Onni on uudet patterit

 Ennennäkemättömän kauniita kuvia taas.  Mutta onhan siinä joulunpunasta!

Mitä muuten pelastaisit jos palohälytin alkaisi huutamaan keskellä yötä?  Siis olettaen, että kaikki ihmishenget olisi jo pelastettu.  Ja eläinhenget.   Mikä olisi ensireaktio? 
 
Täytyy alkaa miettimään tätä omalla kohdallani, koska kun viime yönä alakerrassa alkoi palohälytin piippailemaan, en itse asiassa ensin oikein meinannut jaksaa tehdä mitään.  Käänsin vähän kylkeä ja odotin, että ääni rekisteröityisi jonnekin aivonmutkaan.   Sillä tavallahan se vehje  vaan piippaili niin kuin hälytin piippaa silloin kun patteri on loppumassa, mutta keskellä yötä sitä on vaikea vakuuttaa itsensä että mistään muusta ei ole kyse.   Kun on just ennen nukkumaanmenoa sulkenut pönttöuunien pellit  sitä alkaa miettimään, että jos täällä kumminkin on häkää.   Lukee hälyttimen takaa tekstin "carbon monoxide cannot be seen, felt or smelled but 

can 

kill 

you."    *(Luetaan sellaisella väräjävän kohtalokkaalla äänensävyllä)

Vaistomaisesti sitä sitten voi yrittää haistella vähäsen, tietenkin. Seuraavaksi kannattaa hakea jostain toisesta huoneesta toimiva hälytin ja kiivetä sen kanssa jakkaralle.  Jos lähtee taju niin saattaa olla häkää. 

Kävin vähän kaupoilla, ostin uudet patterit kaikkiin hälyttimiin sekä kaksi uutta (toivottavasti) hirveän hyvää tyynyä.  Aattelin nukkua vähän paremmin ihan tukkina ensi yön.

PS: tuli tarve tehdä erikseen selväksi, että ilmassa ei ollut siis häkää eikä kukaan saanut minkäänlaista myrkytystä.  Lenssu olisi saattanut iskeä, koska koin että on syytä vähän tuulettaa kaiken varalta.  Ja avata ne suljetut pellit.  Olisin varmaan ollut aika hauskaa tarkkailtavaa kun luin tokkurassa vähän palellen pyjamahousut päällä palovaroittimen tekstejä moneen kertaan jakkaralla könöttäen... 

Kommentit

  1. Voieivoiei :( Meillä ollut vähän liikaakin riesaa häyttimien kanssa. Tekivät ihan järettömästi turhia hälyjä, yleensä keskellä yötä ja vartin välein. Lopulta selvisi, että jossain vaiheessa raksahommia joku oli ampunut yhden naulan johdon läpi. Ongelma nimeltä kosketushäiriä. Kyllä tuli kammo noita helvatankoneita kohtaan.

    Mutta vastauksena kysymykseesi: valokuvat pelastaisin ihmisten ja eläinten jälkeen.

    -Paula

    VastaaPoista
  2. Meillä on vaan pattereilla toimivat, mutta niitä on paljon. Kun on kolme tulisijaa talossa, niin on menty "enempi parempi" linjalla.

    Valokuvat tuntuu jotenkin luontevalta valinnalta, en minäkään oikein parempaa keksi. Vai juoksisiko sitä vaistomaiseti tämän läppärin hakemaan? Toivottavasti ei tarvitse koskaan olla siinä tilanteessa :)

    VastaaPoista
  3. Noista patskuista riittää virtaa koko perheelle.

    "Jos lähtee taju niin saattaa olla häkää."
    Miks ne patterit muuten alkaa uikuttaa aina nukkumaan mennessä ja yleensä sunnuntaisin kun patterikaupat on kiinni?
    Samoilla linjoilla, hommasin naapureillekin ihan oma suomidesignhälyttimen varmuuden varalta...lukuisien kahvitteluun maskeerattujen tupatarkastuksien yhteydessä en ole vielä kuitenkaan kekannut minne ne ovat sen piilottaneet.
    Oliko se muuten niin että niitä häkähälyttimiäkin tehdään?!
    Vai oonko nähnyt vaan unta...

    Häh, sinäkö nämä sanavahvistukset koodailet:
    "...converse" ?!? :)

    VastaaPoista
  4. Meilläkin nuo palovaroittimet ja myös häkävaroitin ovat teettäneet työtä useamman kerran. Ilmeisesti palovaroittimet alkoivat vanhuuttaan sekoilla, ulisivat milloin sattuu ja millä äänellä (tai siis piipitystahdilla) sattuu. Loppui se uikutus kun hommattiin uudet, nyt piippailevat vain patterin loppumista.

    Häkävaroitin on osoittautunut kultaakin kalliimmaksi (en edes suostunut ennen sen ostamista lämmittämään uunia ilman sen olemassaoloa). Tulisijan häkähormin sijoittelu ja luukkusysteemi on hieman ongelmallinen ja vaati opettelua. Onneksi nykyään on "hälyt" vähissä, mutta muutamana yönä olen minäkin vainoharhaisena silmät ristissä yrittänyt pysyä hereillä ja lukea kirjaa, häkävaroittimen lukemia jatkuvasti tuijotellen...

    VastaaPoista
  5. Nanskunen, en mä ymmärrä tota patterien logiikkaa, ehkä niillä on joku jekkuvietti??

    Kyllä niitä häkävarottimia tehdään, meillä on katoissa molempia vierekkäin!

    Joo minä olen se nettitonttu joka sunkin koneellasi käyn vähän koodailemassa :D

    Villasukka kirjahyllyssä, häkävaroittimen lukemia?? Onko niitä sellaisiakin, että joku lukema näkyy? Kuulostaa kyllä erittäin pätevältä, meillä on vain tuollaisia piippaavia ne häkävaroittimetkin...

    VastaaPoista
  6. Juu, niitä on myös sellasta mallia, josta näkee sen häkäpitoisuuden lukeman. Pystyy siis ennakoimaan jo ennen piipityksen alkamista ja availla peltejä/tuulettaa. Kätevä kapistus. Häkävaroitinta muuten ei saisi asentaa kattoon vaan seinälle, häkä on ilmaa kevyempää eikä välttämättä nouse suoraan katonrajaan asti joten sitä voi olla oleskelukorkeudessa enemmän kuin katossa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit