7.11.2013

Kolmella sanalla

Caspian oli kans sitä mieltä, että kyllä enemmän on kuitenkin aina enemmän.

Piipadoosta pätkähti haaste, kiitos! Kiitos myös vihreälle linnulle ja vuodenaikatalo -blogille haasteista, tartuin nyt tähän helpoimpaan tehtävään jossa pitää kuvailla kotia kolmella sanalla.  Kivaa, mutta huh.  Ensimmäisenä just tänään tulee mieleen pöly, muruset ja pyykki, mutta kyllähän me nyt keskitytään muihin juttuihin, eikös juu.  

YKSITYISKOHDAT:
Tykkään siitä, että on jotain pientä mihin silmä tarttuu.  Tykkään pienistä jutuista niin paljon, että meidän kodissa yksityiskohtiinkin lisätään yksityiskohtia. En osaa pitää seiniä tai tasoja tyhjinä, olen ihan sikahuono pelkistämään.   Parasta on, jos siihen pikkujuttuun liittyy joku muisto.  Ja muistoksi riittää vaikka se, että kylläpä oli mukava  sekin kerta kun spraymaalasin muovielukoita valkoiseksi.  (Niistä tuli komea kynttilänjalka, jonka kissa sittemmin tiputti pöydältä.  Virtahepo katosi, ja nyt on eläinpyramidissa aukko).

HASSUILU:
No siis tämähän on ihan avainjuttu minulle.  Kannatan leikkimieltä, supersankareita ja hyväntahtoista vinksahtaneisuutta.  Esine tai kuva on maksimaalisen kiva, jos se saa hymyilemään, ja kukapa nyt ei haluaisi kodissaan hymyillä.    Ehkä toi Albanian prinssi Caspian.  No ei kai sekään ihan tosikko ollut kun tatuoi itseensä eläintarhan.

RÖNSYILY:
En siis osaa pelkistää, enkä pitäytyä yhdessä tyylissä. Tykkään kerätä muistoja ja muuten vaan kivoja esineitä.  Kirpputorit on hieno asia.  Tästä seuraa, että meillä on aika paljon kamaa.  Nykyään tosin en enää automaattisesti raahaa kaikkea kivaa kotiin, ainoastaan sellaiset jutut joista innostun kunnolla.  Tosin olen helppo innostumaan...  Välillä, yleensä  siinä kohtaa talvea kun valo lisääntyy, tulee tarve vähän raikastaa kotia ja karsia tavaroita.  Vastineeksi syksyllä joka paikkaan ilmestyy sitä sun tätä ihan kuin itsestään.  Olen itseasiassa aika varma, että osa näistä jutuista sikiää ihan itseksensä. MOT:

lisää on 
Make A Gif
 konnichiwa vaan teillekin.



6 kommenttia:

  1. Olen ollut aina sitä mieltä, että teillä on onnellinen ja hauska koti. Varmasti sellainen jossa jokainen lapsi tahtois asua, huvikumpumainen. Luethan sa Dos Familyä? Sulla ja niillä hulvattomilla ruotsalaisäideillä on niin paljon yhteistä.

    VastaaPoista
  2. Ei hitsi, Caspianin tatskat on kyllä vekkulit. Olisikohan se aikanaan päässyt jollekin Worst tattoos -sivustolle?

    Sitä paitsi ihanat kiinalaismaatuskaishenkisetukkelit.

    (Ja ärsyttävä tämä kommentoinnin sanavahvistus. Menee aina monta kertaa, ennen kuin onnistun näpyttelemään oikein.)

    VastaaPoista
  3. Oi wau, ihana! Tätä olen odottanut. Ja miten onkin niin sun tyyliset kuvat ja teksti. Aito ja alkuperäinen :)

    -Paula

    VastaaPoista
  4. Laura, voi miten ihanasti sanottu ♥ Kyllä meillä onkin aika onnellinen koti, ja erityisesti lapset muistaa varmistella, että eihän tästä tarvitse muuttaa pois. Toivottavasti ei!

    Dos Family on tuttu, tykkään!

    Maija, mä mietin, että onkohan toi Caspian niitä tyyppejä jotka heräilee viikonlopun jälkeen, kattoo peiliin ja on ihan että "ei hitto, taas!"

    Maatuskaperhe on kyllä varmaan mun mielestä Japanilainen, täytyy varmistaa noilta meidän Japanitietäjäsiskoilta...

    piipadoo, kiitos, itte oot ihana :)

    Kyllä en osais oikein muunlainen olla, vaikka viimeksi vuosi sitten yritin modernisoitua ja maalasin keittiön valkoiseksi! Vieläkään en ole keksinyt seinille sitä oikeeta väriä...

    VastaaPoista
  5. Heipodei!
    Kiva kun löysin blogiisi, ja kivaa että olet toteuttanut tämän haasteen. Mä olen sen kolmisen viikkoa laskenut liikkeelle ja lähdin nyt seurailemaan minne kaikkialle se on levinnyt. Wautsi, löytyi monta tosi kivaa postausta ja uutta kivaa blogia siinä samassa.
    Täällä sun blogissa on ihanan rento ja hassu meno. Jään seurailemaan. :)

    VastaaPoista
  6. Heissan! Kiva kun tulit kurkkimaan, tervetuloa toistekin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...