26.3.2013



Mies osti uudet poppivehkeet.  Ei olla mitään hifistelijöitä, mutta kyllä tämä nätimpi on kuin se Br- lelusta ostamani cd-mankka, jolla tähän asti on pärjätty.  Vanhat johdot olivat toki ihan muruiksi hapertuvia eikä putkissa eloa, siksipä eräällä onkin ollut hyvä syy viettää vapaapäivä rakentamalla radiota.   Minä otin nokoset ensin sohvalla ja sitten ulkona aurinkotuolissa toppavaatteet päällä.   

Harkitsin tuolin kantamista sisälle, koska siinä selkä oli ihan kesy.

(Parempia kuvia tästä kaunokaisesta tietenkin vasta sitten kun se on kasassa taas, putsattu ja löytänyt jostain tästä talosta vapaan nurkan. )

25.3.2013

Maa-aa-nantai.

 
juliste: etsy

No voihan pentele, selkä meni rikki.  Pentele ihan itselleni, sillä selkä meni rikki jo perjantaina, mutta vasta tänään tajusin, että rikkinäisellä selällä ei tehdä töitä.  Tajusin tämän siellä töissä.  Nyt juilii ja vähän kiukuttaa ja ärsyttää kun tekemistä olisi ja ajalle muutakin käyttöä kuin buranan syönti ja eläkeläistahtinen kävely.

Lisäksi.  Lisäksi on ihan kamala rumapäivä!  Tyhmyyksissäni ajattelin, että kun sinne naapuripitäjään lähdetään lääkäriin, niin samalla menen ja haen marketista uimapuvun, että pääsen lasten kanssa vihdoin uimahalliin.  (Heti kun se selkä tokenee, tietenkin).  No ei siinä mitään.  Mutta, en muistanut miltä näytän hyvin valaistussa pukukopissa.  En kuulkaa kauhean hehkeältä siinä kun kankeasti riisuin vaatteita, että sain sovitettua sitä uimapukua. Olisi voinut ajatella vähän pidemmälle siltäkin kantilta... Väsyneeltä ja vähän sellaiselta paremmat päivänsä nähneeltä näytin.   Onneksi kotona on vain pari peiliä ja lempeä valo, kesään mennessä tämä ahdistava kokemus varmaan unohtuu ja olen taas normaalin verran tyytyväinen omaan hapsottavaan tukkaan ja muuhun epäkivaan. 

Pistetäänkö maanantain piikkiin?  Pistetään vaan.   Tilaan huomiseksi lepposammat säädöt pääkoppaan ja seinälle kivan julisteen jos raaskin.


19.3.2013

Hernán Diaz



Hernán Diaz (1931-2009) oli Kolumbialainen valokuuvaaja, jonka töitä julkaistiin mm. sellaisissa lehdissä kuin Time, Fortune ja Life.  Kotimaassaan hän kuvasi paljon taiteilijoita ja poliitikkoja, mutta myös Kolumbialaista arkea.  

Ensimmäisen valokuvakirjansa hän julkaisi 1963.  Vuonna 1972 julkaistu Cartagena de Siempre esitteli kuvaajalle hyvin rakasta,  silloin unohdettua siirtomaakaupunkia.  Kirja antoi kaupungille kasvot ja on visuaalinen tallenne palasta historiaa.  Täällä voi katsella lisää kirjan kuvia Cartagenasta.

"Hernán Diazin tavassa kuvata on jotain, joka määrittää häntä enemmän kuin hänen nimensä: se sielukkuus, joka kaunistaa kaiken mitä hän näkee.  Taika joka muuttaa kohteen metafyysiseksi,  todellisen runoudeksi, arkisen ihmeelliseksi..."   Sanoo Gonzalo Arango, kolumbialainen filosofi, journalisti ja kirjailija.

Minä näin nämä kuvat Hietaniemen kirpputorilla -97 ja  hieman kärsineinäkin ne saivat pysähtymään kuin seinään.  Taisin maksaa yhteensä kakskymmentä markkaa, mikä oli sekin aika paljon mun lompakosta, mutta pakkohan taulut oli pelastaa.   Nostettiin ne miehen kanssan Vantaalaisen kämpän seinälle ja eilen nostin tuon ihanan naisen pitkästä aikaa esille olkkariin.  (Ihan melkein mätsää tapetin kuvio tuohon seinän säleikköön). Sitten vasta huomasin merkinnät kuvien alareunassa ja päätin vähän selvittää kenestä on kyse. Google on kyllä mainio. 

Molemmissa on vanhoja kosteustahroja ja kuvien kehystys alkaa rapistumaan, mutta kyllä näissä sitä jotain on edelleen.  Sellaista jonka edessä pysähtyy.

17.3.2013

Valoshow


Ihan hullun kaunista,  tärähtäneessä kuvassakin.

Nuori mies sisustaa


Poika vissiin tietää, että sisustustarrat on nykyään aika in.  Myöskin, olen aika ylpeä siitä, miten varmalla ja jotenkin tutun oloisella otteella se on omaa huonettaan sisustanut.  Tässä on selkeesti yhtenäinen teema, ei käy kieltäminen. Eikä kai äidillä ole mitään syytä moittia liiallisesta tarrojen käytöstä, jos itse on mennyt liisteröimään seinän täyteen Aku Ankkaa.  Sitä paitsi mun mielestä tuo pöytä on aika makee, omistajansa näköinen.  

Ja entäs sitten tämä hämis, joka on lähtenyt rentoutumaan farmille: 
 

Vaihtelu virkistää, sano hämis ja veti kauhkonsa täyteen raikasta maalaisilmaa.

16.3.2013

Kirppisonnea


Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja siksipä en näiden viime toukokuisten suunittelujen jälkeen alkanut kauhean aktiivisesti telkkaripenkkiä tekemään.   Odotettiin vuosi, mentiin kirppikselle ja siellä se oli: turkoosihtava vanha penkki.  No okei, enemmän se on harmaa kuin turkoosi, mutta silti.

Hyvästä kirppisonnesta humaltuneena menin ja ostin myös ison huonekasvin, koska jokin aika sitten koin Pinterestissä valaistuksen ja tajusin, että sellainen tarvitaan.  Koska joulukuusi ei kestä koko vuotta.  Myöskin, tässä kun oikea kevät pikkuhiljaa lähestyy, tuntuu äärimmäisen ihanalta nähdä vähän lehtivihreää*.  Kissat oli kanssani ihan samoilla linjoilla, vaikka niillä on vähän eri käsitys siitä, miten huonekasveista nautitaan. Kissoista, pakkasella tehdystä siirrosta ja uudesta kasvupaikasta johtuen (suoraan kellarin luukun päällä) tuo luultavasti tiputtaa kaikki lehtensä, mutta koitan uskoa, että mä yhden huonekasvin osaan pitää elossa. 

*(Ostin myös salviaa, koska tykkään haistella sitä.  Ja lehtipersiljaa syötäväksi.  Lehtivihreää kaikille aisteille, siis.)

Seuraavaksi on vuorossa taulujen uudelleenmiettiminen.   Kaikki vaihtoon, sanon minä.

13.3.2013

Pieni kauneuspostaus


Tämä menee aika pitkästi ohi  mukavuusalueeltani, mutta menköön.  Mulla on nimittäin kolme niin timanttista tuotetta käytössä, että on ihan pakko mainostaa (omaan piikkiin). Joten tässä valtaisan epäperusteellinen ja ensimmäinen kauneuspostaus ikinä tässä blogissa. linkit vievät virallisiin tietoihin, muuten jaan ihan vaan  omia kokemuksiani ja niihin kannattaa suhtautua niin kuin nyt kannattaa suhtautua kauneusneuvoihin naiselta, joka just pesi koiransa LV:n hilseshampoolla. 

Ensinnäkin, Pai Rosehip Biogregenerate Fruit & Seed Oil. Tai se pieni purkki, joka teki kaikki kasvovoiteet kaapissani tarpeettomiksi.  Se on luomua, siinä on pipetti ja se sai alati temppuilevan ihoni pehmeäksi kuin persikka.  Ei kiristä, ei kuivu, ei tukkeudu, ei aiheuta mitään ongelmia, mikä on i h  a n a a.   Kemiasta en ihan hirveästi ymmärrä, mutta käyttökokemuksen perusteella tämä tekee ihon onnelliseksi, tosi onnelliseksi. Ja tuo pikku purkki kestää luultavasti pari vuotta.

Dr Hauschkan Savinaamio , purkkiin pitäisi lisätä teksti fun for  the whole family. Lapset saattaa aluksi pelätä,  mutta se on sen arvoista.  On kiva päästä läträämään mudalla ja samalla kun sotket naamasi, sulla on ihan täydellinen syy olla tekemättä mitään muuta.   Siinä kun istut ja odotat, että mutakerros rauhoittaa ihohuokosesi, voit  halutessasi treenata pokerinaamaa katsomalla sitcomeja telkkarista ja yrittämällä olla nauramatta, ettei kuivuva muta lohkeile.  Ei oo ihan helppoa.   Joo ja siis tämäkin kama _toimii_  ja on riittoisaa.  Tuo pakkaus on ollut käytössä vuoden verran kerran, pari kuussa ja vielä sitä on jäljellä. 

Dermosilin Argan Oil  hiusten hoitoaine,  joo, hiusten raidoittaminen saattaa tuntua hyvältä idealta, mutta bonuksena sitä saa päähänsä jotain mikä olisi ok heinäseipäälle nostettuna.  Näin kävi mulle, eikä mikään hoitoaine kyennyt tilannetta siloittelemaan.  Joka ilta suihkun jälkeen peilistä tuijotti tyyppi, joka pääsisi Hanoi Rocksin laulajaksi heittämällä, eikä se sitten välttämättä tunnu kivalta. Minkä  Michael Monroe kantaa rautaiseen tyyliin, ei välttämättä omaan päähän sovi.  Kokeilin kyllä kampaamotuotteita ja ties mitä, mutta vasta tämä aine tehosi, joten uskallan suositella kaikille jotka kärsii zombitukasta. Ja jos tukkasi on vaan pikkasen kuiva, niin tämä on taatusti liian tujua tavaraa ja tekee sen lättänäksi. 

Sitten päästään kaunuspostauksen osaan 2, Otsikoidaan se vaikka että:
Näppyjä P**kele - aina ei ihmeaineet auta.

Mulla on sillä tavalla erittäin herkkä iho, että se reagoi sisäisiin asioihin valonnopeudella.  Ei niinkään syötyyn ruokaan, mutta stressi, se kun iskee niin tapahtuu kaikenlaista ikävää, mikä kumoaa hetkessä kaiken mitä nuo ihanat purnukat  voi saada aikaan. Havainnollistetaan ennen-jälkeen kuvaparilla.  Ensimmäisessä hengailen hyvillä mielin, katselen talitinttejä ja luultavasti hyräilen jotain kivaa laulunpätkää samalla kun aurinko lämmittää terveenpunaisia poskiani.  Toisessa kuvassa mulla on jotain mielenpäällä.  Tällaiseen reaktioon ei päästä millään pikkuasioilla, mutta ihmisten väliset painostavat ilmatilat, niillä saa satavarmasti meikäläisen stressitason hälytystilaan. Ole siinä sitten.


Onneksi tähänkin on lääke, ja itseasiassa suosittelen käyttämään sitä mieluummin ennen kuin stressi pääsee syntymään.  Juttu on ihan yksinkertainen: jos jokin asia vaivaa, niin puhukaa.  Avaa suu ja sano.  Eikä sitten mitään sormen heristelyä ja syyttelyä, vaan jotain rakentavampaa kiitos.  Ei tarvi sitten katsoa kenenkään stressinäppyjä ja mustia silmänalusia kotona tai työpaikalla. Puhuminen, ihmiset, tekee hyvää iholle ja sydämelle.

Ei mulla sitten muuta näihin kauneusasioihin.  Voikaa hyvin ja nätisti!

11.3.2013

Let's Pretend This Never Happened


Kun sattuu syntymään melko eläväiseen perheeseen, johon liittyy varhaisessa vaiheessa yläkerrassa asuvien enojen lisäksi paljon muita hauskoja eläimiä ja mielikuvitusystäviä, sitä kehittää hyvin eläväisen ja pitkälle riittävän huumorintajun.  Sitä myös osaa kehitellä mitä kummallisemmalta kuulostavia ajanvietteitä siskonsa ja naapureiden lasten kanssa.  Tosin, kummalliselta ne kuulostavat vasta nyt jälkeenpäin, kun niistä kertoo ääneen vaikka työpaikan kahvitauolla. Silloin kakarana se nyt vaan oli ihan vitsin hyvä idea rakentaa oma ulkohuussi keskelle naapurien nurmikkoa tai kokeilla voiko tytöt kisata siitä, kuka pissaa pisimmälle.  (Todellakin voi).  Terveisiä vaan Sigmund Freudille sinnne tuonpuoleiseen.

Myöskin, kun tekee tarpeeksi pitkään, eli koko ikänsä, tarpeeksi tyhmiä juttuja siskonsa kanssa, se tietää tasan kuinka sun pää toimii, ja soittaa heti luettuaan kirjan, että lue lue lue, sää niin tykkäät tästä!  Ja  se on kyllä oikeessa sitten.  (Myöskään, se ei välitä (ääneen), että käytät liikaa pilkkuja lauseissa, mitä arvostan).

Niin että viikonloppukirjana luin siskon suosituksesta Jenny Lawsonin enimmäkseen totta olevan omaelämäkerran   Let's Pretend This Never Happened, ja rakastin sitä.  Lawsonin lapsuus on ollut lievästi sanottuna vähän erikoinen, mutta jotenkin samaistuin* siihen aika voimakkaasti.  Mistä pitäisi ehkä huolestua, mutta en nyt viitsi.  Kerrotaan vaikka, että Jennylla ei ollut siskonsa kanssa lapsena talvikenkiä, oli sanomalehdillä täytetyt leipäpussit.  Oli isä, joka täytti työkseen eäimiä, ja jonka tempausten rinnalla aika moni kumma asia vaikuttaa ihan kesyltä ja tervejärkiseltä.  Oli äiti, joka ei ihan joka asiasta viitsinyt nostaa meteliä. Oli paljon eläimiä, sisällä ja ulkona, paljon asioita, jotka ovat ihan normaaleja pienessä Texasilaisessa kaupungissa, mutta vähän vähemmän normaaleja kauempaa katsottuna.  Myöhemmässä vaiheessa on koira, joka puukottaa emäntäänsä kanalla. En halua kertoa sisällöstä enempää, koska itse koin ihan valtavan riemastuttavia hetkiä kaiken sen typerryttävän, hykerryttävän, teeskentelemättömän ja ällöttävän, mutta  myös koskettavan kohtaamisessa.  

* Lapsuusmuistojen lisäksi tunnistin itseni Lawsonin huumorissa, sen kanssa on helpompi seilata vaikeiden aikojen ja omien heikkouksien yli.  Se, että osaa nauraa itselleen, on yksi hienoimmista lahjoista.  Sanoo hän, jolle ei juuri muita lahjoja ole suotu.  Myöskin, tuotan päivittäin paljon materiaalia mille nauraa ihan vaan olemalla minä, ja kaikki se olisi ihan hukkaan heitettyä jos en osaisi sille nauraa.

Jenny Lawsonilla on muuten blogi, TheBloggess.com, jonka pohjalta kirjakin on tehty.  Ehkä lennokkain omaelämäkerta, jonka koskaan olen lukenut.  Suosittelen kaikille, jotka nauttivat nauramisesta.

Yksi juttu kirjasta tarttui lujasti, se oli Embrace the absurd. Näin tehdään.

5.3.2013

Päivälölylyt


Hiihtolomahuikkaus täältä, hei!   Muilla on loma jo päällä, mulla se on vasta edessä, mutta laiskottelu sujuu jo silti kiitettävästi...

Tänään oli lomaohjelmassa löylyt pihasaunassa,  keskellä iltapäivää ja talvella vielä.  Saunamökki on sen verran hyvin ilmastoitu, että sitä lämmitetään tavallisesti vain kesäaikaan.  Fiilis ei kyllä hävinnyt kesäsaunalle yhtään: ulkoa  kuului   mukavasti lintujen titityyt  ja valoa tuntui tulvivan vaikka taivas pilvessä olikin.  Ihan mahtavaa.   

Siinä lauteilla istuessa tuumin, että pihasauna on varmasti meillä ainoa paikka, jota en halua muuttaa miksikään.  Tykkään esimerkiksi hirveästi noista löylyhuoneen seinistä, ne on raakaa ulkopaneelia, jotka on taapelissa ollessaan saaneet auringolta melko mielenkiintoisen ruutukuosin. Sitten tykkään myös rapautuneesta muurista ja isoista ikkunoista, valosta ja siitä, että noilla lauteilla oleminen on rauhallisinta mitä tiedän.  Ei kiitos yhtään trendiasiaa tähän mökkiin.    Sen sijaan talon suhteen olen tällä hetkellä vähän sitä mieltä, että jos vaikka Paanasen Marko ilmestyy oven taakse niin siitä vaan, kaikin mokomin uusiksi koko koti. Vaikka heti.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...