23.8.2012

Costume


kuvat Costume

Viikon kestäneen ihan kaameen energiakadon ja päänsärkymaratonin jälkeen koitan vähän piristyä. Ensiapuna aamuinen parturireissu, jolla pätkäistiin kärähtäneet latvat pois ja hoidettiin tukkaa jollain ampulleilla ja muilla tehoaineilla.  Näytän samalta kuin ennen reissua, mutta olo on kyllä parempi.

Sitten kävin kaupassa ja ostin muotilehden kun halvalla sai.  Ihan ookoo tuo uusi Costume, mutta ei musta kyllä näiden suurkuluttajaa saa.  Nainen, jonka arkielämä muodostuu ihan tavallisista päivistä, ja sitten sellaisísta päivistä, joina esimerkiksi sulatetaan pakastin, ei kauheasti samaistu superviileisiin editorialeihin tai luksuskorkkareihin.
Edit: (Hmm... Hetkinen, tyyliblogeja ja katumuotisivuja ahmin kyllä antaumuksella.  Että fashion iskee kyllä, kunhan saan itse valita millaista tyyliä katselen.)

Silmää miellytti kynsilakkamainoksen siniset sävyt, ei kylläkään kynsiin, hui.  En osaa lakata kynsiä.  Eikun osaan tietysti, mutten osaa olla niissä lakatuissa kynsissä yhtään.

Tykkäsin myös toisen mainoksen villasukista ja matalista maihareista sekä tuosta kuvasta jossa tyttö ajaa traktoria vähän epäkäytännöllisessä asennossa. 

Ei siis tyyliyllätyksiä, olen joko löytänyt itseni tai sitten jämähtänyt muuten vaan. Piristyskuuri jatkukoon. Ja tänään muuten sulatetaan pakastin.  


*****

After a whole week of having a terrible headache and losing all energy, I'm trying to cheer up.  I started by having my dried up summer hair trimmed and pampered at the hair salon.  I look exactly the same as I did going in, but feel a lot better.

Then I bought a new fashion magazine, 'cause it was a bargain.  It was alright, but I'm still really not a fashion magazine -person. A woman whos daily life consists of just regular days and, sometimes, days when she defrosts the freezer, doesn't really relate to the supercool editorials or luxury brand shoes.

I liked the blue hues of a nailpolish ad, not for my nails though! I just can't wear nailpolish, believe me, I've tried.  It bothers me.

I liked the woollies and the low army boots, on another ad,  and that picture of a girl driving a tractor in a silly position. 

So, no style surprises for me.  I've either found my true self or just stuck.  I'm happy either way.   And  I'm defrosting the freezer today.

10 kommenttia:

  1. Pakastimen sulattaminen on erikoispäivä, näkee sen kissastakin :D

    VastaaPoista
  2. No on, ja kuule, isäntä toi vielä kuplamuovia töistä, meillä on bileet! Kattellaan kun jää sulaa ja poksutellaan kuplia. Veri glämöröys.

    VastaaPoista
  3. Minä selasin kans kassajonossa kyseisen uuden muotiraamatun ja totesin, että ei, sieltä ei löydy mitään kotiäidin kaarderooppiin sopivaa :oD. Ja eilen illalla lueskelin uutta Oliviaa ja piti ihan miehellekin esitellä, että kato kuinka kamalia asukokonaisuuksia. Joko sitä on tullut vanhaksi tai tosiaan löytänyt sen oman tyylinsä.

    VastaaPoista
  4. Sovitaan, että ollaan löydetty SE tyyli, vanhoiksi ei tulla koskaan! <3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana tuo jääkaapin sulatuskuva. Meillä harrastetaan saman suuntaista tuijottelua ja tutkailua tällä hetkellä olan takaa muuttopuuhien keskellä.

    Ja samoin aivan ihana tää sun "uus" blogi! Monta kertaa on käyny ihailemassa, mutta eipä ole tullut vielä jostain syystä kommentoitua. Tuo "tykkään"-täppä on ehkä liian helppo, tällaiselle kiireiselle kotiäidille. ;)

    Ai niin, ja meidän koira ei ole vain naamakirjassa, nyt se rontti on aloittanut oman bloginkin!

    VastaaPoista
  6. Pakastimen sulattamisessa sulla sitten olikin apulainen... Ehkei kuitenkaan muotikuteita?

    VastaaPoista
  7. Minä kuules lakkasin loman kunniaksi kynnet PUNAISIKSI! Kynnet ovat kasvaneet taas lomalla ja niitä onkin ihan eri lakata, kuin sellaisia järsittyjä onnettomia. Töihin palaan tiistaina ja se on hei hei-kynnet ja lakat. Hetken tunsin itseni vähän hienoksi :D

    Taitaa rapina ja ritinä kiinnostaa kissaa :)

    VastaaPoista
  8. Minna, ou mai, teillä on aika aktiivinen koira, täytyy ruveta seuraamaan! :)

    mustakissa, apulaisia riittää, mutta kotioloissa mennään kyllä ihan lökäpöksylinjalla :)

    milla, vou! Mulla oli viime syksynä lyhyeksi jäänyt suhde harmaaseen kynsilakkaan. Ehkä vähän tylsää, tiedän, mutta rajumpaan en kykene!

    VastaaPoista
  9. HELL YEAH TIINA.
    1) varpaita voi lakata, mutta ne sormet. miten muka lakata ilman että muistuttaa punakynsikoppeloa?!
    ainut mahdollinen yhdistelmä on lyhkäset sormenkynnet ja tomaatinpunainen lakka. ja rokkiversio lohkeillusta lakasta tulee ikäänkuin itsestään kun juuri sulatellaan pakastimia ja sensellasta glamyyriä toimintaa.
    2) I <3 looks (erityisesti Hel-looks ;)) mutta muotilehtiä en vaan pysty. just se luksuskorkkareiden jetsetmaalima saa voimaan pahoin. terveisin entinen vaatesuunnittelija
    3) löytykö pipiin syy? parturikin hoitaa päätä, mutta Irma kyselee onko nenä ja poskiontelot mahdollisesti ollut tukossa?
    4) sun jutut ja kuvat ja Huvikumpu family ruleineen voittaa mennen tullen kaikki fäshönläpyskät. oot AITO. ❤

    VastaaPoista
  10. 1. Joskus lakkaan kynnet, sitten istun käsien päällä jonkun aikaa kun en pysty katselemaan niitä. Ja putsaan värit pois. Ei vaan pysty!

    2. *Hei, terveisin ompelija, pistetäänkö tuotantolinja pystyyn: sä suunnittelet ja mä omplaan :)

    3. Epäilin niskajumia, mutta sama vaiva myös miehellä. Tosin silläkin voi olla niskajumi. Lainasin eilen äiskän sähköiskulaitetta ja olo on parempi!

    4. Keeping it real since 1976, piis! Terveisin verkkarit tänäänkin, ja pesin ikkunoita <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...