Ensilumi! Suklaata! Jouluostoksia!


Eilen tuli ensilumi ja tänään oli pakko tuoda kaupasta kotiin joulusuklaata.  Tämän sääilmiön voisi kyllä ilmottaa ihan uutisissa: lännestä alkaen lumisadetta  ja marketeissa kuhinaa suklaahyllyjen tienoilla.  Joku on keksinyt tehdä appelsiinijulioita, mikä on ihan hyvä keksintö.  Niin hyvä, että on maha aika täynnä nyt.  Entisiä kirsikkajulioita pitä saada tietysti myös  piakkoin, se on semmoinen  suklaahimon korkeapaine nyt.

Sitten aion kehuskella:  mulla on jo kymmenen lahjaa hankittuna.  Tänä vuonna olen viimein tehnyt sen mitä aina suunnitellaan: hankitaan pitkin vuotta ja tsekataan alennusmyynnit.   Vaan on mulla vielä toiset kymmenen hankkimatta, että tsekkaamista riittää.  Marras- joulukuulle osuu sen joulun lisäksi neljät -eikun viidet synttärit - eikun kuudet!  Koira täyttää kuusitoista samana päivänä kuin isäntänsä neljäkymmentä.  Että lisätään hankittavien lahjojen määrä yhteentoista.  

Kesärenkaat alla, mutta joululahjat ja suklaa-asiat aika hyvin hanskassa.  Hyvä minä. 

Kommentit

  1. Oi, ihana jouluinen fiilis välittyi jo noista, vaikkei täällä etelässä olekaan vielä lunta!

    Minäkin muuten olen hankkinut ensimmäisen joululahjan ja aikaisempina vuosina olen hankkinut muun muassa Finlaysonin nettikaupan alesta tavaraa bulkkina jo syksyllä. Sellaiset kassit ja keittiöpyyhkeet ovat hyviä lahjoja muun muassa päiväkodin tädeille tai viemisinä kylään mennessä. Hitsi kun tänä vuonna en olekaan aktivoitunut vielä.

    VastaaPoista
  2. Appelsiini Julioita! (Hah, Julio :D)
    Mun joululahjat on ihan hankkimatta. Paitsi yksi ehkä on. Plus yksi puolikas. Mutta arvaa mitä, lähden lauantaina ikeaan ja aion ostaa sieltä yhden! :)

    VastaaPoista
  3. Appelsiini Julioita! (Hah, Julio :D)
    Mun joululahjat on ihan hankkimatta. Paitsi yksi ehkä on. Plus yksi puolikas. Mutta arvaa mitä, lähden lauantaina ikeaan ja aion ostaa sieltä yhden! :)

    VastaaPoista
  4. Kiki, minusta ainakin on kiva ajatella, ettei tarvi sitten joulursyysisten aikaan olla kaupoissa etsimässä lahjoja. Näin tämä sujuu oikein mukavasti!

    tuplaMaija, no kato, meidän marketista saa appelsiini Juliot nyt jouluiseen hintaan! Hauskaa ikeaa :)

    VastaaPoista
  5. Sinulle on haaste: http://vihrealintu.blogspot.fi/2013/10/haaste.html :)

    VastaaPoista
  6. Vihreä lintu, hei kiitos! Ehkä mun on parempi odottaa, että tämä kiukkuinen olotila ohenee ennen kuin tartun haasteeseen :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit