paulihanhinieminä tässä näin.

Asia on niin, että kun se suunsa aukaisee, niin sieltä tulee joko jotain kauhean sympaattista tai sitten sellaista laulua, joka menee mulla jotenkin ihan ytimiin.  Sitä myös usein naurattaa, mikä on hirveän symppistä myös, ja itkeekin se välillä, mikä tietysti tehoaa ihan hirveän tehokkaasti. Ja sitten se on tuollainen lupsakka luonnonkaunis alavutelainen muutenkin, mikä on mulla ihan melkeenpä painavin seikka vaakakupissa.   Eilisen Vain elämää jakson jälkeen huikkasin lasten päiden yli tuolle mun omalle luonnonkauniille ja lupsakalle alavutelaiselleni, että psst, mä lisään kyllä ton Paulin mun listalle.   Koska on sovittu, että kun joku lisätään listalle, se myös ilmoitetaan toiselle osapuolelle.  Niin mitä tekee mies?  Se yrittää käyttää veto-oikeuttaan, että ei muka ainakaan kyllä Paulia saa lisätä, että itseasiassa ei edes suomalaisia ollenkaan.  Siksi se teki niin, kun se näkee ittekin, että se on vähän liian mukava mies tuo Pauli tuolla telkkarissa, ja uhatuksi tuntee asemansa, hassu.

Mutta kyllä mä sen sinne listalle silti lisäsin. 

Ketkäs on teidän suosikit?

11.10.2013

Hiomakone on ♥


Ruokapöytä kohtasi vihdoin hiomakoneen parin vuoden aikomisen jälkeen.  Voi kehveli kun tulikin ihana!   Entinen väri oli semmoinen väsynyt keskiruskea petsi, sen alta löytyi pienellä vaivalla raakaa puuta.  Raaka puu on kaunis asia, kuin myös hiomakone.  Haluaisinkin lämpimästi kiittää hiomakoneen keksijää: kiitos, sinun ansiostasi tähän hommaan riitti yksi iltapäivä.    Samalla voin kiittää myös sitä, joka keksi pikasilotteen: kiitos, sinun ansiostasi keittiön pöytä ei enää valuta maitoja suoraan lattialle jos lasi kaatuu.  

Etukäteen voisin kiittää kaikkia, joilla on mahdollisesti jakaa mielipide pöydän käsittelystä.  Haluaisin vahata sen ja säilyttää puun myös jatkossa mahdollisen vaaleana, mutta mikä olisi paras aine? 

Pakko oli tällätä siihen matto, vaikka se on ihan liian pieni ja tulee olemaan hyvin hyvin likainen hyvin hyvin nopeasti.

6.10.2013



Sunnuntain lista:
- Heräsin hitaasti
- Siivosin mm.  kanin häkin, keittiön laatikoita ja leikkihuoneen lattian.
- Pesin ikkunoita,  pesin pyykkiä, hampaat pesin ensimmäisenä.
- Join teetä, kohta aion juoda kaakaota.
- Imuroin ja jätin sitten imurin imuroimaan keskenänsä.
- Ihastelin lehtiä ulkona ja auringon valoa sisällä.
- Fiilistelin sunnuntaita.
- Mietin, että olen koko ajan enemmän sunnuntai-ihminen, silloin tuntuu, että aika kulkee kädet taskussa.
(Tai ehkä sekin putsailee jauholaatikoita)

Aion vielä:
- Leipoa suklaapiirakkaa.
- Lukea.

4.10.2013

Laatikko laatikon vieressä

Paras vaihe on tekeminen.

Rakennettiin  talo lasten kanssa, mitäs me ikuiset remontti-ihmiset muutakaan.  Liimattiin, teipattiin ja sitten maalattiin.  Tuli aikas komea kompleksi, työporukka nautti tästäkin projektista.  Ne on tottuneet, että siitä tehdään, mitä on käsillä.  Samat työmiehet nakutteli kesän lopulla myös uusimmat väliaikaiset portaat kasaan tähän ihan oikeaan taloon.  Ne tehtiin kuormalavoista, ja ihan kelvot ovat, etenkin verrattuna niihin edellisiin väliaikaisiin.  Niitä pitkin pääse ovelle asti ja siitä sitten sisälle, mitäs muuta sitä muka portailta voisi toivoa?  Ensi kesänä tehdään sitten ne ihkaoikeat paraatiportaat ja ehkä, ihan pienesti ehkä, myös terassi.  Paitsi jos ensin sijoitetaan lämpöpumppuihin.   Kun ei kaikkea saa kerralla.  Paitsi laatikoita, niiden suhteen ollaan ihan roopeankkoina. 

EDIT:   Hei, meinasi  unohtua,  Hunajaista -blogissa on arvonta, palkintona ihan oikea disainvalaisin.  

PS: Jos joku haluaa arpoa portaat, osallistun oitis!


1.10.2013

Taivaslaulu

Meidän taivas oli tänään lakaistun näköinen.

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on kaunis, kipeä ja lämmin kirja.   Viljan ja Aleksin tarinan inhimillisyys on   raja-aidat ylittävää, se tulee lukijaa lähelle ja kuljettaa mukaansa matkalle jolle lähtee vastustelematta.   Kieli on paikoin hyvin runollista, kaunista ja  keinuttelevaa, mutta luonnollisen tuntuista. Lukeminen on nautinnollista. En halua puhua juonesta, takakannen teksti kertoo juuri sen verran, mitä ennen lukemista tarvitsee tietää.

Jos luulee, että kirjan pääpointti on "lestadiolaisäiti on synnytyskone", erehtyy.  (Terveisiä vaan lööppien keksijöille).  Tämä ei ole paljastuskirja, vaikka avaakin kyllä rehellisesti lestadiolaisuutta  ulkopuoliselle. Taivaslaulu kertoo arjesta, vanhemmuudesta, rakkaudesta, uskosta, vioista, lahjoista ja peloista.  Masennuksesta ja sen yli pääsemisestä.  Toisen tukemisesta ja tuetta olemisesta.    Ristiriidoista: siitä miltä tuntuu taistella rajojaan vastaan ja kuitenkin yrittää pitää kiinni tutusta, siitä mikä on ollut turvallista. 

Parasta kirjassa on... no, kaikki.  Aitous.  Se, että vaikka takakannen sulkee, tarina ei lähde pois.  Laittaisin tähän jonkun kauniin lainauksen, mutta kirja lensi käsistä suoraan seuraaviin. 





PS: Kuinka upeaa on, että tällainen kirja nousee hirvittävän suosituksi?  Niin upeaa, etten edes käsitä.  Siitäs saitte, kaiken maailman fiftyshadesit. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...