Lempiasioita


1. No perhe, lapset.  Oma porukka.  Tykkään esim. tänään siitä, kuinka V pisti tukkaan monta pinniä, ja yks toinen päivä siitä, miten se teki Hello Kittyille hautausmaan vanhasta joulukalenterista.  Tykkään siitä, miten lasten ajatuksenjuoksu voi yllättää.  Meillä näkyy muuten hautausmaa keittiön ikkunasta, että sikäli on ihan luontevaa jos se joskus tulee leikkeihinkin mukaan.

2. Kuvat ja taulut.  Väitän, että tämän talon seinissä on tällä hetkellä reikiä enemmän kuin koskaan ennen yhteensä, ja olen ihan varmasti oikeassa.  Meillä ei taida olla yhtään tyhjää seinää. No vessassa on.  Kaikkea mistä tykkään, on yleensä paljon vaikka tykkäisin kyllä myös sellaisesta pelkistetystä ja tilaa antavasta sisustuksesta.    Mutku en vaan pysty sellaseen niin hakataan sitten reikiä ja teippaillaan seinät täyteen.

3. Muistot.  On mukava muistella, ja vielä mukavampi jos muistoista on kuvia, mistä päästäänkin takaisin edelliseen kohtaan.  Mikäs sen mukavampaa kuin yhdistää kaks lempijuttua.

4. Leffat, omalta sohvalta katsottuna.  Lasten seurassa moni leffa on parempi kuin itsekseen katsottuna.  Esim. yö museossa on aika mainio, ja Jurassic Park ihan huippu.   Tykkään tulla viihdytetyksi ja nauraa, joskus taas pitää saada itkeä tai kokea jotain elämää suurempaa.  Kauhuleffojakin katsoisin jos en menettäisi niistä viikon yöunia.
4b.  Telkkari on kai pakko mainita myös.  Telkkariohjelmista parhaat tällä hetkellä on Dance ja Walking Dead   (3. kausi alkaa 21.10, jee!)

5. Joulun odotus. Jaa nyt jo vai? No kuulkaa itseasiassa joo!  Katsokaas,  tässä odotuksessa on ihan oma juttunsa.  Tällä hetkellä oon  joulun odotuksen odotteluvaiheessa.  Homma toimii niin kauan kun sitä ei vedä överiksi, ei siis tonttuja ikkunaan ihan heti, vaan kaikkea pientä mukavaa aina kun siltä tuntuu.  Joulun maksimointia

6.  Valo. Talvikausikin olis niin paljon mukavampi jos olisi valoa. Kylmänkin kestää, mutta ei sitä pimeyttä. Tässä on tehty, jos saa sanoa, ihan typerä suunnitteluvirhe. Tilanteen ollessa se mikä on, myönnän auliisti olevani kesäihminen. 

7. Puuhastelu, tekeminen, ideointi.  Ihan parasta, mutta jäänyt viimeaikoina väsymyksen* jalkoihin, mikä on turhauttavaa.  Mielessä olis monta pikkujuttua ja pari isompaa, mutta kun ei jaksa niin ei jaksa.  Onneksi on blogit, voi kierrellä katsomassa mitä muut on saaneet aikaan ja kerätä vähän lisää niitä ideoita samalla :)

(*Kannattaiskohan muuten kokeilla kauhuleffoja tähän väsymykseen?  Jos aamulla katsoisi jonkun kamalan, niin pysyisi ehkä päivän hereillä!)

8.  Keittiön hylly, jossa on kaikkea tarpeellista: sipulit, hedelmät, kulhot, muumimukit, teetä, muroja, poppariloota ja Aku Ankkoja.  Meillä tosiaan luetaan ruokapöydässä Akkareita, ja siksipä niitä on ihan hyvä olla tuossa hollilla.  Loput on sitten kirjahyllyn laarissa.

9.  Pakko mainita tee, teehetki on mun hetki.  Eikä unohdeta chipotlea.  Olen siitä kai vähän riippuvainen.  Ja suklaa!  Ja noitapillit.  Siinä mun paheet.

10.  Haaveilu, suunnittelu.  On tietysti mukava haaveilla ja miettiä kaikkea mitä vois, mutta joskus menee vähän överiksi.  Ideaalitapauksessa kohtaa kymmenen seuraisi automaattisesti tuo kasi, mutta aina ei käytäntö ja ajatus ihan kohtaa. Esimerkiksi tällä hetkellä tekisi hirveästi mieli tilata yhdet lamput keittiöön.  Ne olis tosi kivat siinä tiskikaapin molemmin puolin, ja alennustakin sais.  Paitsi että  pitäisi ensin tehdä keittiöremppa että saisi tilaa siihen tiskikaapin viereen.  Ei siis ihan realistista.  Mutku mieli tekis.

Kiitos Eilen teinin (hehe) Hannelle haasteesta! Napatkaa tästä kaikki halukkaat, tehkää listoja ja osallistukaa Moko marketin blogin arvontaan, ohjeet täällä.

Kommentit

  1. Sinun listasi voisin kyllä allekirjoittaa, olet löytänyt siihen kaiken myös minun mielestäni oleellisen(paitsi tää Walk in dead, sitä en edes tiedä tulevan..)

    VastaaPoista
  2. Onpas mielekäs blogi :) t.toinen Tiina http://tinttinen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. mustakissa, nämä on hyviä juttuja, ja teki ihan hyvää miettiä kivoja asioita kun oli taas sellainen talviunipäivä :)

    Walking dead on onnistunut koukuttamaan mut ihan täysin, viimeksi olen ollut yhtä koukussa Gilmoren tyttöihin, jossa meno oli aika tavalla erilaista :D

    Stiina, hoo, kiitos! Minäpä käyn kurkkaamassa linkin taakse :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten tykkäänkin tuosta keittiön hyllystä. Herkku!

    VastaaPoista
  5. Hehe :D Mulla onkin jo ihan täysi joulutohina päällä. Ihan vielä en oo kehdannut laittaa edes jouluvaloja, kun mies sanoi "Mä ymmärtäisin, jos olisi jo lunta, mut nyt on vielä lehdet puissa..".

    Mut onneksi en oo ainut.

    VastaaPoista
  6. Nalle, no onhan se. Vetää aika paljon tavaraa ja on nättikin vielä ;)

    Rouva Vadelma, onneksi meidän vintti on niin sekaisin etten vielä jaksa mennä kaivelemaan niitä jouluvaloja :D

    VastaaPoista
  7. Erittäin hyviä lempijuttuja! Sulla on siis hyvä lempimaku siis :)

    VastaaPoista
  8. No tuon arvonnanhan minä kokonaan unohdin :D Ei voi mittään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit