4.6.2013


Aina ei paista aurinko, eikä aina asiat mene niin kuin toivoo.   Kanikaveri ei selvinnyt, oli pakko tehdä vielä yksi raskas reissu eläinlääkärin luo.  Aikuinen nainen itkee hyvin vuolaasti yhden karvakasan takia.  Toin Viljamin kotiin ja se haudattiin syreenin alle, kirkonkellotkin soivat sopivasti.

Illalla iski ukkonen, ja meillä myrskysi.  Ei mennyt taas niin kuin toivomus oli ja iltakin meni itkiessä.  Suru on fyysisesti hyvin raskasta, mutta sillä on tarkoitus,  itkee sitten lemmikin menetystä tai toisen aiheuttamaa pettymystä. Aamulla heräsin kuin mukiloituna, mutta olo tasaisempana.  

Tänään lähdettiin mummulaan, jossa paistoi aurinko ja minut pussasi märäksi yksi ihana poika.  Olin ensin aika otettu, kunnes selvisi että tyyppi oli yhtä ilahtunut omista varpaistaan kuin tädistänsä.  Kävelyllä poikettiin kotikylän nuorisoseuran talolle, siellä se Kyösti vahtii näyttämön vieressä vieläkin.  Huomaatteko miten katse seuraa kaikkialle? Herra presidentti on oikee Maliskylän Mona Lisa.   Ilahduttaa, että tuostakin paikasta huolehditaan.  Yläkertaan oli ilmestynut nuorisolle oma tila biljardipöytineen.  Mahtava juttu! 

Siinä on aina jotain  maadoittavaa käydä katselemassa lapsuuden huudeja.  On sellanen olo taas, että kyllä tää tästä.  Saako siteerata loppuun jääkaappimagneettia?  Kaverilla on yks niin hyvä, että on melkein pakko.  Se sanoo, että: Everything will be ok in the end.  If it's not ok, it's not the end.  


15 kommenttia:

  1. Olen pahoillani. Ei se katso kaverin kokoa tai näköä, tärkeä on aina tärkeä.

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista
  2. Halaus <3 Mie oon itkenyt yhtä hamsteria polvillani häkin äärellä...nyt meillä on kaksi kattia joista toinen sairastui mutta selvisi,ainakin nyt näyttää hyvälle...

    VastaaPoista
  3. Voi itku. Miten paljon voikaan kaivata pienintäkin olentoa.
    Toivotaan lempeitä tuulia loppukesälle.

    VastaaPoista
  4. Halaus taas!
    Ja Oton suukoista saa olla otettu, koska vaikka se syökin varpaitaan, niin muiden ihmisten suhteen se on valikoiva :)

    PS. Kuka on tuo setä Kyöstin alapuolella? En muista, että olisin koskaan tullut katsoneeksi.

    VastaaPoista
  5. Harmi juttu kanisi kanssa :(

    Mulla on sieltä suunnalta kämppis, Köpi nimittäin. Se on posliinikukka. Kyöstin kotitilalta. Aika rakastettava tyyppi.

    VastaaPoista
  6. Voi pientä kanikaveria :( Meidän vanha kisuli haudattiin reilu vuosi sitten pihakuusen alle ja vasta nyt pystyn laittamaan haudan nätiksi ja kirjoittamaan muistokiveen kisun nimen. Ja nyt on kiva, että se hauta on tuossa kohtaa mistä sen näkee monesti päivässä, suru on muuttunut hyviksi muistoiksi!

    VastaaPoista
  7. Kiitos myötätunnosta, kanillehan tämä oli parempi ratkaisu, mutta raskasta joutua itse tekemään se päätös. Ja kyllähän sitä on ikävä, vaikka se ei ihmisistä tykännytkään ja puri joskus sormeen varoitukseksi :)

    Alakuloa vain kasvatti ne toiset samalle päivälle osuneet murheet...

    Ehtoisa emäntä, Mielenkiintoista! Kuinkas sinä Köpin kanssa yhteen päädyit, onko sukua täälläpäin?

    VastaaPoista
  8. Lemmikit on perheenjäseniä, kyllä niitä saakin surra ja ikävöidä. Nimimerkki: Kokemusta on

    VastaaPoista
  9. Voi teitä <3 Kyllä lemmikin kuolema koskettaa, oli se minkä kokoinen tahansa. Olen minäkin aikoinaan itkenyt pikkuista gerbiiliäni ja sittemmin etäkoiraa.

    VastaaPoista
  10. Meillä on myös monta kissaa, koiraa ja kania itketty ja paljon ja tähän samaan pihaan haudattukin muinoin useimmat. Nyt kun tarkemmin ajattelen, tää on melkoinen eläinten hautausmaa tää meidän tontti...

    VastaaPoista
  11. Löysin tänne blogiisi, kun etsin ideoita ystävän lapsen synttärilahjaksi. Sopiva löytyikin vanhasta blogistasi, kiitos siitä!

    Olen pahoillani kaniystävän menetyksestä.

    VastaaPoista
  12. Sesse, niin se on. Pienikin on tärkeä :)

    Villasukka kirjahyllyssä, keväällä kuulin radiosta, että pienin Suomessa tuhkattavaksi lähetetty lemmikki on ollut taistelukala. Uutisten lukijallakin nousi pala kurkkuun <3

    Kaardemumma, me pidettiin siskon kanssa usein hautajaisia jopa mehiläisille...

    Paula, kiva kun löysit ja sait ideankin :)

    Kiitos.

    VastaaPoista
  13. Oho, vähän venähti vastaus, mutta Köpistä vielä: ei ole sukua siellä, mutta yksi mummo- ja muitakin kukkia vaaliva kaverini kyllä.

    VastaaPoista
  14. Ollaanko kuvissa Nivalan Maliskylällä? t. utelias alkujaan sieltäpäin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...